Kauvattan mukavin mies

~ Jari ~ Kommentoi

Taatani Viljo Pihkalan elämään liittyi elokuvaseksikästä tukkilaisromantiikkaa. Pihkalan elämä jäi niin lyhyeksi, että hänen kuolemansa – raju  törmäys tavarajunan kanssa  pimeässä sakeassa lumipyryssä 39-vuotiaana 20. 11. 1937. kello 16:25 oli iso uutinen paikallisissa ja valtakunnan lehdissä.

Pihkala saapui Kauvatsalle uittomiehenä keväällä 1922. Samana vuonna hän avioitui Suoma Piilisen kanssa, joka työskenteli Keikyän puuvillatehtaalla pumpulienkelinä. Viljo palkattiin Kauvatsan aseman vieressä sijaitsevalle Kauvatsan Höyrysahalle metsätyönjohtajaksi ja perheen elämä oli Viljon varhaiseen kuolemaan asti sosiaalisesti ja taloudellisesti nousujohteinen. Torpan poika Viljo ehti touteuttaa suuren unelmansa, oman maatilan.

Laulu kertoo tarinaa 1920-luvun nousukaudesta, kun isoja saharatavarajunia lastattiin Kavatsalla ja tukinmyyntirahat ja sahalaisten palkat pyörittivät pikkukunnan taloutta. Kauvatsa oli vauras pitäjä, jolla oli vankka metsäteollisuustausta. Jo vuonna 1916 Kauvatsan asemalta lastattiin sahatavaraa enemmän kuin yhdeltäkään toiselta asemalta Tampere-Pori radan varrelta, Nokian Siuro mukaan lukien. Silloin asukkaita pitäjässä oli lähes 3 000, tänään noin 800. Pihkalan tarina liittyy talouden nousuun mutta on jotain muuta.

Kauvatsan mukavin mies
Sanat ja sävel: Jari Isokorpi
Kaakkimaan pojan CV 11

Tuli jokea pitkin tukin päällä
mies kaunis kuin James Dean.
Lämmin katse, naama ystävällinen,
laskupääkin tarkka, todettiin.
Sahan metsätyönjohtajaksi
Viljo Pihkala palkattiin.

Jätkä oli uittoporukoiden kymppi,
torpan poika Kuhmoisista.
Hällä unelmissa oli oma maatila,
ehkä löytyisi Satakunnasta.
Siellä höyrysahan omistivat
isännät Marttila, Kopio ja Korpela.

Oli kapinan jälkeen Kauvattalla
hiukan puutetta vävypojista,
kun nin monta nuoren polven miestä
nukkui ikiunta joukkohaudassa.
Oli kivimies Piilisen torpassa
tehtaan tyttö Katri Suoma vapaana.

Ennen Kauvattan asemalta lähti
Rauman kautta kohti Lontoota
pitkiä sahatavarajunia,
kun näki Nokia vasta unia.
Aseman seurulla purukasa kasvoi,
kun osti tukkeja reiru Pihkala.

Sillon elettiin suurta nousukautta,
moni haaveili vaurauresta,
joka yhtiön autolla saapuu,
astuu pihaan ilosilmin Pihkala.
Ja kun kahvi hellalla kiehuu, hän kaivaa
ruskean pullon salkusta.

Viljo meilläkin Matin kanssa istui
muistellen yhteisiä uittoja.
Siinä sivussa syntyi tukkikauppa,
oli kyse yhteisestä jutusta.
Raha pyörii, on Kauvattalla töitä.
Piisaa Matilla prahrin ajoa.

Jalonojan Piilisen talosta
Viljo mallitilaa rakensi.
Näin vanha kansa Kauvattalla kertoi,
kovin perhettänsä rakasti.
Lapset oli isän lailla kauniita
ja pitkän äidin tavoin komeita.
Tumma Saara oli mettämaan missi,
tytöt nähtävyys kylän raitilla.

Yhdeksän kuukauden vanha
Anneli aamulla kiukutteli.
Sanoi Viljo: ”Anna mulle anteeksi,
ethän ole kavvaa vihainen?”
Kun Pihkala oven taakseen sulki,
ei hän palannut enää takaisin.
Satoi joulun alla hyytävää räntää,
kun hän DKV:n kyytiin istahti.
Ajoi autoa nuori Niilo Hoikka,
metsänneuvoja ja työkaveri.
Oli Isontalon Jorman tukkipalsta
Äetsässä junaradan vieressä.
Rajuilma ja Tampereen kirje
kummitteli Pihkalalla mielessä.

