Ko olimme nin lääpällämme

Ydinpommien varjossa vaurastui optimistinen kansa. Siksi Kekkosen aikaan.

Kekkosen aikaan
Sanat ja sävel: Jari Isokorpi
Kaakkimaan pojan CV 18

Lämmöllä muistelen Kekkosen aikaa,
ko olimme nin rähmällämme,
välillä oltiin plikkojen päällä
ja välillä selläällämme.
Kekkosen aikaan halitulijal
alla, päällä ja selläällämme.

Kekkosen aikaan venäläisten kanssa
kippisteltiin maljaa.
On paljon kiljua poreilevampaa
ko klasisa on samppakaljaa.
Kekkosen aikaan halitulijal
na zdorovje ja otetaan maljaa.

Oli naapurien kesken semmonen tapa,
että saunotaan ja otetaan grogii.
On paljon hauskempi kaveria olla,
ko että turhan tähren sotii.
Naapurien kesken halitulijallaa
saunotaan ja otetaan grogii.

Ko nuaresta pitäen saa nauttia
luattamusta ja ystävyyttä,
ei ole miäleltään katkera,
eikä tappele ilman syytä.
Nuaresta pitäen halitulijallaa
harjoitetaan ystävyyttä.

Plikat oli kauniita Kekkosen aikaan,
eikä ne paljon puutu nykkään.
Täytyy myäntää että kansojenvälisestä
yhteistyästä mä tykkään.
Plikat oli kauniita, halitulijallaa,
eikä ne puutu nykkään.

Kaiholla muistelen Kekkosen aikaa,
ko olimme niin lääpällämme,
välillä oltiin sellääsä
ja välillä selläällämme.
Kekkosen aikaan halitulijallaa
ko olimme nin lääpällämme.

Oli kommunistiplikalla punaset posket,
ko se kapinalauluja veisas.
Sukuni tarinaa muistellessa
kyynel tulla silmiin meinas.
Kommunistiplikka ko halitulijallaa
meirän kylän lauluja veisas.

Vaivaistaloisa Kekkosen aikaan
syätiin lihasoppaa.
Ny uuret valopäät aatteinensa
liharuakia stoppaa.
::Onko se kumma jos halitulijallaa
me kaipaamme Kekkosen aikaa?::

Nymme Suamesa elämme
tätä bile-Sannan aikaa.
Ko Kristan silmiä kattelee
on niisä nin kummaa taikaa.
On elämä onneksi halitulijallaa
melkein ko Kekkosen aikaan.

Pukki jouluyönä

Paljon on kirjoitettu lauluja joulupukin matkaan lähdöstä, mutta vähemmän hänen paluustaan kotiin. Tämä ralli syntyi jouluyönä, kun mietin sitä.

Joulupukin kotimatka
Sanat ja sävel: Jari Isokorpi
Kaakkimaan pojan CV 17

On mietteisänsä joulupukki,
ko se kotoa kohti ajjaa.
Muistelee joulumuareja
ja varsinkin yhtä Raijaa.

Kauan on vanha vanuparta
jouluisin elantoa vuallu.
Muistanu ennoo mainita,
että joulumuari on kuallu.

On joulupukilla vuasien varrella
hiukset jo harventunu.
Näe ei etteensä kunnolla
ko silmisä on toi sumu.

Oli nuarena pukki ahkera miäs,
tyäpaikkana Kyttälän saha.
Mutta kun tyättömyys kunnolla iskee
nin helposti hupenee raha.

Eihän se mammona merkitse,
sen joulupukki tiätää.
Kun vain joku rakastaa,
nin köyhää elämää siätää.

Joulupukki Ahvenuksen tianoilla
vuokralla asusteli.
Jotta voi ostaa jaloviinanpullon,
nin pukkina työskenteli.

Joulumuaria rinnalleen
oli pukin vaikea löytää.
Konnei ollu tarjota samppanjaa
eikä muhkeaa mätipöytää.

Onneksi pukilla kaverina
oli iso, musta kissa,
kunnes hän paarisa tapasi
kylän kauniin riakonissan.

Sinä vuanna kaksion onni täytti,
ko heitä oli liitosa kaksi.
Innoissaan pukki opiskeli
lähihoitajaksi.

