Seuraavassa rallissa muistelen pikkupoikavuosiani Kaakkimaassa. Elämäni oli ehkä hieman vapaamuotoisempaa kuin päiväkotilapsilla, mutta tuskin vähemmän antoisaa.
Elettiin 1960-luvun alkua: Palmin talo oli omavarainen ja moottorisahalla tehty metsätyö tuotti. Mihinkäs muuhun rahaa olisi käytetty, kuin nuoren isännän koulutukseen, tuumaili 1800-luvulla syntynyt, niukkoja aikoja kokenut mummuni.
Seudun mahtavin mies oli mummun silmissä pappi. Ylhäisten pappila oli Kauvatsan suurin tila, joka kesäisin täyttyi kulttuuri-ihmisistä. Mummu uskoi, että Ylhäinen liitettynä Palmin taloon olisi kelpo sijoitus.
Nuori isäntä Sävel ja sanat: Jari Isokorpi Kaakkimaan pojan CV 5
Olin nuori isäntä ja viiden vanha, kun naapurin Lailaa suutelin. Tyttö oli sakkolihaa, kuudentoista, liian nuori lemmenleikkiin, aavistin. :,:Katumuksesta kesken kaiken kosin, tyttö nauroi ja minä häpesin.:,:
Isä Eskon kanssa pelasimme plikkaa, kortilla me naiset jaettiin. Naistenmiehillehän kelpaavat kaikki pikkuplikoista moonamummoihin. :,:Esko soitti huuliharppua ja steppas, ja me ruokottomat laulut laulettiin.:,:
Mummu suositteli:,: ”Lue poika papiks!” Ulkoa opettelin rukouksia. Kauvattan papilla on kaikkein isoin talo, paljon piikoja ja nätti ruustinna. :,:Ei kirkonmiehen töisä tartte raataa, tuo piika kahvetta tarjottimella.:,:
Mummu sanoi sitten:,: ”Menkääs poijaat töihin, laiskoja ei Palmin talo elätä. Kohta lehmät kirmaa laitumelle, on teidän piikkilanka-aita tehtävä!”
Niin me Eskon kanssa sitten töihin mentiin, ja yhdessä me laulettiiin: ”Kiikan papilla on aika iso talo, paljon piikoja ja nätti ruustinna. Kiikan papilla on hirveen iso hm hm, paljon piikoja ja nätti ruustinna. Kiikan papilla on melko iso… mielikuvitus, paljon piikoja ja nätti ruustinna.”
Me suomalaiset keskimäärin elämme ehkä maailmanhistorian onnellisinta aikaa. Elämä on täynnä palkitsevia haasteita, kuten laittaisiko tänään ruokaa ja panisi siitä päivityksen nettiin. Vaikkei aina mene hyvin, vaikka välillä menee pirun huonosti, on viisasta näytellä positiivista, jotta ei droppaisi tunnelmaa ja negatiivisella asenteellaan pilaisi yhteistä projektia taloudellisen kasvun ja paremman maailman puolesta, jossa vallitsee lähimmäisen rakkaus.
Silti on välillä mukava lukea Tolstoin Sotaa ja rauhaa, kuunnella Ismo Alangon laulua Vittu kun vituttaa tai katsoa sotaelokuvia. Negatiivisia fiiliksiä on mahdollista käsitellä ja niistä vapautua taiteen kautta. Sillä jatkuvaan onnentilaan ja pakotettuun positiivisuuteenkin turtuu. Ihminen jaksaa paremmin, kun voi kokea tunteita monipuolisesti. Sillä pysyäkseen herkkänä ja tuntevana, tunteet kaipaavat monipuolista treeniä. On virkistävää sukeltaa välillä alitajunnan syöveriin ja kohdata historian ja menneisyyden aaveet, jotta sieltä nousisi virkistyneenä loihtimaan kasvoilleen onnellista hymyä, jolla voi päivittää profiilikuvansa.
Siksi seuraava suvun tappelijan maineesta kertova laulu. Huomioikaa esittäjän ilme laulun lopussa.