Radan varressa Niilo Advid Hoikka
puita laski märkänä ja viluissa.
Pirtin pöydässä Pihkala ja isäntä
viimeistelivät tukkikauppoja.
Neljän korvilla Pihkala hoksasi,
pitäs asemalle viedä postia.
Uskoi Hoikka, että kirje junaan ehtii,
kun läpi Pehulan mennään vauhdilla.

Tuli tuiskun läpi pirun pitkä juna,
se Viljon kohdalta keulaan tömähti.
Radan vartta 500 metriä
raskas veturi heitä raahasi.
Etupenkillä Hoikka sekä Pihkala,
vainajina rintakehä murskana.
Takapenkillä mustelmilla, ehjänä
istui Isontalon Jorma-isäntä.

Jo silloin oli lehdistössä uutinen,
kun tapaturmaisesti kuoli nuorena.
Oli mukavan Pihkalan hautajaisissa
kansaa kirkonmäki mustana.
Kunnan napamiehet Viljoa ylisti
ja kuutta orpoa lasta lohdutti.
Ja kirkkomaalta takaoven läheltä
saha hautapaikan lahjotti.

Ei ehtinyt Pihkala sotimaan,
ei kärsiä saanut traumoja.
Ei riutunut vanhuuden sairauksiin,
kuten monella on tapana.
Ei kokenut hän sitä häpeää,
kun höyrysaha meni konkurssiin.
Ei katsellut Kauvattalla läheltä,
kun jokivarsi ränsistyi ja kylmeni.

Toimen miehenä ja sydänystävänä
vuosikymmeniä Viljo muistettiin.
Kai kaivattiin salaa sitä aikaa,
kun Kauvatsa kukoisti.
Kai haaveiltiin jokivarteen kulkijaa,
joka hyvän ajan tuo takaisin.

Matkan varrella on suvussani
ollut monenlaista sylipainijaa.
Isokorpilaista naistennaurattajaa,
viitamaalaista ikisotijaa.
Taatani on joukon mukava mies,
se vähän tasapainottaa.
Oli Pihkala Kauvattan mukavin mies,
se hiukan tasapainottaa.

Kokemäkijokivarren ko

~ Jari ~ Kommentoi

Ko on sana, joka tanssii, taipuu eri variantteihin ja soi Kokimäkijokivarren aksentissa. Kaksi kirjainta piisaa, kun haluaa sanoa kuin, koska tai kun… ja paljon muuta, melkein mitä tahansa. Ko kiälioppimme uudistetaan ko-sanalla ja sen monilla taivutusmuodoilla, tulee kotikiälestämme paljon notkeampi, rytmikkäämpi ja lauluisampi.

Kokemäkijokivarren ko
Sävel ja sanat: Jari Isokorpi
Kaakkimaan pojan CV 10

Ko Suaman kiälen komijoin sana on se kiikkalainen ko.
Ko vahinkosa synty ko Kokemäen plikka kerran Kauvattalla sano että ko.
Ko ko ko ko ko kon.
kon kon kon kon ko.
Se soppii melkein joka paikkaan,
se kokemäkijokivarren ko.

Taikka no.

Ko opettaja sano meille koulusa,
ettei kukkaan saa sannoo ennää ko.
Eikä kon kon kon kon ko.
Eikä ko ko ko ko kon.
Ko pittää sannoo kuin sekä koska
ja kun kun kun kun kun.
Eikä kon kon kon kon ko.
Ei ko ko ko ko kon.

Ei ni.

Kome istuttiin silmät pyäreinä, kome laulettiin
ko ko ko.
Ko kenkän kannat sanoo ko,
ja sormet sano so so so.
Kon ope, täsäkin laulusa kommeesti
soi se kiikkalainen ko.

Nin no.

Komää olin täsä koko päivän Koppalaisen maasa,
ja kaikkialla kuulu että ko.
Kon kon kon kon ko.
ko ko ko ko kon.

Taikka no.

Kommää kompuroin kompastellen Raurun suuliin,
siältä kuulu että ko ko kon.
Siälä plikkojen kenkät sano ko.
Ja mulla kintut sano ko ko kon.
Ja pelimannin kenkä sano ko.
Ja permantokin kon kon ko.

Joko. Jo!

Ko tuli siihen kopukalla Mäkelän Tommi,
ja sekin sano, että kon
mun koninikin sanoo jo ko.
Ja sen kontit että kopotiko.
Se kylä vähän kummaa on,
ko sen kenkät sannoo koppotikop.
Se raviääni o,
ko kuuluu kavioista kopotiko.
Nynne perkeleet laukkaa pitkin Kiikkaa,
ko kuuluu koppotikop!

Nin o.

Ko kosin sitä Koppalaisen koppavaa plikkaa,
ko se suastu mutta sano sitten ko!
Ko kon kon kon kon
ko mun eksä sua kuumempi on…
Joku koppas mua kepakolla kumahtaen päähän
ja kallossa kaiku että kop!
Ja kon kon kon kon ko
ja ko ko ko ko kon.

