Kokemäkijokivarren ko

Ko on sana, joka tanssii, taipuu eri variantteihin ja soi Kokimäkijokivarren aksentissa. Kaksi kirjainta piisaa, kun haluaa sanoa kuin, koska tai kun… ja paljon muuta, melkein mitä tahansa. Ko kiälioppimme uudistetaan ko-sanalla ja sen monilla taivutusmuodoilla, tulee kotikiälestämme paljon notkeampi, rytmikkäämpi ja lauluisampi.

Kokemäkijokivarren ko
Sävel ja sanat: Jari Isokorpi
Kaakkimaan pojan CV 10

Ko Suaman kiälen komijoin sana on se kiikkalainen ko.
Ko vahinkosa synty ko Kokemäen plikka kerran Kauvattalla sano että ko.
Ko ko ko ko ko kon.
kon kon kon kon ko.
Se soppii melkein joka paikkaan,
se kokemäkijokivarren ko.

Taikka no.

Ko opettaja sano meille koulusa,
ettei kukkaan saa sannoo ennää ko.
Eikä kon kon kon kon ko.
Eikä ko ko ko ko kon.
Ko pittää sannoo kuin sekä koska
ja kun kun kun kun kun.
Eikä kon kon kon kon ko.
Ei ko ko ko ko kon.

Ei ni.

Kome istuttiin silmät pyäreinä, kome laulettiin
ko ko ko.
Ko kenkän kannat sanoo ko,
ja sormet sano so so so.
Kon ope, täsäkin laulusa kommeesti
soi se kiikkalainen ko.

Nin no.

Komää olin täsä koko päivän Koppalaisen maasa,
ja kaikkialla kuulu että ko.
Kon kon kon kon ko.
ko ko ko ko kon.

Taikka no.

Kommää kompuroin kompastellen Raurun suuliin,
siältä kuulu että ko ko kon.
Siälä plikkojen kenkät sano ko.
Ja mulla kintut sano ko ko kon.
Ja pelimannin kenkä sano ko.
Ja permantokin kon kon ko.

Joko. Jo!

Ko tuli siihen kopukalla Mäkelän Tommi,
ja sekin sano, että kon
mun koninikin sanoo jo ko.
Ja sen kontit että kopotiko.
Se kylä vähän kummaa on,
ko sen kenkät sannoo koppotikop.
Se raviääni o,
ko kuuluu kavioista kopotiko.
Nynne perkeleet laukkaa pitkin Kiikkaa,
ko kuuluu koppotikop!

Nin o.

Ko kosin sitä Koppalaisen koppavaa plikkaa,
ko se suastu mutta sano sitten ko!
Ko kon kon kon kon
ko mun eksä sua kuumempi on…
Joku koppas mua kepakolla kumahtaen päähän
ja kallossa kaiku että kop!
Ja kon kon kon kon ko
ja ko ko ko ko kon.

Nin no.

Ko provasti mua Kiikan kirkolla siunas,
se sano että synti se on,
ko kokoajan sannoo että kon.
Ko pitäs sannoo koska sekä kuin
ja kun kun kun kun
eikä kon kon kon kon kon.

No ni.

On synnin palkka,
ko joutuu helvettiin, ko
sannoo liian monta kertaa ko.
Ja kon totta helvetisä ansaittee
koko konkkaronkka hiilihankon.

Nin no.

Mää koputin arkun kumisevaa kantta,
että kop kop kop kop ko.
Älkää viä kihvelillä hautaa umpeen luoko
konnen viälä kuollukkaan o!
Ko ko ko ko ko kon
ko tekis miäli sannoo pari kertaa ko…

Mää nousin kannen läpi haurasta,
ja kiikkalaiset sano ”oho!”
Laukkas Koppalaisen kopukat kirkonkylän läpi.
Kuulu koppotiko koppoti kop.
Kiikan pappi pelläästy
ja muljahti monttuun.
Sielä selitteli kon kon kon.
Huikkas Mäkelä hevosille
ptruu… väärä nuatti,
ko pittää olla kopotiko.
Kon pittää olla kiikkalainen ko!

Taikka no.

Kon jos te ootte tästä
täysin toista miältä,
nin mää sanon,
että hyvä on.
Suu vennuu ememmän ko
sannoo ninko opettaja käskee koska sekä kuin.
Ja kun kun kun kun kun.
Ko kon kon kon kon kon.
Ko kumminkin kuulostaa suuhun sopivalta
se kokemäkijokivarren kon.
Ko se meitin kotokiältä on!

Mörtin kuttu

Vähän lämmittelyä kiikkalaisella Vehkakorven nuatilla.

