Novgorod Sanat ja sävel: Jari Isokorpi Kaakkimaan pojan CV 30
En syntynyt tangolaulajaksi, minä päädyin tangon taitajaksi, kon ystävyysmatkalla saavuin Novgorodiin. Oli mukana yksi näyttelijäplikka, sen nimi taisi olla Sinikka; se mua tanssibaarisa tangoon haki.
Plikka on notkee, ilta on pimee, viimeinen tango Novgorodisa, semmonen tanssi sielusta mehun imee.
Siirrän vasemman jalan reisien väliin, teen oikeaoppisen lantioliikkeen, hän ohjaa mua, hän tuntee tangon niksit. Nopein askelin lattiaa kiihdytämme, taivutuksin yleisöä viihdytämme, saamme aploodeista ja pyörähdyksistä kiksit.
Jalka on nopee, ilta on pimee, viimeinen tango Novgorodisa, semmonen tanssi sielusta mehun imee.
Sinisissä suntiksissa (suomalainen chanson) Sanat ja sävel: Jari Isokorpi Kaakkimaan pojan CV 29
Tuli sähke komppaniaan. ”Lähettäkää se kiharapää! Stadiin hengailemaan tarvitaan esikunnalle lähetti.” Stadiin hengailemaan tarvitaan esikunnalle lähetti.
Oli vuosi viiskytkaks. Tulin olympiakaupunkiin. Aleniuksen, sen stadin kundin kanssa, buliin mestaan me dallattiin ilmavoimain suntikset päällä, isoon tupaan me asteltiin..
Oli siälä monta mukavaa ja niitä, jotka maalaisille vittuili. Mää kouraani seinältä nappasin puisen harjoituskäsikranaatin. Silmäklasit pitkin laattiaa kiäri, kommää pikkusen lakaisin. Yläpetiltä loikkasi Alenius, ja nyrkillä säesti.
Lentokapteeni Karhusen kanssa yläilmoisa lennettiin. Teimme surmansilmukoita. Maata kohti me syöksyttiin. Kysy hävittäjä-ässä multa: ”Eikös nätti oo tää Helsinki?” ”No, kyl se aika nastalta näyttää, kon sitä ihailee pää alaspäin?”
Oli esikunnan lähettinä mulla noita urheilukiireitä. Nyrkkeilin, painin, ja everstin tyttären kanssa pelasin tennistä. Sain urheilijagimmasta morsiamen. Oli kai niitä muitakin, kun dallaa rennosti siniset suntikset päällä noilla kaduilla Helsingin.
Muistuu mieleen toi Muhoksen Armi, josta päällystö haaveili. Mutta se joraamaan lähti vain minun kanssani. Kon yöllä sitä hotelliin saattelin, nin se korvaani huokasi: ”On suomalainen solttu kyllä kommeempi… mutta filippiino on rikkaampi. Huah… filippiino on rikkaampi.
Viimeinen tango Vähtärisä Sanat ja sävel: Jari Isokorpi Kaakkimaan pojan CV 28
Vihellysintro.
On Kotka Sääksjärven rannalla. Soi soitto Vähtärin paviljongissa – ja tango punaisessa suulissa. Mansikan poimijaa saat luvan tanssittaa.
Hän tangoon kutsuu sinisillä silmillään. Tauolla tarjoo mansikkahuuliaan. On niisä polkaa ja senga senganaa. Mansikoista maukkain on huulet poimijan.
Et tanssi unelmaasi karkuunkaan! Kon vie sut tangoon ujo poika Kaakkimaan. Lähre mukaan, ehkä hiukan jammaillaan. Lähre mukaan, tyttö, Laraan istumaan.
Kun siinä istut nuoren pojan polvella. Ehkä tunnet: tää kesä on mallillaan. Kon viereen saat Kaakkimaan Cohenin. Et ehkä Leonardoa… kohelin kumminkin.
On Kulkkila ihmeitä tulvillaan. Soi steppijatsi paviljongissa. Kiven päällä sylikkäin istutaan. Aurinko laskee Kotkan niemen taa.
