Viimenen tanko Vähtärisä Sanat ja sävel: Jari Isokorpi Kaakkimaan pojan CV 40
On Kotka Sääksjärven rannalla. Soi soitto paviljonkissa – ja tanko punaisessa suulissa. Mansikan poimijaa saat luvan tanssittaa.
Hän tankoon kutsuu sinisillä silmillään. Tauolla tarjoo mansikkahuuliaan. On niisä polkaa ja senga senganaa. Mansikoista maukkain on huulet poimijan.
Et tanssi unelmaasi karkuunkaan! Ko vie sut tankoon ujo poika Kaakkimaan. Lähre mukaan, ehkä hiukan jammaillaan. Lähre mukaan, tyttö, Laraan istumaan.
Kun siinä istut nuoren pojan polvella. Ehkä tunnet: tää kesä on mallillaan. Kon viereen sait Kaakkimaan Cohenin. Et ehkä Leonardoa… kohelin kumminkin.
On Kulkkila ihmeitä tulvillaan. Soi rockenroll paviljongissa. Kiven päällä sylikkäin istutaan. Aurinko laskee Kotkan niemen taa.
On Kulkkila ihmeitä tulvillaan. Soi rockenroll paviljongissa. Kiven päällä sylikkäin suudellaan. Aurinko laskee Kotkan niemen taa.
On Kauvatsa kaunis kuin mansikka, kesäöisin mansikkatansseja. Sääksjärven rantaa käsikkäin kuljetaan. Kun suvi päättyy, Vähtäri suljetaan. On Kulkkila ihmeitä tulvillaan. Soi rockenroll paviljongissa. Tule mukaan, ehkä hiukan jammaillaan. Aurinko laskee Kotkavuoren taa.
Setälän kielioppi Sanat ja sävel: Jari Isokorpi Kaakkimaan pojan CV 39
Hän oli kuudentoista vasta Setämiäs Sonnilasta, kon päätti joka klopin päähän takoa kieliopin. Siälä Kavvattan pappilasa saunakamarisa päätti takoa joka klopin päähän Setälän kiäliopin.
Tuli Sonnilan pojjaan polkuun Kauvattalla käänne, kon Lähteenmäen koulusa piti oppia änk-äänne. Tiuskas Marttilan Alma: ”Älä mukuloilla tommosta teetä. Ei Kavvattalla ennenkän o tarvittu keetä!”
Kullaan plikat Sanat ja sävel: Jari Isokorpi Kaakkimaan pojan CV 38
Hepskukkuu, vatkataan, me Kullaan plikat. Jonne huuliaan nuollen tuijottaa. Pilkkumiin vatkataan, on samat kikat kuin Anna-mummullamme aikanaan.
Rinnat eestaas pomppivat, me tvistataan. Kiihkeästi koko ehtoo vatkataan. Joo me vatkataan, me Kullaan plikat. Munaa vatkataan kermapiirakkaan.
Kon kyykysä me reisillämme vatkataan, saa Jonnenkin se ylähuultaan puraisemaan. Joo me vatkataan, me Kullaan plikat. Ookko Kullaata nähny millonkaan?
Kon kyykysä me reisillämme vatkataan, saa Jonnenkin se polviansa vispaamaan. Joo me tverkataan, me pervot plikat. Ookko Porvoota nähny millonkaan? Ookko Porvoosa käyny millonkaan? Ookko Porvoota nähny millonkaan?
Vatkaten ja vispaten he oppivat: ylös alas sivuille NE pomppivat. Joo me vatkataan, me Kullaan plikat, tää on twistiä, ei womanspleinausta. Tää on twistiä, ei womanspleinausta. Tää on twistiä, ei womanspleinausta.
Nyt alkaa Kaakkimaan pojan CV:n neljäs tuotantokausi.
Lavvantaimakkaraa Sanat ja sävel: Jari Isokorpi Kaakkimaan pojan CV 37
Satakunnan juhlaruaka, toi mannankryynivelli, oli maistuvaa mutta keveetä. Kon koulusta pääsin, oli kiljuva nälkä eikä repusa eres evväitä. Nimme kimman kansa laskimme kolikkomme yhteen: Ostimme Taskun kaupasta lauvvantaimakkaraa ja tulista sinappia Ainolta koko rahalla.
Lauvvantaimakkaraa, ei mar nälkänen … tierä … parempaa. Jossei rikastusi ihan ja saisi pihvilihhaa, mutta harvon täälä semmosta saa.
Nälkäsinä taivalsimme kuuren kilsan matkaa puhumatta kohti kotoa. Niskaan vihmoi syksyn jääkylmää räntää, voisi kuusen alla pitää taukoa. Kaakkimaantienhaarasa Isonkuusen alla avasimme suuren paketin. Kastoimme makkaraa tuliseen sinappiin: se oli sen syksyn romanssi.
Lavvantaimakkaraa, ei maar … Helsinkisä semmosta saa. Etu-Töölön miniasunnoisa kiireisinä hotkivat tofua ja muuta mautonta.
Lavvantaimakkaraa joskus lavvantaina Kaakkimaasa saa. Kon kuratietä prohjaaan, tekkee miäli palvilihhaa ja mummun sotkemaa sokkaraa.
Lavvantaimakkaraa ei kai… Hesan plikka millonkan saa, kon komerosa asustaa ja leivän päälä mutustaa tofua tai muuta mautonta.
Lavvantaimakkaraa joskus lavvantaina Kaakkimaasa saa. Kon tuiskun läpi rämmin, tekkee miäli veripalttua, ja ::mummun kokkaamaa sokkaraa::
Näläntorjuntaa Sanat ja sävel: Jari Isokorpi Kaakkimaan pojan CV 36
Pirunmoisella voimalla iskin halki pöllejä. Kuorin massapylkkejä. Heinäseipäät teroitin morapuukkolla. Löin reijän peltoon rautakangella. Taskuun mummu mulle laittoi satasen. Sano: ”Kaupasta voit ostaa mitä vaan. Nuuka pitää olla, muttei näyttää köyhältä. Paksu rahapussi miestä komistaa.
Pappi tai Palmin isäntä susta tulee varmasti. Mutta kumpi tulee… sehän katsotaan.
Joka Palmin isäntä vuorollaan on luotu raatamaan, häntä taivaasa vasta palkitaan. Pappina kon palloilee ja elää herroiksi, niin mannalla maan päällä ruokitaan.
Pappi ja Palmin isäntä susta tulee varmasti. Vai kumpi tulee… No sehän katsotaan.”
En teininä mä rahasta piitannut ollenkaan. Mua köyhänä joku saattaisi rakastaa. Tein töitä tiilitehtaalla ja öisin runoilin, juhannuksena tytön kauneimman kohtasin.
Pappia ja Palmin isäntää, ei kai piru vie, minusta… tule milloinkaan.
