Kauvattan mukavin mies

~ Jari ~ Jätä kommentti

Taatani Viljo Pihkalan tarinaan liittyy elokuvaseksikästä tukkilaisromantiikkaa. Pihkalan elämä jäi niin lyhyeksi, että hänen kuolemansa – raju  törmäys tavarajunan kanssa  pimeässä sakeassa lumipyryssä 39-vuotiaana 20. 11. 1937. kello 16:25 oli iso uutinen paikallisissa ja valtakunnan lehdissä.

Pihkala saapui Kauvatsalle uittomiehenä keväällä 1922. Samana vuonna hän avioitui Suoma Piilisen kanssa, joka työskenteli Keikyän puuvillatehtaalla pumpulienkelinä. Viljo palkattiin Kauvatsan aseman vieressä sijaitsevalle Kauvatsan Höyrysahalle metsätyönjohtajaksi ja perheen elämä oli Viljon varhaiseen kuolemaan asti sosiaalisesti ja taloudellisesti nousujohteinen. Torpan poika Viljo ehti touteuttaa suuren unelmansa, oman maatilan.

Tuon ajan vauraan työnantajan solidaarisuudesta kertoo hieman se, että Viljo Pihkalan leskelle ja jokaiselle kuudesta lapsesta erikseen saha kustansi eläkkeen. Täysi-ikäiseksi tultuaan äiti muistelee ostaneensa viimeisellä eläketilillä itselleen punaisen polkupyörän.

Laulu kertoo tarinaa 1920-luvun nousukaudesta, kun isoja saharatavarajunia lastattiin Kavatsalla ja tukinmyyntirahat ja sahalaisten palkat pyörittivät pikkukunnan taloutta. Kauvatsa oli vauras pitäjä, jolla oli 1700-luvulle ulottuva metsäteollisuustausta. Vuonna 1916 Kauvatsan asemalta lastattiin sahatavaraa enemmän kuin yhdeltäkään toiselta asemalta Tampere-Pori radan varrelta. Silloin asukkaita pitäjässä oli lähes 3 000, tänään noin 800. Kansalaissotaa seurasi Kauvatsalla taloudellinen nousu, jota vauhditti jokakeväinen tukinuitto Kauvatsajoella ja pitäjän läpi kulkeva rautatie.

Ikäänkuin aikakauden vertauskuvana Viljon tarinan sinetoi Kauvatsan suunnasta suunnasta kohti Äetsän asemaa porhaltanut jättikokoinen tavarajuna numero 1438. Törmäyksessä Viljoa kuljettanut DKV-merkkinen auto hajosi alkutekijöihinsä.

Kauvatsan mukavin mies
Sanat ja sävel: Jari Isokorpi
Kaakkimaan pojan CV 11

Tuli jokea pitkin tukin päällä
mies kaunis kuin James Dean.
Lämmin katse, naama ystävällinen,
laskupääkin tarkka, todettiin.
Sahan metsätyönjohtajaksi
Viljo Pihkala palkattiin.

Jätkä oli uittoporukoiden kymppi,
torpan poika Kuhmoisista.
Hällä unelmissa oli oma maatila,
ehkä löytyisi Satakunnasta.
Siellä höyrysahan omistivat
isännät
Marttila, Kopio ja Korpela.

Oli kapinan jälkeen Kauvattalla
hiukan puutetta vävypojista,
kun nin monta nuoren polven miestä
nukkui ikiunta joukkohaudassa.
Oli kivimies Piilisen torpassa
tehtaan tyttö Katri Suoma vapaana.

Ennen Kauvattan asemalta lähti
Rauman kautta kohti Lontoota
pitkiä sahatavarajunia,
kun näki Nokia vasta unia.
Aseman seurulla purukasa kasvoi,
kun osti tukkeja reiru Pihkala.

Sillon elettiin suurta nousukautta,
moni haaveili vaurauresta,
joka yhtiön autolla saapuu,
astuu pihaan ilosilmin Pihkala.
Ja kun kahvi hellalla kiehuu, hän kaivaa
ruskean pullon salkusta.

Viljo meilläkin Matin kanssa istui
muistellen yhteisiä uittoja.
Siinä sivussa syntyi tukkikauppa,
oli kyse yhteisestä jutusta.
Raha pyörii, on Kauvattalla töitä.
Piisaa Matilla prahrin ajoa.