On Kauvatsa kaunis kuin mansikka, kesäöisin mansikkatansseja. Sääksjärven rantaa käsikkäin kuljetaan. Kun suvi päättyy, Vähtäri suljetaan.
On Kulkkila ihmeitä tulvillaan. Soi rocken roll paviljongissa. Tule mukaan, ehkä hiukan jammaillaan. Aurinko laskee Kotkavuoren taa.
Onko kukaan koskaan pitänyt hauskaa? Seuraava kipale kertoo lievää rankemmasta bilettämisestä perjantain ja lauantain välisenä yönä.
Sanna tanssii Sanat ja sävel: Jari Isokorpi Kaakkimaan pojan CV 27
Sanna se tanssii, ja koko kansa bailaa, löylyä lyö sekä pämppää ja laulaa. Mutta selvittämättä se vieläkin on, että miten kävi Kekkoselta rocken roll. Miten kävi Kekkoselta rocken roll?
Kon Kekkonen Kaiharin mökillä heräs, huomas että on morapuukko seläs. Juoksi mettän läpi ja hallituksen keräs: asiallisella äänellä kokouksen vetäs. No sattuuhan semmosta, kaverit sen ties: ”Se on humalasa tosi kova naistenmies.”
Kon täytetään kohta pääministerin kolo, voi kansalle tulla vähän orpo olo. Jos ei maatamme johdakaan Sanna Mariini, tuo tunteita nostava ilonpilleriini. Kun Sanna tanssii, se kilpailijaa ressaa, on Sanna suositumpi Ruotsin prinsessaa. Kun Sanna tanssii, se Suomea nostaa, on Sanna kuumempi prinsessaa.
Tästähän kaikki unelmoivat: eläkeläisen elämästä. Seuraavassa rallissa kerron realistisesti, millaista se on.
Mustikoita ja piparminttua Sanat ja sävel: Jari Isokorpi Kaakkimaan pojan CV 25
Nam, hyvää, sano Pirjo, teki mustikkasmoothien. Sen piparmintulla maustoi. Minttu kasvaa tosa seinän takana. Mustikat hän poimi ladon nurkalta.
Tämä on eläkepapan elämää, herkullista ja terveellistä. Ko seikkailua haluan niin tartun kitaraan. Ja laulun teen vaikka mistä.
Nuorempana monta seikkailua koin. Elämäni oli vaarallista. Ko Kaakkimaahan syntyy, ei vaaraa välttää voi. On mettään eksyminen pirullista.
Käiväräisen Tarmon kans mettään öksyttiin. No mitäs, kuljin kera morapuukon. Vähtärin mettäsä kiven päällä sain plikalta mä ensimmäisen suukon.
Ko jengi mua hakattavaks mettään raahasi, en kironnut, en ruvennut mä parkuun. Kiven maasta koppasin ja päähän kumautin. Pääsin sillä tavoin karkuun.
On kuljettuna takanani pitkä elämä. Ei koko stoori mahdu tähän ralliin. Näen edessäni tassilla mustikkapiirakan… Jätän runoratsun rouskuttamaan talliin.
Runoilijoillekin liputetaan. Seuraava laulu kertoo opiskelusta Tampereen yliopiston humanistisessa tiedekunnassa, jossa modernin runouden prakticumia veti Marja-Leena Vainionpää. Yksi analysoimistamme runoista oli Federico Lorcan Lolita, veteen hukkunut tyttö, joka jäi vaivaamaan mieltäni.
Runoilija Sanat: Jari Isokorpi ja Federico García Lorca Sävel: Jari Isokorpi Kaakkimaan pojan CV 24
Runoilija talvella Tampereella ohi sorsapuiston askeltaa modernin runouden prakticumista kohti Hervantaa. Kävellessä hän säveliksi punoo Federico Lorcan runon:
Laulaa alaston yö. Tummuvat maaliskuun sillat. Lolitan kylvyssä välkkyvät suolainen vesi ja liljat. Oksat kuolevat rakkauteen.
Katoilla kimaltaa yön anis ja hopea. Hopeaa purot ja peilit. Anista valkeat reidet. Oksat kuolevat rakkauteen. Oksat kuolevat rakkauteen.”