Piäni väliluritus
Teksti : Jari Isokorpi

Kaakkimaan pojan CV 9

Mää oon ollu itteeni täynä ko Mörtin kuttu, ko oon saanu pallautetta. Kampasin hiuksekki taa ninko Henry Tiili, konnei täsä palautteesta päätellen muuta taira olla eresä ko köyhän laulajan tiä.

Otin kumminki kitaran sylliin ettei vatta näy.

Itteensä täynä olevasta Mörtin kutusta ansio kuuluu Virtasen Tuaville, Kiikan entiselle posteljoonille, joka mulle siittä yks ehtoo mainitti. Vaikka itteeni hiukan taisin kehua… ei kai se kutulla mua tarkottanu?

Me kaks kiikkalaista henkiinjäänyttä muisteltiin vanhoja kahveepöyrän ääresä. Se oli aika turvallista, ko meirät molemmat on rokotettu… minut oikein sillä kuuluisalla Astra Senekalla.

Ko lavvantaiehtoona soitin kaverilleni Maralle Vanajan vanhaan pappilaan, siälä soi kaiuttimisa Eevan esittämä lehmälaulu. Oli kuulemma soinu koko ehtoon. Martti kehu Eevaa vualaasti ja lähetti terveisiä. Se kehu ylipäätänsä naislaulajia, Eevaa ja Aretta Vrankliinia. Se oli naisääniä kuunnellesa piristyny.

Se sano, että ”ko oon sun laulujasi kuunnellu monta ehtoota, se on vähitellen alkanu puuruttaa. Ko niisä on joka laulusa sama nuatti!”

Mää sanoin, että kappas kun oot huamannu. .. Oon aatellu jatkaa samalla nuatilla viälä seuraavat kakskymmentä vuatta ja vasta sen jälkeen vaihtaa.

Meillä Kaakkimaasa Kaakin Manta laulo kalevalanuatilla koko ikänsä, eikä se uutta nuattia opetellu, se vaan kipaleen jälkeen nauraa luritti päälle.

Leena-lehmän muistolle

Kirjoitin runon 13-vuotiaana Leena-lehmän hautajaispäivänä sinikantiseen vihkoon. En omistanut tuolloin vielä kitaraa. Jälkipolvet löysivät vihon ja loihtivat runoon sävelen. Ralli on kuvitettu Leenan laidunmaisemista 2000-luvulla otetuilla kuvilla.

Maaliskuussa 2015 kirjoitin Leenan tarinan. Kannattaa lukea täältä, jos Kauvatsan ja koko Suomen maitotaluoden historia kiinnostaa. Tarinaa on joiltakin osin hyödyntänyt myös historiantutkija.

Hautajaiset 1969
Sanat: Jari Isokorpi

Sävel: Eeva Isokorpi ja Pekka Aaltonen
Laulu: Eeva Isokorpi
Kaakkimaan pojan CV 8

Sinut vedettiin
kaivinkoneella pois
navetasta
takajalat edellä
keskellä koleinta kevättä
ikuisille laitumille
palveltuasi yli 15 vuotta
Suomen maitotaloutta.

Kylmä jäinen
kaivinkoneenkauha
nosti sinut
kuin keijukaisen
kylmään routaiseen
kamaraan,
ikuiseen lepoon.

Vain musta karhukoira itki
haudallasi,
kun suriseva kone
peitti sinut
suomalaisella mullalla
suomalaiseen peltoon
palveltuasi yli 15 vuotta
Suomen maitotaloutta.

Kylmä jäinen
kaivinkoneenkauha
nosti sinut
kuin keijukaisen
kylmään routaiseen
kamaraan,
ikuiseen lepoon.

Nuori isäntä

Seuraavassa rallissa muistelen pikkupoikavuosiani Kaakkimaassa. Elämäni oli ehkä hieman vapaamuotoisempaa kuin päiväkotilapsilla, mutta tuskin vähemmän antoisaa.

Elettiin 1960-luvun alkua: Palmin talo oli omavarainen ja moottorisahalla tehty metsätyö tuotti. Mihinkäs muuhun rahaa olisi käytetty, kuin nuoren isännän koulutukseen, tuumaili 1800-luvulla syntynyt, niukkoja aikoja kokenut mummuni.

Seudun mahtavin mies oli mummun silmissä pappi. Ylhäisten pappila oli Kauvatsan suurin tila, joka kesäisin täyttyi kulttuuri-ihmisistä. Mummu uskoi, että Ylhäinen liitettynä Palmin taloon olisi kelpo sijoitus. 

