Isä valjasti valakan ja pani sen perään linjanirattaat. Joulu vuonna 1958 oli vähäluminen. Rattailla mummu kietoi minut vällyihin ja istui viereen.  Äiti oli mennyt edeltä.

Me ajoimme yli Palmin sillan, jonka pieleen taloa haltioimaan jäi valtavan kokoinen  Pihlajavanhus. Taatani Matti oli kuollut vähän aiemmin, joten joulusta Palmilla uhkasi tulla alakuloinen. Jätimme sen taaksemme.

Peltojen takana Lepistön kohdalta käännyimme Kaakkimaantieltä jyrkästi oikealla Isonkorven tielle ja ajoimme hitaasti valakan löntystellessä Lepistön vinhan laitaa. Lopulta tie kulki synkkään metsään, josta näkyviin ilmestyi suuri valkoinen Isokorven talo melko vaatimattomien peltojen keskellä.

Isonkorven talon komeuden salaisuus ei ollut Antin ja poikien kuokkimissa pelloissa vaan niiden tuotannon korkeassa jalostusasteessa. Talo oli kuuluisa korpirojustaan, jonka erinomaisuutta naapurimme runoilijaneito Mäenpään Santra markkinoi humoristisessa rallissa Hurahuhhahhei ja josta tyytyväiset asiakkaat vielä vuosikymmeniä myöhemmin antoivat perinnekirjoihin arvostavia lausuntoja. Menekistään korven menestystuote saa kiittää maamme kotiteollisuusystävällistä lainsäädäntöä, johon kuului vuoden 1866 kotipolton kieltävä laki ja vielä nerokkaampana itsenäisyyden alkuajan kieltolaki. Tämä todistaa, että Suomessa osattiin harjoittaa yrittäjäystävällistä talouspolitiikkaa jo ennen EU:hun liittymistä. Sitä, että olin kaiken suhteen omavaraisen teollisuussuvun nuorin vesa, en tiennyt vielä tuolloin, kaksivuotiaana.

Illalla Isonkorven salin takassa räiskyi tuli ja eteisistä kuului outoa kolinaa. Sisään kompuroi huopatossut jalassa outo äijä, jolla oli karvalakki nurinpäin päässä ja pomppa karvapuoli ulospäin.  Vaikka siihen aikaan suhtauduin sisään tunkeutujiin uhoavan aggressiivisesti valmiina aloittamaan niiden kanssa tappelun, outo äijä käyttäytyi niin uhkaavasti, että tällä kertaa en uskaltanut.

Hetken möristyään pukiksi itsensä esitellyt äijä rupesi kaivamaan pärekorista paketteja. Minäkin sain niitä erinäisiä, mutta vain yksi erityisen kova paketti on jäänyt mieleeni. Kun avasin sen, se vei kaiken huomioni. Paketissa oli työkalupakki, joka sisälsi muun muassa puukon, sahan, vintilän ja erilaisia talttoja.

Palmille yöllä palattuamme ja yön nukuttuamme joulun pyhinä päätin ryhtyä puusepäksi tai mikä vielä haastavampaa, kuvanveistäjäksi. Minulla oli hieno morapuukko. Hain liiteristä pölkyn pätkän ja ryhdyin veistämään sitä,  tavoitteena  luultavasti saada aikaiseksi alaston nainen. Siinä veistellessä pölkky vain ei ottanut naisen muotoa, vaan tulos oli omituisen abstrakti. Veistin sormeeni muutaman kerran ja pölkky tahrautui vereen. Hietalan Kosti tuli kylään ja veisti puusta viidessä minuutissa kissan. Inspiraationi laantui entisestään. Panin puukon pakkiin, otin esiin sahan ja päätin sittenkin ruveta isäni tavoin tukkijätkäksi. Lähdin savotalle kellarin taakse varhain aamulla ja aloin sahata poikki isoa kuusta.

Olin sahannut lotillani ensimmäistä kuusta hieman yli puolivälin, kun minut huudettiin syömään. Olen siitä savotasta ruokatauolla vieläkin.

PS. Lainaus Mäenpään Sandran Isonkorven kotiteollisuutta markkinoivasta Isonkorven mailla -laulusta, josta Tapio Rautavaara (Mannakorven mailla), Paleface (Helsinki – Sangrila) ja Juha Vainio (Levanterin laulu) ovat tehneet omat versionsa:

Isonkorven Iisakki se hulluna hääri,
kun Olka-plikka pontikalla seteleitä kääri,
hurahuhhahhei, siellä Isonkorven mailla,
siellä paljon on tiputettu pontikkaa.

Korvenkyynel-tavaramerkin nuori perijätär rikospaikalla jouluaattona 2010.