Rakkaudesta riutuva Isinkorven Jooseppi Kiimajärveen sukelsi. Pyykkärimummot kertoivat, miten pinnan alle katosi. Sillä lailla isosetä, rippikoulupoika teki renkipojan elämästä runon.
Me humanistit talvella Tampereella runoutta opiskeltiin. Ympäri Suomea hajaannuttiin. Perheitä perustettiin. Elää se runoilija silläkin tavoin että eteenpäin kävelee, ja mestarin lailla suomen kielellä sanoja solmeilee. Ja mestarin lailla suomen kielellä sanoja solmitsee.
Raittiusliikkeen panivat 1800-luvun lopulla alulle sivistyneet miehet, joiden lempiharrastus oli laulaa juomalauluja, rupatella ravintolassa taiteista ja maailmanmenosta – ja ottaa keskenään kuppia. Omia joskus railakkaitakin juomatapojaan he pitivät esikuvallisina, mutta heitä harmitti porukka, joka rähjäsi juovuksissa ilman sen kummempaa mieltä kohottavaa tarkoitusta. Sille oli tehtävä jotain ja humanisteja kun olivat, he ehdottivat ratkaisuksi kohtuullisuutta … Seuraava ralli kertoo viattomasta harrastuksestani.
Taipumuksestani juomalauluihin Sanat ja sävel: Jari Isokorpi Kaakkimaan pojan CV 21
Minä olen palkittu raittiusmiäs, ja sille ny nostan maljan. Konnen mää ota ko sillon tällön ja saunasa jokusen kaljan.
Kon kitaraa rupesin soittelemaan, opin Bellmanin sångbookista. Ei semmosta naista kon Ulla Winblad löyrä mualta kon krouvista.
Kyllähän kahvee hyvvää on, kon siihen kastaa pullaa. Ko pullan päälle voita pannee, se oikein suusa sullaa.
Miätin, ei se mistään kotosin oo punahuulista vain haaveilla, kon voi Ellin boksisa piänet ottaa, vähän hönösä lauleskella.
Entinen plikkakin toristi: on maineeeni pelkkää huhhuu. ”Eihän se Jari paljon viinaa jua, vaikka se siittä puhhuu.”
Jos minä piänestä nillittäisin, ja naamani olis nuiva. Nin mahtaisi tästäkin juamalaulusta tulla aika kuiva. Saattaisi tästäkin juamalaulusta tulla aika kuiva!
Runo 24.2.2022, päivänä, jolloin Ukrainan taivaalla lensi pitkä jono taisteluhelikoptereita.
Kiusaajat ja kiusatut Sanat ja sävel: Jari Isokorpi Kaakkimaan pojan CV 19
On ihmisiä paljon kiusattu, on mullakin käynyt flaksi. Kyllä kiusaus tekkee ihmiselle hyvvää, se kasvattaa taistelijaksi Jos suakin on koulukiusattu, no tässähän meitä on kaksi.
Suamesa nin moni kiusaaja on upotettu lampeen ja vuahon. Huittisisa pirun ilkeet kiusaajat sotkettiin vetelään suahon. Satakunnan kansa vapauresta nautti vain hetken verran, kunnes Ruattista ja mualta ulkomailta saivat viälä ahneemmat herrat.
Krakovasa hevoset nälkäänsä hirnu, meitä ninko kärpäsiä kuali. Eihän me ittestä välitetty, mutta kuninkaasta meillä oli huali. Ko isonvihan aikaan Bosborin rannalla orjankahleita nualen. Miätin miten pakoon menneet aateliset pärjää siälä Pohjanlahren toisella pualen.
Ei mua kiusatut sureta, mutta kiusaajista on huali. Ko yksinään nimmoni kiusaaja omaan oksennukseensa kuali. Ko Staliini ja nin moni kiusaaja omaan oksennukseensa kuali.
Ydinpommien varjossa vaurastui optimistinen kansa. Siksi Kekkosen aikaan.
Kekkosen aikaan Sanat ja sävel: Jari Isokorpi Kaakkimaan pojan CV 18
Lämmöllä muistelen Kekkosen aikaa, ko olimme nin rähmällämme, välillä oltiin plikkojen päällä ja välillä selläällämme. Kekkosen aikaan halitulijal alla, päällä ja selläällämme.
Kekkosen aikaan venäläisten kanssa kippisteltiin maljaa. On paljon kiljua poreilevampaa ko klasisa on samppakaljaa. Kekkosen aikaan halitulijal na zdorovje ja otetaan maljaa.
Oli naapurien kesken semmonen tapa, että saunotaan ja otetaan grogii. On paljon hauskempi kaveria olla, ko että turhan tähren sotii. Naapurien kesken halitulijallaa saunotaan ja otetaan grogii.
Ko nuaresta pitäen saa nauttia luattamusta ja ystävyyttä, ei ole miäleltään katkera, eikä tappele ilman syytä. Nuaresta pitäen halitulijallaa harjoitetaan ystävyyttä.
Plikat oli kauniita Kekkosen aikaan, eikä ne paljon puutu nykkään. Täytyy myäntää että kansojenvälisestä yhteistyästä mä tykkään. Plikat oli kauniita, halitulijallaa, eikä ne puutu nykkään.
Kaiholla muistelen Kekkosen aikaa, ko olimme niin lääpällämme, välillä oltiin sellääsä ja välillä selläällämme. Kekkosen aikaan halitulijallaa ko olimme nin lääpällämme.
Oli kommunistiplikalla punaset posket, ko se kapinalauluja veisas. Sukuni tarinaa muistellessa kyynel tulla silmiin meinas. Kommunistiplikka ko halitulijallaa meirän kylän lauluja veisas.
Vaivaistaloisa Kekkosen aikaan syätiin lihasoppaa. Ny uuret valopäät aatteinensa liharuakia stoppaa. ::Onko se kumma jos halitulijallaa me kaipaamme Kekkosen aikaa?::
Nymme Suamesa elämme tätä bile-Sannan aikaa. Ko Kristan silmiä kattelee on niisä nin kummaa taikaa. On elämä onneksi halitulijallaa melkein ko Kekkosen aikaan.
Minä ja setäni Ernesti olisimme saattaneet päittäin vaihtaa elämäntarinaa, jos olisimme syntyneet toistemme sukupolveen, Ernesti ilmastoahdistuksen ja minä suurten sotien aikaan. Ernesti syntyi 18. marraskuuta 1914. Eilen siitä tuli kuluneeksi 107 vuotta. Ernesti kaatui jatkosodassa 24. marraskuuta 1941 täytettyään juuri 27 vuotta. Siitä tulee ensi viikolla 80 vuotta. Siksi tämä laulu Ernestin viimeisestä elonpäivästä.
Saimme keinua Ernestin kanssa eri aikoina mutta samassa keinusstoolissa saman naisen sylissä shaaliin kiedottuina. Mummultani Palmin Senjalta kuulemani sukutarinat sisälsivät sellaisia realistisia yksityiskohtia, että pelkään niistä jäävän nykypäivän lapsien hoitokodeissa paitsi. Totta kai mummu kertoi rajamies Ernestistä, jonka kuva oli seinällä.
Isäni Esko oli Ernestin kaatuessa täyttänyt yhdeksän. Hän muisti viimeisen tapaamisensa Ernestin kanssa ja tämän lausumat sanat Kauvatsan rautatieasemalla: ”Pirä poika ittestäs huolta!”.
Kun kesällä puolitoista vuotta sitten tein laulun Ernestistä, käyttökelpoista materiaalia oli koossa niin paljon, että tajusin, ettei se mahdu yhteen ralliin, vaan siitä tulisi pitkä kuin Kalevala. Päätin keskittyä jatkosodan yhteen maantieteelliseen paikkaan, kolttien Suonikylään ja kiteyttää tarina yhteen päivään, tai jos tarkkoja ollaan, muutamaan.
Käytössä minulla oli huippulähde, Petsamon Erillisosaston historiikki Luton miehet, päivä päivältä etenevine tapahtumineen. Sen kirjausten mukana pääsin aikamatkalle Rajavartiokomppanian sen hetken sijoituspaikkaan Luttojoen varrella sijaitsevaan Petsamon Suonikylään, jossa Erillisosasto Pennasen eli Luton miesten tehtävänä oli suojata Muurmannin radalle pyrkivän Saksan armeijan eteläistä sivustaa.
Laulussa on kertoja, joka mukana olleena pirtin pöydän ääressä muistelee noita aikoja. Se lienee muistuma joskus pöydän ääressä meillä istuneesta Ernestin sotakaverista.
Hämmästyin, kun kuluvalla viikolla rupesin äänittämään Ernestin tarinaa ja etsin SA-arkistosta kuvitusta. Löysin monta rajajääkäriä samasta komppaniasta Suonikylän maisemista. Laulun kuvituksessa esiintyvät henkilöt ovat siis suurimmaksi osaksi Ernestin työkavereita Suonikylän ajalta, myös lotat, koltat, poromiehet ja saksalaiset. Laulun koirat Tessu ja Terhi ovat kuvitteellisia, mutta kuvista heidänkin ”vastineensa” löytyvät. Selvennykseksi hyisessä Luttojoessa uivat miehet ovat suomalaisia rajajääkäreitä, mutta lumipukuiset hiihtäjät autenttisesti saksalaisia. Taistelua symboloiva ase on venäläinen Emma. Rintamakuvaajat tekivät Suonikylässä historian tallentamisessa arvokasta työtä!
Ernestin viimeinen päivä Sanat ja sävel: Jari Isokorpi Kaakkimaan pojan CV 16
Suanikyläsä meinas tulla nälkä ko kanttiini nin kauvvan viipy. Onneksi lokakuusa tupakkia saatiin. No siihen ne poijaat tyyty. Teltoisa oltiin, ei korsu ollu valmis. Ei talvisoran käyny siinä hyyry.
Partioreisulta mukaan usein tarttui riistaa sekä kallaa. Mikäs on plikkoja naurattaesa ko tupakki suusa pallaa. Kolttaplikkoja hauskuttaesa ko tupakki huulilla pallaa.
Jääkäriaseveljiltä saaatiin monta pulloa virkistävää viinaa. Ko ne villasukkia vaihrosa saa, ei vilu niitä nin paljon piinaa.
Suanikyläsä asemia piti rajavartijoitten komppania. Kanttiinin mukana tuli lottia ja rintamakuvvaajia.
Oli kommeeta nährä Luttojoen jäällä kaksikymmentä porroo. Kyytisä tuatiin emäntiä ja kaksi korohorroo.
Historiakuvasa ruakajonosa nään Ernestin viälä elävänä. Sillä on suren nälkänen katse ja suvun kommee nenä.
On melkein ko oisin ollu siinä, mutta siinä seiso Ernesti itte. Ei kolttaplikka tienny mitä seuraavana päivänä sorasa tapahtuisi sitte.
Isonkorven Ernestin rajavartijana piti lukkee ja syärä kakkoo. Ei hän kavvaa laiskotella ehtiny, ko talvisotahommiin poiki jatkoo. Ko heitin piti auttaa noita kermaaneita tota Muurmannin rattaa katkoon.
Ko Palmilta Ernesti jatkosottaan lähti, pikkuveli oli häntä saattamasa. Oli Ernestillä reppu ja uudet nahkasaappaat. Eskoo olkapäähän tarrasi hän luijaa. Sano Eskolle: ”Pirä poika ittestäs huolta!”. Sitten Ernestin vei juna.
Kolttien talvikylän ympärillä Suomi ja Venäjä kaulo. Ne valtasivat toistensa kämppiä ja miinoista ansoja paulo. Sielä vartiokämpät roihusivat, ja emmat ja salorannat laulo.
Olivat sisukkaita suomalaiset, mutta kova oli vastustajakin. Niillä oli nimmonta ylimäärästä miästä. Ne meinasi tehrä meistä matin. Niillä on miähiä ko koltilla poroja. Ne halusivat tehrä sakkimatin.
Venäläisten paras komppania koostu rajavartijoista. Heirät oli mettäsottaan koulutettu seurun tarkka-ampujoista. Oli heitillä semmonen asseistus, ettei meitillä ollu moista.