Tappelijan maine Sävel ja sanat: Jari Isokorpi Kaakkimaan pojan CV 4
Lanteen Kalle oli miähistä hurjin, siittä synty suvun tappelijan maine. :,:Kalle oli Isonkorven Iisakin taata, syntyperältänsä kiikkalaine.:,:
Isonkorven Iisakki ne tappelut voitti, mutta kova oli pikkuveli Matti. :,:Ko Sakki ja Matti ne keskenänsä paini, nin tuloksena oli heillä patti.:,:
Isonkorven Iisakki on miähistä vahvin, vaikka se maan alla maatuu. :,:Ko seurulla tullee puhe Iisakista, osa miähistä valmiiksi kaatuu.:,:
On isälläni Eskolla tappelijan maine ja kansa kyllä tietää miksi. :,:Ko Esko tullee vastaan pimmeellä tiällä, nin moni luulee sitä Iisakiksi.:,:
On hurjia tappelijoita meillä koko suku, mutta minä pidän sivistystä yllä. :,:Saan tytöseltä turpaan, mutten miähelle oo hävinny, ja pirusti oon tapellu kyllä.:,:
Jos joskus joku mulle riitaa haastaa, nin mää sanon, emmää viitti. :,:Tuakaa rivviin kakstoista miästä, nin mää sanon tattis ja kiitti!:,:
Onko olemassa korvaamattomia ihmisiä? Isoisäni Matti oli sellainen. Hänet noudettiin vuoden 1918 vankileiriltä jo ennen kuin hänen nimeään ehdittiin sen kirjoihin merkitä, jotta kiikkalainen suurviljelys saatiin käyntiin. Matin arvoa lisäsi se, että elettiin nälänhätää lähentelevissä oloissa, ja punakapinaan osallistuneet rengit olivat joko kuolleet tai piilossa.
Pelastusoperaation käynnisti Isonkorven isäntä Iisakki, joka järjesti veljensä pois Hennalasta käyttäen hyvää neuvottelusuhdettaan Kiikan napamiehiin kuuluneeseen Poussan isäntään. Kaverukset tekivät yhteistyötä yli luokkarajan. Voidaan puhua punamultayhteistyön ensi askelista ruohonjuuritasolla, jonka tuloksena ehkä pelastettiin sekä Matin henki että valkoisen viljelijän talous. Alkoholilla oli osuutta asiaan.
Laulussa Hae Hennalasta apuun meidän Matti kerron Isonkorven torpan tarinaa 60 vuoden ajanjaksolta alkaen suurista nälkävuosista päätyen kansalaissotaan.
Laulussa esiintyvät seuraavat historialliset persoonat: Isotaatani Isonkorven Antti (1832 – 1908) oli raivaajasukua, kolme torppaa rakentaneen Perähuhdan Matin poika. Antti perusti Isonkorven vuosien 1858 – 1860 aikana suurten nälkävuosien (1866-68) alla. Muut laulun henkilöt ovat Antin toinen vaimo Lanteen Heta (1853 – 1818) sekä heidän poikansa Iisakki (1883 – 1966) ja Matti (1895 – 1958). Iisakista tuli Isonkorven isäntä ja Matti pääsi naapuriin isännäksi naimalla Palmin Nestorin tyttären Senjan. Ennen itsenäistymistä Isokorpi oli Kiikan Kinnalan kylän Poussan torppa. Iisakin ikäinen Poussan Ville (s. 1882) oli Poussan isäntä. Laulussa esiintyy myös Kiikan tunnetuin lauluntekijä Syrjälän Ville (1883 – 1960), joka oli Kiimajärven työväenyhdistyksen perustajajäsen ja työväentalon huvimestari, Isonkorven poikien serkku ja kaveri.
Hae Hennalasta apuun meidän Matti Sävel ja sanat: Jari Isokorpi Kaakkimaan pojan CV 3
Ovat unohtuneet suuret nälkävuodet, kun Antti Isonkorven torpan perusti. Siinä neljä pientä lasta nälkään kuoli, mutta yksi lapsi sentään selvisi. Kun Antti torpan puita myydä koitti, hänet metsän varkaudesta tuomittiin.
Ilotalon pito sekä viinan keitto köyhän nälkäkuolemalta pelasti. Kieltolaki oli torpparille voitto, vaikka lautakunta häntä kyttäsi. Raaka peli oli ihmisyyden loitto. Luokkaviha syttyy aika herkästi.
Tylsämielinen ja täysin mielipuoli oli kirkonkirjan mukaan sukuni. Poikkeuksena oli sentään Heta-muori, joka papin mukaan oli hepuli. Hällä toimi tuo huumoripuoli. Pääsi pappi tähdeks pilkkalauluihin.
Heta oli täti Syrjälän Villen, joka lauluilla kansaa nauratti huvimestarina työväenyhdistyksen. Väki tanssi ja talo tärisi. Työväentaloilla ja huvikalliolla Ville lauloi ja ääni kärisi.
Kapinan viimeisenä Kiikan punakaarti lähti itää kohti lampsimaan. Kulki joukossa myös Isonkorven Matti, läpi tulimeren kantoi asettaan. Meni Alvettula, Hauho, Syrjäntaka. Jono pysähtyi Lahden Hennalaan.
Sanoi Isonkorven Iisakille Poussa: “Sun pitäs tulla kevätkylvö tekemään”. Sakki valitteli ettei kylvöön jouda. Valkokaarti pyysi viinaa keittämään. “Hae Hennalasta apuun meidän Matti, se on kova poika kylvämään.”
Kapinassa kaikki Poussan Villen rengit oli kuolleet taikka muuten karanneet. Felmannin pellolta Ville Matin nouti jo ennen kuin he oli hänet kirjanneet. Hevosrattailla Hämeen läpi Kiikkaan Sakin eväs nosti miesten tunnelmaa.
Matille rattailla läskileipä maistui leirin nyljettyä rottaa paremmin. Kaksi juoppoa kun Kinnalaan saapui, heillä käsi taisi olla kaulalla. Hauska välillä on voimiakin koittaa, ja on yhteistyöstä aina apua.
Seuraava laulelma kertoo siitä, miten kaksi Kaakkimaan hurjimusta aloittaa opintien Piilijoen kansakoulussa syksyllä 1962. Kaikkea sattuu ja välillä sattuu. Koko ajan sankarit sivistyvät. Laulu sisältää tärkeimmän saamani opetuksen. Sen jälkeen en ole saanut turpiini.
Mää ja Käiväräisen Tarmo Sanat ja sävel: Jari Isokorpi Kaakkimaan pojan CV 2
Alakouluun menin kuusivuotiaana, koska plikat mua kovin kiinnosti. Naistenpyörällä poljin paratiisiin, jossa aamuisin soi harmooni. Sielä mää ja Käiväräisen Tarmo plikoista haaveiltiin ja laiskalla istuttiin. Sielä mää ja Käiväräisen Tarmo plikoista haaveiltiin ja laiskalla istuttiin.
Muistan vielä sen tällin elävästi, kun muuan Sirpa mua nenään tirvaisi. Roiskui veri valkokauluspaitaa pitkin mustille prässihousuille, se kirvaisi. Opin vihjeestä kumman nopeasti: naisten halailu ei aina kannata. Jos joskus vielä kasvan runoilijaksi, oivalluksesta voin laulun rallattaa. Jos silloin vielä muistan kouluaikaa, voin siitä pienen laulun rallattaa.
Alle kymmenvuotiaana nauratin kyläläisiä laulamalla Katri-Helenan, Irwin Goodmanin ja Henry Theelin äänillä. Murrosikä katkaisi koomikon urani. Kun laajensin ohjelmistoa Romanssiin Sua vain yli kaiken ma rakastan, tulkintani muistutti mouruavaa, irstasta kollikissaa. Isä suositteli, etten enää kauheasti laulaisi, koska mahdollisuuteni peitota Leif Wager tai Olavi Virta romanttisena laulajana ja ensirakastajana on olematon. Otin opiksi. Hankin kitaran säveltääkseni äänialalleni paremmin sopivia ralleja.
Kitarasointuja opetellessa syntyi Tyttö nukkuu vieressään nukke ja nalle, päällisin puolin unettava ja nätti A-mollissa kulkeva tuutulaulu. Testasin sitä nuorempaa sukupolvea nukuttaessani. Saatoin laulaa myös tyttöystävälle ja hänen kavereilleen. Vuosia myöhemmin hämmästyin, kun keski-ikään varttuneet lapset alkoivat sitä toivoa. Erityisesti siitä tuli hieman hiprakassa olevan yleisön suosikki. Koska rallin tekijä on 15-vuotias setämies 1970-luvulta, laulu on ehkä seksistinen, mutta ainakin itselleni se on alitajuntaa rentouttava, terapeuttinen ja kierolla tavalla viihdyttävä.
Laulu täyttää vuonna 2021 viisikymmentä vuotta!
Tyttö nukkuu vieressään nukke ja nalle Sävel ja sanat: Jari Isokorpi Kaakkimaan pojan CV 1
Tyttö nukkuu vieressä nukke ja nalle. Naisista puhuvat veljekset Ville ja Kalle. Tuulen vire puhaltaa vienosti sisälle. Ja äiti miettii antaisko tänään isälle. Vaari salaa vuoteessaan selaa uutta Rattoaan. ”Tuon naisen kanssa mukava kelliä ois.” Kärpänen syvämietteinen lentää huoneessa pohtien mistä parhaiten verta imeä vois. Ja on ikään kuin kaikki unessa ois, on ikään kuin kaikki unessa ois, mutta koppoti, koppoti, koppoti, koppoti.
Tyttö nukkuu vieressä nukke ja nalle. Pippelillä leikkivät veljekset Ville ja Kalle. Kärpänen lopulta laskeutuu uhrinsa nisälle. Ja äiti yhä miettii antaisko tänään isälle. Tytön huone punertuu, tyttö salaa uneksii, että tulee kerjäläinen ja neitsyyden vie. Nalle katsoo himoissaan ystäväänsä nukkuvaa ja ottaa sitten nuken takaa päin. Ja kaiken tuon omin silmin näin, sen kaiken verhojen raosta näin. Mutta koppoti, koppoti, koppoti, koppoti.
Tyttö nukkuu vieressä nukke ja nalle. Uneen myös vaipuvat veljekset Ville ja Kalle. Vaari lehtensä kätkee ja hiipii pisille. Ja äiti päättää lopulta antaa isille. Vain kärpänen veren imettyään hymähtää: ”Tämä on pirun mukavaa porvarielämää. Häh häh häh häh hää.”