On se mukava ihmisiä auttaa,
ko siittä saa jopa rahhaa.
Eihän se pukki kellekkään
ole tahtonu mittään pahhaa.

Ko muari kuali niin heikkeni
se kissankin ruakapuali.
Ja sehän täsä on murheellista,
että kissakin suruun kuali.

Sai pukki piänen eläkkeen,
koki pätkätyön varjopualen.
Onneksi meillä on ruakajono,
kyllä Suami pittää meistä hualen.

Onhan se sentään mukavaa,
että joulun kellot helää.
Kyllähän miäs yhren joulun
vaikka kissanruualla elää.

On joulupukilla unelma,
sehän täsä miältä nostaa,
että ahkera tyämies jouluna
voi pari jaloviinapulloa ostaa.

Klasit huurtuu, auto renkaat lipsuu,
ei pukki nää juuri mittään.
Onneksi huikka jaloviinaa
autoa tiällä pittää.

Sakeasti sattaa lunta,
ei ole tiatoa tiästä.
Nuaruuden muistot lämmittävät
yksinäistä miästä.

Turha sitä on mainita,
se kiinnosta ei kettään,
että jouluyänä yksi vanuparta
ajo rämällä autolla mettään.

Setäni tarina

Minä ja setäni Ernesti olisimme saattaneet päittäin vaihtaa elämäntarinaa, jos olisimme syntyneet toistemme sukupolveen, Ernesti ilmastoahdistuksen ja minä suurten sotien aikaan. Ernesti syntyi 18. marraskuuta 1914. Eilen siitä tuli kuluneeksi 107 vuotta. Ernesti kaatui jatkosodassa 24. marraskuuta 1941 täytettyään juuri 27 vuotta. Siitä tulee ensi viikolla 80 vuotta. Siksi tämä laulu Ernestin viimeisestä elonpäivästä.

Saimme keinua Ernestin kanssa eri aikoina mutta samassa keinusstoolissa saman naisen sylissä shaaliin kiedottuina. Mummultani Palmin Senjalta kuulemani sukutarinat sisälsivät sellaisia realistisia yksityiskohtia, että pelkään niistä jäävän nykypäivän lapsien hoitokodeissa paitsi. Totta kai mummu kertoi rajamies Ernestistä, jonka kuva oli seinällä.

Isäni Esko oli Ernestin kaatuessa täyttänyt yhdeksän. Hän muisti viimeisen tapaamisensa Ernestin kanssa ja tämän lausumat sanat Kauvatsan rautatieasemalla: ”Pirä poika ittestäs huolta!”.

Kun kesällä puolitoista vuotta sitten tein laulun Ernestistä, käyttökelpoista materiaalia oli koossa niin paljon, että tajusin, ettei se mahdu yhteen ralliin, vaan siitä tulisi pitkä kuin Kalevala. Päätin keskittyä jatkosodan yhteen maantieteelliseen paikkaan, kolttien Suonikylään ja kiteyttää tarina yhteen päivään, tai jos tarkkoja ollaan, muutamaan.

Käytössä minulla oli huippulähde, Petsamon Erillisosaston historiikki Luton miehet, päivä päivältä etenevine tapahtumineen. Sen kirjausten mukana pääsin aikamatkalle Rajavartiokomppanian sen hetken sijoituspaikkaan Luttojoen varrella sijaitsevaan Petsamon Suonikylään, jossa Erillisosasto Pennasen eli Luton miesten tehtävänä oli suojata Muurmannin radalle pyrkivän Saksan armeijan eteläistä sivustaa.

Laulussa on kertoja, joka mukana olleena pirtin pöydän ääressä muistelee noita aikoja. Se lienee muistuma joskus pöydän ääressä meillä istuneesta Ernestin sotakaverista.