Marraskuun lopusa se porukka sai käskyn Suonikyllään iskee. Piti vähäseksi tiäretty Suamen pualustus kolttakylän kohralta kitkee.
”Teitin pittää noi Suanikylän sissit taistelusa nylkee. Nin me päästään kutittelleen saksalaisten kylkee.”
Mettäsä oli neljä senttiä lunta, Luttojoki oli paksusa jääsä. Ei seurulla kukkaan kulkemaan päässy lummeen jälkiä jättämättä. Ei viholliskomppania pitkälle päässy rajavartijoitten tiätämättä.
Tuli tieto Ukko Loubbalin luutnantilta, joka partijointia johti: ”Tääläpäin iso joukko vihollisia, tullee Suanikyllää kohti. Pittää siälä hälyytys tehrä, ko vihollinen tullee teitä kohti.’”
Ehtoolla kello yhdeksältä Luton sissijoukko lähti yähön. Ukko-lammen tianoilta meni mettään motitustyähön. Pakkasi reppuihin sissimuanaa ja Lapin puukon pani vyähön.
Olihan matkasa ajoporoja, kisko ahkioisa pikakivääreitä. Mukana kulki kaksi korohoroa, mottityäsä on kelpo ase heitin. Joukosa talsi Terhi, Lapin porokoira, se kuanolla voi pelastaa meitin.
Auran joukkue piiritystä veti Tsingalesjokea pitkin. Ernesti pimmeesä mettäsä prohjas, kahlas motin laitaa kiinni. Tukkijätkälle on motinteko tuttua hommaa, se sujjuu vaikka suljetuin silmin.
Kello kahreksan aamulla sytty valoheitin, alko salorannan laulu soira. Pikakiväärisarja kuulu Suanikyllään asti, rupes murisemaan Tessu sotakoira. Tähtäs Ernesti ikivanhan hongan takkaa, ei siinä parempaa tukkee voi saara.
Suamalaisten mottimiesten tulitukseen vastas venäläinen korohorokuaro. Emmat ja kranaatit lauloivat, sitä säikkyi puun alla poro. Räjähtävä rauta siälä sinkoili, tuli peuralle onho olo.
Soti kaksi Petsamon iskuryhmää, rajamiähiä kumpikin puali. Taistelua kesti sen pimmeen päivän, ei periksi antaa huali. Teki kymmenen vihollista läpimurron, siinä miähiä haavottu ja kuali.
Läpimurtokohrasa kualleena makas kolme suamalaista. Vihollisen kato oli pualisattaa miästä ja kahdeksan kaatunutta porroo. Vei karkuryhmä kalustoa mennessänsä, eikä huikannu eres morroo.
Ernestin rintaan luati oli tullu sen Lapin lujan männyn läpi. Sorasa miähet kaatuvat, on tappelun jälki julmaa. Miähiä kualee molemmin pualin, ei aina löyry kuallutta kulmaa. Miähiä tullee ja miähiä mennee, ei meistä synny isoa pulmaa.
Venäläistä vankia kuulusteltiin, oli heitä se haavottunu sakki. ”Me luulimme että Suanikylä olis meitille helppo nakki. Mutta Suanikyllään matkalla tuli piäni takapakki.”
Rajajääkärit motista karanneita jahtas, pantiin Ernesti rekkeen lavitsalle. Porolla verettiin mettästä pois ja lähetettiin Kauvatsalle.
Oli Ernestin Suanikylän omaisuus pirtin pöyrälle pinottuna: Tuntolevy ja tupakkiaski ja kolttaplikan kuva. Rannekello ja tukko rahhaa ja kolttaplikan kuva.
Toiset ne nuarina kaatuvat, toiset jalvoillansa pyssyy. Toiset omia aikojansa kaatuvat, ei siinä tarvita pyssyy.
Kauvattan sankarihautuumaasta tuli Ernestille koti. Ammuttiin kunnialaukaukset, joskus muistellesa otetaan grogi :punakaartilaisen poijaalle, joka Suamen erestä soti.: