Enhän mää ota ko sillon tällön

Raittiusliikkeen panivat 1800-luvun lopulla alulle sivistyneet miehet, joiden lempiharrastus oli laulaa juomalauluja, rupatella ravintolassa taiteista ja maailmanmenosta – ja ottaa keskenään kuppia. Omia joskus railakkaitakin juomatapojaan he pitivät esikuvallisina, mutta heitä harmitti porukka, joka rähjäsi juovuksissa ilman sen kummempaa mieltä kohottavaa tarkoitusta.  Sille oli tehtävä jotain ja humanisteja kun olivat, he ehdottivat ratkaisuksi kohtuullisuutta … Seuraava ralli kertoo viattomasta harrastuksestani.

Taipumuksestani juomalauluihin
Sanat ja sävel: Jari Isokorpi
Kaakkimaan pojan CV 21

Minä olen palkittu raittiusmiäs,
ja sille ny nostan maljan.
Konnen mää ota ko sillon tällön
ja saunasa jokusen kaljan.

Piilijoen kansakoulusa
voitin raittuskilpakirjoituksen.
Tuliliemi -kirjan sain palkinnoksi
ja lauluihini innoituksen.

Kon kitaraa rupesin soittelemaan,
opin Bellmanin sångbookista.
Ei semmosta naista kon Ulla Winblad
löyrä mualta kon krouvista.

Kyllähän kahvee hyvvää on,
kon siihen kastaa pullaa.
Ko pullan päälle voita pannee,
se oikein suusa sullaa.

Miätin, ei se mistään kotosin oo
punahuulista vain haaveilla,
kon voi Ellin boksisa piänet ottaa,
vähän hönösä lauleskella.

Entinen plikkakin toristi:
on maineeeni pelkkää huhhuu.
”Eihän se Jari paljon viinaa jua,
vaikka se siittä puhhuu.”

Jos minä piänestä nillittäisin,
ja naamani olis nuiva.
Nin mahtaisi tästäkin juamalaulusta
tulla aika kuiva.
Saattaisi tästäkin juamalaulusta
tulla aika kuiva!

Kiusaajat ja kiusatut

Runo 24.2.2022, päivänä, jolloin Ukrainan taivaalla lensi pitkä jono taisteluhelikoptereita.

Kiusaajat ja kiusatut
Sanat ja sävel: Jari Isokorpi
Kaakkimaan pojan CV 19

On ihmisiä paljon kiusattu,
on mullakin käynyt flaksi.
Kyllä kiusaus tekkee ihmiselle hyvvää,
se kasvattaa taistelijaksi
Jos suakin on koulukiusattu,
no tässähän meitä on kaksi.

Suamesa nin moni kiusaaja
on upotettu lampeen ja vuahon.
Huittisisa pirun ilkeet kiusaajat
sotkettiin vetelään suahon.
Satakunnan kansa vapauresta
nautti vain hetken verran,
kunnes Ruattista ja mualta ulkomailta
saivat viälä ahneemmat herrat.

Krakovasa hevoset nälkäänsä hirnu,
meitä ninko kärpäsiä kuali.
Eihän me ittestä välitetty,
mutta kuninkaasta meillä oli huali.
Ko isonvihan aikaan Bosborin rannalla
orjankahleita nualen.
Miätin miten pakoon menneet aateliset pärjää
siälä Pohjanlahren toisella pualen.

Ei mua kiusatut sureta,
mutta kiusaajista on huali.
Ko yksinään nimmoni kiusaaja
omaan oksennukseensa kuali.
Ko Staliini ja nin moni kiusaaja
omaan oksennukseensa kuali.

Ko olimme nin lääpällämme

Ydinpommien varjossa vaurastui optimistinen kansa. Siksi Kekkosen aikaan.

Kekkosen aikaan
Sanat ja sävel: Jari Isokorpi
Kaakkimaan pojan CV 18

Lämmöllä muistelen Kekkosen aikaa,
ko olimme nin rähmällämme,
välillä oltiin plikkojen päällä
ja välillä selläällämme.
Kekkosen aikaan halitulijal
alla, päällä ja selläällämme.

Kekkosen aikaan venäläisten kanssa
kippisteltiin maljaa.
On paljon kiljua poreilevampaa
ko klasisa on samppakaljaa.
Kekkosen aikaan halitulijal
na zdorovje ja otetaan maljaa.

Oli naapurien kesken semmonen tapa,
että saunotaan ja otetaan grogii.
On paljon hauskempi kaveria olla,
ko että turhan tähren sotii.
Naapurien kesken halitulijallaa
saunotaan ja otetaan grogii.

