Setälän kielioppi

Täsä rallisa käsittelen henkilökohtasta onkelmaani.

Setälän kielioppi
Sanat ja sävel: Jari Isokorpi
Kaakkimaan pojan CV 39

Hän oli kuudentoista vasta
Setämiäs Sonnilasta,
kon päätti joka klopin
päähän takoa kieliopin.
Siälä Kavvattan pappilasa
saunakamarisa
päätti takoa joka klopin
päähän Setälän kiäliopin.

Se mennee:
Kenkät, länket, kankaspuut.
Kenkät, länket, kankaspuut.
Kenkät, länket, kankaspuut.
Kankaspuut.

Tuli Sonnilan pojan polkuun pikku hirastus ja käänne,
kon Lähteenmäen koulusa piti oppia änk-äänne.
Tiuskas Marttilan Alma: ”Älä mukuloilla tommosta teetä.
Ei Kavvattalla ennenkän o tarvittu keetä!”

Ne sannoo:
Kenkät, länket, kankaspuut.
Kenkät, länket, kankaspuut.
Kenkät, länket, kankaspuut.
Kankaspuut.

Myänsi Setälä: ”En keetä ossaa käyttää oikein määkän.
Mutta on se kumma, kon oot opettaja ekkä ossaa sääkän.”

Kas näin:
Kenkät, länket, kankaspuut.
Kenkät, länket, kankaspuut.
Kenkät, länket, kankaspuut.
Kankaspuut.

Kavvattalla kansakouluun menin sitten määkin.
Härkälän Helmin opisa änk-äännettä prääkin.

Me hoimme kuarosa:
Kenkät, länket, kankaspuut.
Kenkät, länket, kankaspuut.
Kenkät, länket, kankaspuut.
Kankaspuut.

Yks plikka Savon pualesta mulle Suamen kiältä opetti:
”Kon nennään oikein honottaa sujjuu äng-äänne nätisti.”

Näin se mennee:
Kengät, länget, kangaspuut.
Kengät, länget, kangaspuut.
Kengät, länget, kangaspuut.
Kangaspuut.

Mää kiäliopin taitoni Kavvattalla näyttää päätin.
Menen Seuraintalon lavalle, vaikka jännittääkin.
Nään tuiman ilmeen Setälän. Kauhuisani määkin.

Mää laulan:
Kenkät, länket, kankaspuut.
Kenkät, länket, kankaspuut.
Kenkät, länket, kankaspuut.
Kankaspuut.

Kullaan plikat

Kullaan plikat
Sanat ja sävel: Jari Isokorpi
Kaakkimaan pojan CV 38

Hepskukkuu, vatkataan, me Kullaan plikat.
Jonne huuliaan nuollen tuijottaa.
Pilkkumiin vatkataan, on samat kikat
kuin Anna-mummullamme aikanaan.

Rinnat eestaas pomppivat, me tvistataan.
Kiihkeästi koko ehtoo vatkataan.
Joo me vatkataan, me Kullaan plikat.
Munaa vatkataan kermapiirakkaan.

Kon kyykysä me reisillämme vatkataan,
saa Jonnenkin se ylähuultaan puraisemaan.
Joo me vatkataan, me Kullaan plikat.
Ookko Kullaata nähny millonkaan?

Kon kyykysä me reisillämme vatkataan,
saa Jonnenkin se polviansa vispaamaan.
Joo me tverkataan, me pervot plikat.
Ookko Porvoota nähny millonkaan?
Ookko Porvoosa käyny millonkaan?
Ookko Porvoota nähny millonkaan?

Vatkaten ja vispaten he oppivat:
ylös alas sivuille NE pomppivat.
Joo me vatkataan, me Kullaan plikat,
tää on twistiä, ei womanspleinausta.
Tää on twistiä, ei womanspleinausta.
Tää on twistiä, ei womanspleinausta.

Lavvantaimakkaraa

Nyt alkaa Kaakkimaan pojan CV:n neljäs tuotantokausi.

Lavvantaimakkaraa
Sanat ja sävel: Jari Isokorpi
Kaakkimaan pojan CV 37

Satakunnan juhlaruaka,
toi mannankryynivelli, oli maistuvaa mutta keveetä.
Kon koulusta pääsin, oli kiljuva nälkä
eikä repusa eres evväitä.
Nimme kimman kansa laskimme kolikkomme yhteen:
Ostimme Taskun kaupasta
lauvvantaimakkaraa ja tulista sinappia
Ainolta koko rahalla.

Lauvvantaimakkaraa,
ei mar nälkänen … tierä … parempaa.
Jossei rikastusi ihan
ja saisi pihvilihhaa,
mutta harvon täälä semmosta saa.

Nälkäsinä taivalsimme kuuren kilsan matkaa
puhumatta kohti kotoa.
Niskaan vihmoi syksyn jääkylmää räntää,
voisi kuusen alla pitää taukoa.
Kaakkimaantienhaarasa
Isonkuusen alla avasimme suuren paketin.
Kastoimme makkaraa tuliseen sinappiin:
se oli sen syksyn romanssi.

Lavvantaimakkaraa,
ei maar … Helsinkisä semmosta saa.
Etu-Töölön miniasunnoisa
kiireisinä hotkivat
tofua ja muuta mautonta.

Lavvantaimakkaraa
joskus lavvantaina
Kaakkimaasa saa.
Kon kuratietä prohjaaan,
tekkee miäli palvilihhaa
ja mummun sotkemaa sokkaraa.

Lavvantaimakkaraa
ei kai… Hesan plikka millonkan saa,
kon komerosa asustaa
ja leivän päälä mutustaa
tofua tai muuta mautonta.

Lavvantaimakkaraa
joskus lavvantaina
Kaakkimaasa saa.
Kon tuiskun läpi rämmin,
tekkee miäli veripalttua,
ja ::mummun kokkaamaa sokkaraa::

Hullut unelmat (sukupolvitarina)

Näläntorjuntaa
Sanat ja sävel: Jari Isokorpi
Kaakkimaan pojan CV 36

Pirunmoisella voimalla iskin halki pöllejä.
Kuorin massapylkkejä.
Heinäseipäät teroitin morapuukkolla.
Löin reijän peltoon rautakangella.
Taskuun mummu mulle laittoi satasen.
Sano: ”Kaupasta voit ostaa mitä vaan.
Nuuka pitää olla,
muttei näyttää köyhältä.
Paksu rahapussi miestä komistaa.

Pappi tai Palmin isäntä
susta tulee varmasti.
Mutta kumpi tulee…
sehän katsotaan.

Joka Palmin isäntä vuorollaan
on luotu raatamaan,
häntä taivaasa vasta palkitaan.
Pappina kon palloilee
ja elää herroiksi,
niin mannalla maan päällä ruokitaan.

Pappi ja Palmin isäntä
susta tulee varmasti.
Vai kumpi tulee…
No sehän katsotaan.”

En teininä mä
rahasta piitannut ollenkaan.
Mua köyhänä joku saattaisi rakastaa.
Tein töitä tiilitehtaalla ja öisin runoilin,
juhannuksena tytön kauneimman kohtasin.

Pappia ja Palmin isäntää,
ei kai piru vie,
minusta… tule milloinkaan.

Kun oppikoulu päättyi ja päähän lätsän sain,
lähdin Tampereelle opiskelemaan
Erkki Ala-Könnin oppilaaksi kansanmusiikkiin
ja Väinö Kirstinän runopiiriin.
Kun kesätoimittajana lehteen juttuja kirjoitin,
niin ihmettelin: siittä maksettiin.
Pääsi likkafrendi päivätöihin suureen kaupunkiin.
Meillä meni ihan kivasti.

Me olimme niin onnellisia,
että hävetti.
Rahattakin… runoilija pärjäisi.

Pappi ja Palmin isäntä
musta tuli kumminkin,
vaikken sitä lainkaan uskonut.
Luulin että kärräisin tiiltä tehtaalla
ja unohtaisin hullut unelmat.

Nyt mä olen eläkkeellä Palmin isäntä,
on vierelläni kaunis ruustinna.
Hän säteilee kun näppäilen näitä ralleja
ja laulan hälle syksyiltana.

Pappi ja Palmin isäntä
musta tuli sittenkin,
vaikken sitä lainkaan uskonut.
Luulin että kärräisin tiiltä tehtaalla
ja unohtaisin hullut unelmat.

Unohtaisin hullut… unelmat!

Sateenkaaren laidalla

Ralli kertoo sateenkaaren laidalla kulkevasta runoilijasta.

Liian kaunis nainen
Sanat ja sävel: Jari Isokorpi
Kaakkimaan pojan CV 35

Olin liian kaunis nainen
sielultani ainakin
kuin Jenni Vartiainen
mutta paljon kauniimpi.
Olin villi kaunis nainen,
kitaraani soittelin
kuin Anna Rahikainen
kilvoittelin.
Ovat tarinani kultaa.
Saapaskoru kimaltaa.
Katseellaan kaunis nainen
toista naista rakastaa.

Lala laa lalla lallaa.
Lala laa, lalla laa.
Laa lalla lallaa.
Laa.

Olin nuori herkkä nainen
niin kuin varmaan sinäkin.
Sielun syvän tuskan
tähän ralliin piilotin.
Lala laa lalla lallaa.
Lala laa, lalla laa.
Laa lalla lallaa.
Laa.

Olin liian kaunis nainen,
arvaat varmaankin
kuin Jenni Vartiainen
mutta paljon kauniimpi.
Olin sairaan kaunis nainen,
unta nähdä uskalsin,
rujo pojankoltiainen
mutta kaunis kumminkin.

Lala laa lalla lallaa.
Lala laa, lalla laa.
Laa lalla lallaa
Laa.

Olin villi kaunis nainen,
unelmaani toteutin.
Ruma pojan koltiainen
mutta kaunis kumminkin.

Vihellyscoda

Kenen onkaan toi märkä kieli?

Ralli nuoruuden ystävästäni Bella-koirasta.

Bella tsau
Sanat ja sävel: Jari Isokorpi
Kaakkimaan pojan CV 34

Kenen onkaan toi märkä kieli?
Oi Bella tsau, Bellla tsau, Bella tsau tsau tsau.
::Kenen onkaan toi märkä kieli?
Se mua nuolee kasvoihin.::

On Bella koira. Iloinen koira.
Oi Bella tsau, Bellla tsau, Bella tsau tsau tsau.
On Bella koira, pörröinen koira,
joka häntää heiluttaa.
On Bella koira, niin musta koira,
joka häntää heiluttaa.

On Bellan silmät anovat, kauniit.
Oi Bella tsau, Bellla tsau, Bella tsau tsau tsau.
::On Bellan silmät anovat, kauniit.
Ne mua silmiin tuijottaa.::

Ne multa pyytää: Pliis anna pullaa!
Oi Bella tsau, Bellla tsau, Bella tsau tsau tsau.
::Kun sitten väännän pytkyn pullaa.
Se mulle tarjoo tassuaan.::

Sen silmät anoo: saisinko talkkunaa?
Oi Bella tsau, Bellla tsau, Bella tsau tsau tsau.
::Kun teen ison lautasellisen talkkunaa,
se sitä kielellä lutkuttaa.::

Ei Bella pantaa halua kantaa.
Oi Bella tsau, Bellla tsau, Bella hau hau hau.
::Eihän se pantaa halua kantaa.
Ei tahdo luopua vapaudestaan.::

Kenen onkaan toi märkä kieli?
Oi Bella tsau, Bellla tsau, Bella tsau tsau tsau.
::Kenen onkaan toi märkä kieli?
Se mua nuolee kasvoihin.::

Laulu tulen käsittelyn vaaroista

Ralli juhannuksesta 1962: Sankaritarina mummuni johtamasta pelastusoperaatiosta, jossa kuusivuotiaana olin mukana.

Kantripoika kertoi maalaisesta kaupungissa. Seuraava ralli kertoo kaupunkilaisesta maalla.

Paskahuusi palaa
Sanat ja sävel: Jari Isokorpi
Kaakkimaan pojan CV 33

Meni kesävieras paskahuusiin.
Sytytti tupakin.
Pyyhki perseensä Seuraan.
Tumppas tupakin reijän reunaan.
Ja heitti natsan paskakasaan
keskelle Seurojen.
Reijän alla roihusi kohta tulipalo hirmuinen.

Paskahuusi palaa – jee.
Paskahuusi palaa-ou jee.
Paskahuusi palaa – ou, ou.
Jee…

Sivutuulesa liekki kaartoi, nuoli naveton seiniä.
Oli navetosa lehmiä ja sen vintillä heiniä.
Silmät kauhusta ammolla koitti lehmä ammua:
”Toi rovio seinän takana sais vitsi vie sammua!”

Paskahuusi palaa – jee.
Paskahuusi palaa- ou jee.
Paskahuusi palaa: Ammuu!
Jee…

Plikka istui reijällä ja luki Reginaa.
Käsilaukun uumenista kaivoi lisää tupakkaa.
Lauloi toivelauluja, kai jostain uneksi.
Tupakkinsa tumppasi ja uuden sytytti.

Paskahuusi palaa – jee.
Paskahuusi palaa-ou jee.
Paskahuusi palaa – ou, ou.
Jee…

Mitä mailmasta tulisikaan ilman miehiä?
Oli kaksi kovaa palomiestä: isäni ja mä.
Kaivosta vettä nostimme, mummu juoksi erellä.
Me tulipalon sammutimme kaivovedellä.

Paskahuusi palaa – jee.
Paskahuusi palaa- ou jee.
Paskahuusi palaa – ou, ou.
Jee…

Sankan savun keskeltä löytyi tekijä.
Silmissään oli kyynel ja mustaa meikkiä.
Moinen pyromaani kai täytyy ammuttaa,
mutta serkkuplikan perse pitää ensin sammuttaa.