Nin no.

Ko provasti mua Kiikan kirkolla siunas,
se sano että synti se on,
ko kokoajan sannoo että kon.
Ko pitäs sannoo koska sekä kuin
ja kun kun kun kun
eikä kon kon kon kon kon.

No ni.

On synnin palkka,
ko joutuu helvettiin, ko
sannoo liian monta kertaa ko.
Ja kon totta helvetisä ansaittee
koko konkkaronkka hiilihankon.

Nin no.

Mää koputin arkun kumisevaa kantta,
että kop kop kop kop ko.
Älkää viä kihvelillä hautaa umpeen luoko
konnen viälä kuollukkaan o!
Ko ko ko ko ko kon
ko tekis miäli sannoo pari kertaa ko…

Mää nousin kannen läpi haurasta,
ja kiikkalaiset sano ”oho!”
Laukkas Koppalaisen kopukat kirkonkylän läpi.
Kuulu koppotiko koppoti kop.
Kiikan pappi pelläästy
ja muljahti monttuun.
Sielä selitteli kon kon kon.
Huikkas Mäkelä hevosille
ptruu… väärä nuatti,
ko pittää olla kopotiko.
Kon pittää olla kiikkalainen ko!

Taikka no.

Kon jos te ootte tästä
täysin toista miältä,
nin mää sanon,
että hyvä on.
Suu vennuu ememmän ko
sannoo ninko opettaja käskee koska sekä kuin.
Ja kun kun kun kun kun.
Ko kon kon kon kon kon.
Ko kumminkin kuulostaa suuhun sopivalta
se kokemäkijokivarren kon.
Ko se meitin kotokiältä on!

Mörtin kuttu

~ Jari ~ Kommentoi

Vähän lämmittelyä kiikkalaisella Vehkakorven nuatilla.

Piäni väliluritus
Teksti : Jari Isokorpi
Kaakkimaan pojan CV 9

Mää oon ollu itteeni täynä ko Mörtin kuttu, ko oon saanu pallautetta. Kampasin hiuksekki taa ninko Henry Tiili, konnei täsä palautteesta päätellen muuta taira olla eresä ko köyhän laulajan tiä.

Otin kumminki kitaran sylliin ettei vatta näy.

Itteensä täynä olevasta Mörtin kutusta ansio kuuluu Virtasen Tuaville, Kiikan entiselle posteljoonille, joka mulle siittä yks ehtoo mainitti. Vaikka itteeni hiukan taisin kehua… ei kai se kutulla mua tarkottanu?

Me kaks kiikkalaista henkiinjäänyttä muisteltiin vanhoja kahveepöyrän ääresä. Se oli aika turvallista, ko meirät molemmat on rokotettu… minut oikein sillä kuuluisalla Astra Senekalla.

Ko lavvantaiehtoona soitin kaverilleni Maralle Vanajan vanhaan pappilaan, siälä soi kaiuttimisa Eevan esittämä lehmälaulu. Oli kuulemma soinu koko ehtoon. Martti kehu Eevaa vualaasti ja lähetti terveisiä. Se kehu ylipäätänsä naislaulajia, Eevaa ja Aretta Vrankliinia. Se oli naisääniä kuunnellesa piristyny.

Se sano, että ”ko oon sun laulujasi kuunnellu monta ehtoota, se on vähitellen alkanu puuruttaa. Ko niisä on joka laulusa sama nuatti!”

Mää sanoin, että kappas kun oot huamannu. .. Oon aatellu jatkaa samalla nuatilla viälä seuraavat kakskymmentä vuatta ja vasta sen jälkeen vaihtaa.

Meillä Kaakkimaasa Kaakin Manta laulo kalevalanuatilla koko ikänsä, eikä se uutta nuattia opetellu, se vaan kipaleen jälkeen nauraa luritti päälle.

Leena-lehmän muistolle

~ Jari ~ Kommentoi

Kirjoitin runon 13-vuotiaana Leena-lehmän hautajaispäivänä sinikantiseen vihkoon. En omistanut tuolloin vielä kitaraa. Jälkipolvet löysivät vihon ja loihtivat runoon sävelen. Ralli on kuvitettu Leenan laidunmaisemista 2000-luvulla otetuilla kuvilla.

Maaliskuussa 2015 kirjoitin Leenan tarinan. Kannattaa lukea täältä, jos Kauvatsan ja koko Suomen maitotaluoden historia kiinnostaa. Tarinaa on joiltakin osin hyödyntänyt myös historiantutkija.

Hautajaiset 1969
Sanat: Jari Isokorpi
Sävel: Eeva Isokorpi ja Pekka Aaltonen
Laulu: Eeva Isokorpi
Kaakkimaan pojan CV 8

Sinut vedettiin
kaivinkoneella pois
navetasta
takajalat edellä
keskellä koleinta kevättä
ikuisille laitumille
palveltuasi yli 15 vuotta
Suomen maitotaloutta.

Kylmä jäinen
kaivinkoneenkauha
nosti sinut
kuin keijukaisen
kylmään routaiseen
kamaraan,
ikuiseen lepoon.

Vain musta karhukoira itki
haudallasi,
kun suriseva kone
peitti sinut
suomalaisella mullalla
suomalaiseen peltoon
palveltuasi yli 15 vuotta
Suomen maitotaloutta.

Kylmä jäinen
kaivinkoneenkauha
nosti sinut
kuin keijukaisen
kylmään routaiseen
kamaraan,
ikuiseen lepoon.

Juopottelu ja huoltovarmuus

~ Jari ~ Kommentoi

Tämä ralli kertoo kieltolakiajasta 1919 – 1932. Silloin torpat olivat vapautuneet ja Kaakkimaassa harjoitettiin yritystoimintaa kovalla työmoraalilla.

Laulu ”Juopottelu ja huoltovarmuus” on kunnianosoitukseni Kaakkimaan kieltolakiajan lauluntekijälle Mäenpään Santralle, jonka laulusta ”Isonkorven mailla” olen yhden sanan muutoksella ottanut yhden suoran lainauksen: ”Olga niiltä kysyy, että ootkos iso herra? Otaks litran pontikkaa vai otaks yhden kerran.” Kiitos Santra, missä lienetkin!

Kommentti facebookissa: ”korpirojua se Kaakinmaassa taisi paremminkin olla kuin kunnon pontikkaa..😂😂”.

Oma kommenttini: ”Roju meidän kielessämme oli yleisnimitys tuotteelle, eikä siihen sisältynyt laatuarviota. Sitä oli hyvää ja huonoa. Ranskalaisperäistä pontikka-sanaa käytettiin, kun haluttiin hienostella, kuten Olga tarjotessaan rojua herroille. Kaakkimaassa esiintyi myös laadunvalvontaa. Teknisenä asiantuntijana toimi taatani Isonkorven Matti, joka valvoi lämpötiloja ja suoritti koemaistoa ainakin Isonkorven ja Mäenpään rojutehtailla. Matilla oli myös omia tehtaita 🙂”

Lisää keskustelua facebookissa.

Tässä laulun henkilöön isosetääni Isonkorven IIsakkiin liittyvä tarina: https://isokorpi.com/2011/01/29/ensi-kertaa-naisissa/

Isonkorven mailla
Sanat: Jari Isokorpi
Sävel: Kansansävelmä
Kaakkimaan pojan CV 7

Juopottelu monelle on tuska sekä haave.
Kauvattalla kummittelee raittiuden aave.
Hurahuhhahhei –
Isonkorven mailla
tehdään viljaa
jalostavaa toimintaa.

Kirkon seinään maalattiin se synkkä ristintaulu.
Isonkorven maasta kuului vapauden laulu.
Hurahuhhahhei –
Isonkorven mailla
nätti pikkulintu
iloisesti livertää.

Lautakunta Kauvattalla kirosi ja itki,
ko poliisit ne konttasivat polkua pitkin.
Hurahuhhahhei –
isot miehet polvillansa
teki mestarikeittäjälle
kunniaa.

Iisakki lämpötilat säätelee ja häärii,
ja Olga-plikka seteleitä liiveihinsä käärii.
Hurahuhhahhei –
Isonkorven mailla
sielä harjoitetaan
kannattavaa toimintaa.

Olga sulta kysyy, että ootkos iso herra?
”Otaks litran pontikkaa
vai otaks yhden kerran?”
Hurahuhhahhei –
Isonkorven mailla
näin palveluelinkeino
kukoistaa.

Kaakin Manta tiätää kaikki ruakottomat laulut.
Mäenpään Santra maalaa sankareista taulut.
Hurahuhhahhei –
näin meillä Kaakkimaasa
tehrään Isonkorven Iisakista
legendaa.

Eikä meillä Kaakkimaasa nälkäsiä olla.
Ko verkosto toimii, raha tulee sovinnolla.
Hurahuhhahhei –
Isonkorven mailla
myöskin maitotili
kerran kuusa kuitataan.

Ko muualla on talvi, on Kaakkimaasa kesä.
On varmuusvarastona moni harakanpesä.
Hurahuhhahhei –
Isonkorven mailla
näin kotiseudun
huoltovarmuus turvataan.