Ko nuaresta pitäen saa nauttia
luattamusta ja ystävyyttä,
ei ole miäleltään katkera,
eikä tappele ilman syytä.
Nuaresta pitäen halitulijallaa
harjoitetaan ystävyyttä.

Plikat oli kauniita Kekkosen aikaan,
eikä ne paljon puutu nykkään.
Täytyy myäntää että kansojenvälisestä
yhteistyästä mä tykkään.
Plikat oli kauniita, halitulijallaa,
eikä ne puutu nykkään.

Kaiholla muistelen Kekkosen aikaa,
ko olimme niin lääpällämme,
välillä oltiin sellääsä
ja välillä selläällämme.
Kekkosen aikaan halitulijallaa
ko olimme nin lääpällämme.

Oli kommunistiplikalla punaset posket,
ko se kapinalauluja veisas.
Sukuni tarinaa muistellessa
kyynel tulla silmiin meinas.
Kommunistiplikka ko halitulijallaa
meirän kylän lauluja veisas.

Vaivaistaloisa Kekkosen aikaan
syätiin lihasoppaa.
Ny uuret valopäät aatteinensa
liharuakia stoppaa.
::Onko se kumma jos halitulijallaa
me kaipaamme Kekkosen aikaa?::

Nymme Suamesa elämme
tätä bile-Sannan aikaa.
Ko Kristan silmiä kattelee
on niisä nin kummaa taikaa.
On elämä onneksi halitulijallaa
melkein ko Kekkosen aikaan.

Setäni tarina

Minä ja setäni Ernesti olisimme saattaneet päittäin vaihtaa elämäntarinaa, jos olisimme syntyneet toistemme sukupolveen, Ernesti ilmastoahdistuksen ja minä suurten sotien aikaan. Ernesti syntyi 18. marraskuuta 1914. Eilen siitä tuli kuluneeksi 107 vuotta. Ernesti kaatui jatkosodassa 24. marraskuuta 1941 täytettyään juuri 27 vuotta. Siitä tulee ensi viikolla 80 vuotta. Siksi tämä laulu Ernestin viimeisestä elonpäivästä.

Saimme keinua Ernestin kanssa eri aikoina mutta samassa keinusstoolissa saman naisen sylissä shaaliin kiedottuina. Mummultani Palmin Senjalta kuulemani sukutarinat sisälsivät sellaisia realistisia yksityiskohtia, että pelkään niistä jäävän nykypäivän lapsien hoitokodeissa paitsi. Totta kai mummu kertoi rajamies Ernestistä, jonka kuva oli seinällä.

Isäni Esko oli Ernestin kaatuessa täyttänyt yhdeksän. Hän muisti viimeisen tapaamisensa Ernestin kanssa ja tämän lausumat sanat Kauvatsan rautatieasemalla: ”Pirä poika ittestäs huolta!”.

Kun kesällä puolitoista vuotta sitten tein laulun Ernestistä, käyttökelpoista materiaalia oli koossa niin paljon, että tajusin, ettei se mahdu yhteen ralliin, vaan siitä tulisi pitkä kuin Kalevala. Päätin keskittyä jatkosodan yhteen maantieteelliseen paikkaan, kolttien Suonikylään ja kiteyttää tarina yhteen päivään, tai jos tarkkoja ollaan, muutamaan.

Käytössä minulla oli huippulähde, Petsamon Erillisosaston historiikki Luton miehet, päivä päivältä etenevine tapahtumineen. Sen kirjausten mukana pääsin aikamatkalle Rajavartiokomppanian sen hetken sijoituspaikkaan Luttojoen varrella sijaitsevaan Petsamon Suonikylään, jossa Erillisosasto Pennasen eli Luton miesten tehtävänä oli suojata Muurmannin radalle pyrkivän Saksan armeijan eteläistä sivustaa.

Laulussa on kertoja, joka mukana olleena pirtin pöydän ääressä muistelee noita aikoja. Se lienee muistuma joskus pöydän ääressä meillä istuneesta Ernestin sotakaverista.

Hämmästyin, kun kuluvalla viikolla rupesin äänittämään Ernestin tarinaa ja etsin SA-arkistosta kuvitusta. Löysin monta rajajääkäriä samasta komppaniasta Suonikylän maisemista. Laulun kuvituksessa esiintyvät henkilöt ovat siis suurimmaksi osaksi Ernestin työkavereita Suonikylän ajalta, myös lotat, koltat, poromiehet ja saksalaiset. Laulun koirat Tessu ja Terhi ovat kuvitteellisia, mutta kuvista heidänkin ”vastineensa” löytyvät. Selvennykseksi hyisessä Luttojoessa uivat miehet ovat suomalaisia rajajääkäreitä, mutta lumipukuiset hiihtäjät autenttisesti saksalaisia. Taistelua symboloiva ase on venäläinen Emma. Rintamakuvaajat tekivät Suonikylässä historian tallentamisessa arvokasta työtä!

Ernestin viimeinen päivä
Sanat ja sävel: Jari Isokorpi
Kaakkimaan pojan CV 16

Suanikyläsä meinas tulla nälkä
ko kanttiini nin kauvvan viipy.
Onneksi lokakuusa tupakkia saatiin.
No siihen ne poijaat tyyty.
Teltoisa oltiin, ei korsu ollu valmis.
Ei talvisoran käyny siinä hyyry.

Partioreisulta mukaan usein tarttui
riistaa sekä kallaa.
Mikäs on plikkoja naurattaesa
ko tupakki suusa pallaa.
Kolttaplikkoja hauskuttaesa
ko tupakki huulilla pallaa.

Jääkäriaseveljiltä saaatiin
monta pulloa virkistävää viinaa.
Ko ne villasukkia vaihrosa saa,
ei vilu niitä nin paljon piinaa.

Suanikyläsä asemia piti
rajavartijoitten komppania.
Kanttiinin mukana tuli lottia
ja rintamakuvvaajia.

Oli kommeeta nährä Luttojoen jäällä
kaksikymmentä porroo.
Kyytisä tuatiin emäntiä
ja kaksi korohorroo.

Historiakuvasa ruakajonosa
nään Ernestin viälä elävänä.
Sillä on suren nälkänen katse
ja suvun kommee nenä.

On melkein ko oisin ollu siinä,
mutta siinä seiso Ernesti itte.
Ei kolttaplikka tienny mitä seuraavana päivänä
sorasa tapahtuisi sitte.

Isonkorven Ernestin rajavartijana
piti lukkee ja syärä kakkoo.
Ei hän kavvaa laiskotella ehtiny,
ko talvisotahommiin poiki jatkoo.
Ko heitin piti auttaa noita kermaaneita
tota Muurmannin rattaa katkoon.

Ko Palmilta Ernesti jatkosottaan lähti,
pikkuveli oli häntä saattamasa.
Oli Ernestillä reppu ja uudet nahkasaappaat.
Eskoo olkapäähän tarrasi hän luijaa.
Sano Eskolle: ”Pirä poika ittestäs huolta!”.
Sitten Ernestin vei juna.

Kolttien talvikylän ympärillä
Suomi ja Venäjä kaulo.
Ne valtasivat toistensa kämppiä
ja miinoista ansoja paulo.
Sielä vartiokämpät roihusivat,
ja emmat ja salorannat laulo.

Olivat sisukkaita suomalaiset,
mutta kova oli vastustajakin.
Niillä oli nimmonta ylimäärästä miästä.
Ne meinasi tehrä meistä matin.
Niillä on miähiä ko koltilla poroja.
Ne halusivat tehrä sakkimatin.

Venäläisten paras komppania
koostu rajavartijoista.
Heirät oli mettäsottaan koulutettu
seurun tarkka-ampujoista.
Oli heitillä semmonen asseistus,
ettei meitillä ollu moista.

Marraskuun lopusa se porukka sai käskyn
Suonikyllään iskee.
Piti vähäseksi tiäretty Suamen pualustus
kolttakylän kohralta kitkee.

”Teitin pittää noi Suanikylän sissit
taistelusa nylkee.
Nin me päästään kutittelleen
saksalaisten kylkee.”

Mettäsä oli neljä senttiä lunta,
Luttojoki oli paksusa jääsä.
Ei seurulla kukkaan kulkemaan päässy
lummeen jälkiä jättämättä.
Ei viholliskomppania pitkälle päässy
rajavartijoitten tiätämättä.

Tuli tieto Ukko Loubbalin luutnantilta,
joka partijointia johti:
”Tääläpäin iso joukko vihollisia,
tullee Suanikyllää kohti.
Pittää siälä hälyytys tehrä,
ko vihollinen tullee teitä kohti.’”

Ehtoolla kello yhdeksältä
Luton sissijoukko lähti yähön.
Ukko-lammen tianoilta
meni mettään motitustyähön.
Pakkasi reppuihin sissimuanaa
ja Lapin puukon pani vyähön.

Olihan matkasa ajoporoja,
kisko ahkioisa pikakivääreitä.
Mukana kulki kaksi korohoroa,
mottityäsä on kelpo ase heitin.
Joukosa talsi Terhi, Lapin porokoira,
se kuanolla voi pelastaa meitin.

Auran joukkue piiritystä
veti Tsingalesjokea pitkin.
Ernesti pimmeesä mettäsä prohjas,
kahlas motin laitaa kiinni.
Tukkijätkälle on motinteko tuttua hommaa,
se sujjuu vaikka suljetuin silmin.