Paskahuusi palaa – jee.
Paskahuusi palaa- ou jee.
Paskahuusi palaa – ou, ou.
Jee…

Sama nykykielellä:

Biovessa palaa – jee.
Biovessa palaa- ou jee.
Biovessa palaa – ou, ou.
Jee…
Ja slangilla:
Miks pöndepaskis eldas – jee?
No pissis tumppas dunkkikseen.
Landepaskis prennas ou ou.
Jee.

Kaikki mukaan:
Paskahuusi palaa – jee.
Paskahuusi palaa- ou jee.
Paskahuusi palaa – ou, ou.
Jee…

Kaakkimaan kantripoika

Ralli syntyi, kun maalliikkona yritin kantrisoittoa ja mietin, millainen voisi olla kantripoika, joka on etsiytynyt Helsinkiin. Monet kantribiisit kertovat maalaisista kaupungissa. Oleellista niissä on monesti kotiseudun haikea muistelu. Tarinan pitää olla hiukan murheellinen, vaikka soitto kulkee duurissa. Sain jonkin verran aineistoa omasta elämästä, olinhan maalaispoika: Helsingissä opiskellut ja työskennellyt.

Kantripoika
Sanat ja sävel: Jari Isokorpi
Kaakkimaan pojan CV 32

Minä olin Kaakkimaan kantripoika.
Oli peltoja, mettiä, juustoa ja voita.
Sitten tutustuin mä pullukkaan
eikä lehmipoikaa musta tullukkaan.
Oo… oo…
Piupali paupali pou.

Kon Helsinkiin tuli kantripoika,
oli mustat farkut ja musta paita.
Kysy jengi: ”Tuukko messiin meitä ruoskimaan?
Toi synkkä musta tyylis meitä innostaa!”
Oo… oo…
Piupali paupali pou.

Ei Helsinkisä paljon tekemistä keksi,
jos kiinnosta ei sadomasoseksi.
Sanokaa mua vaikka Makkoseksi.
Se lepposa taiteilijanimi on.
Oo… oo…
Pimputi pamputi pom.

On miälesä Kokemäkijokivarren kukka,
punatukkaplikka nimeltään Annukka.
Voi kuinka palvon mä Annukkaa!
Vaikken oo pitkään aikaan pannukkaan.
Oo… oo…
Piupali paupali pou.

Mää Helsinkisä täälä näppejä nualen.
Ahtaasti asun. Kai kulmille kualen.
Voi kuinka palvon mä Annukkaa,
vaikken oo aikoihin pannukkaan.
Oo… oo…
Piupali paupali pou.

Minä olin Kaakkimaan kantripoika.
Oli peltoja, mettiä, traktori ja koira.
Sitten tutustuin mä pullukkaan
eikä lehmipoikaa musta tullukkaan.
Oo… oo…
Ei ison talon isäntää tullukkaan.
Oo… oo…
Piupali paupali pou…

Heittourheilua Kaakkimaasa

Kaakkimaanpoijjaan CV:ssä olemme edenneet kolmanteen tuotantokauteen. Seuraava ralli kertoo syntymäseutuni harrastuksesta, 1960-luvun lopulla suosiota saaneesta lekan heitosta. Isäni Esko otti lapiosta kahvan, kiinnitti sen vaijerin päähän ja teki vaijerista metrin mittaisen varren viisikiloisen lekan nuppiin. Sen kanssa pojat ja miehet pyörivät villisti Isonkorventiellä. Kerran heittoväline lipsahti käsistäni ja sitä piti hakea naveton katolta. Olin siinä lajissa varsin etevä, jopa voimamiehiä parempi. Se oli kehittävä harrastus myähempää elämääni ajatellen.

Kaakkimaan poijjaat lekkaa heittämäsä
Sanat ja sävel: Jari Isokorpi
Kaakkimaan pojan CV 31

On syntymäseutuni Kaakkimaa
tuala mettän takana.
Mää kasvoin Palmin kulmilla
Kaakinkorvesa.

Iso Iisakki oli voimamies
ja viinankeittäjä.
Ja veljensä pojanpojasta
tuli saappaanheittäjä.

Mitä heittäjäpoika tarvitsee?
No ehkä hiukan pontikkaa.
Kon sekottaa sitä pilsneriin,
siittä ilosen miälen saa.

Me tiällä lekkaa heitettiin,
ja ryypättiin pontikkaa.
Emme innoisamme lainkan huamannu
yhtä sinistä saappia.

Tuli poliisi multa kysymään:
”Mistä rojua ostaa saa?”
”Oon heittäjä vaan, emmää tiä,
mitä ostaa tarkottaa.

Oon urheilija vaan, enkä mää tiä,
mitä mistä ja keneltä saa.
Mää vauhtia otan ja heitän vaan.
Aina heittäjälle tarjotaan.”

Mää vauhtia otan ja heitän vaan.
Aina heittäjälle tarjotaan.

My great uncle Iisakki
was a famous moonshine man.
And the police chief of Kauvatsa
was Iisakki’s best friend.

There is a region named Kaakkimaa,
people have so many stories to tell.
It’s a home of big and handsome men.
I know I’m one of them.

Taatani veli Iisakki
oli viinankeittäjä.
Ja seurun reiru nimismiäs
oli Iisakin ystävä.

On hurja seutu Kaakkimaa
tuala mettän takana.
Susiliuma ulvoo haikeesti.
Piru nauraa taustalla.

Viimeinen tango Novgorodisa

Novgorod
Sanat ja sävel: Jari Isokorpi
Kaakkimaan pojan CV 30

En syntynyt tangolaulajaksi,
minä päädyin tangon taitajaksi,
kon ystävyysmatkalla saavuin Novgorodiin.
Oli mukana yksi näyttelijäplikka,
sen nimi taisi olla Sinikka;
se mua tanssibaarisa tangoon haki.

Plikka on notkee,
ilta on pimee,
viimeinen tango Novgorodisa,
semmonen tanssi
sielusta mehun imee.

Siirrän vasemman jalan reisien väliin,
teen oikeaoppisen lantioliikkeen,
hän ohjaa mua, hän tuntee tangon niksit.
Nopein askelin lattiaa kiihdytämme,
taivutuksin yleisöä viihdytämme,
saamme aploodeista ja pyörähdyksistä kiksit.

Jalka on nopee,
ilta on pimee,
viimeinen tango Novgorodisa,
semmonen tanssi
sielusta mehun imee.

Slaavitangoa komppaa kitaristin käsi.
Vaihtoaskelin liitelemme tanssibaarin läpi.
Liikkeemme valoihin varjokuvia piirtää.

Aron yösä kiiltää kasvoilla hiki.
Tanssijat kiitävät toisiaan liki.
Yönmustat hiukset ruoskana
yötä viiltää.

Askel on nopee,
ilta on pimee,
viimeinen tango Novgorodisa,
semmonen tanssi
sielusta mehun imee.

Plikka on notkee,
ilta on pimee,
viimeinen tango Novgorodisa,
semmonen tanssi
muistoista mehun imee.

Ilta on nopee,
ilta on pimee,
viimeinen tango Novgorodisa,
tanssiva plikka
sielusta mehun imee.

Kaakkimaan kundi Helsingissä

Sinisissä suntiksissa (suomalainen chanson)
Sanat ja sävel: Jari Isokorpi
Kaakkimaan pojan CV 29

Tuli sähke komppaniaan.
”Lähettäkää se kiharapää!
Stadiin hengailemaan tarvitaan
esikunnalle lähetti.”
Stadiin hengailemaan tarvitaan
esikunnalle lähetti.

Oli vuosi viiskytkaks.
Tulin olympiakaupunkiin.
Aleniuksen, sen stadin kundin kanssa,
buliin mestaan me dallattiin
ilmavoimain suntikset päällä,
isoon tupaan me asteltiin..

Oli siälä monta mukavaa ja niitä,
jotka maalaisille vittuili.
Mää kouraani seinältä nappasin
puisen harjoituskäsikranaatin.
Silmäklasit pitkin laattiaa kiäri,
kommää pikkusen lakaisin.
Yläpetiltä loikkasi Alenius,
ja nyrkillä säesti.

Pilipom, pilipom, pilipom.
Pilipom, pilipom, pilipom, pilipom.
Pilipom, pilipom, pili pom pom pom.
Pilipom, pilipom, pilipom.

Lentokapteeni Karhusen kanssa
yläilmoisa lennettiin.
Teimme surmansilmukoita.
Maata kohti me syöksyttiin.
Kysy hävittäjä-ässä multa:
”Eikös nätti oo tää Helsinki?”
”No, kyl se aika nastalta näyttää,
kon sitä ihailee pää alaspäin?”

Pilipom, pilipom, pilipom.
Pilipom, pilipom, pilipom, pilipom.
Pilipom, pilipom, pili pom pom pom.
Pilipom, pilipom, pilipom.

Oli esikunnan lähettinä mulla
noita urheilukiireitä.
Nyrkkeilin, painin, ja everstin tyttären kanssa
pelasin tennistä.
Sain urheilijagimmasta morsiamen.
Oli kai niitä muitakin,
kun dallaa rennosti siniset suntikset päällä
noilla kaduilla Helsingin.

Muistuu mieleen toi Muhoksen Armi,
josta päällystö haaveili.
Mutta se joraamaan lähti
vain minun kanssani.
Kon yöllä sitä hotelliin saattelin,
nin se korvaani huokasi:
”On suomalainen solttu kyllä kommeempi…
mutta filippiino on rikkaampi.
Huah…
filippiino on rikkaampi.

Pilipom, pilipom, pilipom.
Pilipom, pilipom, pilipom, pilipom.

On Kaakkimaan kundi paljon kuumempi.
Filippiino on rikkaampi.

Viimeinen tango Vähtärissä

Viimeinen tango Vähtärisä
Sanat ja sävel: Jari Isokorpi
Kaakkimaan pojan CV 28

Vihellysintro.

On Kotka Sääksjärven rannalla.
Soi soitto Vähtärin paviljongissa –
ja tango punaisessa suulissa.
Mansikan poimijaa saat luvan tanssittaa.

Hän tangoon kutsuu sinisillä silmillään.
Tauolla tarjoo mansikkahuuliaan.
On niisä polkaa ja senga senganaa.
Mansikoista maukkain on huulet poimijan.

Et tanssi
unelmaasi karkuunkaan!
Kon vie sut tangoon ujo poika Kaakkimaan.
Lähre mukaan, ehkä hiukan jammaillaan.
Lähre mukaan, tyttö, Laraan istumaan.

Kun siinä istut nuoren pojan polvella.
Ehkä tunnet: tää kesä on mallillaan.
Kon viereen saat Kaakkimaan Cohenin.
Et ehkä Leonardoa…
kohelin kumminkin.

On Kulkkila ihmeitä tulvillaan.
Soi steppijatsi paviljongissa.
Kiven päällä sylikkäin istutaan.
Aurinko laskee
Kotkan niemen taa.

On Kauvatsa kaunis kuin mansikka,
kesäöisin mansikkatansseja.
Sääksjärven rantaa käsikkäin kuljetaan.
Kun suvi päättyy, Vähtäri suljetaan.

On Kulkkila ihmeitä tulvillaan.
Soi rocken roll paviljongissa.
Tule mukaan, ehkä hiukan jammaillaan.
Aurinko laskee
Kotkavuoren taa.

Rocken rocken rocken roll

Onko kukaan koskaan pitänyt hauskaa? Seuraava kipale kertoo lievää rankemmasta bilettämisestä perjantain ja lauantain välisenä yönä.

Sanna tanssii
Sanat ja sävel: Jari Isokorpi
Kaakkimaan pojan CV 27

Sanna se tanssii,
ja koko kansa bailaa,
löylyä lyö sekä pämppää ja laulaa.
Mutta selvittämättä se vieläkin on,
että miten kävi Kekkoselta rocken roll.
Miten kävi Kekkoselta rocken roll?

Kon Kekkonen Kaiharin mökillä heräs,
huomas että on morapuukko seläs.
Juoksi mettän läpi ja hallituksen keräs:
asiallisella äänellä kokouksen vetäs.
No sattuuhan semmosta, kaverit sen ties:
”Se on humalasa tosi kova naistenmies.”

Kon täytetään kohta pääministerin kolo,
voi kansalle tulla vähän orpo olo.
Jos ei maatamme johdakaan Sanna Mariini,
tuo tunteita nostava ilonpilleriini.
Kun Sanna tanssii, se kilpailijaa ressaa,
on Sanna suositumpi Ruotsin prinsessaa.
Kun Sanna tanssii, se Suomea nostaa,
on Sanna kuumempi prinsessaa.

Ollaan me semmosia!

Kauheeta vauhtia

Seuraava ralli Kauheeta vauhtia etteenpäin kertoo siittä, mitä me urheilijapoijjaat oikeesti halutaan. Paljon rahhaa? Ei… Mainetta ja kunniaa? E-hei… Kultasen mitalin? Ei… Vaan emännän!

Kauheeta vauhtia etteenpäin
Sanat ja sävel: Jari Isokorpi
Kaakkimaan pojan CV 26

Nai nai nai nai nainananainai,
nai nai nai nai nainananainai,
nai nai nai nai, nai nai nai nai,
nai nai nai nana nannannaa.

En sua kilpaurheiluun haasta,
vaikka tuunkin Kaakkimaasta.
Kaakkimaantietä, Kaakkimaantietä
kauheeta vauhtia etteenpäin.

Paljaat varpaat on juastesa paras,
ko lujjaa mennään mäkkee alas,
Mäkelänmettänahretta alas
ja Rintalan aukeeta etteenpäin.