Nuori isäntä
Sävel ja sanat: Jari Isokorpi
Kaakkimaan pojan CV 5

Olin nuori isäntä ja viiden vanha,
kun naapurin Lailaa suutelin.
Tyttö oli sakkolihaa, kuudentoista,
liian nuori lemmenleikkiin, aavistin.
:,:Katumuksesta kesken kaiken kosin,
tyttö nauroi ja minä häpesin.:,:

Isä Eskon kanssa pelasimme plikkaa,
kortilla me naiset jaettiin.
Naistenmiehillehän kelpaavat kaikki
pikkuplikoista moonamummoihin.
:,:Esko soitti huuliharppua ja steppas,
ja me ruokottomat laulut laulettiin.:,:

Mummu suositteli:,: ”Lue poika papiks!”
Ulkoa opettelin rukouksia.
Kauvattan papilla on kaikkein isoin talo,
paljon piikoja ja nätti ruustinna.
:,:Ei kirkonmiehen töisä tartte raataa,
tuo piika kahvetta tarjottimella.:,:

Mummu sanoi sitten:,:
”Menkääs poijaat töihin,
laiskoja ei Palmin talo elätä.
Kohta lehmät kirmaa laitumelle,
on teidän piikkilanka-aita tehtävä!”

Niin me Eskon kanssa sitten töihin mentiin,
ja yhdessä me laulettiiin:
”Kiikan papilla on aika iso talo,
paljon piikoja ja nätti ruustinna.
Kiikan papilla on hirveen iso hm hm,
paljon piikoja ja nätti ruustinna.
Kiikan papilla on melko iso… mielikuvitus,
paljon piikoja ja nätti ruustinna.”

Tappelijan maine

Me suomalaiset keskimäärin elämme ehkä maailmanhistorian onnellisinta aikaa. Elämä on täynnä palkitsevia haasteita, kuten laittaisiko tänään ruokaa ja panisi siitä päivityksen nettiin. Vaikkei aina mene hyvin, vaikka välillä menee pirun huonosti, on viisasta näytellä positiivista, jotta ei droppaisi tunnelmaa ja negatiivisella asenteellaan pilaisi yhteistä projektia taloudellisen kasvun ja paremman maailman puolesta, jossa vallitsee lähimmäisen rakkaus.

Silti on välillä mukava lukea Tolstoin Sotaa ja rauhaa, kuunnella Ismo Alangon laulua Vittu kun vituttaa tai katsoa sotaelokuvia. Negatiivisia fiiliksiä on mahdollista käsitellä ja niistä vapautua taiteen kautta. Sillä jatkuvaan onnentilaan ja pakotettuun positiivisuuteenkin turtuu. Ihminen jaksaa paremmin, kun voi kokea tunteita monipuolisesti. Sillä pysyäkseen herkkänä ja tuntevana, tunteet kaipaavat monipuolista treeniä. On virkistävää sukeltaa välillä alitajunnan syöveriin ja kohdata historian ja menneisyyden aaveet, jotta sieltä nousisi virkistyneenä loihtimaan kasvoilleen onnellista hymyä, jolla voi päivittää profiilikuvansa.

Siksi seuraava suvun tappelijan maineesta kertova laulu. Huomioikaa esittäjän ilme laulun lopussa.

Tappelijan maine
Sävel ja sanat: Jari Isokorpi
Kaakkimaan pojan CV 4

Lanteen Kalle oli miähistä hurjin,
siittä synty suvun tappelijan maine.
:,:Kalle oli Isonkorven Iisakin taata,
syntyperältänsä kiikkalaine.:,:

Isonkorven Iisakki ne tappelut voitti,
mutta kova oli pikkuveli Matti.
:,:Ko Sakki ja Matti ne keskenänsä paini,
nin tuloksena oli heillä patti.:,:

Isonkorven Iisakki on miähistä vahvin,
vaikka se maan alla maatuu.
:,:Ko seurulla tullee puhe Iisakista,
osa miähistä valmiiksi kaatuu.:,:

On isälläni Eskolla tappelijan maine
ja kansa kyllä tietää miksi.
:,:Ko Esko tullee vastaan pimmeellä tiällä,
nin moni luulee sitä Iisakiksi.:,:

On hurjia tappelijoita meillä koko suku,
mutta minä pidän sivistystä yllä.
:,:Saan tytöseltä turpaan, mutten miähelle oo hävinny,
ja pirusti oon tapellu kyllä.:,:

Jos joskus joku mulle riitaa haastaa,
nin mää sanon, emmää viitti.
:,:Tuakaa rivviin kakstoista miästä,
nin mää sanon tattis ja kiitti!:,: