Vähtärin suulisa

Vaikkei ollut Tinderiä, se ei harmittanut. Sääksjärven rannalla Vähtärin tanssipaviljongin ja punaisen suulin tienoilla sijaitsi 1970-luvulla kiikkalaisen nuoren miehen paratiisi. Siitä kertoo seuraava nostalgia.

Mukavia ja nättejä
Sanat ja sävel: Jari Isokorpi
Kaakkimaan pojan CV 13

Kon Vähtärin suulisa tanssiin hain,
niin pakkeja, pakkeja sain.
Ja nuivimmat käänsivät selkänsä,
näin nättejä, nättejä vain.
Kyllä tämmäselle tavallinen kelpaisi,
minkäs teet, jäi nättejä vain,
se on kiikkalaisen tuuri,
että nättiä, nättiä vain.

En liikoja elämäsä yrittäny oo,
kyllä mailma pyörii painollaan.
Olen kompuroinu, kompastellu, mokaillu,
se sujuu ihan luonnostaan.
Ei kun uutta matoa koukkuun,
uutta matoa koukkuun,
uutta matoa koukkuun,
uutta matoa koukkuun!

Ihan normitytön edessä pokkasin,
kuinkas sattui, taas pakit sain.
Ei elämäsä aina luanaa,
siksi Kauvattan kauneinta hain.
Kyllä tämmäselle tavallinen kelpaisi,
minkäs teet, jäi nättejä vain,
::se on kiikkalaisen tuuri,
että mukavia ja nättejä vain.::

Kun kaikki oli mahdollista

Nuoruudessani 1970-luvun alkupuolella työt olivat raskaita, jopa ikäviä, mutta lauantai-iltana humalassa viikko sai iloisen päätöksen. Satakuntalaiset, jotka selvinpäin olivat varautuneita, muuttuivat ylenpalttisen seurallisiksi.  Alkoholijuomat olivat viinakaupassa kalliita ja niitä jaettiin rajoitetusti, mutta tiukan sääntelyn vuosina kansa oli omatoimista. Esimerkiksi kotikiljusta sai hilpeän humalan, kun malttoi odottaa, eikä juonut sitä keskeneräisenä. Satakunnan nuoriso kokoontui viikonloppuisin Kauvatsan Sääksjärven rannalle Vähtärin paviljonkiin ja suulille. Kauniina kesäiltoina elämä hymyili ujolle satakuntalaiselle. Nuoret emännät ja isännät tarttuivat rohkaistuneina toisiaan kädestä. Jopa parisuhteen solmiminen tuntui kännissä mahdolliselta.

Joskus tekkee miäli
Sanat ja sävel: Jari Isokorpi
Kaakkimaan pojan CV 12

Ko kaiket päivät kahvetta jua,
niin kuivuu siinä kiäli.
Onko se ihme ja onko se kumma,
jos kiljua tekkee miäli.
Onko se ihme ja onko se kumma,
jos kiljua tekkee miäli.

Kyllähän pontikka hyvvää on,
mutta kilju on raittiusjuama.
Oli Vähtärin mettäsä muuripata,
jonkun sinne tuama.
Vähtärin mettäsä muuripata
jonkun sinne tuama.

Satakunnan kainoilta tyttäriltä
estot häipy tyystin,
ko ne muuriparan ympärillä
kipoilla kiljua ryysti.
Muuriparan ympärillä
kipoilla kiljua ryysti.

Olinhan siälä minäkin
olkalaukusa Karjala-viini.
Se korpirojjuun verrattuna
oli juama aika fiini.
Korpirojjuun verrattuna
juama aika fiini.

Ko plikoille viiniä tarjosin,
ne maisto mutta sanoivat sitte,
kyllä kilju on paljon parempaa,
saat juada viinisi itte.
Kilju on paljon parempaa,
saat juada viinisi itte.

Kokemäkijokivarren ko

Ko on sana, joka tanssii, taipuu eri variantteihin ja soi Kokimäkijokivarren aksentissa. Kaksi kirjainta piisaa, kun haluaa sanoa kuin, koska tai kun… ja paljon muuta, melkein mitä tahansa. Ko kiälioppimme uudistetaan ko-sanalla ja sen monilla taivutusmuodoilla, tulee kotikiälestämme paljon notkeampi, rytmikkäämpi ja lauluisampi.

Kokemäkijokivarren ko
Sävel ja sanat: Jari Isokorpi
Kaakkimaan pojan CV 10

Ko Suaman kiälen komijoin sana on se kiikkalainen ko.
Ko vahinkosa synty ko Kokemäen plikka kerran Kauvattalla sano että ko.
Ko ko ko ko ko kon.
kon kon kon kon ko.
Se soppii melkein joka paikkaan,
se kokemäkijokivarren ko.

Taikka no.

Ko opettaja sano meille koulusa,
ettei kukkaan saa sannoo ennää ko.
Eikä kon kon kon kon ko.
Eikä ko ko ko ko kon.
Ko pittää sannoo kuin sekä koska
ja kun kun kun kun kun.
Eikä kon kon kon kon ko.
Ei ko ko ko ko kon.

Ei ni.

Kome istuttiin silmät pyäreinä, kome laulettiin
ko ko ko.
Ko kenkän kannat sanoo ko,
ja sormet sano so so so.
Kon ope, täsäkin laulusa kommeesti
soi se kiikkalainen ko.

Nin no.

Komää olin täsä koko päivän Koppalaisen maasa,
ja kaikkialla kuulu että ko.
Kon kon kon kon ko.
ko ko ko ko kon.

Taikka no.

Kommää kompuroin kompastellen Raurun suuliin,
siältä kuulu että ko ko kon.
Siälä plikkojen kenkät sano ko.
Ja mulla kintut sano ko ko kon.
Ja pelimannin kenkä sano ko.
Ja permantokin kon kon ko.

Joko. Jo!

Ko tuli siihen kopukalla Mäkelän Tommi,
ja sekin sano, että kon
mun koninikin sanoo jo ko.
Ja sen kontit että kopotiko.
Se kylä vähän kummaa on,
ko sen kenkät sannoo koppotikop.
Se raviääni o,
ko kuuluu kavioista kopotiko.
Nynne perkeleet laukkaa pitkin Kiikkaa,
ko kuuluu koppotikop!

Nin o.

Ko kosin sitä Koppalaisen koppavaa plikkaa,
ko se suastu mutta sano sitten ko!
Ko kon kon kon kon
ko mun eksä sua kuumempi on…
Joku koppas mua kepakolla kumahtaen päähän
ja kallossa kaiku että kop!
Ja kon kon kon kon ko
ja ko ko ko ko kon.

Nin no.

Ko provasti mua Kiikan kirkolla siunas,
se sano että synti se on,
ko kokoajan sannoo että kon.
Ko pitäs sannoo koska sekä kuin
ja kun kun kun kun
eikä kon kon kon kon kon.

No ni.

On synnin palkka,
ko joutuu helvettiin, ko
sannoo liian monta kertaa ko.
Ja kon totta helvetisä ansaittee
koko konkkaronkka hiilihankon.

Nin no.

Mää koputin arkun kumisevaa kantta,
että kop kop kop kop ko.
Älkää viä kihvelillä hautaa umpeen luoko
konnen viälä kuollukkaan o!
Ko ko ko ko ko kon
ko tekis miäli sannoo pari kertaa ko…

Mää nousin kannen läpi haurasta,
ja kiikkalaiset sano ”oho!”
Laukkas Koppalaisen kopukat kirkonkylän läpi.
Kuulu koppotiko koppoti kop.
Kiikan pappi pelläästy
ja muljahti monttuun.
Sielä selitteli kon kon kon.
Huikkas Mäkelä hevosille
ptruu… väärä nuatti,
ko pittää olla kopotiko.
Kon pittää olla kiikkalainen ko!

Taikka no.

Kon jos te ootte tästä
täysin toista miältä,
nin mää sanon,
että hyvä on.
Suu vennuu ememmän ko
sannoo ninko opettaja käskee koska sekä kuin.
Ja kun kun kun kun kun.
Ko kon kon kon kon kon.
Ko kumminkin kuulostaa suuhun sopivalta
se kokemäkijokivarren kon.
Ko se meitin kotokiältä on!

Mörtin kuttu

Vähän lämmittelyä kiikkalaisella Vehkakorven nuatilla.

Piäni väliluritus
Teksti : Jari Isokorpi

Kaakkimaan pojan CV 9

Mää oon ollu itteeni täynä ko Mörtin kuttu, ko oon saanu pallautetta. Kampasin hiuksekki taa ninko Henry Tiili, konnei täsä palautteesta päätellen muuta taira olla eresä ko köyhän laulajan tiä.

Otin kumminki kitaran sylliin ettei vatta näy.

Itteensä täynä olevasta Mörtin kutusta ansio kuuluu Virtasen Tuaville, Kiikan entiselle posteljoonille, joka mulle siittä yks ehtoo mainitti. Vaikka itteeni hiukan taisin kehua… ei kai se kutulla mua tarkottanu?

Me kaks kiikkalaista henkiinjäänyttä muisteltiin vanhoja kahveepöyrän ääresä. Se oli aika turvallista, ko meirät molemmat on rokotettu… minut oikein sillä kuuluisalla Astra Senekalla.

Ko lavvantaiehtoona soitin kaverilleni Maralle Vanajan vanhaan pappilaan, siälä soi kaiuttimisa Eevan esittämä lehmälaulu. Oli kuulemma soinu koko ehtoon. Martti kehu Eevaa vualaasti ja lähetti terveisiä. Se kehu ylipäätänsä naislaulajia, Eevaa ja Aretta Vrankliinia. Se oli naisääniä kuunnellesa piristyny.

Se sano, että ”ko oon sun laulujasi kuunnellu monta ehtoota, se on vähitellen alkanu puuruttaa. Ko niisä on joka laulusa sama nuatti!”

Mää sanoin, että kappas kun oot huamannu. .. Oon aatellu jatkaa samalla nuatilla viälä seuraavat kakskymmentä vuatta ja vasta sen jälkeen vaihtaa.

Meillä Kaakkimaasa Kaakin Manta laulo kalevalanuatilla koko ikänsä, eikä se uutta nuattia opetellu, se vaan kipaleen jälkeen nauraa luritti päälle.

Leena-lehmän muistolle

Kirjoitin runon 13-vuotiaana Leena-lehmän hautajaispäivänä sinikantiseen vihkoon. En omistanut tuolloin vielä kitaraa. Jälkipolvet löysivät vihon ja loihtivat runoon sävelen. Ralli on kuvitettu Leenan laidunmaisemista 2000-luvulla otetuilla kuvilla.

Maaliskuussa 2015 kirjoitin Leenan tarinan. Kannattaa lukea täältä, jos Kauvatsan ja koko Suomen maitotaluoden historia kiinnostaa. Tarinaa on joiltakin osin hyödyntänyt myös historiantutkija.

Hautajaiset 1969
Sanat: Jari Isokorpi

Sävel: Eeva Isokorpi ja Pekka Aaltonen
Laulu: Eeva Isokorpi
Kaakkimaan pojan CV 8

Sinut vedettiin
kaivinkoneella pois
navetasta
takajalat edellä
keskellä koleinta kevättä
ikuisille laitumille
palveltuasi yli 15 vuotta
Suomen maitotaloutta.

Kylmä jäinen
kaivinkoneenkauha
nosti sinut
kuin keijukaisen
kylmään routaiseen
kamaraan,
ikuiseen lepoon.

Vain musta karhukoira itki
haudallasi,
kun suriseva kone
peitti sinut
suomalaisella mullalla
suomalaiseen peltoon
palveltuasi yli 15 vuotta
Suomen maitotaloutta.

Kylmä jäinen
kaivinkoneenkauha
nosti sinut
kuin keijukaisen
kylmään routaiseen
kamaraan,
ikuiseen lepoon.