Emmää voitosta huali,
on tärkee toi kuntoilupuali.
Kunnolla kepitän kovankin haasteen,
kon vaan kunnon emännän saan.

Ehtoolla tartun mää vaijerilekkaan,
pyärin ja helvetin kauaksi nakkaan.
Heinäseipäänkin pitkälle heitän
ja massapylkkejä etteenpän.

Enkä mää vauhrista yhtään tinki,
ko jalkojen alla on kiakkorinki.
Saapaskin liitää yli pellon
ja kaartaa jonnekkin mettäänpäin.

Emmää maineesta huali.
On tärkee toi ulkonäköpuali.
Plikkojen sydämiä hurmaan ja hauskutan
keskivartalollani kommeella.

Kentällä siron minä piikkarit jalkaan.
Siittä se juaksukilpailu alkaa.
Kentän reunaan kuappia kaivan,
ja lähtöasentoon kyyristyn.

Sitten kun laukee starttipistooli,
on valmiiksi tehtynä urheilubooli.
Siinä on paljon lährevettä
ja pikkusen sporttista pontikkaa.

Emmää mammonasta huali.
On tärkee toi juamapuali.
Etten pyörtyisi nestehukkaan,
jos viäreeni ketterän emännän saan.

Kun sitten loppuu se urheilupuali,
kansalla on musta kauhee huali,
kun minä tanssin ja urheilujuamia
lipitän plikkojen kunniaks.

En sua kilpaurheiluun haasta,
vaikka tuunkin Kaakkimaasta.
Kaakkimaantietä, Kaakkimaantietä
kauheeta vauhtia etteenpäin.

Eläkeläisen elämää

Tästähän kaikki unelmoivat: eläkeläisen elämästä. Seuraavassa rallissa kerron realistisesti, millaista se on.

Mustikoita ja piparminttua
Sanat ja sävel: Jari Isokorpi
Kaakkimaan pojan CV 25

Nam, hyvää, sano Pirjo,
teki mustikkasmoothien.
Sen piparmintulla maustoi.
Minttu kasvaa tosa
seinän takana.
Mustikat hän poimi
ladon nurkalta.

Tämä on eläkepapan elämää,
herkullista ja terveellistä.
Ko seikkailua haluan
niin tartun kitaraan.
Ja laulun teen vaikka mistä.

Nuorempana monta seikkailua koin.
Elämäni oli vaarallista.
Ko Kaakkimaahan syntyy,
ei vaaraa välttää voi.
On mettään eksyminen pirullista.

Käiväräisen Tarmon kans mettään öksyttiin.
No mitäs, kuljin kera morapuukon.
Vähtärin mettäsä kiven päällä sain
plikalta mä ensimmäisen suukon.

Ko jengi mua hakattavaks mettään raahasi,
en kironnut, en ruvennut mä parkuun.
Kiven maasta koppasin ja päähän kumautin.
Pääsin sillä tavoin karkuun.


On kuljettuna takanani pitkä elämä.
Ei koko stoori mahdu tähän ralliin.
Näen edessäni tassilla mustikkapiirakan…
Jätän runoratsun rouskuttamaan talliin.

Tarmon Jaava

Ko mää olin viistoista, ja Tarmo kuustoista, nin Tarmo osti jumalattoman ison moottoripyärän, joka oli 350 kuutioinen ja kakstahtinen. Sen nimi oli Jaava. Sitte me mentiin!

Tarmon Jaava
Sanat ja sävel: Jari Isokorpi
Kaakkimaan pojan CV 23

Tännään mennään kännään Jaaran baariin.
Tännään mennään kännään Myllyjuhliin.

Jaavalla mennään,
Jaavalla mennään,
Jaavalla mennään,
Jaavalla mennään,
Jaavalla mennään
kännään Jaaran baariin.
Tännään mennään kännään
Jaaran baariin.

Ny sitä mennään,
ny sitä mennään,
ny sitä mennään,
ny sitä mennään,
ny sitä mennään
kännään Jaaran baariin.
Tännään mennään kännään
Jaaran baariin.

Kuoppasta tietä,
ruoppasta tietä,
mutkasta tietä,
töppärätietä
kurvista kurviin Tarmon Jaava lentää.

Pom pom pom pom
pom pom pom pom
Pom pom pom pom
pom pom pom pom
Tännään mennään kännään Jaaran paariin.

Jaarasa ollaan
Tarmo ja minä,
Tarmo sano: ”Aja sinä!”
Jaavan sarvet käännän
Kiikan suuntaan.

Ny sitä mennään,
ny sitä mennään,
ny sitä mennään,
ny sitä mennään,
ny sitä mennään
kännään Myllyjuhliin.
Tännään mennään kännään
Myllyjuhliin.

Kuoppasta tietä,
ruoppasta tietä,
mutkasta tietä,
töppärätietä
kurvista kurviin Tarmon Jaava liitää.

Pom pom pom pom
pom pom pom pom
Pom pom pom pom
pom pom pom pom
Tännään mennään kännään Myllyjuhliin!

Jaavalla mennään,
Jaavalla mennään,
Jaavalla mennään,
Jaavalla mennään,
Jaavalla mennään
kännään Myllyjuhliin.
Tännään mennään kännään
Myllyjuhliin.

Kaikki mukaan!

Tännään mennään kännään Jaaran baariin..
Tännään mennään kännään Myllyjuhliin.
Tännään mennään kännään Jaaran baariin!

Soita mulle, Jari

Johdatus Aino Räsäsen Helena-kirjojen ja 1970-luvun teinipopin maailmaan. Ylempänä sovitus, jolla osallistun Juhannusviisu 2022 -tapahtumaan 🙂 Melodiaa on madallettu yhdellä sävelaskeleella verrattuna alempaan versioon.

Matkalla Myllymaahan
Sanat ja sävel: Jari Isokorpi
Kaakkimaan pojan CV 22

Tarinan keksi kai Valtosen Hilja.
Liekö se Jari ja Helena-kirja,
josa Jarina tansseisa etsin Helenaani?
Minä olin Kaakkimaan pojista nuarin.
Sormet paleli ko jäisiä perunoita kuarin.
Pullotin, aarteen kätkin alle puarin.

Kaakkimaan pojat tanssimaan!
Kaakkimaan pojat oo-oo.
Kaakkimaan pojat matkalla Myllymaahan.

Oli perunaviiniä puarin alla.
Me vauhtiin pääsimme sitä juamalla,
kon Isonkorven tiältä kurvasimme Kiikkaan.
Sano Onni: ”On teitillä aikaa vartti
Kiikkapään baarisa ottaa startti”.
Join pöyräsä vartin aikana seittämän kaljaa.

Kaakkimaan pojat tanssimaan!
Kaakkimaan pojat oo-oo.
Kaakkimaan pojat matkalla Myllymaahan.

Täytyy myöntää, että jännittää vähän,
jos Kerttulan plikka eksys lauluun tähän;
häntä koulusa olin vähän ihaillut vilpittömästi.
En tarkemmin likan nimmee muista.
Se taisi olla Helena tai Angelica.
Suakaa anteeksi, kon on toi muistivika.

Kaakkimaan pojat tanssimaan!
Kaakkimaan pojat oo-oo.
Kaakkimaan pojat matkalla Myllymaahan.

Se oli Angelica kiihkeä ruskeatukka
tai Helena poikien sielujen hukka.
Oli heitillä lennokas askel ja leikkisä hymy.
Tunnelma nousee, tekkee miäleni laulaa.
Sivelen pullon viileää kaulaa.
Ovat Kaakkimaanpojat matkalla Myllymaahan.

Kaakkimaan pojat tanssimaan!
Kaakkimaan pojat oo-oo.
Kaakkimaan pojat matkalla Myllymaahan.

Siinä se ehtoo yähön kulu,
ko perunaviini alas nialusta valu.
Me Askon kansa otettiin pihasa huikkaa.
Ei hönöpäisä ilkene hakkee kettään.
Vois iskuyritys mennä mettään.
En Angelikkaa kehtaa eres moikkaa.

Kaakkimaan pojat tanssimaan!
Kaakkimaan pojat oo-oo.
Kaakkimaan pojat matkalla Myllymaahan.

Yks plikka eresä äkkiä seisoo,
minulle niiaa ja käteeni tarttuu,
huulillansa arvoituksellinen hymy.
On Helena ehkä hiukan nuori.
Ei keskeneräisyys häiritte lainkan.
Hän on siinä valosa maailman kaunein friidu!

Kaakkimaan pojat tanssimaan!
Kaakkimaan pojat oo-oo.
Kaakkimaan pojat matkalla Myllymaahan.

Verän liki, tanssimme foksin tai pari.
Sulaurumme ko kuuma pari.
Kuiskas Helena korvaani:
”Soita mulle, Jari!”
Sinä iltana ei ennää tapahru muuta.
Takapenkillä suutelen pullon suuta.
Miten hyvältä maistuukaan perunaviini.

Kaakkimaan pojat tanssimaan!
Kaakkimaan pojat oo-oo.
Kaakkimaan pojat matkalla Myllymaahan.

Miten hyvältä maistuukaan perunaviini!

Enhän mää ota ko sillon tällön

Raittiusliikkeen panivat 1800-luvun lopulla alulle sivistyneet miehet, joiden lempiharrastus oli laulaa juomalauluja, rupatella ravintolassa taiteista ja maailmanmenosta – ja ottaa keskenään kuppia. Omia joskus railakkaitakin juomatapojaan he pitivät esikuvallisina, mutta heitä harmitti porukka, joka rähjäsi juovuksissa ilman sen kummempaa mieltä kohottavaa tarkoitusta.  Sille oli tehtävä jotain ja humanisteja kun olivat, he ehdottivat ratkaisuksi kohtuullisuutta … Seuraava ralli kertoo viattomasta harrastuksestani.

Taipumuksestani juomalauluihin
Sanat ja sävel: Jari Isokorpi
Kaakkimaan pojan CV 21

Minä olen palkittu raittiusmiäs,
ja sille ny nostan maljan.
Konnen mää ota ko sillon tällön
ja saunasa jokusen kaljan.

Piilijoen kansakoulusa
voitin raittuskilpakirjoituksen.
Tuliliemi -kirjan sain palkinnoksi
ja lauluihini innoituksen.

Kon kitaraa rupesin soittelemaan,
opin Bellmanin sångbookista.
Ei semmosta naista kon Ulla Winblad
löyrä mualta kon krouvista.

Kyllähän kahvee hyvvää on,
kon siihen kastaa pullaa.
Ko pullan päälle voita pannee,
se oikein suusa sullaa.

Miätin, ei se mistään kotosin oo
punahuulista vain haaveilla,
kon voi Ellin boksisa piänet ottaa,
vähän hönösä lauleskella.

Entinen plikkakin toristi:
on maineeeni pelkkää huhhuu.
”Eihän se Jari paljon viinaa jua,
vaikka se siittä puhhuu.”

Jos minä piänestä nillittäisin,
ja naamani olis nuiva.
Nin mahtaisi tästäkin juamalaulusta
tulla aika kuiva.
Saattaisi tästäkin juamalaulusta
tulla aika kuiva!

Uimahallin harjannostajaiset

Seuraava ralli kertoo merkittävästä urheilijasta ja taiteilijasta. Se on myös kunnianosoitus menneiden polvien rakennustyölle. Vuonna 1968 pystytetty Kiikan uimahalli oli yksi ensimmäisistä Suomessa.

Rautavaaran Tapio
Sanat ja sävel: Jari Isokorpi
Kaakkimaan pojan CV 20

Kuusikymmentäluvulla
löin Kiikasa Tapsan kanssa kättä.
Maailman parhaat heittäjät tuntevat
toisensa esittelemättä.

Minä olin silloin kakstoistavuatias
pikkupojan pätkä.
Tapsalla oli flanellipaita
-ja hän oli kuuluisa jätkä.

Oli Kiikasa menosa uimahallin
harjannostajaiset.
Ko me kaksi kommeeta käteltiin,
kuvittelin, että ihastuvat naiset.

Plikkojen suosikkeja siihen aikaan
oli Kirka sekä kultatukka Dänny.
Sotasukupolven laulajat
nuorta yleisöä kovasti pänni.

Otti porukka kahvetta ja konjakkia,
sai koreittain kaljaa juara.
”Kenenkähän irea se mahtoi olla
Rautavaara tänne tuara.”

Siälä rakennuspölyn keskellä
söi soppaa Kiikanojan kansa.
Tapsa nöyränä nurkasa lauloi
ja soitteli kitaraansa.

Uimahallia juhlitaan.
Pankki tarjoaa lisää juamaa.
Ko laulaja yksin hiljaa istuu,
tuskin moni eres häntä huamaa.

Eihän meitä vanhoja pappoja
kukaan juuri minään pirä.
Mutta laulumme kuitenkin vuosien päästäkin
soivat elävinä.
Laulumme kuitenkin vuosien päästäkin
soivat elävinä!

Ko olimme nin lääpällämme

Ydinpommien varjossa vaurastui optimistinen kansa. Siksi Kekkosen aikaan.

Kekkosen aikaan
Sanat ja sävel: Jari Isokorpi
Kaakkimaan pojan CV 18

Lämmöllä muistelen Kekkosen aikaa,
ko olimme nin rähmällämme,
välillä oltiin plikkojen päällä
ja välillä selläällämme.
Kekkosen aikaan halitulijal
alla, päällä ja selläällämme.

Kekkosen aikaan venäläisten kanssa
kippisteltiin maljaa.
On paljon kiljua poreilevampaa
ko klasisa on samppakaljaa.
Kekkosen aikaan halitulijal
na zdorovje ja otetaan maljaa.

Oli naapurien kesken semmonen tapa,
että saunotaan ja otetaan grogii.
On paljon hauskempi kaveria olla,
ko että turhan tähren sotii.
Naapurien kesken halitulijallaa
saunotaan ja otetaan grogii.

Ko nuaresta pitäen saa nauttia
luattamusta ja ystävyyttä,
ei ole miäleltään katkera,
eikä tappele ilman syytä.
Nuaresta pitäen halitulijallaa
harjoitetaan ystävyyttä.

Plikat oli kauniita Kekkosen aikaan,
eikä ne paljon puutu nykkään.
Täytyy myäntää että kansojenvälisestä
yhteistyästä mä tykkään.
Plikat oli kauniita, halitulijallaa,
eikä ne puutu nykkään.

Kaiholla muistelen Kekkosen aikaa,
ko olimme niin lääpällämme,
välillä oltiin sellääsä
ja välillä selläällämme.
Kekkosen aikaan halitulijallaa
ko olimme nin lääpällämme.

Oli kommunistiplikalla punaset posket,
ko se kapinalauluja veisas.
Sukuni tarinaa muistellessa
kyynel tulla silmiin meinas.
Kommunistiplikka ko halitulijallaa
meirän kylän lauluja veisas.

Vaivaistaloisa Kekkosen aikaan
syätiin lihasoppaa.
Ny uuret valopäät aatteinensa
liharuakia stoppaa.
::Onko se kumma jos halitulijallaa
me kaipaamme Kekkosen aikaa?::

Nymme Suamesa elämme
tätä bile-Sannan aikaa.
Ko Kristan silmiä kattelee
on niisä nin kummaa taikaa.
On elämä onneksi halitulijallaa
melkein ko Kekkosen aikaan.

Pukki jouluyönä

Paljon on kirjoitettu lauluja joulupukin matkaan lähdöstä, mutta vähemmän hänen paluustaan kotiin. Tämä ralli syntyi jouluyönä, kun mietin sitä.

Joulupukin kotimatka
Sanat ja sävel: Jari Isokorpi
Kaakkimaan pojan CV 17

On mietteisänsä joulupukki,
ko se kotoa kohti ajjaa.
Muistelee joulumuareja
ja varsinkin yhtä Raijaa.

Kauan on vanha vanuparta
jouluisin elantoa vuallu.
Muistanu ennoo mainita,
että joulumuari on kuallu.

On joulupukilla vuasien varrella
hiukset jo harventunu.
Näe ei etteensä kunnolla
ko silmisä on toi sumu.

Oli nuarena pukki ahkera miäs,
tyäpaikkana Kyttälän saha.
Mutta kun tyättömyys kunnolla iskee
nin helposti hupenee raha.

Eihän se mammona merkitse,
sen joulupukki tiätää.
Kun vain joku rakastaa,
nin köyhää elämää siätää.

Joulupukki Ahvenuksen tianoilla
vuokralla asusteli.
Jotta voi ostaa jaloviinanpullon,
nin pukkina työskenteli.

Joulumuaria rinnalleen
oli pukin vaikea löytää.
Konnei ollu tarjota samppanjaa
eikä muhkeaa mätipöytää.

Onneksi pukilla kaverina
oli iso, musta kissa,
kunnes hän paarisa tapasi
kylän kauniin riakonissan.

Sinä vuanna kaksion onni täytti,
ko heitä oli liitosa kaksi.
Innoissaan pukki opiskeli
lähihoitajaksi.

On se mukava ihmisiä auttaa,
ko siittä saa jopa rahhaa.
Eihän se pukki kellekkään
ole tahtonu mittään pahhaa.

Ko muari kuali niin heikkeni
se kissankin ruakapuali.
Ja sehän täsä on murheellista,
että kissakin suruun kuali.

Sai pukki piänen eläkkeen,
koki pätkätyön varjopualen.
Onneksi meillä on ruakajono,
kyllä Suami pittää meistä hualen.

Onhan se sentään mukavaa,
että joulun kellot helää.
Kyllähän miäs yhren joulun
vaikka kissanruualla elää.

On joulupukilla unelma,
sehän täsä miältä nostaa,
että ahkera tyämies jouluna
voi pari jaloviinapulloa ostaa.

Klasit huurtuu, auto renkaat lipsuu,
ei pukki nää juuri mittään.
Onneksi huikka jaloviinaa
autoa tiällä pittää.

Sakeasti sattaa lunta,
ei ole tiatoa tiästä.
Nuaruuden muistot lämmittävät
yksinäistä miästä.

Turha sitä on mainita,
se kiinnosta ei kettään,
että jouluyänä yksi vanuparta
ajo rämällä autolla mettään.

Jos tahtoo lempiä tummaa naista

Jos ilmapiiri Suomessa alkaa ahdistaa, ei peli ole täysin pelattu.

Afrikkaunelmia
Sanat ja sävel: Jari Isokorpi
Kaakkimaan pojan CV 15

Nai nai nai nai nai nai nai nai,
nai nai nai nai nai nai.

Ei täälä saa syödä lakritsia,
eikä pelata Afrikan tähtee.
Jotta saa lempiä tummaa naista,
pitää ulkomaille lähtee.
Nai nai nai nai nai nai nai nai,
Ambomaalle lähtee.

Tiedän että Afrikasa
on pirun hauska mesta.
Sielä tykätään valkoisesta,
tykätään suomalaisesta.
Nai nai nai nai nai nai nai nai.
Tykätään suomalaisesta.

Ambomaalla unelmaansa
eli meidän Martti.
Se sai syödä pihvilihaa
nin paljon ko vaan tartti.
Nai nai nai nai nai nai nai nai.
Aina ko vaan tartti.

Rauhanmies Martilla
oli kommee keskikeho.
Vattalla on kypsään naiseen
uskomaton teho.
Nai nai nai nai nai nai nai nai.
Aikamoinen teho.

Afrikka sai lapsia.
Syntyi Jari sekä Anni.
Kohta suomenkieltä kaikui
Afrikan savanni.
Nai nai nai nai nai nai nai nai.
Afrikan savanni.

Afrikasa vallitsi
rakkaus ja rauha.
Vain apina patarumpua löi
käresänsä kauha.
Nai nai nai nai nai nai nai nai.
Käresänsä kauha.

Ko musta ja valkonen suuteli,
siitä apina otti pultin.
Se perusti apinaorkesterin
ja känselöintikultin.
Nai nai nai nai nai nai nai nai.
Känselöintikultin.

Julma, kauhee uhkaus kuultiin
apinaparven suusta.
”Jossei me täälä valtaan päästä,
me vittuilemme puusta.”
Nai nai nai nai nai nai nai nai.
”Vittuilemme puusta.”

Suomesa meitä ruottalaiset
haukkuu mongooleiksi.
Kuulemma Tsingiskaanikin oli
suomea puhuva meitsi.
Nai nai nai nai nai nai nai nai.
En finne igen, meitsi.

Ei täälä saa syödä lakritsia,
eikä pelata Afrikan tähtee.
Jotta saa lempiä tummaa naista,
pitää ulkomaille lähtee.
Nai nai nai nai nai nai nai nai,
Ambomaalle lähtee.

Tiedän että Afrikasa
on pirun hauska mesta.
Siellä tykätään valkoisesta,
tykätään suomalaisesta.
Nai nai nai nai nai nai nai nai.
Pirun kiva mesta.

Huhkolinnan katolla

Seuraava ralli kertoo huonoista elämäntavoista ja vaarallisesta rakkaudesta.

Herba on satakuntalaiselle liian makkeeta
Sanat ja sävel: Jari Isokorpi
Kaakkimaan pojan CV 14

Seittämänkymmentäluvulla
lauloi rariosa Swiitti.
Se oli äkkimakkeeta,
sitä piäni annos riitti.
Tilkka valkoviiniä
on mulla vissyvetes.
Ei makkeeta voi nauttia,
kon on toi diabetes.

On toi diabetes.

Sokeriyliannoksen
sain poikana monta kertaa,
ko Huhkolinnan katolla
join plikkojen kanssa Herbaa.
Satakunnan plikkahan
on kaunis niin kuin humma.
Se on muhkea muodoltaan
oli vaalea taikka tumma.

Vaalea taikka tumma.

Ennen vanhaan Suomen lapsia
juotettiin sokeriverellä.
::Nyt on monella sokeritauti
ja hampaita pois saa verellä.::

Mieleeni tullee toi Ruottin Tiina,
se olis ihan vaimoksi naitava.
Tiina on söötti ko sokeripulla
ja keittiössänsä taitava.
Ruottalaisen poikkinainti
on vaarallista rakkautta.
Kun se tarjoilee ja pöytään kantaa
sokeria joka ruokalajissa.

Sokeria joka ruokalajissa.

Kyllähän sokeri hyvvää on,
saa siittä laatuainetta.
::Ko sen hiivalla käyttää
ja sitten keittää
Isonkorven Iisakin pannussa.::

Kyllähän viina hyvvää tekkee,
se alentaa veren sokeria.
Siksi kai viisas isäni sanoi,
että ”juo poika aina kirkasta!”

Juo poika aina kirkasta!

Vähtärin suulisa

Vaikkei ollut Tinderiä, se ei harmittanut. Sääksjärven rannalla Vähtärin tanssipaviljongin ja punaisen suulin tienoilla sijaitsi 1970-luvulla kiikkalaisen nuoren miehen paratiisi. Siitä kertoo seuraava nostalgia.

Mukavia ja nättejä
Sanat ja sävel: Jari Isokorpi
Kaakkimaan pojan CV 13

Kon Vähtärin suulisa tanssiin hain,
niin pakkeja, pakkeja sain.
Ja nuivimmat käänsivät selkänsä,
näin nättejä, nättejä vain.
Kyllä tämmäselle tavallinen kelpaisi,
minkäs teet, jäi nättejä vain,
se on kiikkalaisen tuuri,
että nättiä, nättiä vain.

En liikoja elämäsä yrittäny oo,
kyllä mailma pyörii painollaan.
Olen kompuroinu, kompastellu, mokaillu,
se sujuu ihan luonnostaan.
Ei kun uutta matoa koukkuun,
uutta matoa koukkuun,
uutta matoa koukkuun,
uutta matoa koukkuun!

Ihan normitytön edessä pokkasin,
kuinkas sattui, taas pakit sain.
Ei elämäsä aina luanaa,
siksi Kauvattan kauneinta hain.
Kyllä tämmäselle tavallinen kelpaisi,
minkäs teet, jäi nättejä vain,
::se on kiikkalaisen tuuri,
että mukavia ja nättejä vain.::

Kun kaikki oli mahdollista

Nuoruudessani 1970-luvun alkupuolella työt olivat raskaita, jopa ikäviä, mutta lauantai-iltana humalassa viikko sai iloisen päätöksen. Satakuntalaiset, jotka selvinpäin olivat varautuneita, muuttuivat ylenpalttisen seurallisiksi.  Alkoholijuomat olivat viinakaupassa kalliita ja niitä jaettiin rajoitetusti, mutta tiukan sääntelyn vuosina kansa oli omatoimista. Esimerkiksi kotikiljusta sai hilpeän humalan, kun malttoi odottaa, eikä juonut sitä keskeneräisenä. Satakunnan nuoriso kokoontui viikonloppuisin Kauvatsan Sääksjärven rannalle Vähtärin paviljonkiin ja suulille. Kauniina kesäiltoina elämä hymyili ujolle satakuntalaiselle. Nuoret emännät ja isännät tarttuivat rohkaistuneina toisiaan kädestä. Jopa parisuhteen solmiminen tuntui kännissä mahdolliselta.

Joskus tekkee miäli
Sanat ja sävel: Jari Isokorpi
Kaakkimaan pojan CV 12

Ko kaiket päivät kahvetta jua,
niin kuivuu siinä kiäli.
Onko se ihme ja onko se kumma,
jos kiljua tekkee miäli.
Onko se ihme ja onko se kumma,
jos kiljua tekkee miäli.

Kyllähän pontikka hyvvää on,
mutta kilju on raittiusjuama.
Oli Vähtärin mettäsä muuripata,
jonkun sinne tuama.
Vähtärin mettäsä muuripata
jonkun sinne tuama.

Satakunnan kainoilta tyttäriltä
estot häipy tyystin,
ko ne muuriparan ympärillä
kipoilla kiljua ryysti.
Muuriparan ympärillä
kipoilla kiljua ryysti.

Olinhan siälä minäkin
olkalaukusa Karjala-viini.
Se korpirojjuun verrattuna
oli juama aika fiini.
Korpirojjuun verrattuna
juama aika fiini.

Ko plikoille viiniä tarjosin,
ne maisto mutta sanoivat sitte,
kyllä kilju on paljon parempaa,
saat juada viinisi itte.
Kilju on paljon parempaa,
saat juada viinisi itte.

Kokemäkijokivarren ko

Ko on sana, joka tanssii, taipuu eri variantteihin ja soi Kokimäkijokivarren aksentissa. Kaksi kirjainta piisaa, kun haluaa sanoa kuin, koska tai kun… ja paljon muuta, melkein mitä tahansa. Ko kiälioppimme uudistetaan ko-sanalla ja sen monilla taivutusmuodoilla, tulee kotikiälestämme paljon notkeampi, rytmikkäämpi ja lauluisampi.

Kokemäkijokivarren ko
Sävel ja sanat: Jari Isokorpi
Kaakkimaan pojan CV 10

Ko Suaman kiälen kaikkein komijoin sana on se kiikkalainen ko.
Ko vahinkosa synty ko Kokemäen plikka kerran Kauvattalla sano että ko.
Ko ko ko ko ko kon.
kon kon kon kon ko.
Se soppii melkein joka paikkaan,
se kokemäkijokivarren ko.

Taikka no.