Kun oppikoulu päättyi ja päähän lätsän sain, lähdin Tampereelle opiskelemaan Erkki Ala-Könnin oppilaaksi kansanmusiikkiin ja Väinö Kirstinän runopiiriin. Kun kesätoimittajana lehteen juttuja kirjoitin, niin ihmettelin: siittä maksettiin. Pääsi likkafrendi päivätöihin suureen kaupunkiin. Meillä meni ihan kivasti.
Me olimme niin onnellisia, että hävetti. Rahattakin… runoilija pärjäisi.
Pappi ja Palmin isäntä musta tuli kumminkin, vaikken sitä lainkaan uskonut. Luulin että kärräisin tiiltä tehtaalla ja unohtaisin hullut unelmat.
Nyt mä olen eläkkeellä Palmin isäntä, on vierelläni kaunis ruustinna. Hän säteilee kun näppäilen näitä ralleja ja laulan hälle syksyiltana.
Pappi ja Palmin isäntä musta tuli sittenkin, vaikken sitä lainkaan uskonut. Luulin että kärräisin tiiltä tehtaalla ja unohtaisin hullut unelmat.
Ralli kertoo sateenkaaren laidalla kulkevasta runoilijasta.
Liian kaunis nainen Sanat ja sävel: Jari Isokorpi Kaakkimaan pojan CV 35
Olin liian kaunis nainen sielultani ainakin kuin Jenni Vartiainen mutta paljon kauniimpi. Olin villi kaunis nainen, kitaraani soittelin kuin Anna Rahikainen kilvoittelin. Ovat tarinani kultaa. Saapaskoru kimaltaa. Katseellaan kaunis nainen toista naista rakastaa.
Olin nuori herkkä nainen niin kuin varmaan sinäkin. Sielun syvän tuskan tähän ralliin piilotin. Lala laa lalla lallaa. Lala laa, lalla laa. Laa lalla lallaa. Laa.
Olin liian kaunis nainen, arvaat varmaankin kuin Jenni Vartiainen mutta paljon kauniimpi. Olin sairaan kaunis nainen, unta nähdä uskalsin, rujo pojankoltiainen mutta kaunis kumminkin.
Bella tsau Sanat ja sävel: Jari Isokorpi Kaakkimaan pojan CV 34
Kenen onkaan toi märkä kieli? Oi Bella tsau, Bellla tsau, Bella tsau tsau tsau. ::Kenen onkaan toi märkä kieli? Se mua nuolee kasvoihin.::
On Bella koira. Iloinen koira. Oi Bella tsau, Bellla tsau, Bella tsau tsau tsau. On Bella koira, pörröinen koira, joka häntää heiluttaa. On Bella koira, niin musta koira, joka häntää heiluttaa.
On Bellan silmät anovat, kauniit. Oi Bella tsau, Bellla tsau, Bella tsau tsau tsau. ::On Bellan silmät anovat, kauniit. Ne mua silmiin tuijottaa.::
Ne multa pyytää: Pliis anna pullaa! Oi Bella tsau, Bellla tsau, Bella tsau tsau tsau. ::Kun sitten väännän pytkyn pullaa. Se mulle tarjoo tassuaan.::
Sen silmät anoo: saisinko talkkunaa? Oi Bella tsau, Bellla tsau, Bella tsau tsau tsau. ::Kun teen ison lautasellisen talkkunaa, se sitä kielellä lutkuttaa.::
Ei Bella pantaa halua kantaa. Oi Bella tsau, Bellla tsau, Bella hau hau hau. ::Eihän se pantaa halua kantaa. Ei tahdo luopua vapaudestaan.::
Kenen onkaan toi märkä kieli? Oi Bella tsau, Bellla tsau, Bella tsau tsau tsau. ::Kenen onkaan toi märkä kieli? Se mua nuolee kasvoihin.::
Ralli juhannuksesta 1962: Sankaritarina mummuni johtamasta pelastusoperaatiosta, jossa kuusivuotiaana olin mukana.
Kantripoika kertoi maalaisesta kaupungissa. Seuraava ralli kertoo kaupunkilaisesta maalla.
Paskahuusi palaa Sanat ja sävel: Jari Isokorpi Kaakkimaan pojan CV 33
Meni kesävieras paskahuusiin. Sytytti tupakin. Pyyhki perseensä Seuraan. Tumppas tupakin reijän reunaan. Ja heitti natsan paskakasaan keskelle Seurojen. Reijän alla roihusi kohta tulipalo hirmuinen.
Paskahuusi palaa – jee. Paskahuusi palaa-ou jee. Paskahuusi palaa – ou, ou. Jee…
Sivutuulesa liekki kaartoi, nuoli naveton seiniä. Oli navetosa lehmiä ja sen vintillä heiniä. Silmät kauhusta ammolla koitti lehmä ammua: ”Toi rovio seinän takana sais vitsi vie sammua!”
Paskahuusi palaa – jee. Paskahuusi palaa- ou jee. Paskahuusi palaa: Ammuu! Jee…
Plikka istui reijällä ja luki Reginaa. Käsilaukun uumenista kaivoi lisää tupakkaa. Lauloi toivelauluja, kai jostain uneksi. Tupakkinsa tumppasi ja uuden sytytti.
Paskahuusi palaa – jee. Paskahuusi palaa-ou jee. Paskahuusi palaa – ou, ou. Jee…
Mitä mailmasta tulisikaan ilman miehiä? Oli kaksi kovaa palomiestä: isäni ja mä. Kaivosta vettä nostimme, mummu juoksi erellä. Me tulipalon sammutimme kaivovedellä.
Paskahuusi palaa – jee. Paskahuusi palaa- ou jee. Paskahuusi palaa – ou, ou. Jee…
Sankan savun keskeltä löytyi tekijä. Silmissään oli kyynel ja mustaa meikkiä. Moinen pyromaani kai täytyy ammuttaa, mutta serkkuplikan perse pitää ensin sammuttaa.
Paskahuusi palaa – jee. Paskahuusi palaa- ou jee. Paskahuusi palaa – ou, ou. Jee…
Sama nykykielellä:
Biovessa palaa – jee. Biovessa palaa- ou jee. Biovessa palaa – ou, ou. Jee… Ja slangilla: Miks pöndepaskis eldas – jee? No pissis tumppas dunkkikseen. Landepaskis prennas ou ou. Jee.
Kaikki mukaan: Paskahuusi palaa – jee. Paskahuusi palaa- ou jee. Paskahuusi palaa – ou, ou. Jee…
Ralli syntyi, kun maalliikkona yritin kantrisoittoa ja mietin, millainen voisi olla kantripoika, joka on etsiytynyt Helsinkiin. Monet kantribiisit kertovat maalaisista kaupungissa. Oleellista niissä on monesti kotiseudun haikea muistelu. Tarinan pitää olla hiukan murheellinen, vaikka soitto kulkee duurissa. Sain jonkin verran aineistoa omasta elämästä, olinhan maalaispoika: Helsingissä opiskellut ja työskennellyt.
Kantripoika Sanat ja sävel: Jari Isokorpi Kaakkimaan pojan CV 32
Minä olin Kaakkimaan kantripoika. Oli peltoja, mettiä, juustoa ja voita. Sitten tutustuin mä pullukkaan eikä lehmipoikaa musta tullukkaan. Oo… oo… Piupali paupali pou.
Kon Helsinkiin tuli kantripoika, oli mustat farkut ja musta paita. Kysy jengi: ”Tuukko messiin meitä ruoskimaan? Toi synkkä musta tyylis meitä innostaa!” Oo… oo… Piupali paupali pou.
Ei Helsinkisä paljon tekemistä keksi, jos kiinnosta ei sadomasoseksi. Sanokaa mua vaikka Makkoseksi. Se lepposa taiteilijanimi on. Oo… oo… Pimputi pamputi pom.
On miälesä Kokemäkijokivarren kukka, punatukkaplikka nimeltään Annukka. Voi kuinka palvon mä Annukkaa! Vaikken oo pitkään aikaan pannukkaan. Oo… oo… Piupali paupali pou.
Mää Helsinkisä täälä näppejä nualen. Ahtaasti asun. Kai kulmille kualen. Voi kuinka palvon mä Annukkaa, vaikken oo aikoihin pannukkaan. Oo… oo… Piupali paupali pou.
Minä olin Kaakkimaan kantripoika. Oli peltoja, mettiä, traktori ja koira. Sitten tutustuin mä pullukkaan eikä lehmipoikaa musta tullukkaan. Oo… oo… Ei ison talon isäntää tullukkaan. Oo… oo… Piupali paupali pou…
Kaakkimaanpoijjaan CV:ssä olemme edenneet kolmanteen tuotantokauteen. Seuraava ralli kertoo syntymäseutuni harrastuksesta, 1960-luvun lopulla suosiota saaneesta lekan heitosta. Isäni Esko otti lapiosta kahvan, kiinnitti sen vaijerin päähän ja teki vaijerista metrin mittaisen varren viisikiloisen lekan nuppiin. Sen kanssa pojat ja miehet pyörivät villisti Isonkorventiellä. Kerran heittoväline lipsahti käsistäni ja sitä piti hakea naveton katolta. Olin siinä lajissa varsin etevä, jopa voimamiehiä parempi. Se oli kehittävä harrastus myähempää elämääni ajatellen.
Kaakkimaan poijjaat lekkaa heittämäsä Sanat ja sävel: Jari Isokorpi Kaakkimaan pojan CV 31
On syntymäseutuni Kaakkimaa tuala mettän takana. Mää kasvoin Palmin kulmilla Kaakinkorvesa.
Iso Iisakki oli voimamies ja viinankeittäjä. Ja veljensä pojanpojasta tuli saappaanheittäjä.
Mitä heittäjäpoika tarvitsee? No ehkä hiukan pontikkaa. Kon sekottaa sitä pilsneriin, siittä ilosen miälen saa.
Me tiällä lekkaa heitettiin, ja ryypättiin pontikkaa. Emme innoisamme lainkan huamannu yhtä sinistä saappia.
Tuli poliisi multa kysymään: ”Mistä rojua ostaa saa?” ”Oon heittäjä vaan, emmää tiä, mitä ostaa tarkottaa.
Oon urheilija vaan, enkä mää tiä, mitä mistä ja keneltä saa. Mää vauhtia otan ja heitän vaan. Aina heittäjälle tarjotaan.”
Mää vauhtia otan ja heitän vaan. Aina heittäjälle tarjotaan.
My great uncle Iisakki was a famous moonshine man. And the police chief of Kauvatsa was Iisakki’s best friend.
There is a region named Kaakkimaa, people have so many stories to tell. It’s a home of big and handsome men. I know I’m one of them.
Taatani veli Iisakki oli viinankeittäjä. Ja seurun reiru nimismiäs oli Iisakin ystävä.
On hurja seutu Kaakkimaa tuala mettän takana. Susiliuma ulvoo haikeesti. Piru nauraa taustalla.
Novgorod Sanat ja sävel: Jari Isokorpi Kaakkimaan pojan CV 30
En syntynyt tangolaulajaksi, minä päädyin tangon taitajaksi, kon ystävyysmatkalla saavuin Novgorodiin. Oli mukana yksi näyttelijäplikka, sen nimi taisi olla Sinikka; se mua tanssibaarisa tangoon haki.
Plikka on notkee, ilta on pimee, viimeinen tango Novgorodisa, semmonen tanssi sielusta mehun imee.
Siirrän vasemman jalan reisien väliin, teen oikeaoppisen lantioliikkeen, hän ohjaa mua, hän tuntee tangon niksit. Nopein askelin lattiaa kiihdytämme, taivutuksin yleisöä viihdytämme, saamme aploodeista ja pyörähdyksistä kiksit.
Jalka on nopee, ilta on pimee, viimeinen tango Novgorodisa, semmonen tanssi sielusta mehun imee.
Sinisissä suntiksissa (suomalainen chanson) Sanat ja sävel: Jari Isokorpi Kaakkimaan pojan CV 29
Tuli sähke komppaniaan. ”Lähettäkää se kiharapää! Stadiin hengailemaan tarvitaan esikunnalle lähetti.” Stadiin hengailemaan tarvitaan esikunnalle lähetti.
Oli vuosi viiskytkaks. Tulin olympiakaupunkiin. Aleniuksen, sen stadin kundin kanssa, buliin mestaan me dallattiin ilmavoimain suntikset päällä, isoon tupaan me asteltiin..
Oli siälä monta mukavaa ja niitä, jotka maalaisille vittuili. Mää kouraani seinältä nappasin puisen harjoituskäsikranaatin. Silmäklasit pitkin laattiaa kiäri, kommää pikkusen lakaisin. Yläpetiltä loikkasi Alenius, ja nyrkillä säesti.
Lentokapteeni Karhusen kanssa yläilmoisa lennettiin. Teimme surmansilmukoita. Maata kohti me syöksyttiin. Kysy hävittäjä-ässä multa: ”Eikös nätti oo tää Helsinki?” ”No, kyl se aika nastalta näyttää, kon sitä ihailee pää alaspäin?”
Oli esikunnan lähettinä mulla noita urheilukiireitä. Nyrkkeilin, painin, ja everstin tyttären kanssa pelasin tennistä. Sain urheilijagimmasta morsiamen. Oli kai niitä muitakin, kun dallaa rennosti siniset suntikset päällä noilla kaduilla Helsingin.
