Kun olen tarkkaillut, mitä ensimmäiseksi tulee mieleeni silloin, kun ajatukseni karkaa saappaanheitosta, niin olen alkanut epäillä, että taidan olla hippi.
Epäilyni vahvistui viime viikolla, kun Saapasnainen viittasi erään Jarin kirjoitukseen, jonka yhteydessä hän mainitsi kolme maagista sanaa – rock, rauha ja rakkaus – niin sydämeni pomppasi ilosta.
Kun tänään istuin kirves kädessä halkelutukin päällä pian kukoistavan voikukkanurmen äärellä mietiskellen, niin minnekä muualle aatokseni kumisaappaanheittäjien vakavista kriiseistä vaelsi kuin hauskanpitoon ja vapaaseen rakkauteen. Mies, joka ajattelee seksiä kukkaispellolla samalla kun hänen kieltään kuivaa armoton jano – eikö hän olekin hippi?
Huilitaukoni alkoi asiallisella pohdinnalla siitä, miten voisimme ratkaista saappaanheittäjiä rasittavat motivaatio-ongelmat. Kaikkoaisivatko huolet, jos täysillä keskittyisimme kehittämään maailman vetovoimaisinta heittourheiluvälinettä, aluksi palauttamalla mieleen, mitä hyviä piirteitä kumisen saappaan pitkään heittohistoriaan sisältyi ja myös miettimällä sitä, mitkä ominaisuudet saappaasta heittointohimon näkökulmasta vaativat lisäkehitystä.
Ajatukseni sivupolulle johdatti Lily Woodpecker, joka lammella sovelsi omalla persoonallisella tyylillään hippiajan ehkä vallankumouksellisinta innovaatiota, syntyvyyden säännöstelyä. Joku voisi Lilyn tehokasta toimintaa nimittää etniseksi puhdistukseksi, mutta mahdollisena hippinä vältän tuota ilmaisua.
Lily suoritti ehkäisyn vuotavalla ämpärillä. Hän kauhoi lammesta ainakin sata sangollista sammakon kutua kuivalle maalle antaen veden valua takaisin lampeen ämpärin vuotavasta pohjasta. Syynä hipillisiin ryhmäseksistisiin ajatuksiini ei kuitenkaan ollut itse toiminta vaan se, että aloin ajatella sammakoita.
Tulin kateelliseksi sammakoille, kun lammen yli katselin maalle valahtanutta valtavaa kutukasaa. Tuollaista määrää lasten alkioita ei pysty tuottamaan kaksi laihaa sammakkoa vaan niitä pitää olla kymmeniä tuhansia. Ne olivat tehneet sen ilmiselvästi keskenään hauskaa pitäen ja ryhmätyönä. Mahdollisena hippinä olin kateudesta vihreä, kun sieluni silmin kuvittelin ne hillittömät orgiat, joista massiivinen kutupatteri oli todisteena. Suljin sieluni korvat, koska en kestänyt kuulla sitä yössä soivaa nautinnollista kurnutusta. Sammakot ne vasta ovat tosihippejä!
Kateuttani vaimensi hieman, kun aloin miettiä sammakoiden ryhmäseksin varjopuolia. Kun sitten virkeät sammakkotenavat alkavat loikkia nurmikolla, niin eihän tuollaisen megalomaanisen ryhmäseksisession jälkeen kukaan voi olla varma, saati tietää, kuka on kenenkin isä ja äiti.
Osaan hyvin kuvitella kahden sammakon vuoropuhelun nurmikolla:
– Katso! Siinä menee poika. Hyppii aivan kuin minä. Katso pomppua!
– Ei! Kyllä se minusta on enemmän minun näköiseni, valistaa vanhempi ja kokeneempi sammakko.
Sellaisesta sanailusta syntyisi varmasti ilmiriita ja koska vastaavia keskusteluja käytäisiin koko nurmikon mitalla, pystyssä olisi kohta joukkotappelu. Mutta milloin olette sammakoiden nähnyt lyövän toisiaan, saati sotivan? Sammakot siis eivät ilmeisesti tee isoa numeroa isyyskysymyksestä vaan he ovat aitoja hippejä syvällisessä merkityksessä. Heille itsestään selviä elämänarvoja ovat rock-kurnutus, rauha ja rakkaus.
Tulen taas hieman kateelliseksi ja alan pohdiskella syntyvyyden säännöstelyä.
Hippiaate tuskin olisi 1960-luvulla ollut mahdollinen ilman huolettoman harrastustoiminnan mahdollistavaa keksintöä, e-pilleriä. Sammakoiden kohdalla ämpäri ajaa saman asian. Se turvaa saappaanheittäjien ja sammakoiden rauhanomaisen rinnakkaiselon ja hippiliikkeen jatkumisen myös tulevaisuudessa, ajattelen optimistisesti.
Viime kesänä, ennen sankoteknologian kehittämistä ajauduimme saappaanheittäjän ja ehkä myös sammakon näkökulmassa konfliktin partaalle. Heittäjän tukijalan iskiessä maahan jalan alle liiskaantui vähintään kolme nuorta sammakkoa aiheuttaen epätoivottavaa tuen liukumista. Sellainen tuhoaa heiton, olipa kädessä jäykkä tai kumi.
Kiitos nerokkaan Lily Woodpeckerin – rock, rauha ja vapaa rakkaus saivat mahdollisuuden.
Viimeisen saapashipin Woodstock: kutulampi, voikukkapelto ja kaukana taustalla mietintätukki.
Toivottavasti tarina oli fiktiivinen, koska sammakko on käsittääkseni rauhoitettu eläin.
Sitä minäkin toivoin, että tarina olisi fiktiivinen, kun Luonto-Liiton iloisen keväisiltä nettisivuilta totesimme jo tekemäni teon luonnonsuojelurikokseksi. Yritän rauhoitella mieltäni samalla ajatuksella, joka minut tähän tekoon ajoi: viime kesänä lammessa oli niin paljon sammakon poikasia, että suuri osa niistä ei koskaan kehittynyt aikuisiksi sammakoiksi vaan uiskenteli nuijapäänä lammessa koko kesän ja kuoli syksyllä. Niin suurelle joukolle ei riittänyt ravintoa (levää ja bakteerimassaa).
Uskon, että tämä teko oli myös sammakkopopulaation kannalta hyödyllinen. Tänä keväänä jäljelle jääneillä nuijapäillä on mahdollisuudet kehittyä vahvoiksi, isoiksi sammakoiksi, jotka jaksavat loikkia rauhaisille metsälammille jatkamaan sukuaan – pois saappaanheittäjien tukijalkojen alta.