Jalonojan Piilisen talosta
Viljo mallitilaa rakensi.
Näin vanha kansa Kauvattalla kertoi,
kovin perhettänsä rakasti.
Lapset oli isän lailla kauniita
ja pitkän äidin tavoin komeita.
Tumma Saara oli mettämaan missi,
tytöt nähtävyys kylän raitilla.

Yhdeksän kuukauden vanha
Anneli aamulla kiukutteli.
Sanoi Viljo: ”Anna mulle anteeksi,
ethän ole kavvaa vihainen?”
Kun Pihkala oven taakseen sulki,
ei hän palannut enää takaisin.

Satoi joulun alla hyytävää räntää,
kun hän DKV:n kyytiin istahti.
Ajoi autoa nuori Niilo Hoikka,
metsänneuvoja ja työkaveri.
Oli Isontalon Jorman tukkipalsta
Äetsässä junaradan vieressä.
Rajuilma ja Tampereen kirje
kummitteli Pihkalalla mielessä.

Radan varressa Niilo Advid Hoikka
puita laski märkänä ja viluissa.
Pirtin pöydässä Pihkala ja isäntä
viimeistelivät tukkikauppoja.
Neljän korvilla Pihkala hoksasi,
pitäs asemalle viedä postia.
Uskoi Hoikka, että kirje postijunaan ehtii,
kun läpi Pehulan mennään vauhdilla.

Tuli tuiskun läpi pirun pitkä juna,
se Viljon kohdalta keulaan tömähti.
Radan vartta 500 metriä
raskas veturi heitä raahasi.
Etupenkillä Hoikka sekä Pihkala,
vainajina rintakehä murskana.
Takapenkillä mustelmilla, ehjänä
istui Isontalon Jorma-isäntä.

Jo silloin oli lehdistössä uutinen,
kun tapaturmaisesti kuoli nuorena.
Oli mukavan Pihkalan hautajaisissa
kansaa kirkonmäki mustana.
Kunnan napamiehet Viljoa ylisti
ja kuutta orpoa lasta lohdutti.
Ja kirkkomaalta takaoven läheltä
saha hautapaikan lahjotti.

Ei ehtinyt Pihkala sotimaan,
ei kärsiä saanut traumoja.
Ei riutunut vanhuuden sairauksiin,
kuten monella on tapana.
Ei kokenut hän sitä häpeää,
kun höyrysaha meni konkurssiin.
Ei katsellut Kauvattalla läheltä,
kun jokivarsi ränsistyi ja kylmeni.

Toimen miehenä ja sydänystävänä
vuosikymmeniä Viljo muistettiin.
Kai kaivattiin salaa sitä aikaa,
kun Kauvatsa kukoisti.
Kai haaveiltiin jokivarteen kulkijaa,
joka hyvän ajan tuo takaisin.

Matkan varrella on suvussani
ollut monenlaista sylipainijaa:
isokorpilaista naisten naurattajaa,
viitamaalaista ikisotijaa.
Taatani on joukon mukavin mies,
se vähän tasapainottaa.
Oli Pihkala Kauvattan mukavin mies,
se hiukan tasapainottaa.

Kokemäkijokivarren ko

~ Jari ~ Jätä kommentti

Ko on sana, joka tanssii, taipuu eri variantteihin ja soi Kokimäkijokivarren aksentissa. Kaksi kirjainta piisaa, kun haluaa sanoa kuin, koska tai kun… ja paljon muuta, melkein mitä tahansa. Ko kiälioppimme uudistetaan ko-sanalla ja sen monilla taivutusmuodoilla, tulee kotikiälestämme paljon notkeampi, rytmikkäämpi ja lauluisampi.

Kokemäkijokivarren ko
Sävel ja sanat: Jari Isokorpi
Kaakkimaan pojan CV 10

Ko Suaman kiälen kaikkein komijoin sana on se kiikkalainen ko.
Ko vahinkosa synty ko Kokemäen plikka kerran Kauvattalla sano että ko.
Ko ko ko ko ko kon.
kon kon kon kon ko.
Se soppii melkein joka paikkaan,
se kokemäkijokivarren ko.

Taikka no.

Ko opettaja sano meille koulusa,
ettei kukkaan saa sannoo ennää ko.
Eikä kon kon kon kon ko.
Eikä ko ko ko ko kon.
Ko pittää sannoo kuin sekä koska
ja kun kun kun kun kun.
Eikä kon kon kon kon ko.
Ei ko ko ko ko kon.

Ei ni.

Kome istuttiin silmät pyäreinä, kome laulettiin
ko ko ko.
Ko kenkän kannat sanoo ko,
ja sormet sano so so so.
Kon ope, täsäkin laulusa kommeesti
soi se kiikkalainen ko.

Nin no.

Komää olin täsä koko päivän Koppalaisen maasa,
ja kaikkialla kuulu että ko.
Kon kon kon kon ko.
ko ko ko ko kon.

Taikka no.

Kommää kompuroin kompastellen Raurun suuliin,
siältä kuulu että ko ko kon.
Siälä plikkojen kenkät sano ko.
Ja mulla kintut sano ko ko kon.
Ja pelimannin kenkä sano ko.
Ja permantokin kon kon ko.

Joko. Jo!

Ko tuli siihen kopukalla Mäkelän Tommi,
ja sekin sano, että kon
mun koninikin sanoo jo ko.
Ja sen kontit että kopotiko.
Se kylä vähän kummaa on,
ko sen kenkät sannoo koppotikop.
Se raviääni o,
ko kuuluu kavioista kopotiko.
Nynne perkeleet laukkaa pitkin Kiikkaa,
ko kuuluu koppotikop!

Nin o.

Ko kosin sitä Koppalaisen koppavaa plikkaa,
ko se suastu mutta sano sitten ko!
Ko kon kon kon kon
ko mun eksä sua kuumempi on…
Joku koppas mua kepakolla kumahtaen päähän
ja kallossa kaiku että kop!
Ja kon kon kon kon ko
ja ko ko ko ko kon.

Nin no.

Ko provasti mua Kiikan kirkolla siunas,
se sano että synti se on,
ko kokoajan sannoo että kon.
Ko pitäs sannoo koska sekä kuin
ja kun kun kun kun
eikä kon kon kon kon kon.

No ni.

On synnin palkka,
ko joutuu helvettiin, ko
sannoo liian monta kertaa ko.
Ja kon totta helvetisä ansaittee
koko konkkaronkka hiilihankon.

Nin no.

Mää koputin arkun kumisevaa kantta,
että kop kop kop kop ko.
Älkää viä kihvelillä hautaa umpeen luoko
konnen viälä kuollukkaan o!
Ko ko ko ko ko kon
ko tekis miäli sannoo pari kertaa ko…

Mää nousin kannen läpi haurasta,
ja kiikkalaiset sano ”oho!”
Laukkas Koppalaisen kopukat kirkonkylän läpi.
Kuulu koppotiko koppoti kop.
Kiikan pappi pelläästy
ja muljahti monttuun.
Sielä selitteli kon kon kon.
Huikkas Mäkelä hevosille
ptruu… väärä nuatti,
ko pittää olla kopotiko.
Kon pittää olla kiikkalainen ko!

Taikka no.

Kon jos te ootte tästä
täysin toista miältä,
nin mää sanon,
että hyvä on.
Suu vennuu ememmän ko
sannoo ninko opettaja käskee koska sekä kuin.
Ja kun kun kun kun kun.
Ko kon kon kon kon kon.
Ko kumminkin kuulostaa suuhun sopivalta
se kokemäkijokivarren kon.
Ko se meitin kotokiältä on!

Mörtin kuttu

~ Jari ~ Jätä kommentti

Vähän lämmittelyä kiikkalaisella Vehkakorven nuatilla.

Piäni väliluritus
Teksti : Jari Isokorpi
Kaakkimaan pojan CV 9

Mää oon ollu itteeni täynä ko Mörtin kuttu, ko oon saanu pallautetta. Kampasin hiuksekki taa ninko Henry Tiili, konnei täsä palautteesta päätellen muuta taira olla eresä ko köyhän laulajan tiä.

Otin kumminki kitaran sylliin ettei vatta näy.

Itteensä täynä olevasta Mörtin kutusta ansio kuuluu Virtasen Tuaville, Kiikan entiselle posteljoonille, joka mulle siittä yks ehtoo mainitti. Vaikka itteeni hiukan taisin kehua… ei kai se kutulla mua tarkottanu?

Me kaks kiikkalaista henkiinjäänyttä muisteltiin vanhoja kahveepöyrän ääresä. Se oli aika turvallista, ko meirät molemmat on rokotettu… minut oikein sillä kuuluisalla Astra Senekalla.

Ko lavvantaiehtoona soitin kaverilleni Maralle Vanajan vanhaan pappilaan, siälä soi kaiuttimisa Eevan esittämä lehmälaulu. Oli kuulemma soinu koko ehtoon. Martti kehu Eevaa vualaasti ja lähetti terveisiä. Se kehu ylipäätänsä naislaulajia, Eevaa ja Aretta Vrankliinia. Se oli naisääniä kuunnellesa piristyny.

Se sano, että ”ko oon sun laulujasi kuunnellu monta ehtoota, se on vähitellen alkanu puuruttaa. Ko niisä on joka laulusa sama nuatti!”

Mää sanoin, että kappas kun oot huamannu. .. Oon aatellu jatkaa samalla nuatilla viälä seuraavat kakskymmentä vuatta ja vasta sen jälkeen vaihtaa.

Meillä Kaakkimaasa Kaakin Manta laulo kalevalanuatilla koko ikänsä, eikä se uutta nuattia opetellu, se vaan kipaleen jälkeen nauraa luritti päälle.

Leena-lehmän muistolle

~ Jari ~ Jätä kommentti

Kirjoitin runon 13-vuotiaana Leena-lehmän hautajaispäivänä sinikantiseen vihkoon. En omistanut tuolloin vielä kitaraa. Jälkipolvet löysivät vihon ja loihtivat runoon sävelen. Ralli on kuvitettu Leenan laidunmaisemista 2000-luvulla otetuilla kuvilla.

Maaliskuussa 2015 kirjoitin Leenan tarinan. Kannattaa lukea täältä, jos Kauvatsan ja koko Suomen maitotaluoden historia kiinnostaa. Tarinaa on joiltakin osin hyödyntänyt myös historiantutkija.

Hautajaiset 1969
Sanat: Jari Isokorpi
Sävel: Eeva Isokorpi ja Pekka Aaltonen
Laulu: Eeva Isokorpi
Kaakkimaan pojan CV 8

Sinut vedettiin
kaivinkoneella pois
navetasta
takajalat edellä
keskellä koleinta kevättä
ikuisille laitumille
palveltuasi yli 15 vuotta
Suomen maitotaloutta.

Kylmä jäinen
kaivinkoneenkauha
nosti sinut
kuin keijukaisen
kylmään routaiseen
kamaraan,
ikuiseen lepoon.

Vain musta karhukoira itki
haudallasi,
kun suriseva kone
peitti sinut
suomalaisella mullalla
suomalaiseen peltoon
palveltuasi yli 15 vuotta
Suomen maitotaloutta.

Kylmä jäinen
kaivinkoneenkauha
nosti sinut
kuin keijukaisen
kylmään routaiseen
kamaraan,
ikuiseen lepoon.

Juopottelu ja huoltovarmuus

~ Jari ~ Jätä kommentti

Tämä ralli kertoo kieltolakiajasta 1919 – 1932. Silloin torpat olivat vapautuneet ja Kaakkimaassa harjoitettiin yritystoimintaa kovalla työmoraalilla.

Laulu ”Juopottelu ja huoltovarmuus” on kunnianosoitukseni Kaakkimaan kieltolakiajan lauluntekijälle Mäenpään Santralle, jonka laulusta ”Isonkorven mailla” olen yhden sanan muutoksella ottanut yhden suoran lainauksen: ”Olga niiltä kysyy, että ootkos iso herra? Otaks litran pontikkaa vai otaks yhden kerran.” Kiitos Santra, missä lienetkin!

Kommentti facebookissa: ”korpirojua se Kaakinmaassa taisi paremminkin olla kuin kunnon pontikkaa..😂😂”.

Oma kommenttini: ”Roju meidän kielessämme oli yleisnimitys tuotteelle, eikä siihen sisältynyt laatuarviota. Sitä oli hyvää ja huonoa. Ranskalaisperäistä pontikka-sanaa käytettiin, kun haluttiin hienostella, kuten Olga tarjotessaan rojua herroille. Kaakkimaassa esiintyi myös laadunvalvontaa. Teknisenä asiantuntijana toimi taatani Isonkorven Matti, joka valvoi lämpötiloja ja suoritti koemaistoa ainakin Isonkorven ja Mäenpään rojutehtailla. Matilla oli myös omia tehtaita 🙂”

Lisää keskustelua facebookissa.

Tässä laulun henkilöön isosetääni Isonkorven IIsakkiin liittyvä tarina: https://isokorpi.com/2011/01/29/ensi-kertaa-naisissa/

Isonkorven mailla
Sanat: Jari Isokorpi
Sävel: Kansansävelmä
Kaakkimaan pojan CV 7

Juopottelu monelle on tuska sekä haave.
Kauvattalla kummittelee raittiuden aave.
Hurahuhhahhei –
Isonkorven mailla
tehdään viljaa
jalostavaa toimintaa.

Kirkon seinään maalattiin se synkkä ristintaulu.
Isonkorven maasta kuului vapauden laulu.
Hurahuhhahhei –
Isonkorven mailla
nätti pikkulintu
iloisesti livertää.

Lautakunta Kauvattalla kirosi ja itki,
ko poliisit ne konttasivat polkua pitkin.
Hurahuhhahhei –
isot miehet polvillansa
teki mestarikeittäjälle
kunniaa.

Iisakki lämpötilat säätelee ja häärii,
ja Olga-plikka seteleitä liiveihinsä käärii.
Hurahuhhahhei –
Isonkorven mailla
sielä harjoitetaan
kannattavaa toimintaa.

Olga sulta kysyy, että ootkos iso herra?
”Otaks litran pontikkaa
vai otaks yhden kerran?”
Hurahuhhahhei –
Isonkorven mailla
näin palveluelinkeino
kukoistaa.

Kaakin Manta tiätää kaikki ruakottomat laulut.
Mäenpään Santra maalaa sankareista taulut.
Hurahuhhahhei –
näin meillä Kaakkimaasa
tehrään Isonkorven Iisakista
legendaa.

Eikä meillä Kaakkimaasa nälkäsiä olla.
Ko verkosto toimii, raha tulee sovinnolla.
Hurahuhhahhei –
Isonkorven mailla
myöskin maitotili
kerran kuusa kuitataan.

Ko muualla on talvi, on Kaakkimaasa kesä.
On varmuusvarastona moni harakanpesä.
Hurahuhhahhei –
Isonkorven mailla
näin kotiseudun
huoltovarmuus turvataan.

Puukengät ja valkoinen takki

~ Jari ~ Jätä kommentti

Laulu kertoo kesästä 1975 ja Harjavallan mielisairaalan nuoresta vipparista.

Harjavalta 1975
Sävel ja sanat: Jari Isokorpi
Kaakkimaan pojan CV 6

Sain koulupsykologiasta kympin.
Runon siitä koitin kirjoittaa.
Miten loppusointumaan saan siihen… pimpin,
en keksinyt sitä tarinaa.
:,: Puukengät ja valkoinen takki,
peilistä katselin poikaa komeaa.:,:

Harjavallan suljetulta osastolta
harva runoilija kesätöitä saa.
Onko loppusointu pimppi vai kymppi,
viis siitä, kunhan syntyy tarinaa.
:,: Palkanmaksu ja valkoinen takki
ne meidät hullut toisistamme erottaa.:,:

Nuori mies joskus masentua saattaa,
kun on yksin, ilman emäntää.
Sitä lääkäri sanoo maniaksi,
kun vailla unta juoksee naisten perässä.
:,: Sitä sanoo hän skitsofreniaksi,
kun täysin tyhjän päiten pyörii ympyrää.:,:

On meillä kaikilla omat neuroosimme,
yhdellä ne ovat karvat nenässä.
Toista häiritsevät pitkät korvakarvat,
kun kerran karvakorvaksi on mainittu.
Niitä nyppii hän aamut, päivät, illat,
kun kerran karvakorvaksi on mainittu.

Takki päällä suljetulla osastolla
monet ympyräänsä kiertävät.
Hoitajana on hullun hauska olla.
Lääkitä voi omaa päätänsä.
:,:Moni meistä tuntee olevansa nolla,
varjoksi muuttuu vahvoilla lääkkeillä.:,:

Harjavallan suljetulta osastolta
sain monta hyvää ystävää.
Me päivät pitkät heitimme tikkaa,
pelasimme huutopussia,
:,: teimme kanttiiniin vapaakävelyitä
ja keskustelimme taiteista.:,:

Atin kanssa valvoimme öitä,
ei ollut meillä paljon tehtävää.
Kylpyhuoneessa heitimme tikkaa.
Oli Ati lajin Suomen parhaita.
:,:No, eihän se käy lainkaan päinsä,
että huippu vipparille häviää.:,:

Aamuyöstä Atin silmät kiilui,
hän taulun mustaa täplää tuijotti.
Hän vannoi, ”en täältä ennen lähde,
kun olen heittänyt sua paremmin”.
Sinä aamuna töistä poistuin yksin,
mustaa kymppiä Ati tuijotti.
Sinä aamuna töistä poistuin yksin,
tikkataulua Ati pommitti.

Sinä aamuna meillä alkoi vapaa,
asemalla lättähattu odotti.
Kotiin Äetsään minun piti mennä
ja Atin Tampereen kautta Helsinkiin.
Juna liikkui jo, kun kyytiin ryntäs Ati
hoitajan valkotakki auki hulmuten.

Pyyhi hien kasvoiltansa virkaveli
ja veti jalkaansa rennot farmarit.
”Oli viime yönä meillä hauska peli,
ja kas kummaa, sinä minut päihitit!”
:,:Ati nauroi ja nauroimme yhdessä,
oli elonmurheet pois pyyhitty.:,:

Juhannuksena sitten Vähtäristä
löysin itselleni tyttöystävän.
:,:Oli tyttö sataprosenttinen kymppi,
eikä siittä nyt sen enempää.:,:

Nuori isäntä

~ Jari ~ Jätä kommentti

Seuraavassa rallissa muistelen pikkupoikavuosiani Kaakkimaassa. Elämäni oli ehkä hieman vapaamuotoisempaa kuin päiväkotilapsilla, mutta tuskin vähemmän antoisaa.

Elettiin 1960-luvun alkua: Palmin talo oli omavarainen ja moottorisahalla tehty metsätyö tuotti. Mihinkäs muuhun rahaa olisi käytetty, kuin nuoren isännän koulutukseen, tuumaili 1800-luvulla syntynyt, niukkoja aikoja kokenut mummuni.

Seudun mahtavin mies oli mummun silmissä pappi. Ylhäisten pappila oli Kauvatsan suurin tila, joka kesäisin täyttyi kulttuuri-ihmisistä. Mummu uskoi, että Ylhäinen liitettynä Palmin taloon olisi kelpo sijoitus. 

Nuori isäntä
Sävel ja sanat: Jari Isokorpi
Kaakkimaan pojan CV 5

Olin nuori isäntä ja viiden vanha,
kun naapurin Lailaa suutelin.
Tyttö oli sakkolihaa, kuudentoista,
liian nuori lemmenleikkiin, aavistin.
:,:Katumuksesta kesken kaiken kosin,
tyttö nauroi ja minä häpesin.:,:

Isä Eskon kanssa pelasimme plikkaa,
kortilla me naiset jaettiin.
Naistenmiehillehän kelpaavat kaikki
pikkuplikoista moonamummoihin.
:,:Esko soitti huuliharppua ja steppas,
ja me ruokottomat laulut laulettiin.:,:

Mummu suositteli:,: ”Lue poika papiks!”
Ulkoa opettelin rukouksia.
Kauvattan papilla on kaikkein isoin talo,
paljon piikoja ja nätti ruustinna.
:,:Ei kirkonmiehen töisä tartte raataa,
tuo piika kahvetta tarjottimella.:,:

Mummu sanoi sitten:,:
”Menkääs poijaat töihin,
laiskoja ei Palmin talo elätä.
Kohta lehmät kirmaa laitumelle,
on teidän piikkilanka-aita tehtävä!”

Niin me Eskon kanssa sitten töihin mentiin,
ja yhdessä me laulettiiin:
”Kiikan papilla on aika iso talo,
paljon piikoja ja nätti ruustinna.
Kiikan papilla on hirveen iso hm hm,
paljon piikoja ja nätti ruustinna.
Kiikan papilla on melko iso… mielikuvitus,
paljon piikoja ja nätti ruustinna.”

Tappelijan maine

~ Jari ~ Jätä kommentti

Me suomalaiset keskimäärin elämme ehkä maailmanhistorian onnellisinta aikaa. Elämä on täynnä palkitsevia haasteita, kuten laittaisiko tänään ruokaa ja panisi siitä päivityksen nettiin. Vaikkei aina mene hyvin, vaikka välillä menee pirun huonosti, on viisasta näytellä positiivista, jotta ei droppaisi tunnelmaa ja negatiivisella asenteellaan pilaisi yhteistä projektia taloudellisen kasvun ja paremman maailman puolesta, jossa vallitsee lähimmäisen rakkaus.

Silti on välillä mukava lukea Tolstoin Sotaa ja rauhaa, kuunnella Ismo Alangon laulua Vittu kun vituttaa tai katsoa sotaelokuvia. Negatiivisia fiiliksiä on mahdollista käsitellä ja niistä vapautua taiteen kautta. Sillä jatkuvaan onnentilaan ja pakotettuun positiivisuuteenkin turtuu. Ihminen jaksaa paremmin, kun voi kokea tunteita monipuolisesti. Sillä pysyäkseen herkkänä ja tuntevana, tunteet kaipaavat monipuolista treeniä. On virkistävää sukeltaa välillä alitajunnan syöveriin ja kohdata historian ja menneisyyden aaveet, jotta sieltä nousisi virkistyneenä loihtimaan kasvoilleen onnellista hymyä, jolla voi päivittää profiilikuvansa.

Siksi seuraava suvun tappelijan maineesta kertova laulu. Huomioikaa esittäjän ilme laulun lopussa.

Tappelijan maine
Sävel ja sanat: Jari Isokorpi
Kaakkimaan pojan CV 4

Lanteen Kalle oli miähistä hurjin,
siittä synty suvun tappelijan maine.
:,:Kalle oli Isonkorven Iisakin taata,
syntyperältänsä kiikkalaine.:,:

Isonkorven Iisakki ne tappelut voitti,
mutta kova oli pikkuveli Matti.
:,:Ko Sakki ja Matti ne keskenänsä paini,
nin tuloksena oli heillä patti.:,:

Isonkorven Iisakki on miähistä vahvin,
vaikka se maan alla maatuu.
:,:Ko seurulla tullee puhe Iisakista,
osa miähistä valmiiksi kaatuu.:,:

On isälläni Eskolla tappelijan maine
ja kansa kyllä tietää miksi.
:,:Ko Esko tullee vastaan pimmeellä tiällä,
nin moni luulee sitä Iisakiksi.:,:

On hurjia tappelijoita meillä koko suku,
mutta minä pidän sivistystä yllä.
:,:Saan tytöseltä turpaan, mutten miähelle oo hävinny,
ja pirusti oon tapellu kyllä.:,:

Jos joskus joku mulle riitaa haastaa,
nin mää sanon, emmää viitti.
:,:Tuakaa rivviin kakstoista miästä,
nin mää sanon tattis ja kiitti!:,:

Hae Hennalasta apuun meidän Matti

~ Jari ~ Jätä kommentti

Punamultayhteistyötä keväällä 1918.

Onko olemassa korvaamattomia ihmisiä? Isoisäni Matti oli sellainen. Hänet noudettiin vuoden 1918 vankileiriltä jo ennen kuin hänen nimeään ehdittiin sen kirjoihin merkitä, jotta kiikkalainen suurviljelys saatiin käyntiin. Matin arvoa lisäsi se, että elettiin nälänhätää lähentelevissä oloissa, ja punakapinaan osallistuneet rengit olivat joko kuolleet tai piilossa.

Pelastusoperaation käynnisti Isonkorven isäntä Iisakki, joka järjesti veljensä pois Hennalasta käyttäen hyvää neuvottelusuhdettaan Kiikan napamiehiin kuuluneeseen Poussan isäntään. Kaverukset tekivät yhteistyötä yli luokkarajan. Voidaan puhua punamultayhteistyön ensi askelista ruohonjuuritasolla, jonka tuloksena ehkä pelastettiin sekä Matin henki että valkoisen viljelijän talous. Alkoholilla oli osuutta asiaan.

Laulussa Hae Hennalasta apuun meidän Matti kerron Isonkorven torpan tarinaa 60 vuoden ajanjaksolta alkaen suurista nälkävuosista päätyen kansalaissotaan.

Laulussa esiintyvät seuraavat historialliset persoonat: Isotaatani Isonkorven Antti (1832 – 1908) oli raivaajasukua, kolme torppaa rakentaneen Perähuhdan Matin poika. Antti perusti Isonkorven vuosien 1858 – 1860 aikana suurten nälkävuosien (1866-68) alla. Muut laulun henkilöt ovat Antin toinen vaimo Lanteen Heta (1853 – 1818) sekä heidän poikansa Iisakki (1883 – 1966) ja  Matti (1895 – 1958).  Iisakista tuli Isonkorven isäntä ja Matti pääsi naapuriin isännäksi naimalla Palmin Nestorin tyttären Senjan. Ennen itsenäistymistä Isokorpi oli Kiikan Kinnalan kylän Poussan torppa. Iisakin ikäinen Poussan Ville (s. 1882) oli Poussan isäntä. Laulussa esiintyy myös Kiikan tunnetuin lauluntekijä Syrjälän Ville (1883 – 1960), joka oli Kiimajärven työväenyhdistyksen perustajajäsen ja työväentalon huvimestari, Isonkorven poikien serkku ja kaveri.