Ko opettaja sano meille koulusa,
ettei kukkaan saa sannoo ennää ko.
Eikä kon kon kon kon ko.
Eikä ko ko ko ko kon.
Ko pittää sannoo kuin sekä koska
ja kun kun kun kun kun.
Eikä kon kon kon kon ko.
Ei ko ko ko ko kon.

Ei ni.

Kome istuttiin silmät pyäreinä, kome laulettiin
ko ko ko.
Ko kenkän kannat sanoo ko,
ja sormet sano so so so.
Kon ope, täsäkin laulusa kommeesti
soi se kiikkalainen ko.

Nin no.

Komää olin täsä koko päivän Koppalaisen maasa,
ja kaikkialla kuulu että ko.
Kon kon kon kon ko.
ko ko ko ko kon.

Taikka no.

Kommää kompuroin kompastellen Raurun suuliin,
siältä kuulu että ko ko kon.
Siälä plikkojen kenkät sano ko.
Ja mulla kintut sano ko ko kon.
Ja pelimannin kenkä sano ko.
Ja permantokin kon kon ko.

Joko. Jo!

Ko tuli siihen kopukalla Mäkelän Tommi,
ja sekin sano, että kon
mun koninikin sanoo jo ko.
Ja sen kontit että kopotiko.
Se kylä vähän kummaa on,
ko sen kenkät sannoo koppotikop.
Se raviääni o,
ko kuuluu kavioista kopotiko.
Nynne perkeleet laukkaa pitkin Kiikkaa,
ko kuuluu koppotikop!

Nin o.

Ko kosin sitä Koppalaisen koppavaa plikkaa,
ko se suastu mutta sano sitten ko!
Ko kon kon kon kon
ko mun eksä sua kuumempi on…
Joku koppas mua kepakolla kumahtaen päähän
ja kallossa kaiku että kop!
Ja kon kon kon kon ko
ja ko ko ko ko kon.

Nin no.

Ko provasti mua Kiikan kirkolla siunas,
se sano että synti se on,
ko kokoajan sannoo että kon.
Ko pitäs sannoo koska sekä kuin
ja kun kun kun kun
eikä kon kon kon kon kon.

No ni.

On synnin palkka,
ko joutuu helvettiin, ko
sannoo liian monta kertaa ko.
Ja kon totta helvetisä ansaittee
koko konkkaronkka hiilihankon.

Nin no.

Mää koputin arkun kumisevaa kantta,
että kop kop kop kop ko.
Älkää viä kihvelillä hautaa umpeen luoko
konnen viälä kuollukkaan o!
Ko ko ko ko ko kon
ko tekis miäli sannoo pari kertaa ko…

Mää nousin kannen läpi haurasta,
ja kiikkalaiset sano ”oho!”
Laukkas Koppalaisen kopukat kirkonkylän läpi.
Kuulu koppotiko koppoti kop.
Kiikan pappi pelläästy
ja muljahti monttuun.
Sielä selitteli kon kon kon.
Huikkas Mäkelä hevosille
ptruu… väärä nuatti,
ko pittää olla kopotiko.
Kon pittää olla kiikkalainen ko!

Taikka no.

Kon jos te ootte tästä
täysin toista miältä,
nin mää sanon,
että hyvä on.
Suu vennuu ememmän ko
sannoo ninko opettaja käskee koska sekä kuin.
Ja kun kun kun kun kun.
Ko kon kon kon kon kon.
Ko kumminkin kuulostaa suuhun sopivalta
se kokemäkijokivarren kon.
Ko se meitin kotokiältä on!

Mörtin kuttu

Vähän lämmittelyä kiikkalaisella Vehkakorven nuatilla.

Piäni väliluritus
Teksti : Jari Isokorpi

Kaakkimaan pojan CV 9

Mää oon ollu itteeni täynä ko Mörtin kuttu, ko oon saanu pallautetta. Kampasin hiuksekki taa ninko Henry Tiili, konnei täsä palautteesta päätellen muuta taira olla eresä ko köyhän laulajan tiä.

Otin kumminki kitaran sylliin ettei vatta näy.

Itteensä täynä olevasta Mörtin kutusta ansio kuuluu Virtasen Tuaville, Kiikan entiselle posteljoonille, joka mulle siittä yks ehtoo mainitti. Vaikka itteeni hiukan taisin kehua… ei kai se kutulla mua tarkottanu?

Me kaks kiikkalaista henkiinjäänyttä muisteltiin vanhoja kahveepöyrän ääresä. Se oli aika turvallista, ko meirät molemmat on rokotettu… minut oikein sillä kuuluisalla Astra Senekalla.

Ko lavvantaiehtoona soitin kaverilleni Maralle Vanajan vanhaan pappilaan, siälä soi kaiuttimisa Eevan esittämä lehmälaulu. Oli kuulemma soinu koko ehtoon. Martti kehu Eevaa vualaasti ja lähetti terveisiä. Se kehu ylipäätänsä naislaulajia, Eevaa ja Aretta Vrankliinia. Se oli naisääniä kuunnellesa piristyny.

Se sano, että ”ko oon sun laulujasi kuunnellu monta ehtoota, se on vähitellen alkanu puuruttaa. Ko niisä on joka laulusa sama nuatti!”

Mää sanoin, että kappas kun oot huamannu. .. Oon aatellu jatkaa samalla nuatilla viälä seuraavat kakskymmentä vuatta ja vasta sen jälkeen vaihtaa.

Meillä Kaakkimaasa Kaakin Manta laulo kalevalanuatilla koko ikänsä, eikä se uutta nuattia opetellu, se vaan kipaleen jälkeen nauraa luritti päälle.

Leena-lehmän muistolle

Kirjoitin runon 13-vuotiaana Leena-lehmän hautajaispäivänä sinikantiseen vihkoon. En omistanut tuolloin vielä kitaraa. Jälkipolvet löysivät vihon ja loihtivat runoon sävelen. Ralli on kuvitettu Leenan laidunmaisemista 2000-luvulla otetuilla kuvilla.

Maaliskuussa 2015 kirjoitin Leenan tarinan. Kannattaa lukea täältä, jos Kauvatsan ja koko Suomen maitotaluoden historia kiinnostaa. Tarinaa on joiltakin osin hyödyntänyt myös historiantutkija.

Hautajaiset 1969
Sanat: Jari Isokorpi

Sävel: Eeva Isokorpi ja Pekka Aaltonen
Laulu: Eeva Isokorpi
Kaakkimaan pojan CV 8

Sinut vedettiin
kaivinkoneella pois
navetasta
takajalat edellä
keskellä koleinta kevättä
ikuisille laitumille
palveltuasi yli 15 vuotta
Suomen maitotaloutta.

Kylmä jäinen
kaivinkoneenkauha
nosti sinut
kuin keijukaisen
kylmään routaiseen
kamaraan,
ikuiseen lepoon.

Vain musta karhukoira itki
haudallasi,
kun suriseva kone
peitti sinut
suomalaisella mullalla
suomalaiseen peltoon
palveltuasi yli 15 vuotta
Suomen maitotaloutta.

Kylmä jäinen
kaivinkoneenkauha
nosti sinut
kuin keijukaisen
kylmään routaiseen
kamaraan,
ikuiseen lepoon.

Nuori isäntä

Seuraavassa rallissa muistelen pikkupoikavuosiani Kaakkimaassa. Elämäni oli ehkä hieman vapaamuotoisempaa kuin päiväkotilapsilla, mutta tuskin vähemmän antoisaa.

Elettiin 1960-luvun alkua: Palmin talo oli omavarainen ja moottorisahalla tehty metsätyö tuotti. Mihinkäs muuhun rahaa olisi käytetty, kuin nuoren isännän koulutukseen, tuumaili 1800-luvulla syntynyt, niukkoja aikoja kokenut mummuni.

Seudun mahtavin mies oli mummun silmissä pappi. Ylhäisten pappila oli Kauvatsan suurin tila, joka kesäisin täyttyi kulttuuri-ihmisistä. Mummu uskoi, että Ylhäinen liitettynä Palmin taloon olisi kelpo sijoitus. 

Nuori isäntä
Sävel ja sanat: Jari Isokorpi
Kaakkimaan pojan CV 5

Olin nuori isäntä ja viiden vanha,
kun naapurin Lailaa suutelin.
Tyttö oli sakkolihaa, kuudentoista,
liian nuori lemmenleikkiin, aavistin.
:,:Katumuksesta kesken kaiken kosin,
tyttö nauroi ja minä häpesin.:,:

Isä Eskon kanssa pelasimme plikkaa,
kortilla me naiset jaettiin.
Naistenmiehillehän kelpaavat kaikki
pikkuplikoista moonamummoihin.
:,:Esko soitti huuliharppua ja steppas,
ja me ruokottomat laulut laulettiin.:,:

Mummu suositteli:,: ”Lue poika papiks!”
Ulkoa opettelin rukouksia.
Kauvattan papilla on kaikkein isoin talo,
paljon piikoja ja nätti ruustinna.
:,:Ei kirkonmiehen töisä tartte raataa,
tuo piika kahvetta tarjottimella.:,:

Mummu sanoi sitten:,:
”Menkääs poijaat töihin,
laiskoja ei Palmin talo elätä.
Kohta lehmät kirmaa laitumelle,
on teidän piikkilanka-aita tehtävä!”

Niin me Eskon kanssa sitten töihin mentiin,
ja yhdessä me laulettiiin:
”Kiikan papilla on aika iso talo,
paljon piikoja ja nätti ruustinna.
Kiikan papilla on hirveen iso hm hm,
paljon piikoja ja nätti ruustinna.
Kiikan papilla on melko iso… mielikuvitus,
paljon piikoja ja nätti ruustinna.”

Tappelijan maine

Me suomalaiset keskimäärin elämme ehkä maailmanhistorian onnellisinta aikaa. Elämä on täynnä palkitsevia haasteita, kuten laittaisiko tänään ruokaa ja panisi siitä päivityksen nettiin. Vaikkei aina mene hyvin, vaikka välillä menee pirun huonosti, on viisasta näytellä positiivista, jotta ei droppaisi tunnelmaa ja negatiivisella asenteellaan pilaisi yhteistä projektia taloudellisen kasvun ja paremman maailman puolesta, jossa vallitsee lähimmäisen rakkaus.

Silti on välillä mukava lukea Tolstoin Sotaa ja rauhaa, kuunnella Ismo Alangon laulua Vittu kun vituttaa tai katsoa sotaelokuvia. Negatiivisia fiiliksiä on mahdollista käsitellä ja niistä vapautua taiteen kautta. Sillä jatkuvaan onnentilaan ja pakotettuun positiivisuuteenkin turtuu. Ihminen jaksaa paremmin, kun voi kokea tunteita monipuolisesti. Sillä pysyäkseen herkkänä ja tuntevana, tunteet kaipaavat monipuolista treeniä. On virkistävää sukeltaa välillä alitajunnan syöveriin ja kohdata historian ja menneisyyden aaveet, jotta sieltä nousisi virkistyneenä loihtimaan kasvoilleen onnellista hymyä, jolla voi päivittää profiilikuvansa.

Siksi seuraava suvun tappelijan maineesta kertova laulu. Huomioikaa esittäjän ilme laulun lopussa.

Tappelijan maine
Sävel ja sanat: Jari Isokorpi
Kaakkimaan pojan CV 4

Lanteen Kalle oli miähistä hurjin,
siittä synty suvun tappelijan maine.
:,:Kalle oli Isonkorven Iisakin taata,
syntyperältänsä kiikkalaine.:,:

Isonkorven Iisakki ne tappelut voitti,
mutta kova oli pikkuveli Matti.
:,:Ko Sakki ja Matti ne keskenänsä paini,
nin tuloksena oli heillä patti.:,:

Isonkorven Iisakki on miähistä vahvin,
vaikka se maan alla maatuu.
:,:Ko seurulla tullee puhe Iisakista,
osa miähistä valmiiksi kaatuu.:,:

On isälläni Eskolla tappelijan maine
ja kansa kyllä tietää miksi.
:,:Ko Esko tullee vastaan pimmeellä tiällä,
nin moni luulee sitä Iisakiksi.:,:

On hurjia tappelijoita meillä koko suku,
mutta minä pidän sivistystä yllä.
:,:Saan tytöseltä turpaan, mutten miähelle oo hävinny,
ja pirusti oon tapellu kyllä.:,:

Jos joskus joku mulle riitaa haastaa,
nin mää sanon, emmää viitti.
:,:Tuakaa rivviin kakstoista miästä,
nin mää sanon tattis ja kiitti!:,:

Halaus on haastava oppiaine

Seuraava laulelma kertoo siitä, miten kaksi Kaakkimaan hurjimusta aloittaa opintien Piilijoen kansakoulussa syksyllä 1962. Kaikkea sattuu ja välillä sattuu. Koko ajan sankarit sivistyvät. Laulu sisältää tärkeimmän saamani opetuksen. Sen jälkeen en ole saanut turpiini.

Mää ja Käiväräisen Tarmo
Sanat ja sävel: Jari Isokorpi
Kaakkimaan pojan CV 2

Alakouluun menin kuusivuotiaana,
koska plikat mua kovin kiinnosti.
Naistenpyörällä poljin paratiisiin,
jossa aamuisin soi harmooni.
Sielä mää ja Käiväräisen Tarmo
plikoista haaveiltiin
ja laiskalla istuttiin.
Sielä mää ja Käiväräisen Tarmo
plikoista haaveiltiin
ja laiskalla istuttiin.

Muistan vielä sen tällin elävästi,
kun muuan Sirpa mua nenään tirvaisi.
Roiskui veri valkokauluspaitaa pitkin
mustille prässihousuille, se kirvaisi.
Opin vihjeestä kumman nopeasti:
naisten halailu ei aina kannata.
Jos joskus vielä kasvan runoilijaksi,
oivalluksesta voin laulun rallattaa.
Jos silloin vielä muistan kouluaikaa,
voin siitä pienen laulun rallattaa.

Tappelu verissä

“On Kaakkimaa yksi kappeli,

jossa Lepistö ja Palmi tappeli.

Ja Kaakin Manta nauraa luritti.

Kun Lepistö Palmia kuritti.

 

Kaakkimaassa korven keskellä

sillä Kaakin Pransun leskellä,

siälä on se Nestori Viitamaa,

joka riirat ja torat aikaansaa.”

 

Pikkupojasta lähtien olen hillinnyt hurjaa luontoani ja osallistunut tappeluihin vain siinä tapauksessa, että on ollut pakko. Olen arvellut, että kunniakas ja arvostettu tappelemisen taito säilyy vähäiselläkin lajiharjoittelulla, mikäli on lahjoja. Määräävin luonteenpiirteeni on todennäköisesti laiskuus, joka kohdistuu monenmoista rellestämistä kohtaan. Ehkä minussa äitini suvun pihkalalaisena piirteenä kytee jotenkin naivi lapsen usko, että elämä olisi mukavampaa, jos ei lainkaan rähjättäisi ja tapeltaisi. Etupäässä yritän hurmata lähimmäisiäni heitä vuolaasti kehumalla ja ystävällisellä katseellani. Mitä päällekäyvempi ja sillä tavoin itsestään epävarmempi ihminen, sitä enemmän häntä yritän kannustaa ja kehua.  Oikein tiukoissa paikoissa viljelen huumoria. Tiedän, että monilta verisiltä yhteenotoilta välttyy kun käyttää luovuutta, eikä hermostu. Mutta myönnän kyllä, että synkkä palmilainen tappelijan geeni on minulla verissä.

Häveten tunnustan, että paljon olen hässäköihin joutunut siihen nähden, miten kovasti olen niitä koittanut välttää. Tappeluista ja kärhämistä ei minunkaan elämänurallani ole ollut puutetta; niistä monenmoista tarinaa, totta ja keksittyä, olen kuullut maailmalla liikkuvan. Sama vika oli minua sata vuotta vanhemmalla isotaatallani Palmin Nestorilla (syntyi 1856), jonka tappelusta Lepistön Hermannin kanssa Mäenpään Santra sai aiheen pilkkalauluun.

Viitamaan poika Nestori, sukunimeltään Palmi, oli tunnetusti pahapäinen, varsinkin kännipäissään, ja hänen kunnioitettavasta asenteestaan kertoo se, että hän oikeaa jalkaansa ontuvana harmaapartana haastoi tappeluun 14 vuotta nuoremman naapurinsa Lepistön Hermannin melko varmasti aavistaen lopputuloksen. Mutta eihän tappelussa voitto ole tärkeintä, vaan se, että patoutunut vitutus tulee hetkeksi kertaryminällä hoidettua.

Palmia kannusti ratkomaan naapurikiistaa tappelun keinoin todennäköisesti se, että hän oli taidostaan saanut nuoruudessaan hyvää palautetta.  Saattoi Nestori olla jonkinmoinen tähtitappelijakin samalla tavoin kuin myöhemmin hänen poikansa Selmi (syntyi 1894), joka erään tavallista rajumman tappelun jälkeen tuomiota välttääkseen lähti Amerikkaan ja värväytyi Yhdysvaltojen armeijaan. Silloin käynnissä oli ensimmäinen maailmansota (1914 – 1918) ja laajaa tappelutannerta oli nuorelle riuskalle miehelle sopivasti tarjolla. Saattoi olla niinkin, että tulevan voittajapuolen sotajoukkoihin eksyminen pelasti Selmin hengen. Jos hän olisi pysynyt Suomessa, hänellä rettelöijän maineen vuoksi olisi ollut suuri riski tulla tapetuksi hävityn kapinan aikaan (1918) silloin, kun valkoiset punaisia oikein urakalla ampuivat.

Huonompi tuuri kävi Palmin naapurinpojalle Kaakin Selmille (syntynyt 1900). Antautumisen jälkeen hän kuoli vankileirillä Riihimäellä. Äitini eno, Kauvatsan punakaartiin kuulunut Piilisen Svante (syntynyt 1895), ammuttiin 23. 5. 1918 kirkkoaitaa vasten Huittisissa. Pahaa hänen ei tiedetä tehneen, mutta asiakirjojen mukaan eivät viiden kauvatsalaisen teloitetun teot ampujia näytä edes kiinnostaneen. Svante oli yli kaksimetrinen, päätään muita pitempi.

Palmin Jari, Palmin Nestorin tyttären pojanpoika,
taustalla Atlannin aaltoja.

Runoilija on rumpali

Sen lehmän nimi oli Leena.

Se oli syntynyt ennen minua, 1950-luvun alussa Palmin navetassa ja se varttui mummuni Palmin Senjan kasvattamana.

 Mummu oli viisas nainen ja niin oli lehmälaumaa johtava Leenakin.

Leena oli ruskea, pyöreä, sarveton, lempeä lehmä, ei kovin isokokoinen. Kun sitten lehmäjoukkoon ilmestyi iso vaaleaverikkö Helena, joka väkivallalla yritti ottaa vallan laumassa, se oli toivoton hanke. Lehmät nousivat Helenaa vastaan kapinaan. He kunnioittivat Leenaa, joka omalla älykkäällä rauhallisuudellaan johdatti tyttäret laitumella maukkaille ruohotupsuille.

Ei meillä montaa lehmää ollut, kolme tai neljä, mutta maito vietiin Zetorilla Kauvatsan Osuusmeijeriin, joka kotimme lähistöllä oli pienikokoisuudestaan huolimatta eräänlainen mallimeijeri.

Se oli perustettu vuonna 1887, kun useimmat osuusmeijerit syntyivät vasta 1900-luvun alkuvuosina. Meijeriä johti sivutyönään kansakoulun opettaja Vilho Oksanen. Juuri hän ajoi voimallisesti meijerien yhteistyötä ja oli johtava hahmo Valiota perustettaessa. Kauvatsan Osuusmeijeri oli vuonna 1905 Valion perustajajäsen ainoana meijerinä Satakunnasta. Valio vastasi maitotuotteiden ulkomaankaupasta. Oksasesta tuli Valion hallintoneuvoston puheenjohtaja 18 vuodeksi.

Oksasen ansiota oli se, että Kauvatsalla voi kirnuttiin separaattorimenetelmällä, kun ympäristön muissa meijereissä käytettiin radiaattoria. Kaukoviisas Oksanen johti separaattoriliikettä. Radiaattorimenetelmällä tehty voi maistui makealta, eikä ollut ihmisten mieleen. Separaattorivoi oli toista maata. Se meni kaupaksi.

Ennen ensimmäistä maailmansotaa voi oli Suomen vientituote sahatavaran ja paperin rinnalla. Teollistuminen Euroopassa lisäsi voin kulutusta. Pietarin ja Englannin tehdastyöläiset ahmivat satakuntalaista voita niin paljon kuin meijerit kykenivät toimittamaan.  Voirahoilla kotiseutuni maitotilat rakensivat komeita taloja.

Vaikka en sitä ulospäin näyttänyt, olin lapsellisella tavalla ylpeä, kun perheemme palkittiin Kauvatsan Seuratalolla hopealusikalla maidon korkeasta rasvaprosentista. Varmasti uneksin, että minäkin joskus saisin lusikan jostakin ansiosta. Kun mietin, niin iso kunnia palkinnosta kuului Leenan rennolla tyylillä johtamalle lehmälaumalle, jossa vallitsi positiivinen, maidontuotantoa edistävä ilmapiiri.

Kun Leena kevättalvella 1969 kuoli vanhuudenheikkouteen, sain 12-vuotiaana nuorena runoilijana aiheen lehmän hautajaisista kertovaan runoon. Tapaus oli sen verran erikoinen, että herätti mielenkiintoni. Ei lehmiä yleensä haudattu, vaan pattipolvikantturatkin saateltiin Osuusteurastamon autoon. Mutta Leena oli niin loppuun palvellut maitotalouden sankari, että kuoli toimensa ääreen navettaan, eikä enää kyytiin kelvannut.

Kirjasin tapahtuman samana iltana runomuodossa sinikantiseen vihkoon, jonka laulaja Eeva muutama vuosi sitten löysi.

Kun tarkemmin mietin, Leenan kaltaisia pieniä, pyöreitä, ruskeita, empaattisia  lehmiä ei missään näy. Ehkä he ovat kuolleet sukupuuttoon. Leena saattoi olla satakuntalaisen rotunsa viimeisiä. Mutta sen geenit on tallennettu oman laitumen multaan, joka nyt kasvaa metsää.

[youtube https://www.youtube.com/watch?v=kfhLYlZoa60&w=560&h=315]

 

Rakkaudesta pilkkalauluun

Matti Nykäsen esiintyminen inspiroi minua julkaisemaan tämän tarinan.   Matti lauloi vissyn voimalla humoristisia lauluja itsestään viime yönä Play del Inglesin Iskelmä Baarissa.

Seuraava sepitelmä syntyi, kun mietin, millainen voisi olla nykyajan pilkkalaulu. Ennen vanhaan pilkkalaulun tekijä välttyi joutumasta kunnianloukkauksesta oikeuteen, kun hän muisti mainita laulussa itsensä sen tekijäksi. Vielä parempi, kun pilkkasi naapurien ja kaverien lisäksi muutaman säkeen verran itseäänkin. Nykyään se ei taida riittää. Siksi muistutan, että seuraavan laulun henkilöillä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa, niin kuin ei heillä kai koskaan todellisuudessakaan ollut.

Laulu on kunnianosoitus reippaille satakuntalaisille isännille. Puukkojunkkarit katosivat Pohjanmaalta jo puolitoistasataa vuotta sitten, mutta Satakunnan Villissä Lännessä nujakointikulttuuri voi edelleen hyvin.

 

Rahka ja Makkonen Harjavallassa

 Vessan peilin eessä Rahkalla silmät seisoo päässä.
Makkosella rakko toimii. Mutta aivot ovat jäässä. 

Vessan ovesta ravintolaan tunkee kauhee sauhu.
Valtaa salissa juoppolallit oikeutettu kauhu.

 Leijuu Rahkan ympärillä tupakin sininen sauhu.
Päättää alakerran portsarit: nyt saa riittää tämä touhu.

 Kaksi hormooniheikkiä vessaan sisään ryntää
ja he hevosina Rahkan nenällä vakoo portaisiin kyntää.

 Huutaa Makkonen: Miksi kaksi noin pulleaa hessua
tönii noin väkivaltaisesti meidän Rahka-ressua?

 Saappaastaan Makkonen kaamean Mauserin tempaa,
ampuu lamput rikki, huutaa: pimeässä tappelu on paljon hauskempaa! 

Rahka virkistyy, käryävän tupakin hessun korvaan tumppaa.
Makkonen povestaan lutkuttaa piristävää skumppaa.

Syntyy ravintolan portaissa tappelus suuri.
Pyörii hessut alas portaita, päällä Makkonen on se suurin.

 Soittaa baarin pupupojat paikalle Karhukoplaa.
Huutaa Makkonen: kuka sitä puhelinta roplaa?

 Tulittaa Makkonen Mauserilla pulloja vähän.
Sanoo: nyt saa loppua juopottelu tähän!

Makkonen Mauseriin puhaltaa ja odottelee vartin,
siinä joutessansa Rahkapiiras sytyttelee Smartin.

 Jo viikko sitten isänniltä päättyi kruunun kihlat
Ja Mauserista rasvattu on lukko sekä rihlat.

Tulee ravintolan johtajalta junkkareille pahvit:
Tulkaa tänne Harjikseen, niin minä tarjoon kahvit! 

Tästä jutusta niin monta tarinaa kulki,
että tein tämän laulun, jotta totuus tulis julki.

Tähän Joroisten Sonni teki säettä pari
ja loput sepitti Isonkorven Jari.

 Senköhän takia ne hormooniheikit erotettiin, kun näin mitättömästä asiasta niin ison oikeusjutun tekivät?

Pullan syönnin erityisosaaminen

Selfie Playa del Inglesin hotellihuoneesta, jossa tämä tarina kirjoitettiin.

Mitä paremmin ihminen oppii tuntemaan sukunsa historian ja omat  perintötekijänsä sekä niiden yhteistoiminnan, sitä taitavammin hän pystyy käyttämään niitä hyväksi. Niin urheilussa kuin taiteissa sinun erilaisuutesi ratkaisee, koska kummassakaan ei ole tarkoitus tehdä mitään keskinkertaista, vaan jotakin ainutlaatuista. Sinun on hyödyllistä tietää, millä tavalla olet samanlainen kuin muut, mutta erityisen arvokasta on tuntea oma erikoislaatusi, jotta pystyt tilanteen tullen ottamaan siitä hyödyn ja huvin irti.

Isäni oli kiharatukkainen ja iloluonteinen urheilijanuorukainen, yksi urheiluseura Kauvatsan Pontevan kolmesta komeasta isännästä. Monenlaisia urheilusuorituksia hän nuorena ja hiukan vanhempanakin teki, mutta muuan tapaus on suvussamme saanut osakseen poikkeuksellista arvostusta.

Se sattui Satakunnan eräässä suuressa maatalousnäyttelyssä 1950-luvulla. Sinne kymmenet tuhannet ihmiset kokoontuivat ihailemaan massiivisia sonneja ja traktoreita, tuottoisaa lypsykarjaa sekä isäntiä ja vereviä neitosia. Ne olivat isoja juhlia siihen aikaan.

Ohjelmassa oli myös pullansyöntikilpailu. Jos en ole koskaan muistanut mainita, niin isäni piti pullasta.

Varsinainen ammatti, jolla isä rahaa ansaitsi, oli metsätyö. Isääni motivoidakseen metsäpomo kehui häntä Satakunnan parhaaksi metsuriksi. Ei isä metsässä kauaa viihtynyt, poistui lotilta yleensä jo puolen päivän aikaan, kun aamulla päätetty urakka oli tehty. Mutta oli se pikkupojasta komeaa katsottavaa, kun isä moottorisaha kädessä juoksi männyn runkoa pitkin ja juoksun aikana oksat vauhdissa karisivat rungolta. Lopulta isä tarttui tukkisaksiin ja yli satakiloisen ruhonsa voimalla nosteli kaksisataakiloiset tukit keskelle aamun aikana muodostunutta valtaisaa hakkuuaukeaa. Minä poikana nostin kyllä tukin toisesta päästä.

Ruokavalioltaan isä oli sellainen tyyppi, jota nykyään sanotaan luolamieheksi. Hänen herkkuaan olivat munuaiset, joita hän keitti valtavia määriä isossa padassa. Hänelle maistui myös Lievijärven hauki, jota voissa paistettuna meni kerralla useita kiloja. Isän rankingissa kalojen ykkönen oli Piilijoen lahna, jota hän suolattuna mielellään sunnuntaina järsi niin, että tähteeksi jäi vain isoja ruotokekoja. Makkaroista halvin ja paras, hampparinväärä, oli isoina annoksina metsurille kelpo välipala myös.

Ruisleipää hän ei oikein arvostanut. Ohrasta leivottu kakko upposi paistetuilla kananmunilla päällystettynä kyllä. Ainoa eväs, jota isä metsään otti, oli kuitenkin pulla. Aamuisin hänelle pakattiin reppuun kaksi pitkää vehnälonkaa ja meijerivoipaketti. Metsässä tauolla isä kastoi voipullaa kahviin ja aina välillä joi mukistaan voisen kahvin. Siinä huvissa voita kului helposti parissa päivässä kilo.

Kuten metsätyössä, myös syömisessä, isä oli ällistyttävän tehokas. Paistettu haukikasa vain yhtäkkiä katosi asetilta ja samoin kävi munuaisille ja suolalahnalle sekä – pullalle.

Maatalousnäyttelyn pullansyöntikilpailussa oli hieman vaikeuskerrointa. Rivi pullia piti syödä käsiä käyttämättä ylhäältä roikkuvasta narusta. Pulla ei saanut koskettaa maata. Loppusijoituksen ratkaisi suorituksen nopeus.

Isälle pullat eivät tuottaneet pienintäkään ongelmaa. Hän ahmaisi ne  narun päästä kokonaisina suuhunsa, puraisi pari kertaa ja nielaisi. Ja toisin kuin tukkia pitkin juostessa, pullansyöntikisassa rauhallinen tahti riitti – voitto tuli ja se oli niin ylivoimainen, että se herätti maatalousnäyttelyn yleisössä suurta hämmästystä. Sitä ei ole kerrottu, mitä isäni sai voittopalkinnoksi, ehkä pullia.

Vuosikymmeniä myöhemmin isäni saavutus koitui suvussamme menestykseksi, kun tyttäreni Eeva sai kutsun maailmanmestarien pelkokertoimeen Argentiinaan, jossa pääpalkintona oli 10 000 euroa.

Valmentajaroolini vuoksi jouduin evästämään häntä matkalle. Sanoin, että mitään sellaista, missä on vaara loukkaantua, sinun ei ole lupa tehdä.

Totesimme yhdessä, että yksi laji, joka ehkä ratkaisee loppukilpailuun pääsyn, on syöminen. Sanoin, että siinä kisassa suvullamme on niin vahva perinne, että siinä emme häviä. Eeva kertoi muistavansa taatan uroteon ja sanoi vakuuttuneensa siitä, että kyky syödä tehokkaasti on suvussa periytynyt.

Sanoin, että jos kaikki menee suunnitellulla tavalla, niin sinä ja Ahosen Janne päädytte vastakkain finaalissa. Ja olipa finaalitehtävä mikä hyvänsä, niin siinä sinä kyllä häviät. Janne on kaveri, joka ei anna periksi. Mutta hyvä niinkin.

 

Paremmassa maailmassa

Maailman vanhin paikkakunta on Raamatun mukaan Loimaa ja toiseksi vanhin Thaimaa (vapaasti muistellen ”Alussa Jumala Loimaan ja sitten Thaimaan”, vai oliko se toisin päin?). Joka tapauksessa Thaimaa luonnoltaan muistuttaa mainitun teoksen kuvailemaa Paratiisia (ja elämänsykkeeltään synteineen menneiden aikojen Pariisia).

Kokkosen terassilla. Alla syntinen kaupunki ja meri.

Elääksemme, eikö vaellukseemme pidä sisältyä runsaasti monipuolisia syntejä, sellaisia, jotka tuottavat aisteille iloa? Miksi muuten haluaisimme elää? Jos syntejä on liian vähän, ne voivat yksipuolisuudellaan tehdä elämästä kuolettavan tylsää. Kun syntejä on riittävästi, ei ihminen ehdi harjoittaa mitään niistä tuhoavassa määrin, vaikka hän lopulta paheellisena vanhuksena johonkin syntiin kuukahtaa, kuten me kaikki.

Synnit tasapainottavat toisiaan. Paratiisissa kaikkien aikojen elämäntapakonsulttien hysteerisesti varoittamia syntejä oli tarjolla yllin kyllin; sitten Luoja tuli katumapäälle ja ilmoitti, että jokainen synti on hiellä ansaittava.

Rikastuakseen papit keksivät panna synnit verolle, koska huomasivat, että syntejä saattoi keksiä loputtomiin, salavuoteudesta juopotteluun, ja ihmiset sopivasti uhkailtuna maksoivat niistä mielellään sakkoa ja istahtivat häpeäpenkkiin. Suurta julkisuutta saaneen synnin jälkeen köyhimmälläkin oli jotain mitä muistella ja hymy huulilla ylpeillä.

Nykyisin synneillään ansaitsevat hyvin tuotteistettua propagandaa levittävät lääkärit, jotka perustelevat omaa ahneuttaan sillä, että syntisten hoito tulee yhteiskunnalle tolkuttoman kalliiksi, unohtaen kehaista, että onneksi nuo rahat päätyvät lähes lyhentymättä turvaan heidän yhtiöidensä veroparatiisitileille.

Sitä mukaa kun ihmiset yrittävät kuuliaisina karsia syntejään, lääkärit keksivät syntien listalle moninkertaisen määrän uusia muistamatta mainita, että henkisesti ja fyysisesti terve onnellinen ihminen elää vapaana vaistoaan kuunnellen ja valintoja tehden oman geneettisen erikoislaatunsa mukaan.

Sissit Tyynessämeressä. Vesi on kirkasta ja lämmintä kuin kylpyammeessa ja horisontin takaa vyöryvät mahtavat aallot antavat tehokasta hierontaa. Niihin on sekoittunut terveellistä merisuolaa.

Tätä kirjoittaessani tunnen äkillisen omantunnon pistoksen, koska huomaan harjoittavani nykyisistä kuolemansynneistä vaarallisinta, istumista, joka lääkärien mukaan tappaa, vaikka voisin terveellisesti astella Pattayan rantakatua raikkaassa merituulessa viemärien löyhkässä vihreistä tupakanlehdistä käärittyä sikaria poltellen; tämä on sitä runoilijan itsetuhoista elämää; mutta mennään asiaan.

Pattayalla tapaa varsin syntistä porukkaa, muun muassa suomalaisia saappaanheittäjiä, jotka viettävät talvea elämästä nautiskellen. Eräs heistä on lukijoidemme hyvin tuntema Esa Kokkonen.

Komea residenssi, jossa Esa vaimoineen asustaa, sijaitsee Tyynenmeren rannan tuntumassa. Terassilta aukeaa näkymä yli elämää kuhisevan vehreän kaupunkiparatiisin merelle. Esa yrittää viettää kaikkien ohjesääntöjen mukaista elämää. Aamuisin hän suorittaa kahden tunnin lenkin hiostavilla rantakaduilla, tekee voimisteluharjoituksia ja syö sen jälkeen vaimonsa laittaman terveellisen aamiaisen, josta ei kuituja puutu. Sanomattakin on selvää, että hän menee illalla ajoissa nukkumaan. Tupakkaa hän ei polta, mutta ottaa olutta ja votkaa ihan Saapassissin tahtiin hyvässä seurassa. Esan suuri pahe on thaimaalainen Tom Yam keitto.

Suomeen palattuaan Esa maksaa synneistään kovan hinnan. Suomi luottaa eläkeläisiinsä ja heidän loputtoman korkeaan työpanokseensa ja niissä talkoissa Esa vastaa useampaakin miestä niin kuin maaseudulla kasvaneen ja maailmalle onneaan etsimään lähteneen miehen kuuluu. Hän saneeraa asuntoja toisessa työpaikassa ja tekee korkeatasoisia sisustuksia toisessa. Lisäksi hän huolehtii Kansainvälisen saappaanheittoliitto IBTAn taloudesta ja hoitaa liiton yhteistyösuhteita moneen maahan. Tulevaisuus näyttää siltä, että liitto tarvitsee hänen palveluaan entistä kipeämmin, sillä jonkun on tehtävä liitossa töitä.

Urho Kekkoseksi epäilty mies, Sissi ja Kokkonen baarissa.

Esan naapurina asuu Kekkosen näköinen mies. Hän on syntyisin Pielavedeltä, Lepikon torpan lähistöltä. Kiistämme Veljen eokon liikkeelle laskeman huhun, jonka mukaan Urho Kekkonen eläisi Thaimaassa nimensä muuttaneena, koska hän lavasti dementiansa ja kuolemansa, kun hän ei ikämiehenä halunnut johtaa niin suurta maata kuin Suomi ja Neuvostoliitto yhdessä, vaikka naapurin johtajat sellaista hänelle ehdottivat.

Jotain samaa Esan naapurissa ja Kekkosessa on, mikä viittaa yhteiseen pielaveteläiseen geeniperimään. Katsokaa miehen terävää, älyllistä katsetta ja hänen komeaa kekkoslaista nenäänsä. Samaa ilmiötä esiintyi omalla kotiseudullani. Isoisäni Matti oli tunnettu naistenmies, hauskanpitäjä ja humorististen tarinoiden kertoja. Jos en paljoa häneltä perinyt, niin on minulla Matin nenä. Samanlainen nenä on lähiseudulla monella muullakin. He ovat usein keskivartaloltaan melko täyteläisiä ja yllättävän moni ansaitsee elantonsa tarinoita kertomalla. Yhdennäköisyydestä seudullamme liikkui aikanaan erityyppisiä huhuja, mutta mitään geneettistä yhteyttä isokorpilaisten nenien välillä ei pystytty todistamaan.

Kekkosen näköisen miehen, Osmon, maailmaa kiertävät saappaanheittäjät tuntevat innokkaana saapasmatkaajana. Hän on sen rakennusfirman omistaja, jossa Esakin muilta kiireiltä ehtiessään tekee töitä. Hän on myös, paljastettakoon se tässä, saappaanheiton salainen tukija, joka ei halua tehdä siitä isompaa numeroa. Osmo on viettänyt Pattayalla Jongtien tienoilla 35 talvea peräkkäin.

Maalaispoika naiskauneuden keskellä. Osmon vaimo Mila, kansainvälisesti palkittu venäjänkielinen runoilijatar, ja Esan saapasmatkoilta tuttu vaimo Raili.

Osmossa ja Kekkosessa on ainakin yksi yhteinen luonteenpiirre, sinnikkyys. Yli 70 ikävuodestaan piittaamatta Osmo ei ole harkinnut jäädä eläkkeelle. Isoisäni Matti kuoli työnsä ääreen. Lääkäreitä hän sukumme kaikkien miesten tavoin kammosi. Kun sitten yksi mouhijärveläinen lääkäri, johon Matti hieman luotti, sai Matille kerrotuksi, että hän sairastaa keuhkosyöpää, joka tappaa pian, Matti lähti prahtin ajoon, kuten talvella 1958 joka aamu. Hänellä oli tuottoisa urakka. Monen entisen punavangin tavoin Matti arvosti varakkaan miehen mainetta. Parin – kolmen viikon päästä, eräänä aamuna tammikuussa, hän ei enää hengittänyt. Metsästä kuusen alta löytyi Matin salainen voimanlähde, joka auttoi häntä tekemään raskasta metsätyötä viimeiseen hengenvetoon saakka. Se oli iso pontikkakanisteri.

Sikari on kääritty isoista, vihreistä tupakanlehdistä.

Metsurin poika

Isä sahasi ja minä olin kaatorautamies. Siitä on aikaa.

Kaksisataakiloisten tukkien nostelu polveen asti ulottuvassa lumihangessa ei ehkä ole kaupunkilaispoikien hommaa. Meillä maalla se oli normaalia.

Kaakkimaassa jätkäksi opiskelu aloitettiin varhain. Kaksivuotiaana pantiin käteen puukko. Kolmivuotiaana opeteltiin  rivoja lauluja.

Neljävuotiaana kassaroitiin vesakkoa ja  kuorittiin massapuita. Viisivuotiaana tartuttiin kirveeseen. Kuusivuotiaana  mentiin plikoille.  Seitsemänvuotiaana harjoiteltiin tappelemaan yksi mies kylää vastaan. Kahdeksanvuotiaana leimattiin puita ja istutettiin metsää.

Yhdeksänvuotiaana kerrottiin niin roiseja tarinoita, että ahdasmielisimmät hermostuivat. Kymmenvuotiaana otettiin känni. Nuori jätkä sai metsäseudulla elää herkkyyskausiensa mukaista elämää.

Jos jotain jäi suomalaisille jätkäajasta plakkariin, niin monelle jumalattoman horjumaton itsetunto.

Lähdin maailmalle varhain ja koulutukseni jäi hieman kesken. Kaatoraudalla osasin kaataa puun kolmen sentin tarkkuudella paikkaan, johon tähtäsimme. Moottorisahaa en kuitenkaan oppinut käyttämään. Isäni Esko oli siinä mestari. Minä olin “poika” ja kaatorautamies.

Toukokuussa isäni lähti taivaallisille metsätyömaille niinkuin sukumme tukkijätkät ja korvenraivaajat niin monessa sukupolvessa vuorollaan.  Kaadoin isälleni muistopuun, ison kuusen. Itse asiassa niitä muistopuita tuli kaadettua kymmenkunta. Puut rysähtelivät tähdättyyn paikkaan kolmen sentin tarkkuudella. Pilkoin ne polttopuiksi ja vaimo vei oksat kokkoon. Juhannuskokkoa porukalle polttaessamme ajattelin ääneen sanomatta, että siinä roihuaa Isonkorven Eskon muistokokko.

Juhannuksen jälkeen jatkoin puiden kaatelua. Sahailin itsekseni ja joskus vaimo tuli kaatorautamieheksi. Polttopuita ei ole koskaan liikaa.

Moottorisahamiehenä olen yhä isäni oppipoika. Kierojen puiden ja konkeloiden kohdalla monesti mietin, miten Esko tämän kaataisi. Joskus lipsahtaa ja välillä vene ja välillä silta hajoavat, mutta jätkän rautainen itsetunto kestää sen.

Örveltäjäräppi

Viime päivinä olen useaan otteeseen kuullut sanan örvellys. Se on perisuomalainen sana, ulkomaalaisen mahdoton lausua, siis hieno. Sanan ilmiasu viittaa taitolajiin, aarporaamista vaativampaan. Örveltäjän titteli on kansallinen arvonimi, johon oikeutta ei saavuteta helposti, eikä halvalla. Örveltäjän sotilasarvo on mediahuomiosta päätellen kenraalin yläpuolella. Sen ensi kertaa kuullessaan örveltäjäisin jälkikasvu hihkuu innoissaan: ”isi, minäkin haluan örveltää!”

<span”>Noin kahdeksan vuotta sitten kokeilevana runoilijana päätin kirjoittaa räpin. Musiikkityylin eräs mieliaiheista on sekopäinen sekoilu, siis  örvellys. Itse asiassa sekoilu on suosikkiaihe monessa kirjallisuustyylissä, joten se on runouteen vihkiytyneille tuttu. </span”>

Koska itselläni on örvellyksestä vain vähän kokemusta, itse en ole koskaan tosissani örveltänyt, en ainakaan muista, niin päätin luoda kuvitteellisen sankariörveltäjän. Aineiston räppiin sain Seiskan lööpeistä.

 Mika on Sika

Mika on Sika,
Mika on Iso Sika.
Onko se niin kovin iso vika?
Mika on Sika,
Mika on Mika,
Mika on vaaleanpunainen possu,
valkomusta karju,
ei mikään sossu.
Mika on fasisti,
Mika on rasisti,
Mikan perään karjuu
punaniska feministi,
Mika on karju, Mika on possu,
Mikalle maistuu
Saku ja kossu,
Mikan alla huutaa Lada ja Bemari,
Mika on iso sika, Mika on Demari.

Mika käy ämmissä,
Mika ajaa kännissä.
Onko se niin kovin iso vika?
Mika halaa Maikkia,
Mika haluu kaikkia,
Mika on maailmoja syleilevä isosika.
Kännipäiten maistuu
tataari ja venakko,
Mikan salarakas
on naapurin karjakko.
Mikan perään karjuu
punaniska femakko,
Mika on karju, Mika on sika,
Mikalle maistuu
panona pika,
Mika ajaa bussilla seinästä läpi.
Bemarilla pakoon kaahaa päissään niin kuin käki.

Mika kulkee viskillä,
Mika rähjää tiskillä.
Onko se niin kovin iso vika?
Mika leikkii misseillä,
Mika leikkii tisseillä.
Mika on maan kuulu iso paha rähjäsika.
Mika tippa linssissä
pyytää lempi-Stingiä,
itseänsä hipelöiden riisuu hän
stringiä,
pippelillä soittaa
ukkonooa-swingiä,
Mikan perään karjuu
punaniska feministi,
rytöniska portsarikin
vähän aikaa hanttiin pisti.
Mika rähjää kaupungilla.
Mika rähjää kylissä.
Asvaltilla nukkuu hän
kumiankka sylissä.

[HTML1]

 auringon_lasku

Suomalaisuus – niin kaunista, niin eksoottista.

Tätä blogia ovat kommentoineet Saapasnainen blogissaan Lisää sabotaasia ja Orwell, U.S. Heittäjien Klubin artikkelissa Säihkyvää sanansäilää.

Kauvattalainen keeni

Jos meissä satakuntalaisissa on jokin periytynyt piirre, niin se luultavasti on mahtavuus, jota verhoaa omien saavutusten liioiteltu vähättely, yritys teeskennellä maanmatoa: köyhää, nöyrää ja vaatimatonta.  Sitä satakuntalainen yrittää kovasti, mutta mahtavan luonteensa takia hän onnistuu huonosti.

Katsokaa satakuntalaista isäntää, joka juuri on heittänyt uuden saappaanheiton maailmanennätyksen ja peitonnut metrikaupalla entisen, niin mitä hän mahtaa sanoa:

” Ei se vaan lennä (syvä huokaus).  En tiä, mikä mua vaivaa.”

Kun satakuntalainen emäntä järjestää pirot, niin jo alkupalojen aikana valtava ikihonkapöytä notkuu niin monenlaista satakuntalaista ja kansainvälistä herkkua, että Ruotsin kuningas lähtee kesken pitoja kotiin nolona, koska hän tietää, että vaikka halua ja mahtava luonne hänelläkin on, niin Ruotsin hovilla ei ole varaa järjestää  vastaavaa tarjoilua.

Sitten pöytään tuodaan kymmenet erilaiset pääruoat alkaen hirvilihapullista ja lihamakkaroista, joita höystävät valtavat juomapatterit mallasviskeistä vuosikertaviineihin, kiitellyimpänä juomana korpiroju.  Kun sitten pyöreä ja hieman punakka emäntä kantaa pöytään  jälkiruokien merkeissä satoja erilaisia kaakkuja ja pikkuleipälajitelmia, ja naapurin emäntä kehuu, että ”ompa ernomasen hyviä pikkuleipiä, sää oot pannu pöyrän  korreeks”,  niin emäntä toteaa vaatimattomana:

”Ei meillä juur mittään oo. Tää on vaan tämmästä, tavallista. Pankaas kastain ny!”

Kerrotaan, että Satakunnan asuttivat ylös Kokemäenjokea soutavat leveäharteiset ja isovattaiset jättiläiset, ja pienikokoiset kanta-asukkaat vetäytyivät sivummalle, osa Rauman Lappiin saakka.  Hiisiksi nimitetyt asukkaat toivat suomen kieleen kaksi uutta sanaa, toinen oli olut, ja toinen Perkele, joka oli hiisien ukkosen jumala. Heimot ovat sen verran keskenään sekaantuneet, että nykysatakuntalaisissa ei  ole hiisistä muistuttamassa paljoa muuta kuin yksi iso ruumiinosa ja monista hiisien perillisistä on tullut muotokristittyjä, eivätkä kaikki  enää juo olutta, vaan valtaosa on siirtynyt kirkkaisiin. Kristillinen Jumala välttää hyvin niissä vähäisissä toimissa mitä hänellä  vielä on; vain äkkitoimintaa vaativia kriisitilanteita satakuntalainen ratkoo ukkosenjumalan avustuksella, koska pahoissa paikoissa Perkele tuntuu kaikkein  luotettavimmalta kaverilta.

Vahvimpana hiisiperinne elää Kauvattalla, jota ammoisista ajoista lähtien on sanottu isovattaisten maaksi. Siellä peräkulmilla on yhä Kaakkimaa, jossa miesten lempihuvina on leikitellä mettätraktoreilla nostelemalla niitä takapyöristä ilmaan. Toinen perikaakkimaalainen laji on vattalla hyppely: miehet mittelevät siitä, kuka pomppii vatsallaan maassa maaten sata metriä nopeimmin. Vanhojen hiisitapojen mukaisesti kaakkimaalaiset  heittävät saappaista lähtien kaikkea mitä käteensä saavat. Kun joku heittää oikein tolkuttoman pitkän heiton, niin vieressä seuraava ihaillen tokaisee:

”Opperkele!”

Sitten hän tarttuu heittovälineeseen ja heittää vielä pitemmälle.

Muuan isovattainen kauvattalainen, nimeltään Eemil Nestor Setälä aikoja sitten määräsi, että suomen kirjakieli on kirjoitettava ja lausuttava  kauvattan kielen mukaan.  Kuuluisin  Setälän suomenkieleen tuomista kauvattalaisuuksista on änk-äänne. Koulussa meistä useimmat joutuivat Setälän kieliopista opiskelemaan kauvattalaisuuden helmet: kenkät, länket, kankaspuut. Suomen kielioppiin tuli kuitenkin Setälän sanellessa ehkä sihteerin humalatilan takia kohtalokas virhe: tuo raumalainen kirjoitti kielioppisäännön deliriumissaan peilikuvana, täsmälleen niinkuin Setälä kielsi, tunkien joka väliin suomalaisille oudon g-kirjaimen.

Koulumestarimme painotti: ”Nämä kauniit suomenkielen sanat pitää ääntää:  kenkät, länket, kankaspuut ja hups – meillä on änk-äänne.” Hän halusi, että kaikki Suomen lapset oppivat änk-äänteen. Itse kävin Kauvattalla Piilijoen kansakoulua ja ylpeänä voin todeta, että meistä valtaosa taitoi ääntää änk-äänteen oikein kauvattalaisella tavalla, niinkuin me osasimme jo ennen kouluun tuloa. Ihan kuten Eemil Nestor Setäläkin.

Änk-äänteen lisäksi muita kauvattan kielen erityispiirteitä ovat täysin omat kirjaimet, joita ei levinneisysaluettaan laajemmalta tapaa. Ne ovat kee, ree ja pehmee-pee, joka useimmiten esiintyy sanassa panaani.

On todettava, että kauniin äidinkielen lisäksi isovattaisuus on Kokemäenjoen vaikutuspiirissä elävän satakuntalaisuuden suurin ylpeyden aihe. Satakuntalainen kulkee mielellään ryhdikkäästi vatta pystyssä ja taputtelee sitä hellästi vakuuttuneena, että siinä rentona lepää vaurauden symboli, erityisyyden ja ylivoimaisuuden lähde, energiakeskus, ihmisen sielu, esteettisesti upea taideteos, kansan ihailun kohde,  samanlainen kuin nallekarhulla.

Kauvattalainen nainen erottuu lajitoveristaan miehestä sillä tapaa, että hänellä on ison vattan sijaan tai lisäksi iso perse. Se ei ole leveä, kuten itäsuomalaisella sisarella vaan kapea, mutta se on kauniisti taaksepäin kaartuvalla tavalla pitkä kuin sarkajako.

isanta

Isäntä palaa perämettältä (häämöttää taustalla). Tunnistatko keneettistä erityispiirrettä?

Viidakon isoin apina

Apinoiden kuninkaan tittelistä kisattiin keskellä viidakkoa Buddhan temppelin edessä eräänä helteisenä lauantaina thaimaalaisen ajalaskun mukaan vuonna 2554.

 apina2

apina1

Hallitseva apinoiden kuningas valmistautui kisaan popsimalla tertullisen banaaneita ja irvistämällä, minkä jälkeen pienemmät apinat pakenivat kauhusta kirkuen mangrovepuihin. Kuningas ei meinannut löytää itselleen haastajaa ja se urheiluhullua apinaa harmitti.

tyynimeri1

wai1

Onneksi Tyynestä merestä nousi viikon päivät harjoitellut Mister Puketti ja teki vastustajaansa kunnioittavan lootuskukkakumarruksen.

apina3

Hallitseva kuningas irvisti veljellisesti kilpakumppanilleen ja söi lisää banaaneita.

finalistit

Mestaruus on ratkennut. Mister Puketti on viidakon komein apina vierellään apinoiden ex-kuningas, joka hävisi tiukan mutta rehdin kehonrakennuskisan. He päättivät, että tämä oli vasta karsinta ja varsinainen viidakon mestaruus ratkaistaan saapasta heittämällä, kunhan sopiva luonnonkuminen liitoesine jostakin löydetään. Tässä finalistit poseeraavat ohikulkijoille sulassa sovussa.

norsu1

Mestaruusjuhlissa illan mittaan Mister Puketti kohtasi itseään isomman, 5 000 kiloa painavan Tantor-norsun, joka Mister Puketin kunniaksi  joi yhdellä kärsän imaisulla 200 litraa Singha-olutta ja heitti kyytipojaksi 250 kiloa banaaneita.  Aamuun mennessä he joivat monta veljen maljaa ja kaveruksista tuli ystäviä.

wai2

Mister Puketti lähettää mangrovepuun alta kunnioittavan ja nöyrän lootuskukkatervehdyksen maailman kansoille: Heittäkää saapasta ja rakastakaa, älkää ilkeilkö toisillenne, älkääkä tapelko!