Gumboot Dayn aamu alkoi dramaattisesti. Saimme varmistuksen, että suomalaiset saapassissit haluttiin sulkea kilpailun ulkopuolelle, mikä merkitsi sitä, ettemme voisi yrittää heittää uutta Gumboot Dayn maailmankuulua ennätystä, jota tuhannet ihmiset ovat sinnikkäästi koettaneet rikkoa 25 vuoden ajan.

Urallamme kaiken kokeneina ymmärsimme uusiseelantilaisen näkökulman: ennätyksen saisi heittää kuka ja minkä rotuinen ihminen tahansa, kunhan hän olisi paikallinen kiwikansan edustaja, eikä mikään maapallontakainen suomalainen, jonka olemassa olosta ei ole edes tieteellistä varmuutta. Hypoteettista ja poissa olevaa suomalaista ennätysten murskaajaa olisi vaikea, jos ei mahdoton käyttää Tyynenmeren alueella saapastapahtuman markkinoinnissa.

Memorial Parkin kentän laidalla pidimme hätäkokouksen. Perustimme pikaisesti Kumisaappaanheittäjien ammattiunionin Taihapen paikallisosaston ja valitsimme järjestäjän kanssa neuvottelupöytään meitä edustamaan Saapaskissan. ”Raha meille ammattilaisille ei ole ongelma, vaan suomalaisten kumisaappaanheittäjien imago ja kunnia”, evästimme. Toivoimme Kissan neuvottelevan meille hyvän lopputuloksen, kuitenkin sellaisen, ettei työnantajamme eli Taihapen Rotaryklubin ansaintalogiikka siitä kohtuuttomasti vaarannu. Saapaskissa otti tehtävän vastaan tyytyväisenä kehräten.

Hetken päästä Kissa saapui sopimusehdotuksen kanssa ilosta tanssahdellen. ”Neuvottelut käytiin äärimmäisen hyvässä hengessä. Meitä ei oteta viralliseen henkilökohtaiseen kilpailuun mukaan, mikä merkitsee sitä, että saamme heittää näytösheittoja yleisön edessä ilmaiseksi. Hyvitykseksi lisäksi pääsemme Uuden-Seelannin pääuutislähetyksen saappaanheitto-osion pääesiintyjiksi, mikä tekee meistä koko maassa kuuluisia. Ja mikä parasta, me saamme osallistua joukkueena sekajoukkuekilpailuun normaalisti ja pääsemme siinä heittämään taaloista. Joukkuekisassa käytössä meillä on jokaisella kaksi virallista heittoa!”

”Sopimus on suorastaan liian hyvä”, Boot Throwographerin kanssa riemuitsimme. ”Yksikin virallinen heitto olisi jo ollut kova juttu.”

Tuulen leikatessa kumisaapaskaaria viistosti oikealta me kolme bloggaajanimimerkkiä S. Sissi, B. T-ographer ja S. Kissa asetuimme ensimmäisinä Memorial Parkin areenalle muutaman tuhannen kannustavan silmäparin eteen edustamaan Finland-joukkuetta.

Ensimmäisenä kyntensä kiinni kumisaappaan varteen iski Saapaskissa, joka latasi 39, 61 metriä. Yksi virallinen heitto siis Kissalla riitti rikkomaan Gumboot Dayn nettisivujen kertoman virallisen kisaennätyksen yli viidellä metrillä. Tai niin me yksinkertaisina suomalaisina saapassisseinä luulimme.

Finland-joukkueen tulos

Siitä mikä tuo lehtien otsikoissa rikottavaksi kuulutettu virallinen ennätys tarkalleen ottaen oli, ei nykyjärjestäjillä kuitenkaan tuntunut enää kilpailutilanteessa olevan tarkkaa muistikuvaa. Muistelut virallisesta ennätyksestä vaihtelivat neljän metrin haarukassa ja ne elivät kilpailutilanteen mukaan. Myös ennätysmaininnat kisasivuilta näyttivät viimeisessä päivityksessä mystisesti kadonneen.

Tätä kirjoitettaessa emme siis tiedä, ovatko Kissan tulos ja B. T-ographerin henkilökohtaisen kilpailun yhteydessä tekemä 45,76 metriä uusia Gumboot Dayn ennätyksiä vai jotain ihan muuta. Muistetaanko kyseisiä tuloksia ensi vuonna edes?

Uuden-Seelannin TV:n toistuvasti, lähes inttäen esittämä kysymys, mihin tarvitaan IBTA:n sääntöjä, tuntuu tätä taustaa vasten mielenkiintoiselta. Mihin tarvitaan sääntöjä, tunnontarkkaa tilastointia, lajin kirjoitettua ja painettua historiaa? Gumboot Dayn kokemusta rikkaampana en tosiaan tiedä!

Epätietoisina siitä, menikö meillä hyvin vai huonosti, saavutimmeko asettamamme tavoitteen vai emme, tai mitä väliä sillä on, meidän pohdintamme tuollaisista turhista kysymyksistä katkaisi se, että pitoaineista puhtaisiin kouriimme iskettiin paksu nippu dollareita. Tungimme ne taskuumme muiden ryppyisten seteleiden sekaan.

Saapasissi

Boot Throwographer	Saapaskissa

Sinä iltana käyttäydyimme kuin ketkä tahansa äkkirikastuneet.

Sen Gumboot Dayn jälkeisen yön me kylvimme taaloissa tai ainakin kylvimme niitä. Panimme elämän risaiseksi niin kuin jätkäpojat Rovaniemen markkinoilla. Viini virtasi saapaskisan jälkibileissä ja alkuasukastytöt nauroivat. Meille kävi niin kuin useimmille äkkirikastuneille.

Kunniaa haimme, mutta mainetta saimme.

Uuden-Seelannin TV-uutisten saappaanheitto-osio 20.3.2010

Kisojen jälkibileissä Uuden-Seelannin suosituin bändi Ardijah soitti polyfunkkia.