Hämmästyin, kun kuluvalla viikolla rupesin äänittämään Ernestin tarinaa ja etsin SA-arkistosta kuvitusta. Löysin monta rajajääkäriä samasta komppaniasta Suonikylän maisemista. Laulun kuvituksessa esiintyvät henkilöt ovat siis suurimmaksi osaksi Ernestin työkavereita Suonikylän ajalta, myös lotat, koltat, poromiehet ja saksalaiset. Laulun koirat Tessu ja Terhi ovat kuvitteellisia, mutta kuvista heidänkin ”vastineensa” löytyvät. Selvennykseksi hyisessä Luttojoessa uivat miehet ovat suomalaisia rajajääkäreitä, mutta lumipukuiset hiihtäjät autenttisesti saksalaisia. Taistelua symboloiva ase on venäläinen Emma. Rintamakuvaajat tekivät Suonikylässä historian tallentamisessa arvokasta työtä!

Ernestin viimeinen päivä
Sanat ja sävel: Jari Isokorpi
Kaakkimaan pojan CV 16

Suanikyläsä meinas tulla nälkä
ko kanttiini nin kauvvan viipy.
Onneksi lokakuusa tupakkia saatiin.
No siihen ne poijaat tyyty.
Teltoisa oltiin, ei korsu ollu valmis.
Ei talvisoran käyny siinä hyyry.

Partioreisulta mukaan usein tarttui
riistaa sekä kallaa.
Mikäs on plikkoja naurattaesa
ko tupakki suusa pallaa.
Kolttaplikkoja hauskuttaesa
ko tupakki huulilla pallaa.

Jääkäriaseveljiltä saaatiin
monta pulloa virkistävää viinaa.
Ko ne villasukkia vaihrosa saa,
ei vilu niitä nin paljon piinaa.

Suanikyläsä asemia piti
rajavartijoitten komppania.
Kanttiinin mukana tuli lottia
ja rintamakuvvaajia.

Oli kommeeta nährä Luttojoen jäällä
kaksikymmentä porroo.
Kyytisä tuatiin emäntiä
ja kaksi korohorroo.

Historiakuvasa ruakajonosa
nään Ernestin viälä elävänä.
Sillä on suren nälkänen katse
ja suvun kommee nenä.

On melkein ko oisin ollu siinä,
mutta siinä seiso Ernesti itte.
Ei kolttaplikka tienny mitä seuraavana päivänä
sorasa tapahtuisi sitte.

Isonkorven Ernestin rajavartijana
piti lukkee ja syärä kakkoo.
Ei hän kavvaa laiskotella ehtiny,
ko talvisotahommiin poiki jatkoo.
Ko heitin piti auttaa noita kermaaneita
tota Muurmannin rattaa katkoon.

Ko Palmilta Ernesti jatkosottaan lähti,
pikkuveli oli häntä saattamasa.
Oli Ernestillä reppu ja uudet nahkasaappaat.
Eskoo olkapäähän tarrasi hän luijaa.
Sano Eskolle: ”Pirä poika ittestäs huolta!”.
Sitten Ernestin vei juna.

Kolttien talvikylän ympärillä
Suomi ja Venäjä kaulo.
Ne valtasivat toistensa kämppiä
ja miinoista ansoja paulo.
Sielä vartiokämpät roihusivat,
ja emmat ja salorannat laulo.

Olivat sisukkaita suomalaiset,
mutta kova oli vastustajakin.
Niillä oli nimmonta ylimäärästä miästä.
Ne meinasi tehrä meistä matin.
Niillä on miähiä ko koltilla poroja.
Ne halusivat tehrä sakkimatin.

Venäläisten paras komppania
koostu rajavartijoista.
Heirät oli mettäsottaan koulutettu
seurun tarkka-ampujoista.
Oli heitillä semmonen asseistus,
ettei meitillä ollu moista.

Marraskuun lopusa se porukka sai käskyn
Suonikyllään iskee.
Piti vähäseksi tiäretty Suamen pualustus
kolttakylän kohralta kitkee.

”Teitin pittää noi Suanikylän sissit
taistelusa nylkee.
Nin me päästään kutittelleen
saksalaisten kylkee.”

Mettäsä oli neljä senttiä lunta,
Luttojoki oli paksusa jääsä.
Ei seurulla kukkaan kulkemaan päässy
lummeen jälkiä jättämättä.
Ei viholliskomppania pitkälle päässy
rajavartijoitten tiätämättä.

Tuli tieto Ukko Loubbalin luutnantilta,
joka partijointia johti:
”Tääläpäin iso joukko vihollisia,
tullee Suanikyllää kohti.
Pittää siälä hälyytys tehrä,
ko vihollinen tullee teitä kohti.’”

Ehtoolla kello yhdeksältä
Luton sissijoukko lähti yähön.
Ukko-lammen tianoilta
meni mettään motitustyähön.
Pakkasi reppuihin sissimuanaa
ja Lapin puukon pani vyähön.

Olihan matkasa ajoporoja,
kisko ahkioisa pikakivääreitä.
Mukana kulki kaksi korohoroa,
mottityäsä on kelpo ase heitin.
Joukosa talsi Terhi, Lapin porokoira,
se kuanolla voi pelastaa meitin.

Auran joukkue piiritystä
veti Tsingalesjokea pitkin.
Ernesti pimmeesä mettäsä prohjas,
kahlas motin laitaa kiinni.
Tukkijätkälle on motinteko tuttua hommaa,
se sujjuu vaikka suljetuin silmin.

Kello kahreksan aamulla sytty valoheitin,
alko salorannan laulu soira.
Pikakiväärisarja kuulu Suanikyllään asti,
rupes murisemaan Tessu sotakoira.
Tähtäs Ernesti ikivanhan hongan takkaa,
ei siinä parempaa tukkee voi saara.

Suamalaisten mottimiesten tulitukseen vastas
venäläinen korohorokuaro.
Emmat ja kranaatit lauloivat,
sitä säikkyi puun alla poro.
Räjähtävä rauta
siälä sinkoili,
tuli peuralle onho olo.

Soti kaksi Petsamon iskuryhmää,
rajamiähiä kumpikin puali.
Taistelua kesti sen pimmeen päivän,
ei periksi antaa huali.
Teki kymmenen vihollista läpimurron,
siinä miähiä haavottu ja kuali.

Läpimurtokohrasa kualleena
makas kolme suamalaista.
Vihollisen kato oli pualisattaa miästä
ja kahdeksan kaatunutta porroo.
Vei karkuryhmä kalustoa mennessänsä,
eikä huikannu eres morroo.

Ernestin rintaan luati oli tullu
sen Lapin lujan männyn läpi.
Sorasa miähet kaatuvat,
on tappelun jälki julmaa.
Miähiä kualee molemmin pualin,
ei aina löyry kuallutta kulmaa.
Miähiä tullee ja miähiä mennee,
ei meistä synny isoa pulmaa.

Venäläistä vankia kuulusteltiin,
oli heitä se haavottunu sakki.
”Me luulimme että Suanikylä
olis meitille helppo nakki.
Mutta Suanikyllään matkalla
tuli piäni takapakki.”

Rajajääkärit motista karanneita jahtas,
pantiin Ernesti rekkeen lavitsalle.
Porolla verettiin mettästä pois
ja lähetettiin Kauvatsalle.

Yttiläsä pantiin puita saunan pessään
siälä kotoseurulla suvun.
Pesi morsein Ernestin saunasa,
puki ylle pyhäpuvun.
Pesi Ernestin saippualla saunasa,
puki päälleen mustan puvun.

Oli Ernestin Suanikylän omaisuus
pirtin pöyrälle pinottuna:
Tuntolevy ja tupakkiaski
ja kolttaplikan kuva.
Rannekello ja tukko rahhaa
ja kolttaplikan kuva.

Toiset ne nuarina kaatuvat,
toiset jalvoillansa pyssyy.
Toiset omia aikojansa kaatuvat,
ei siinä tarvita pyssyy.

Kauvattan sankarihautuumaasta
tuli Ernestille koti.
Ammuttiin kunnialaukaukset,
joskus muistellesa otetaan grogi
:punakaartilaisen poijaalle,
joka Suamen erestä soti.:

Jos tahtoo lempiä tummaa naista

Jos ilmapiiri Suomessa alkaa ahdistaa, ei peli ole täysin pelattu.

Afrikkaunelmia
Sanat ja sävel: Jari Isokorpi
Kaakkimaan pojan CV 15

Nai nai nai nai nai nai nai nai,
nai nai nai nai nai nai.

Ei täälä saa syödä lakritsia,
eikä pelata Afrikan tähtee.
Jotta saa lempiä tummaa naista,
pitää ulkomaille lähtee.
Nai nai nai nai nai nai nai nai,
Ambomaalle lähtee.

Tiedän että Afrikasa
on pirun hauska mesta.
Sielä tykätään valkoisesta,
tykätään suomalaisesta.
Nai nai nai nai nai nai nai nai.
Tykätään suomalaisesta.

Ambomaalla unelmaansa
eli meidän Martti.
Se sai syödä pihvilihaa
nin paljon ko vaan tartti.
Nai nai nai nai nai nai nai nai.
Aina ko vaan tartti.

Rauhanmies Martilla
oli kommee keskikeho.
Vattalla on kypsään naiseen
uskomaton teho.
Nai nai nai nai nai nai nai nai.
Aikamoinen teho.

Afrikka sai lapsia.
Syntyi Jari sekä Anni.
Kohta suomenkieltä kaikui
Afrikan savanni.
Nai nai nai nai nai nai nai nai.
Afrikan savanni.

Afrikasa vallitsi
rakkaus ja rauha.
Vain apina patarumpua löi
käresänsä kauha.
Nai nai nai nai nai nai nai nai.
Käresänsä kauha.

Ko musta ja valkonen suuteli,
siitä apina otti pultin.
Se perusti apinaorkesterin
ja känselöintikultin.
Nai nai nai nai nai nai nai nai.
Känselöintikultin.

Julma, kauhee uhkaus kuultiin
apinaparven suusta.
”Jossei me täälä valtaan päästä,
me vittuilemme puusta.”
Nai nai nai nai nai nai nai nai.
”Vittuilemme puusta.”

Suomesa meitä ruottalaiset
haukkuu mongooleiksi.
Kuulemma Tsingiskaanikin oli
suomea puhuva meitsi.
Nai nai nai nai nai nai nai nai.
En finne igen, meitsi.

Ei täälä saa syödä lakritsia,
eikä pelata Afrikan tähtee.
Jotta saa lempiä tummaa naista,
pitää ulkomaille lähtee.
Nai nai nai nai nai nai nai nai,
Ambomaalle lähtee.

Tiedän että Afrikasa
on pirun hauska mesta.
Siellä tykätään valkoisesta,
tykätään suomalaisesta.
Nai nai nai nai nai nai nai nai.
Pirun kiva mesta.

Huhkolinnan katolla

Seuraava ralli kertoo huonoista elämäntavoista ja vaarallisesta rakkaudesta.

Herba on satakuntalaiselle liian makkeeta
Sanat ja sävel: Jari Isokorpi
Kaakkimaan pojan CV 14

Seittämänkymmentäluvulla
lauloi rariosa Swiitti.
Se oli äkkimakkeeta,
sitä piäni annos riitti.
Tilkka valkoviiniä
on mulla vissyvetes.
Ei makkeeta voi nauttia,
kon on toi diabetes.

On toi diabetes.

Sokeriyliannoksen
sain poikana monta kertaa,
ko Huhkolinnan katolla
join plikkojen kanssa Herbaa.
Satakunnan plikkahan
on kaunis niin kuin humma.
Se on muhkea muodoltaan
oli vaalea taikka tumma.

Vaalea taikka tumma.

Ennen vanhaan Suomen lapsia
juotettiin sokeriverellä.
::Nyt on monella sokeritauti
ja hampaita pois saa verellä.::

Mieleeni tullee toi Ruottin Tiina,
se olis ihan vaimoksi naitava.
Tiina on söötti ko sokeripulla
ja keittiössänsä taitava.
Ruottalaisen poikkinainti
on vaarallista rakkautta.
Kun se tarjoilee ja pöytään kantaa
sokeria joka ruokalajissa.

Sokeria joka ruokalajissa.

Kyllähän sokeri hyvvää on,
saa siittä laatuainetta.
::Ko sen hiivalla käyttää
ja sitten keittää
Isonkorven Iisakin pannussa.::

Kyllähän viina hyvvää tekkee,
se alentaa veren sokeria.
Siksi kai viisas isäni sanoi,
että ”juo poika aina kirkasta!”

Juo poika aina kirkasta!