Kello kahreksan aamulla sytty valoheitin,
alko salorannan laulu soira.
Pikakiväärisarja kuulu Suanikyllään asti,
rupes murisemaan Tessu sotakoira.
Tähtäs Ernesti ikivanhan hongan takkaa,
ei siinä parempaa tukkee voi saara.

Suamalaisten mottimiesten tulitukseen vastas
venäläinen korohorokuaro.
Emmat ja kranaatit lauloivat,
sitä säikkyi puun alla poro.
Räjähtävä rauta
siälä sinkoili,
tuli peuralle onho olo.

Soti kaksi Petsamon iskuryhmää,
rajamiähiä kumpikin puali.
Taistelua kesti sen pimmeen päivän,
ei periksi antaa huali.
Teki kymmenen vihollista läpimurron,
siinä miähiä haavottu ja kuali.

Läpimurtokohrasa kualleena
makas kolme suamalaista.
Vihollisen kato oli pualisattaa miästä
ja kahdeksan kaatunutta porroo.
Vei karkuryhmä kalustoa mennessänsä,
eikä huikannu eres morroo.

Ernestin rintaan luati oli tullu
sen Lapin lujan männyn läpi.
Sorasa miähet kaatuvat,
on tappelun jälki julmaa.
Miähiä kualee molemmin pualin,
ei aina löyry kuallutta kulmaa.
Miähiä tullee ja miähiä mennee,
ei meistä synny isoa pulmaa.

Venäläistä vankia kuulusteltiin,
oli heitä se haavottunu sakki.
”Me luulimme että Suanikylä
olis meitille helppo nakki.
Mutta Suanikyllään matkalla
tuli piäni takapakki.”

Rajajääkärit motista karanneita jahtas,
pantiin Ernesti rekkeen lavitsalle.
Porolla verettiin mettästä pois
ja lähetettiin Kauvatsalle.

Yttiläsä pantiin puita saunan pessään
siälä kotoseurulla suvun.
Pesi morsein Ernestin saunasa,
puki ylle pyhäpuvun.
Pesi Ernestin saippualla saunasa,
puki päälleen mustan puvun.

Oli Ernestin Suanikylän omaisuus
pirtin pöyrälle pinottuna:
Tuntolevy ja tupakkiaski
ja kolttaplikan kuva.
Rannekello ja tukko rahhaa
ja kolttaplikan kuva.

Toiset ne nuarina kaatuvat,
toiset jalvoillansa pyssyy.
Toiset omia aikojansa kaatuvat,
ei siinä tarvita pyssyy.

Kauvattan sankarihautuumaasta
tuli Ernestille koti.
Ammuttiin kunnialaukaukset,
joskus muistellesa otetaan grogi
:punakaartilaisen poijaalle,
joka Suamen erestä soti.:

Huhkolinnan katolla

Seuraava ralli kertoo huonoista elämäntavoista ja vaarallisesta rakkaudesta.

Herba on satakuntalaiselle liian makkeeta
Sanat ja sävel: Jari Isokorpi
Kaakkimaan pojan CV 14

Seittämänkymmentäluvulla
lauloi rariosa Swiitti.
Se oli äkkimakkeeta,
sitä piäni annos riitti.
Tilkka valkoviiniä
on mulla vissyvetes.
Ei makkeeta voi nauttia,
kon on toi diabetes.

On toi diabetes.

Sokeriyliannoksen
sain poikana monta kertaa,
ko Huhkolinnan katolla
join plikkojen kanssa Herbaa.
Satakunnan plikkahan
on kaunis niin kuin humma.
Se on muhkea muodoltaan
oli vaalea taikka tumma.

Vaalea taikka tumma.

Ennen vanhaan Suomen lapsia
juotettiin sokeriverellä.
::Nyt on monella sokeritauti
ja hampaita pois saa verellä.::

Mieleeni tullee toi Ruottin Tiina,
se olis ihan vaimoksi naitava.
Tiina on söötti ko sokeripulla
ja keittiössänsä taitava.
Ruottalaisen poikkinainti
on vaarallista rakkautta.
Kun se tarjoilee ja pöytään kantaa
sokeria joka ruokalajissa.

Sokeria joka ruokalajissa.

Kyllähän sokeri hyvvää on,
saa siittä laatuainetta.
::Ko sen hiivalla käyttää
ja sitten keittää
Isonkorven Iisakin pannussa.::

Kyllähän viina hyvvää tekkee,
se alentaa veren sokeria.
Siksi kai viisas isäni sanoi,
että ”juo poika aina kirkasta!”

Juo poika aina kirkasta!