Hae Hennalasta apuun meidän Matti
Sävel ja sanat: Jari Isokorpi
Kaakkimaan pojan CV 3

Ovat unohtuneet suuret nälkävuodet,
kun Antti Isonkorven torpan perusti.
Siinä neljä pientä lasta nälkään kuoli,
mutta yksi lapsi sentään selvisi.
Kun Antti torpan puita myydä koitti,
hänet metsän varkaudesta tuomittiin.

Ilotalon pito sekä viinan keitto
köyhän nälkäkuolemalta pelasti.
Kieltolaki oli torpparille voitto,
vaikka lautakunta häntä kyttäsi.
Raaka peli oli ihmisyyden loitto.
Luokkaviha syttyy aika herkästi.

Tylsämielinen ja täysin mielipuoli
oli kirkonkirjan mukaan sukuni.
Poikkeuksena oli sentään Heta-muori,
joka papin mukaan oli hepuli.
Hällä toimi tuo huumoripuoli.
Pääsi pappi tähdeks pilkkalauluihin.

Heta oli täti Syrjälän Villen,
joka lauluilla kansaa nauratti
huvimestarina työväenyhdistyksen.
Väki tanssi ja talo tärisi.
Työväentaloilla ja huvikalliolla
Ville lauloi ja ääni kärisi.

Kapinan viimeisenä Kiikan punakaarti
lähti itää kohti lampsimaan.
Kulki joukossa myös Isonkorven Matti,
läpi tulimeren kantoi asettaan.
Meni Alvettula, Hauho, Syrjäntaka.
Jono pysähtyi Lahden Hennalaan.

Sanoi Isonkorven Iisakille Poussa:
“Sun pitäs tulla kevätkylvö tekemään”.
Sakki valitteli ettei kylvöön jouda.
Valkokaarti pyysi viinaa keittämään.
“Hae Hennalasta apuun meidän Matti,
se on kova poika kylvämään.”

Kapinassa kaikki Poussan Villen rengit
oli kuolleet taikka muuten karanneet.
Felmannin pellolta Ville Matin nouti
jo ennen kuin he oli hänet kirjanneet.
Hevosrattailla Hämeen läpi Kiikkaan
Sakin eväs nosti miesten tunnelmaa.

Matille rattailla läskileipä maistui
leirin nyljettyä rottaa paremmin.
Kaksi juoppoa kun Kinnalaan saapui,
heillä käsi taisi olla kaulalla.
Hauska välillä on voimiakin koittaa,
ja on yhteistyöstä aina apua.

Halaus on haastava oppiaine

~ Jari ~ Jätä kommentti

Seuraava laulelma kertoo siitä, miten kaksi Kaakkimaan hurjimusta aloittaa opintien Piilijoen kansakoulussa syksyllä 1962. Kaikkea sattuu ja välillä sattuu. Koko ajan sankarit sivistyvät. Laulu sisältää tärkeimmän saamani opetuksen. Sen jälkeen en ole saanut turpiini.

Mää ja Käiväräisen Tarmo
Sanat ja sävel: Jari Isokorpi
Kaakkimaan pojan CV 2

Alakouluun menin kuusivuotiaana,
koska plikat mua kovin kiinnosti.
Naistenpyörällä poljin paratiisiin,
jossa aamuisin soi harmooni.
Sielä mää ja Käiväräisen Tarmo
plikoista haaveiltiin
ja laiskalla istuttiin.
Sielä mää ja Käiväräisen Tarmo
plikoista haaveiltiin
ja laiskalla istuttiin.

Muistan vielä sen tällin elävästi,
kun muuan Sirpa mua nenään tirvaisi.
Roiskui veri valkokauluspaitaa pitkin
mustille prässihousuille, se kirvaisi.
Opin vihjeestä kumman nopeasti:
naisten halailu ei aina kannata.
Jos joskus vielä kasvan runoilijaksi,
oivalluksesta voin laulun rallattaa.
Jos silloin vielä muistan kouluaikaa,
voin siitä pienen laulun rallattaa.