Olympialaiset leikit pidettiin Kauvatsanjokeen laskeutuvalla lehtoniityllä.

Antiikin ajoista lähtien, todennäköisesti aikaisemminkin, urheilu on kuulunut niihin ääriponnisteluihin, jotka tunnetusti vaativat raskaat huvit. Kisojen jälkeen sivustaseuraajilla on ollut tapana ylistää kisailijoita heidän ylimaallisista suorituksistaan mutta paheksua heidän ylenpalttista biletystään.

Historian kätköstä olen kuitenkin kaivanut esiin jo unohdetun kisatapahtuman, joka juhlimista myöten sai osakseen pelkkää kiitosta paikalla olleelta reportterilta.

Tämä tapahtui kotiseudullani Kauvatsalla heinäkuussa 1883. Kisa järjestettiin Antiikin olympialaisten inspiroimana Kauvatsanjoen rannalla Marttilan ”olympialehdossa” ja iltabileet pidettiin jonkin lievikoskelaisen talon riihessä.

Reportterin mukaan, vaikka tapahtuma oli sen ajan mittapuun mukaan suuri kansanjuhla, väki viihtyi pikkutunneille, vaikka viinaa ei tarjoiltu lainkaan. Kansa juhli, sekin Antiikin esikuvan mukaan, viinin voimalla. Ne jotka mahdollisesti olivat liikaa humalassa, reportteri mainitsee, olivat sitä jo paikalle tulessaan tai sitten heillä olivat omat pullot mukana.

Näin 24-vuotias kansakoulunopettaja Vilho Oksanen raportoi Kauvatsan olympialaisista leikeistä turkulaisessa Aura-lehdessä lauantaina 21.7.1883 sivulla 3:

”Kansanjuhla Kauvatsalla

Kauvatsan Nuoriso-Yhdistys oli päättänyt viettää vuosijuhlansa kansanjuhlan muodossa heinäkuun 15. päivänä. Ilma oli ennen ollut sateinen ja näyttänyt jokseenkin toivottomalta, mutta luontokin tuntui suosivan juhlaa, sillä ihan sateiden välillä saatiin kaksi poutapäivää, edellinen viimeisiä juhlavalmistuksia varten, jälkimmäinen itse juhlaa varten.

Mainitsemista ansaitsee, että juhlailtanakin oli satanut noin parin venäjän virstan päässä jokseenkin ripeästi ja joitakuita pisaroita oli pudonnut aivan likellekin, mutta itse juhlapaikalle ei pisaraakaan pirahtanut.

Juhlapaikka, jonka maanviljelijä W. Marttila oli hyväntahtoisesti juhlaa varten antanut, oli erittäin tarkoituksenmukainen. Se oli ensin haapa- ja koivumetsikköä ja yleni vähitellen. Kahdelta sivuilta se vietti loivasti alaspäin, muodostaen kaksi ketoa, jotka yhtyivät kulmittain, ja joista toinen kulki pitkin joenrantaa. Tämä luonnon kaunistama paikka oli ihmiskäsin raivattu ja puhdistettu. Kilpailukentälle, metsikköön ja porttien pieliin oli pystytetty suuren suurilla kiehkuroilla somistettuja salkoja, joiden päässä liput liehuivat. Mäenrinteellä kohosi lipuilla, lehtipuilla ja seppeleillä koristeltu lava puhetta ja soittoa varten.

Sitten kun väkeä oli alkanut paikalle saapua – sitä oli kokoontunut ainakin 700 sekä omasta että naapuriseurakunnista, vieläpä joitakuita kaukaakin – sekä soiton säveleitä kuunneltu, astui puhujalavalle pastori L. A. Palonen esittäen pitkänpuoleisessa puheessa kansanjuhlien merkitystä ynnä kertoen kreikkalaisten olympialaisista leikeistä. Tämän avauspuheen jälkeen alkoivat kilpailut.

Ensinnä oli kilpa-ammuntaa, johon oli ilmoittautunut 16 kilpailijaa. Kaikki ampuivat vapaalta kädeltä sadan kyynärän matkan päästä tauluun, joka oli samanlainen kuin sporttiklubin yleisessä kilpa-ammunnassa käytetty. Ampuminen ei oikein toiveiden mukaan onnistunut, sillä paikkakunnan ampujat, vaikka kyllä muuten ovat taitavia, eivät ole tottuneet vapaalta kädeltä luotiansa lähettämään. Sitä paitsi he valittivat suuren ympärillä olevan väkijoukon vaikuttaneen heihin häiritsevästi.

Ammunnan jälkeen alkoi kilpasoutu, missä nuorukaiset rivakkain vedoin matkansa suorittivat.

Tämän perästä juostiin kilpaa radalla, joka oli kolmensadan kyynärän mittainen. Erittäin tuntui yleisöä huvittavan saapasten sekoitus, johon pikkupojat ottivat osaa. Olipas siinä temmellystä, ennen kuin kukin sai omansa periä.

Raikas nauru kajahteli myöskin siitä 30 sylen pituiselta radalta, missä pojat juosta hytkyttivät kaulaan asti ulottuvissa säkeissä, ja missä moni meni kellellensä pitkin pituuttansa. Hauska katseltava ja koelteltava oli myös taistelupukki, mistä monta komeaa kuperkeikkaa tehtiin.

Kilpailujen väliajalla pidettiin puheita: lyseolainen W. Korpela puhui Runebergin, Lönnrotin ja Snellmanin kansallisesta työstä, R. Korpela sivistyksen luonteesta ja apukeinoista, ja F. L. Jalonen Nuoriso-Yhdistysten tarkoituksesta.

Muiden tointen päätyttyä ryhdyttiin palkintojen jakamiseen. Niitä oli yhteensä 25 ja ne jaettiin seuraavasti: ampumisesta sai ensimmäisen palkinnon, revolverin, Juha Tassari, toisen, pistoolin, Sahan seppä Eemili, kolmannen, tadikon, Matti Rajala, neljännen, lapion, Fredrik Lindström Kokemäeltä, viidennen, ruutisarven, Kustaa Lepistö; soudusta: ensimmäisen, lapion, Nestor Matomäki, toisen, partaveitsen, Kustaa Lepistö, kolmannen, luistimet, Fredrik Iso-Ruka, Neljännen Frans Mäkinen, viidennen, kirjasen Isänmaan puolustuksesta Frans Wilen; – Juoksusta: ensimmäisen, hyvät ruojusaappaat, D. Snellman Kiikoisista, toisen, tadikon, W. Pajunen, kolmannen, kirveen, Frans Lehtinen, neljännen, partaveitsen, R. Eklöf, viidennen, teräsveitsen, F. Laksonen, (toinen, kolmas, neljäs ja viides palkinto määrättiin arvalla), kuudennen, veitsen, Marttilan renki Kalle; – säkissäjuoksusta: ensimmäisen, kahvipannun, Nestor Ojala, toisen, viikatteen, Marttilan Kalle, kolmannen, tupakkalaatikon, W. Pajunen, neljännen, puukon tuppineen, Ferdinand Kouhi, viidennen, kirjasen Oma tupa oma lupa, Maurits Fagerlund; – saappaansekoituksesta: ensimmäisen, Kansanvalistusseuran Maantieteellisiä kuvaelmia, osan Venäjä 1 – 4, Nestor Porra, toisen, peilin, Y. Lehtilä, kolmannen, leikkikellon, W. Järvenpää, neljännen, kynänvarsia, Oskar Marttila.

Kun täten kentällä kaikki oli suoritettu, lähdettiin lähellä olevaan suojukseen, jossa nuorison iloinen tanssi oli jo alkanut. Tanssin väliajalla piti ylioppilas E. N. Setää esitelmän Turun yliopiston vihkimisestä ja yliopiston oloista sen alkuaikoina. Aine oli valittu sen johdosta, että juhlapäivänä heinäkuun 15. päivä oli yliopiston, kansamme tärkeimmän sivistysahjon, kansansydämen, vihkimispäivä. Sitten tanssia jatkettiin kello kahteen saakka aamulla.

Toimikunnan kiitokseksi tulee mainita, ettei juhlasta ollut saatavana mitään päihdyttäviä aineita, paitsi viiniä ynnä sen lisäksi virvoituksia, niin kuin limonaadia, kahvia, teetä, maitoa, mansikoita ja ruokaa. Siitäpä olikin seurauksena, että elämä oli erittäin siivoa verraten siihen, mitä näillä tienoin on totuttu näkemään näin suurissa ja paljon pienemmissäkin väenkokouksissa. Joitakuita oli, jotka olivat ottaneet vähän liiemmälti, mutta he olivat jo joko sinne tullessaan taulassa tai tuoneet pulloja muassaan. Mitään pahaa melua ja rähinää eivät nämäkään pitäneet; eikä yhtään ”raatoa” nähty makaavan teiden sivuilla. Emme kuulleet kenenkään lähteneen tyytymättömin mielin, vaan kaikki tuntuivat olevan siinä mielessä, että tämä Kauvatsan ensimmäinen kansanjuhla oli kaikin puolin erittäin onnistunut, josta tulee kiitos kaikille vaivannähneille, etenkin toimikunnan jäsenille W. Marttilalle ja J. Vilpolalle. Lopullisia tilejä ei ole voitu vielä tehdä, mutta luultavaa on, että puhdas voitto tekee hyvän jonkun kolmatta sataa markkaa.”

 Kauvatsalle oli rakennettu uusi kirkko vuonna 1879 ja satakuntalaista afäärifennomaanisukua edustava Lauri Palonen oli palannut sen papiksi. Laurin kasvsattipoika Emil Nestor Setälä oli pappilan sivurakennuksessa kolme vuotta ennen tapahtumahetkeä saanut Suomen kieliopin valmiiksi. ”Olympialaisten” aikaan hän oli 19-vuotias.

Kansakoulun opettaja Vilho Oksanen perusti Lähteenmäen koulun, joka toimii edelleen.

Lähteenmäen koulun kupeella avautuu viljava Kauvatsanjokilaakso. Joki kiemurtaa sen keskellä.  Koululta kahden kilometrin päässä häämöttää Lievikosken Marttila, jonka lehdossa kisat pidettiin.

Kauvatsanjokea Lähteenmäen koulun lähistöltä Lievikosken suuntaan.