Tappelijan maine

Me suomalaiset keskimäärin elämme ehkä maailmanhistorian onnellisinta aikaa. Elämä on täynnä palkitsevia haasteita, kuten laittaisiko tänään ruokaa ja panisi siitä päivityksen nettiin. Vaikkei aina mene hyvin, vaikka välillä menee pirun huonosti, on viisasta näytellä positiivista, jotta ei droppaisi tunnelmaa ja negatiivisella asenteellaan pilaisi yhteistä projektia taloudellisen kasvun ja paremman maailman puolesta, jossa vallitsee lähimmäisen rakkaus.

Silti on välillä mukava lukea Tolstoin Sotaa ja rauhaa, kuunnella Ismo Alangon laulua Vittu kun vituttaa tai katsoa sotaelokuvia. Negatiivisia fiiliksiä on mahdollista käsitellä ja niistä vapautua taiteen kautta. Sillä jatkuvaan onnentilaan ja pakotettuun positiivisuuteenkin turtuu. Ihminen jaksaa paremmin, kun voi kokea tunteita monipuolisesti. Sillä pysyäkseen herkkänä ja tuntevana, tunteet kaipaavat monipuolista treeniä. On virkistävää sukeltaa välillä alitajunnan syöveriin ja kohdata historian ja menneisyyden aaveet, jotta sieltä nousisi virkistyneenä loihtimaan kasvoilleen onnellista hymyä, jolla voi päivittää profiilikuvansa.

Siksi seuraava suvun tappelijan maineesta kertova laulu. Huomioikaa esittäjän ilme laulun lopussa.

Tappelijan maine
Sävel ja sanat: Jari Isokorpi
Kaakkimaan pojan CV 
4

Lanteen Kalle oli miähistä hurjin,
siittä synty suvun tappelijan maine.
:,:Kalle oli Isonkorven Iisakin taata,
syntyperältänsä kiikkalaine.:,:

Isonkorven Iisakki ne tappelut voitti,
mutta kova oli pikkuveli Matti.
:,:Ko Sakki ja Matti ne keskenänsä paini,
nin tuloksena oli heillä patti.:,:

Isonkorven Iisakki on miähistä vahvin,
vaikka se maan alla maatuu.
:,:Ko seurulla tullee puhe Iisakista,
osa miähistä valmiiksi kaatuu.:,:

On isälläni Eskolla tappelijan maine
ja kansa kyllä tietää miksi.
:,:Ko Esko tullee vastaan pimmeellä tiällä,
nin moni luulee sitä Iisakiksi.:,:

On hurjia tappelijoita meillä koko suku,
mutta minä pidän sivistystä yllä.
:,:Saan tytöseltä turpaan, mutten miähelle oo hävinny,
ja pirusti oon tapellu kyllä.:,:

Jos joskus joku mulle riitaa haastaa,
nin mää sanon, emmää viitti.
:,:Tuakaa rivviin kakstoista miästä,
nin mää sanon tattis ja kiitti!:,:

Hae Hennalasta apuun meidän Matti

Punamultayhteistyötä keväällä 1918.

Onko olemassa korvaamattomia ihmisiä? Isoisäni Matti oli sellainen. Hänet noudettiin vuoden 1918 vankileiriltä jo ennen kuin hänen nimeään ehdittiin sen kirjoihin merkitä, jotta kiikkalainen suurviljelys saatiin käyntiin. Matin arvoa lisäsi se, että elettiin nälänhätää lähentelevissä oloissa, ja punakapinaan osallistuneet rengit olivat joko kuolleet tai piilossa.

Pelastusoperaation käynnisti Isonkorven isäntä Iisakki, joka järjesti veljensä pois Hennalasta käyttäen hyvää neuvottelusuhdettaan Kiikan napamiehiin kuuluneeseen Poussan isäntään. Kaverukset tekivät yhteistyötä yli luokkarajan. Voidaan puhua punamultayhteistyön ensi askelista ruohonjuuritasolla, jonka tuloksena ehkä pelastettiin sekä Matin henki että valkoisen viljelijän talous. Alkoholilla oli osuutta asiaan.

Laulussa Hae Hennalasta apuun meidän Matti kerron Isonkorven torpan tarinaa 60 vuoden ajanjaksolta alkaen suurista nälkävuosista päätyen kansalaissotaan.

Laulussa esiintyvät seuraavat historialliset persoonat: Isotaatani Isonkorven Antti (1832 – 1908) oli raivaajasukua, kolme torppaa rakentaneen Perähuhdan Matin poika. Antti perusti Isonkorven vuosien 1858 – 1860 aikana suurten nälkävuosien (1866-68) alla. Muut laulun henkilöt ovat Antin toinen vaimo Lanteen Heta (1853 – 1818) sekä heidän poikansa Iisakki (1883 – 1966) ja  Matti (1895 – 1958).  Iisakista tuli Isonkorven isäntä ja Matti pääsi naapuriin isännäksi naimalla Palmin Nestorin tyttären Senjan. Ennen itsenäistymistä Isokorpi oli Kiikan Kinnalan kylän Poussan torppa. Iisakin ikäinen Poussan Ville (s. 1882) oli Poussan isäntä. Laulussa esiintyy myös Kiikan tunnetuin lauluntekijä Syrjälän Ville (1883 – 1960), joka oli Kiimajärven työväenyhdistyksen perustajajäsen ja työväentalon huvimestari, Isonkorven poikien serkku ja kaveri.

Hae Hennalasta apuun meidän Matti
Sävel ja sanat: Jari Isokorpi
Kaakkimaan pojan CV 3

Ovat unohtuneet suuret nälkävuodet,
kun Antti Isonkorven torpan perusti.
Siinä neljä pientä lasta nälkään kuoli,
mutta yksi lapsi sentään selvisi.
Kun Antti torpan puita myydä koitti,
hänet metsän varkaudesta tuomittiin.

Ilotalon pito sekä viinan keitto
köyhän nälkäkuolemalta pelasti.
Kieltolaki oli torpparille voitto,
vaikka lautakunta häntä kyttäsi.
Raaka peli oli ihmisyyden loitto.
Luokkaviha syttyy aika herkästi.

Tylsämielinen ja täysin mielipuoli
oli kirkonkirjan mukaan sukuni.
Poikkeuksena oli sentään Heta-muori,
joka papin mukaan oli hepuli.
Hällä toimi tuo huumoripuoli.
Pääsi pappi tähdeks pilkkalauluihin.

Heta oli täti Syrjälän Villen,
joka lauluilla kansaa nauratti
huvimestarina työväenyhdistyksen.
Väki tanssi ja talo tärisi.
Työväentaloilla ja huvikalliolla
Ville lauloi ja ääni kärisi.

Kapinan viimeisenä Kiikan punakaarti
lähti itää kohti lampsimaan.
Kulki joukossa myös Isonkorven Matti,
läpi tulimeren kantoi asettaan.
Meni Alvettula, Hauho, Syrjäntaka.
Jono pysähtyi Lahden Hennalaan.

Sanoi Isonkorven Iisakille Poussa:
“Sun pitäs tulla kevätkylvö tekemään”.
Sakki valitteli ettei kylvöön jouda.
Valkokaarti pyysi viinaa keittämään.
“Hae Hennalasta apuun meidän Matti,
se on kova poika kylvämään.”

Kapinassa kaikki Poussan Villen rengit
oli kuolleet taikka muuten karanneet.
Felmannin pellolta Ville Matin nouti
jo ennen kuin he oli hänet kirjanneet.
Hevosrattailla Hämeen läpi Kiikkaan
Sakin eväs nosti miesten tunnelmaa.

Matille rattailla läskileipä maistui
leirin nyljettyä rottaa paremmin.
Kaksi juoppoa kun Kinnalaan saapui,
heillä käsi taisi olla kaulalla.
Hauska välillä on voimiakin koittaa,
ja on yhteistyöstä aina apua.

Halaus on haastava oppiaine

Seuraava laulelma kertoo siitä, miten kaksi Kaakkimaan hurjimusta aloittaa opintien Piilijoen kansakoulussa syksyllä 1962. Kaikkea sattuu ja välillä sattuu. Koko ajan sankarit sivistyvät. Laulu sisältää tärkeimmän saamani opetuksen. Sen jälkeen en ole saanut turpiini.

Mää ja Käiväräisen Tarmo
Sanat ja sävel: Jari Isokorpi
Kaakkimaan pojan CV 2

Alakouluun menin kuusivuotiaana,
koska plikat mua kovin kiinnosti.
Naistenpyörällä poljin paratiisiin,
jossa aamuisin soi harmooni.
Sielä mää ja Käiväräisen Tarmo
plikoista haaveiltiin
ja laiskalla istuttiin.
Sielä mää ja Käiväräisen Tarmo
plikoista haaveiltiin
ja laiskalla istuttiin.

Muistan vielä sen tällin elävästi,
kun muuan Sirpa mua nenään tirvaisi.
Roiskui veri valkokauluspaitaa pitkin
mustille prässihousuille, se kirvaisi.
Opin vihjeestä kumman nopeasti:
naisten halailu ei aina kannata.
Jos joskus vielä kasvan runoilijaksi,
oivalluksesta voin laulun rallattaa.
Jos silloin vielä muistan kouluaikaa,
voin siitä pienen laulun rallattaa.

Tyttö nukkuu vieressään nukke ja nalle

Alle kymmenvuotiaana nauratin kyläläisiä laulamalla Katri-Helenan, Irwin Goodmanin ja Henry Theelin äänillä. Murrosikä katkaisi koomikon urani. Kun laajensin ohjelmistoa Romanssiin Sua vain yli kaiken ma rakastan, tulkintani muistutti mouruavaa, irstasta kollikissaa. Isä suositteli, etten enää kauheasti laulaisi, koska mahdollisuuteni peitota Leif Wager tai Olavi Virta romanttisena laulajana ja ensirakastajana on olematon. Otin opiksi. Hankin kitaran säveltääkseni äänialalleni paremmin sopivia ralleja.

Kitarasointuja opetellessa syntyi Tyttö nukkuu vieressään nukke ja nalle, päällisin puolin unettava ja nätti A-mollissa kulkeva tuutulaulu. Testasin sitä nuorempaa sukupolvea nukuttaessani. Saatoin laulaa myös tyttöystävälle ja hänen kavereilleen. Vuosia myöhemmin hämmästyin, kun keski-ikään varttuneet lapset alkoivat sitä toivoa. Erityisesti siitä tuli hieman hiprakassa olevan yleisön suosikki. Koska rallin tekijä on 15-vuotias setämies 1970-luvulta, laulu on ehkä seksistinen, mutta ainakin itselleni se on alitajuntaa rentouttava, terapeuttinen ja kierolla tavalla viihdyttävä.

Laulu täyttää vuonna 2021 viisikymmentä vuotta!

Tyttö nukkuu vieressään nukke ja nalle
Sävel ja sanat: Jari Isokorpi
Kaakkimaan pojan CV 1

Tyttö nukkuu vieressä nukke ja nalle.
Naisista puhuvat veljekset Ville ja Kalle.
Tuulen vire puhaltaa vienosti sisälle.
Ja äiti miettii antaisko tänään isälle.
Vaari salaa vuoteessaan selaa uutta Rattoaan.
”Tuon naisen kanssa mukava kelliä ois.”
Kärpänen syvämietteinen
lentää huoneessa pohtien
mistä parhaiten verta imeä vois.
Ja on ikään kuin kaikki unessa ois,
on ikään kuin kaikki unessa ois,
mutta koppoti, koppoti, koppoti, koppoti.

Tyttö nukkuu vieressä nukke ja nalle.
Pippelillä leikkivät veljekset Ville ja Kalle.
Kärpänen lopulta laskeutuu uhrinsa nisälle.
Ja äiti yhä miettii antaisko tänään isälle.
Tytön huone punertuu, tyttö salaa uneksii,
että tulee kerjäläinen ja neitsyyden vie.
Nalle katsoo himoissaan ystäväänsä nukkuvaa
ja ottaa sitten nuken takaa päin.
Ja kaiken tuon omin silmin näin,
sen kaiken verhojen raosta näin.
Mutta koppoti, koppoti, koppoti, koppoti.

Tyttö nukkuu vieressä nukke ja nalle.
Uneen myös vaipuvat veljekset Ville ja Kalle.
Vaari lehtensä kätkee ja hiipii pisille.
Ja äiti päättää lopulta antaa isille.
Vain kärpänen veren imettyään hymähtää:
”Tämä on pirun mukavaa porvarielämää.
Häh häh häh häh hää.”

Säästikö kauppalan palo verta?

Huhtikuun 18. päivän vastaisena yönä 1918 Rautaveden läntinen puoli Vammalaa roihusi tulimerenä. Tartun aiheeseen näkökulmasta, jota en tiedä kovin laajasti käsitellyn. Oliko kauppalan poltto punaisilta paniikissa tehty hölmöntölmäys vai sotilaallisesti perusteltu järkevä teko?

Vaikka siviilin näkökulmasta asuntojen polttaminen on mieletöntä, sotilaallisesti se saattaa olla perusteltua. Punaisten yksilöiden tärkein motiivi Vammalan kauhunyönä oli pysyä hengissä, mahdollisimman kauan, pelata aikaa. Kamppailtiin perusasiasta: elämästä ja kuolemasta.

Talojen syttyessä hieman ennen kymmentä 17. päivän iltana punaiset olivat vielä Karkun rintaman murtumisen jälkeisessä shokissa heidän juostuaan Vammaskosken sillan yli veden taakse turvaan valkoisen sotajoukon huohottaessa kintereillä.

Leveä Kokemäenjoen vesistö tarjoaisi pakeneville suojan pakokaravaanin järjestelyyn ja piti valkoiset pitkään poissa häiritsemästä, mikäli kaikki sillat onnistuttaisiin tuhoamaan heidän edestään.

Valkoisen ylivoiman torjumiseksi vyörymästä sekavassa mielentilassa olevan joukon kimppuun oli siis tuhottava silta tai kauppala, mahdollisesti molemmat.

Punaiset panostivat sillan ja yrittävät räjäyttää sitä heikolla menestyksellä. Valkoisten sillan takaa painostaessa ja suunnatessa voimakasta tykkitulta kauppalaan, räjäytyksen täydellinen onnistuminen olisi antanut punaisille aikaa koota rivejään ja saada aikaan järjestystä. On kuitenkin epävarmaa, olisiko sillan romahtaminen Vammaskoskeen pelastanut Vammalaa polttamiselta.

Kauppalan sytytys tapahtui niin, että taloihin tunkeutuvat punaiset valelivat ikkunaverhoja bensiinillä ja tuikkasivat tulen. Samaan aikaan taloja ympärillä syttyi valkoisten tykkitulen seurauksena.

Kauppalan sytytys tuskin tapahtui pelkästään yksilöiden vaistonvaraisena tekona. Ilmeisesti sitä oli etukäteen vaihtoehtona pohdittu. Vammalan poltolla punaiset olivat uhkailleet, ja suurin osa kauppalalaisista oli paennut läheisiin metsiin. Evakuoitumisen ansiosta palon uhrien määrä jäi hämmästyttävän pieneksi: kaksi palanutta ihmistä.

Vammalasta tuhoutui 52 taloa. Muutamia jäi myös pystyyn.

”Muistettakoon vielä, että Vammala syttyi palamaan osaksi tykkiammunnasta, mutta suurimmaksi osaksi punaisten sytyttämänä. Paikkakunnan oloja tuntevalle on mielenkiintoista tarkastella, kenen talo on poltettu ja kenen jätetty polttamatta”, pohti jo uudelleen rakennetussa Vammalassa käydessään Ilkka-lehden toimittaja heinäkuussa 1919.

Samalla hän mietti vanhan Satakunnan ihmisiä jyviin ja akaniin jakavaa ja vihaa ylläpitävää kastijärjestelmää, joka kansalaissodan jälkeen, huolimatta torpparivapautuksesta, jatkui vielä vuosikymmeniä muuttumattomana.

”Siitä huolimatta, että manttaalipomoja ei ole paljon, on täällä kastijako selvä. Ja näitä herroja ja työläisiä ja siitä välimailla olevia ryhmiä on niin paljon, että niistä on vaikea selvää ottaakaan. Sen vain huomaa, että ”parempien” ja ”huonompien” ihmisten välillä koetetaan pitää tarkkaa kirjaa.”

Kirjoittaja pohtimassa Vammalan palon syitä ja seurauksia.

Vaikka kapinassa ja sen jälkeenkin vanhassa Satakunnassa ratkottiin henkilökohtaisia kaunoja ja kostettiin loukkauksia, arvelen silti, että Vammalan poltto oli ainakin puoliksi tietoinen sotilastrateginen teko, senkin takia, että se yksilöiden hengissä säilymisen kannalta näytti välttämättömältä, varsinkin sillan räjäytyksen epäonnistuttua.

Punaisilla oli neljä vaihtoehtoa: antautua, taistella ja kuolla tai antautua, lähteä omille teilleen tai sytyttää kauppala ja lähteä porukkana kohti hieman epämääräistä päämäärää, Venäjän rajaa.

Varsin moni valitsi jälkimäisen vaihtoehdon, koska se huonoista vaihtoehdoista antoi toivon henkiin jäämisestä todennäköisimmin. Valkoisten käsiin jääminen olisi merkinnyt suurelle joukolle punaisia joutumista pikateloitettavaksi.

Pidän todennäköisenä, että valkoisten ja punaisten väliin sytytetty tulirintama pelasti monen punakaartilaisen hengen ja oli siksi eloonjäännin näkökulmasta järkevä teko. Tulen ansiosta punakaartilaiset saivat puolitoista vuorokautta etumatkaa vainoajiinsa ja valkoisille järjestyi muutakin mietittävää kuin heidän kiinnisaamisensa.

Vammalan palo tuhosi valtavasti omaisuutta mutta se säästi verta.

PS. Seuraavassa blogissa kerron miten omat esivanhempani ottivat osaa seutumme suureen draamaan.