Nuoruudessani 1970-luvun alkupuolella työt olivat raskaita, jopa ikäviä, mutta lauantai-iltana humalassa viikko sai iloisen päätöksen. Satakuntalaiset, jotka selvinpäin olivat varautuneita, muuttuivat ylenpalttisen seurallisiksi.  Alkoholijuomat olivat viinakaupassa kalliita ja niitä jaettiin rajoitetusti, mutta tiukan sääntelyn vuosina kansa oli omatoimista. Esimerkiksi kotikiljusta sai hilpeän humalan, kun malttoi odottaa, eikä juonut sitä keskeneräisenä. Satakunnan nuoriso kokoontui viikonloppuisin Kauvatsan Sääksjärven rannalle Vähtärin paviljonkiin ja suulille. Kauniina kesäiltoina elämä hymyili ujolle satakuntalaiselle. Nuoret emännät ja isännät tarttuivat rohkaistuneina toisiaan kädestä. Jopa parisuhteen solmiminen tuntui kännissä mahdolliselta.

Joskus tekkee miäli
Sanat ja sävel: Jari Isokorpi
Kaakkimaan pojan CV 12

Ko kaiket päivät kahvetta jua,
niin kuivuu siinä kiäli.
Onko se ihme ja onko se kumma,
jos kiljua tekkee miäli.
Onko se ihme ja onko se kumma,
jos kiljua tekkee miäli.

Kyllähän pontikka hyvvää on,
mutta kilju on raittiusjuama.
Oli Vähtärin mettäsä muuripata,
jonkun sinne tuama.
Vähtärin mettäsä muuripata
jonkun sinne tuama.

Satakunnan kainoilta tyttäriltä
estot häipy tyystin,
ko ne muuriparan ympärillä
kipoilla kiljua ryysti.
Muuriparan ympärillä
kipoilla kiljua ryysti.

Olinhan siälä minäkin
olkalaukusa Karjala-viini.
Se korpirojjuun verrattuna
oli juama aika fiini.
Korpirojjuun verrattuna
juama aika fiini.

Ko plikoille viiniä tarjosin,
ne maisto mutta sanoivat sitte,
kyllä kilju on paljon parempaa,
saat juada viinisi itte.
Kilju on paljon parempaa,
saat juada viinisi itte.