Muistuu mieleen toi Muhoksen Armi, josta päällystö haaveili. Mutta se joraamaan lähti vain minun kanssani. Kon yöllä sitä hotelliin saattelin, nin se korvaani huokasi: ”On suomalainen solttu kyllä kommeempi… mutta filippiino on rikkaampi. Huah… filippiino on rikkaampi.
Viimeinen tango Vähtärisä Sanat ja sävel: Jari Isokorpi Kaakkimaan pojan CV 28
Vihellysintro.
On Kotka Sääksjärven rannalla. Soi soitto Vähtärin paviljongissa – ja tango punaisessa suulissa. Mansikan poimijaa saat luvan tanssittaa.
Hän tangoon kutsuu sinisillä silmillään. Tauolla tarjoo mansikkahuuliaan. On niisä polkaa ja senga senganaa. Mansikoista maukkain on huulet poimijan.
Et tanssi unelmaasi karkuunkaan! Kon vie sut tangoon ujo poika Kaakkimaan. Lähre mukaan, ehkä hiukan jammaillaan. Lähre mukaan, tyttö, Laraan istumaan.
Kun siinä istut nuoren pojan polvella. Ehkä tunnet: tää kesä on mallillaan. Kon viereen saat Kaakkimaan Cohenin. Et ehkä Leonardoa… kohelin kumminkin.
On Kulkkila ihmeitä tulvillaan. Soi steppijatsi paviljongissa. Kiven päällä sylikkäin istutaan. Aurinko laskee Kotkan niemen taa.
On Kauvatsa kaunis kuin mansikka, kesäöisin mansikkatansseja. Sääksjärven rantaa käsikkäin kuljetaan. Kun suvi päättyy, Vähtäri suljetaan.
On Kulkkila ihmeitä tulvillaan. Soi rocken roll paviljongissa. Tule mukaan, ehkä hiukan jammaillaan. Aurinko laskee Kotkavuoren taa.
Onko kukaan koskaan pitänyt hauskaa? Seuraava kipale kertoo lievää rankemmasta bilettämisestä perjantain ja lauantain välisenä yönä.
Sanna tanssii Sanat ja sävel: Jari Isokorpi Kaakkimaan pojan CV 27
Sanna se tanssii, ja koko kansa bailaa, löylyä lyö sekä pämppää ja laulaa. Mutta selvittämättä se vieläkin on, että miten kävi Kekkoselta rocken roll. Miten kävi Kekkoselta rocken roll?
Kon Kekkonen Kaiharin mökillä heräs, huomas että on morapuukko seläs. Juoksi mettän läpi ja hallituksen keräs: asiallisella äänellä kokouksen vetäs. No sattuuhan semmosta, kaverit sen ties: ”Se on humalasa tosi kova naistenmies.”
Kon täytetään kohta pääministerin kolo, voi kansalle tulla vähän orpo olo. Jos ei maatamme johdakaan Sanna Mariini, tuo tunteita nostava ilonpilleriini. Kun Sanna tanssii, se kilpailijaa ressaa, on Sanna suositumpi Ruotsin prinsessaa. Kun Sanna tanssii, se Suomea nostaa, on Sanna kuumempi prinsessaa.
Seuraava ralli Kauheeta vauhtia etteenpäin kertoo siittä, mitä me urheilijapoijjaat oikeesti halutaan. Paljon rahhaa? Ei… Mainetta ja kunniaa? E-hei… Kultasen mitalin? Ei… Vaan emännän!
Kauheeta vauhtia etteenpäin Sanat ja sävel: Jari Isokorpi Kaakkimaan pojan CV 26
Nai nai nai nai nainananainai, nai nai nai nai nainananainai, nai nai nai nai, nai nai nai nai, nai nai nai nana nannannaa.
En sua kilpaurheiluun haasta, vaikka tuunkin Kaakkimaasta. Kaakkimaantietä, Kaakkimaantietä kauheeta vauhtia etteenpäin.
Paljaat varpaat on juastesa paras, ko lujjaa mennään mäkkee alas, Mäkelänmettänahretta alas ja Rintalan aukeeta etteenpäin.
Emmää voitosta huali, on tärkee toi kuntoilupuali. Kunnolla kepitän kovankin haasteen, kon vaan kunnon emännän saan.
Ehtoolla tartun mää vaijerilekkaan, pyärin ja helvetin kauaksi nakkaan. Heinäseipäänkin pitkälle heitän ja massapylkkejä etteenpän.
Enkä mää vauhrista yhtään tinki, ko jalkojen alla on kiakkorinki. Saapaskin liitää yli pellon ja kaartaa jonnekkin mettäänpäin.
Emmää maineesta huali. On tärkee toi ulkonäköpuali. Plikkojen sydämiä hurmaan ja hauskutan keskivartalollani kommeella.
Kentällä siron minä piikkarit jalkaan. Siittä se juaksukilpailu alkaa. Kentän reunaan kuappia kaivan, ja lähtöasentoon kyyristyn.
Sitten kun laukee starttipistooli, on valmiiksi tehtynä urheilubooli. Siinä on paljon lährevettä ja pikkusen sporttista pontikkaa.
Emmää mammonasta huali. On tärkee toi juamapuali. Etten pyörtyisi nestehukkaan, jos viäreeni ketterän emännän saan.
Kun sitten loppuu se urheilupuali, kansalla on musta kauhee huali, kun minä tanssin ja urheilujuamia lipitän plikkojen kunniaks.
En sua kilpaurheiluun haasta, vaikka tuunkin Kaakkimaasta. Kaakkimaantietä, Kaakkimaantietä kauheeta vauhtia etteenpäin.
Tästähän kaikki unelmoivat: eläkeläisen elämästä. Seuraavassa rallissa kerron realistisesti, millaista se on.
Mustikoita ja piparminttua Sanat ja sävel: Jari Isokorpi Kaakkimaan pojan CV 25
Nam, hyvää, sano Pirjo, teki mustikkasmoothien. Sen piparmintulla maustoi. Minttu kasvaa tosa seinän takana. Mustikat hän poimi ladon nurkalta.
Tämä on eläkepapan elämää, herkullista ja terveellistä. Ko seikkailua haluan niin tartun kitaraan. Ja laulun teen vaikka mistä.
Nuorempana monta seikkailua koin. Elämäni oli vaarallista. Ko Kaakkimaahan syntyy, ei vaaraa välttää voi. On mettään eksyminen pirullista.
Käiväräisen Tarmon kans mettään öksyttiin. No mitäs, kuljin kera morapuukon. Vähtärin mettäsä kiven päällä sain plikalta mä ensimmäisen suukon.
Ko jengi mua hakattavaks mettään raahasi, en kironnut, en ruvennut mä parkuun. Kiven maasta koppasin ja päähän kumautin. Pääsin sillä tavoin karkuun.
On kuljettuna takanani pitkä elämä. Ei koko stoori mahdu tähän ralliin. Näen edessäni tassilla mustikkapiirakan… Jätän runoratsun rouskuttamaan talliin.
Runoilijoillekin liputetaan. Seuraava laulu kertoo opiskelusta Tampereen yliopiston humanistisessa tiedekunnassa, jossa modernin runouden prakticumia veti Marja-Leena Vainionpää. Yksi analysoimistamme runoista oli Federico Lorcan Lolita, veteen hukkunut tyttö, joka jäi vaivaamaan mieltäni.
Runoilija Sanat: Jari Isokorpi ja Federico García Lorca Sävel: Jari Isokorpi Kaakkimaan pojan CV 24
Runoilija talvella Tampereella ohi sorsapuiston askeltaa modernin runouden prakticumista kohti Hervantaa. Kävellessä hän säveliksi punoo Federico Lorcan runon:
Laulaa alaston yö. Tummuvat maaliskuun sillat. Lolitan kylvyssä välkkyvät suolainen vesi ja liljat. Oksat kuolevat rakkauteen.
Katoilla kimaltaa yön anis ja hopea. Hopeaa purot ja peilit. Anista valkeat reidet. Oksat kuolevat rakkauteen. Oksat kuolevat rakkauteen.”
Rakkaudesta riutuva Isonkorven Jooseppi Kiimajärveen sukelsi. Pyykkärimummot kertoivat, miten pinnan alle katosi. Sillä lailla isosetä, rippikoulupoika teki renkipojan elämästä runon.
Me humanistit talvella Tampereella runoutta opiskeltiin. Ympäri Suomea hajaannuttiin. Perheitä perustettiin. Elää se runoilija silläkin tavoin että eteenpäin kävelee, ja mestarin lailla suomen kielellä sanoja solmeilee. Ja mestarin lailla suomen kielellä sanoja solmitsee.
Ko mää olin viistoista, ja Tarmo kuustoista, nin Tarmo osti jumalattoman ison moottoripyärän, joka oli 350 kuutioinen ja kakstahtinen. Sen nimi oli Jaava. Sitte me mentiin!
Tarmon Jaava Sanat ja sävel: Jari Isokorpi Kaakkimaan pojan CV 23
Johdatus Aino Räsäsen Helena-kirjojen ja 1970-luvun teinipopin maailmaan. Ylempänä sovitus, jolla osallistun Juhannusviisu 2022 -tapahtumaan 🙂 Melodiaa on madallettu yhdellä sävelaskeleella verrattuna alempaan versioon.
Matkalla Myllymaahan Sanat ja sävel: Jari Isokorpi Kaakkimaan pojan CV 22
Tarinan keksi kai Valtosen Hilja. Liekö se Jari ja Helena-kirja, josa Jarina tansseisa etsin Helenaani? Minä olin Kaakkimaan pojista nuarin. Sormet paleli ko jäisiä perunoita kuarin. Pullotin, aarteen kätkin alle puarin.
Kaakkimaan pojat tanssimaan! Kaakkimaan pojat oo-oo. Kaakkimaan pojat matkalla Myllymaahan.
Oli perunaviiniä puarin alla. Me vauhtiin pääsimme sitä juamalla, kon Isonkorven tiältä kurvasimme Kiikkaan. Sano Onni: ”On teitillä aikaa vartti Kiikkapään baarisa ottaa startti”. Join pöyräsä vartin aikana seittämän kaljaa.
Kaakkimaan pojat tanssimaan! Kaakkimaan pojat oo-oo. Kaakkimaan pojat matkalla Myllymaahan.
Täytyy myöntää, että jännittää vähän, jos Kerttulan plikka eksys lauluun tähän; häntä koulusa olin vähän ihaillut vilpittömästi. En tarkemmin likan nimmee muista. Se taisi olla Helena tai Angelica. Suakaa anteeksi, kon on toi muistivika.
Kaakkimaan pojat tanssimaan! Kaakkimaan pojat oo-oo. Kaakkimaan pojat matkalla Myllymaahan.
Se oli Angelica kiihkeä ruskeatukka tai Helena poikien sielujen hukka. Oli heitillä lennokas askel ja leikkisä hymy. Tunnelma nousee, tekkee miäleni laulaa. Sivelen pullon viileää kaulaa. Ovat Kaakkimaanpojat matkalla Myllymaahan.
Kaakkimaan pojat tanssimaan! Kaakkimaan pojat oo-oo. Kaakkimaan pojat matkalla Myllymaahan.
Siinä se ehtoo yähön kulu, ko perunaviini alas nialusta valu. Me Askon kansa otettiin pihasa huikkaa. Ei hönöpäisä ilkene hakkee kettään. Vois iskuyritys mennä mettään. En Angelikkaa kehtaa eres moikkaa.
Kaakkimaan pojat tanssimaan! Kaakkimaan pojat oo-oo. Kaakkimaan pojat matkalla Myllymaahan.
Yks plikka eresä äkkiä seisoo, minulle niiaa ja käteeni tarttuu, huulillansa arvoituksellinen hymy. On Helena ehkä hiukan nuori. Ei keskeneräisyys häiritte lainkan. Hän on siinä valosa maailman kaunein friidu!
Kaakkimaan pojat tanssimaan! Kaakkimaan pojat oo-oo. Kaakkimaan pojat matkalla Myllymaahan.
Verän liki, tanssimme foksin tai pari. Sulaurumme ko kuuma pari. Kuiskas Helena korvaani: ”Soita mulle, Jari!” Sinä iltana ei ennää tapahru muuta. Takapenkillä suutelen pullon suuta. Miten hyvältä maistuukaan perunaviini.
Kaakkimaan pojat tanssimaan! Kaakkimaan pojat oo-oo. Kaakkimaan pojat matkalla Myllymaahan.
Raittiusliikkeen panivat 1800-luvun lopulla alulle sivistyneet miehet, joiden lempiharrastus oli laulaa juomalauluja, rupatella ravintolassa taiteista ja maailmanmenosta – ja ottaa keskenään kuppia. Omia joskus railakkaitakin juomatapojaan he pitivät esikuvallisina, mutta heitä harmitti porukka, joka rähjäsi juovuksissa ilman sen kummempaa mieltä kohottavaa tarkoitusta. Sille oli tehtävä jotain ja humanisteja kun olivat, he ehdottivat ratkaisuksi kohtuullisuutta … Seuraava ralli kertoo viattomasta harrastuksestani.
Taipumuksestani juomalauluihin Sanat ja sävel: Jari Isokorpi Kaakkimaan pojan CV 21
Minä olen palkittu raittiusmiäs, ja sille ny nostan maljan. Konnen mää ota ko sillon tällön ja saunasa jokusen kaljan.
Kon kitaraa rupesin soittelemaan, opin Bellmanin sångbookista. Ei semmosta naista kon Ulla Winblad löyrä mualta kon krouvista.
Kyllähän kahvee hyvvää on, kon siihen kastaa pullaa. Ko pullan päälle voita pannee, se oikein suusa sullaa.
Miätin, ei se mistään kotosin oo punahuulista vain haaveilla, kon voi Ellin boksisa piänet ottaa, vähän hönösä lauleskella.
Entinen plikkakin toristi: on maineeeni pelkkää huhhuu. ”Eihän se Jari paljon viinaa jua, vaikka se siittä puhhuu.”
Jos minä piänestä nillittäisin, ja naamani olis nuiva. Nin mahtaisi tästäkin juamalaulusta tulla aika kuiva. Saattaisi tästäkin juamalaulusta tulla aika kuiva!
Seuraava ralli kertoo merkittävästä urheilijasta ja taiteilijasta. Se on myös kunnianosoitus menneiden polvien rakennustyölle. Vuonna 1968 pystytetty Kiikan uimahalli oli yksi ensimmäisistä Suomessa.
Rautavaaran Tapio Sanat ja sävel: Jari Isokorpi Kaakkimaan pojan CV 20
Kuusikymmentäluvulla löin Kiikasa Tapsan kanssa kättä. Maailman parhaat heittäjät tuntevat toisensa esittelemättä.
Minä olin silloin kakstoistavuatias pikkupojan pätkä. Tapsalla oli flanellipaita -ja hän oli kuuluisa jätkä.
Oli Kiikasa menosa uimahallin harjannostajaiset. Ko me kaksi kommeeta käteltiin, kuvittelin, että ihastuvat naiset.
Plikkojen suosikkeja siihen aikaan oli Kirka sekä kultatukka Dänny. Sotasukupolven laulajat nuorta yleisöä kovasti pänni.
Otti porukka kahvetta ja konjakkia, sai koreittain kaljaa juara. ”Kenenkähän irea se mahtoi olla Rautavaara tänne tuara.”
Siälä rakennuspölyn keskellä söi soppaa Kiikanojan kansa. Tapsa nöyränä nurkasa lauloi ja soitteli kitaraansa.
Uimahallia juhlitaan. Pankki tarjoaa lisää juamaa. Ko laulaja yksin hiljaa istuu, tuskin moni eres häntä huamaa.
Eihän meitä vanhoja pappoja kukaan juuri minään pirä. Mutta laulumme kuitenkin vuosien päästäkin soivat elävinä. Laulumme kuitenkin vuosien päästäkin soivat elävinä!
Ydinpommien varjossa vaurastui optimistinen kansa. Siksi Kekkosen aikaan.
Kekkosen aikaan Sanat ja sävel: Jari Isokorpi Kaakkimaan pojan CV 18
Lämmöllä muistelen Kekkosen aikaa, ko olimme nin rähmällämme, välillä oltiin plikkojen päällä ja välillä selläällämme. Kekkosen aikaan halitulijal alla, päällä ja selläällämme.
Kekkosen aikaan venäläisten kanssa kippisteltiin maljaa. On paljon kiljua poreilevampaa ko klasisa on samppakaljaa. Kekkosen aikaan halitulijal na zdorovje ja otetaan maljaa.
Oli naapurien kesken semmonen tapa, että saunotaan ja otetaan grogii. On paljon hauskempi kaveria olla, ko että turhan tähren sotii. Naapurien kesken halitulijallaa saunotaan ja otetaan grogii.
Ko nuaresta pitäen saa nauttia luattamusta ja ystävyyttä, ei ole miäleltään katkera, eikä tappele ilman syytä. Nuaresta pitäen halitulijallaa harjoitetaan ystävyyttä.
Plikat oli kauniita Kekkosen aikaan, eikä ne paljon puutu nykkään. Täytyy myäntää että kansojenvälisestä yhteistyästä mä tykkään. Plikat oli kauniita, halitulijallaa, eikä ne puutu nykkään.
Kaiholla muistelen Kekkosen aikaa, ko olimme niin lääpällämme, välillä oltiin sellääsä ja välillä selläällämme. Kekkosen aikaan halitulijallaa ko olimme nin lääpällämme.
Oli kommunistiplikalla punaset posket, ko se kapinalauluja veisas. Sukuni tarinaa muistellessa kyynel tulla silmiin meinas. Kommunistiplikka ko halitulijallaa meirän kylän lauluja veisas.
Vaivaistaloisa Kekkosen aikaan syätiin lihasoppaa. Ny uuret valopäät aatteinensa liharuakia stoppaa. ::Onko se kumma jos halitulijallaa me kaipaamme Kekkosen aikaa?::
Nymme Suamesa elämme tätä bile-Sannan aikaa. Ko Kristan silmiä kattelee on niisä nin kummaa taikaa. On elämä onneksi halitulijallaa melkein ko Kekkosen aikaan.
Minä ja setäni Ernesti olisimme saattaneet päittäin vaihtaa elämäntarinaa, jos olisimme syntyneet toistemme sukupolveen, Ernesti ilmastoahdistuksen ja minä suurten sotien aikaan. Ernesti syntyi 18. marraskuuta 1914. Eilen siitä tuli kuluneeksi 107 vuotta. Ernesti kaatui jatkosodassa 24. marraskuuta 1941 täytettyään juuri 27 vuotta. Siitä tulee ensi viikolla 80 vuotta. Siksi tämä laulu Ernestin viimeisestä elonpäivästä.
Saimme keinua Ernestin kanssa eri aikoina mutta samassa keinusstoolissa saman naisen sylissä shaaliin kiedottuina. Mummultani Palmin Senjalta kuulemani sukutarinat sisälsivät sellaisia realistisia yksityiskohtia, että pelkään niistä jäävän nykypäivän lapsien hoitokodeissa paitsi. Totta kai mummu kertoi rajamies Ernestistä, jonka kuva oli seinällä.
Isäni Esko oli Ernestin kaatuessa täyttänyt yhdeksän. Hän muisti viimeisen tapaamisensa Ernestin kanssa ja tämän lausumat sanat Kauvatsan rautatieasemalla: ”Pirä poika ittestäs huolta!”.
Kun kesällä puolitoista vuotta sitten tein laulun Ernestistä, käyttökelpoista materiaalia oli koossa niin paljon, että tajusin, ettei se mahdu yhteen ralliin, vaan siitä tulisi pitkä kuin Kalevala. Päätin keskittyä jatkosodan yhteen maantieteelliseen paikkaan, kolttien Suonikylään ja kiteyttää tarina yhteen päivään, tai jos tarkkoja ollaan, muutamaan.
Käytössä minulla oli huippulähde, Petsamon Erillisosaston historiikki Luton miehet, päivä päivältä etenevine tapahtumineen. Sen kirjausten mukana pääsin aikamatkalle Rajavartiokomppanian sen hetken sijoituspaikkaan Luttojoen varrella sijaitsevaan Petsamon Suonikylään, jossa Erillisosasto Pennasen eli Luton miesten tehtävänä oli suojata Muurmannin radalle pyrkivän Saksan armeijan eteläistä sivustaa.
Laulussa on kertoja, joka mukana olleena pirtin pöydän ääressä muistelee noita aikoja. Se lienee muistuma joskus pöydän ääressä meillä istuneesta Ernestin sotakaverista.
Hämmästyin, kun kuluvalla viikolla rupesin äänittämään Ernestin tarinaa ja etsin SA-arkistosta kuvitusta. Löysin monta rajajääkäriä samasta komppaniasta Suonikylän maisemista. Laulun kuvituksessa esiintyvät henkilöt ovat siis suurimmaksi osaksi Ernestin työkavereita Suonikylän ajalta, myös lotat, koltat, poromiehet ja saksalaiset. Laulun koirat Tessu ja Terhi ovat kuvitteellisia, mutta kuvista heidänkin ”vastineensa” löytyvät. Selvennykseksi hyisessä Luttojoessa uivat miehet ovat suomalaisia rajajääkäreitä, mutta lumipukuiset hiihtäjät autenttisesti saksalaisia. Taistelua symboloiva ase on venäläinen Emma. Rintamakuvaajat tekivät Suonikylässä historian tallentamisessa arvokasta työtä!
Ernestin viimeinen päivä Sanat ja sävel: Jari Isokorpi Kaakkimaan pojan CV 16
Suanikyläsä meinas tulla nälkä ko kanttiini nin kauvvan viipy. Onneksi lokakuusa tupakkia saatiin. No siihen ne poijaat tyyty. Teltoisa oltiin, ei korsu ollu valmis. Ei talvisoran käyny siinä hyyry.
Partioreisulta mukaan usein tarttui riistaa sekä kallaa. Mikäs on plikkoja naurattaesa ko tupakki suusa pallaa. Kolttaplikkoja hauskuttaesa ko tupakki huulilla pallaa.
Jääkäriaseveljiltä saaatiin monta pulloa virkistävää viinaa. Ko ne villasukkia vaihrosa saa, ei vilu niitä nin paljon piinaa.
Suanikyläsä asemia piti rajavartijoitten komppania. Kanttiinin mukana tuli lottia ja rintamakuvvaajia.
Oli kommeeta nährä Luttojoen jäällä kaksikymmentä porroo. Kyytisä tuatiin emäntiä ja kaksi korohorroo.
Historiakuvasa ruakajonosa nään Ernestin viälä elävänä. Sillä on suren nälkänen katse ja suvun kommee nenä.
On melkein ko oisin ollu siinä, mutta siinä seiso Ernesti itte. Ei kolttaplikka tienny mitä seuraavana päivänä sorasa tapahtuisi sitte.
Isonkorven Ernestin rajavartijana piti lukkee ja syärä kakkoo. Ei hän kavvaa laiskotella ehtiny, ko talvisotahommiin poiki jatkoo. Ko heitin piti auttaa noita kermaaneita tota Muurmannin rattaa katkoon.
Ko Palmilta Ernesti jatkosottaan lähti, pikkuveli oli häntä saattamasa. Oli Ernestillä reppu ja uudet nahkasaappaat. Eskoo olkapäähän tarrasi hän luijaa. Sano Eskolle: ”Pirä poika ittestäs huolta!”. Sitten Ernestin vei juna.
Kolttien talvikylän ympärillä Suomi ja Venäjä kaulo. Ne valtasivat toistensa kämppiä ja miinoista ansoja paulo. Sielä vartiokämpät roihusivat, ja emmat ja salorannat laulo.
Olivat sisukkaita suomalaiset, mutta kova oli vastustajakin. Niillä oli nimmonta ylimäärästä miästä. Ne meinasi tehrä meistä matin. Niillä on miähiä ko koltilla poroja. Ne halusivat tehrä sakkimatin.
Venäläisten paras komppania koostu rajavartijoista. Heirät oli mettäsottaan koulutettu seurun tarkka-ampujoista. Oli heitillä semmonen asseistus, ettei meitillä ollu moista.
Marraskuun lopusa se porukka sai käskyn Suonikyllään iskee. Piti vähäseksi tiäretty Suamen pualustus kolttakylän kohralta kitkee.
”Teitin pittää noi Suanikylän sissit taistelusa nylkee. Nin me päästään kutittelleen saksalaisten kylkee.”
Mettäsä oli neljä senttiä lunta, Luttojoki oli paksusa jääsä. Ei seurulla kukkaan kulkemaan päässy lummeen jälkiä jättämättä. Ei viholliskomppania pitkälle päässy rajavartijoitten tiätämättä.
Tuli tieto Ukko Loubbalin luutnantilta, joka partijointia johti: ”Tääläpäin iso joukko vihollisia, tullee Suanikyllää kohti. Pittää siälä hälyytys tehrä, ko vihollinen tullee teitä kohti.’”
Ehtoolla kello yhdeksältä Luton sissijoukko lähti yähön. Ukko-lammen tianoilta meni mettään motitustyähön. Pakkasi reppuihin sissimuanaa ja Lapin puukon pani vyähön.
Olihan matkasa ajoporoja, kisko ahkioisa pikakivääreitä. Mukana kulki kaksi korohoroa, mottityäsä on kelpo ase heitin. Joukosa talsi Terhi, Lapin porokoira, se kuanolla voi pelastaa meitin.
Auran joukkue piiritystä veti Tsingalesjokea pitkin. Ernesti pimmeesä mettäsä prohjas, kahlas motin laitaa kiinni. Tukkijätkälle on motinteko tuttua hommaa, se sujjuu vaikka suljetuin silmin.
Kello kahreksan aamulla sytty valoheitin, alko salorannan laulu soira. Pikakiväärisarja kuulu Suanikyllään asti, rupes murisemaan Tessu sotakoira. Tähtäs Ernesti ikivanhan hongan takkaa, ei siinä parempaa tukkee voi saara.
Suamalaisten mottimiesten tulitukseen vastas venäläinen korohorokuaro. Emmat ja kranaatit lauloivat, sitä säikkyi puun alla poro. Räjähtävä rauta siälä sinkoili, tuli peuralle onho olo.
Soti kaksi Petsamon iskuryhmää, rajamiähiä kumpikin puali. Taistelua kesti sen pimmeen päivän, ei periksi antaa huali. Teki kymmenen vihollista läpimurron, siinä miähiä haavottu ja kuali.
Läpimurtokohrasa kualleena makas kolme suamalaista. Vihollisen kato oli pualisattaa miästä ja kahdeksan kaatunutta porroo. Vei karkuryhmä kalustoa mennessänsä, eikä huikannu eres morroo.
Ernestin rintaan luati oli tullu sen Lapin lujan männyn läpi. Sorasa miähet kaatuvat, on tappelun jälki julmaa. Miähiä kualee molemmin pualin, ei aina löyry kuallutta kulmaa. Miähiä tullee ja miähiä mennee, ei meistä synny isoa pulmaa.
Venäläistä vankia kuulusteltiin, oli heitä se haavottunu sakki. ”Me luulimme että Suanikylä olis meitille helppo nakki. Mutta Suanikyllään matkalla tuli piäni takapakki.”
Rajajääkärit motista karanneita jahtas, pantiin Ernesti rekkeen lavitsalle. Porolla verettiin mettästä pois ja lähetettiin Kauvatsalle.
Oli Ernestin Suanikylän omaisuus pirtin pöyrälle pinottuna: Tuntolevy ja tupakkiaski ja kolttaplikan kuva. Rannekello ja tukko rahhaa ja kolttaplikan kuva.
Toiset ne nuarina kaatuvat, toiset jalvoillansa pyssyy. Toiset omia aikojansa kaatuvat, ei siinä tarvita pyssyy.
Kauvattan sankarihautuumaasta tuli Ernestille koti. Ammuttiin kunnialaukaukset, joskus muistellesa otetaan grogi :punakaartilaisen poijaalle, joka Suamen erestä soti.:
Jos ilmapiiri Suomessa alkaa ahdistaa, ei peli ole täysin pelattu.
Afrikkaunelmia Sanat ja sävel: Jari Isokorpi Kaakkimaan pojan CV 15
Nai nai nai nai nai nai nai nai, nai nai nai nai nai nai.
Ei täälä saa syödä lakritsia, eikä pelata Afrikan tähtee. Jotta saa lempiä tummaa naista, pitää ulkomaille lähtee. Nai nai nai nai nai nai nai nai, Ambomaalle lähtee.
Tiedän että Afrikasa on pirun hauska mesta. Sielä tykätään valkoisesta, tykätään suomalaisesta. Nai nai nai nai nai nai nai nai. Tykätään suomalaisesta.
Ambomaalla unelmaansa eli meidän Martti. Se sai syödä pihvilihaa nin paljon ko vaan tartti. Nai nai nai nai nai nai nai nai. Aina ko vaan tartti.
Rauhanmies Martilla oli kommee keskikeho. Vattalla on kypsään naiseen uskomaton teho. Nai nai nai nai nai nai nai nai. Aikamoinen teho.
Afrikka sai lapsia. Syntyi Jari sekä Anni. Kohta suomenkieltä kaikui Afrikan savanni. Nai nai nai nai nai nai nai nai. Afrikan savanni.
Afrikasa vallitsi rakkaus ja rauha. Vain apina patarumpua löi käresänsä kauha. Nai nai nai nai nai nai nai nai. Käresänsä kauha.
Ko musta ja valkonen suuteli, siitä apina otti pultin. Se perusti apinaorkesterin ja känselöintikultin. Nai nai nai nai nai nai nai nai. Känselöintikultin.
Julma, kauhee uhkaus kuultiin apinaparven suusta. ”Jossei me täälä valtaan päästä, me vittuilemme puusta.” Nai nai nai nai nai nai nai nai. ”Vittuilemme puusta.”
Suomesa meitä ruottalaiset haukkuu mongooleiksi. Kuulemma Tsingiskaanikin oli suomea puhuva meitsi. Nai nai nai nai nai nai nai nai. En finne igen, meitsi.
Ei täälä saa syödä lakritsia, eikä pelata Afrikan tähtee. Jotta saa lempiä tummaa naista, pitää ulkomaille lähtee. Nai nai nai nai nai nai nai nai, Ambomaalle lähtee.
Tiedän että Afrikasa on pirun hauska mesta. Siellä tykätään valkoisesta, tykätään suomalaisesta. Nai nai nai nai nai nai nai nai. Pirun kiva mesta.
Seuraava ralli kertoo huonoista elämäntavoista ja vaarallisesta rakkaudesta.
Herba on satakuntalaiselle liian makkeeta Sanat ja sävel: Jari Isokorpi Kaakkimaan pojan CV 14
Seittämänkymmentäluvulla lauloi rariosa Swiitti. Se oli äkkimakkeeta, sitä piäni annos riitti. Tilkka valkoviiniä on mulla vissyvetes. Ei makkeeta voi nauttia, kon on toi diabetes.
On toi diabetes.
Sokeriyliannoksen sain poikana monta kertaa, ko Huhkolinnan katolla join plikkojen kanssa Herbaa. Satakunnan plikkahan on kaunis niin kuin humma. Se on muhkea muodoltaan oli vaalea taikka tumma.
Vaalea taikka tumma.
Ennen vanhaan Suomen lapsia juotettiin sokeriverellä. ::Nyt on monella sokeritauti ja hampaita pois saa verellä.::
Mieleeni tullee toi Ruottin Tiina, se olis ihan vaimoksi naitava. Tiina on söötti ko sokeripulla ja keittiössänsä taitava. Ruottalaisen poikkinainti on vaarallista rakkautta. Kun se tarjoilee ja pöytään kantaa sokeria joka ruokalajissa.
Sokeria joka ruokalajissa.
Kyllähän sokeri hyvvää on, saa siittä laatuainetta. ::Ko sen hiivalla käyttää ja sitten keittää Isonkorven Iisakin pannussa.::
Kyllähän viina hyvvää tekkee, se alentaa veren sokeria. Siksi kai viisas isäni sanoi, että ”juo poika aina kirkasta!”
Vaikkei ollut Tinderiä, se ei harmittanut. Sääksjärven rannalla Vähtärin tanssipaviljongin ja punaisen suulin tienoilla sijaitsi 1970-luvulla kiikkalaisen nuoren miehen paratiisi. Siitä kertoo seuraava nostalgia.
Mukavia ja nättejä Sanat ja sävel: Jari Isokorpi Kaakkimaan pojan CV 13
Kon Vähtärin suulisa tanssiin hain, niin pakkeja, pakkeja sain. Ja nuivimmat käänsivät selkänsä, näin nättejä, nättejä vain. Kyllä tämmäselle tavallinen kelpaisi, minkäs teet, jäi nättejä vain, se on kiikkalaisen tuuri, että nättiä, nättiä vain.
En liikoja elämäsä yrittäny oo, kyllä mailma pyörii painollaan. Olen kompuroinu, kompastellu, mokaillu, se sujuu ihan luonnostaan. Ei kun uutta matoa koukkuun, uutta matoa koukkuun, uutta matoa koukkuun, uutta matoa koukkuun!
Ihan normitytön edessä pokkasin, kuinkas sattui, taas pakit sain. Ei elämäsä aina luanaa, siksi Kauvattan kauneinta hain. Kyllä tämmäselle tavallinen kelpaisi, minkäs teet, jäi nättejä vain, ::se on kiikkalaisen tuuri, että mukavia ja nättejä vain.::
Nuoruudessani 1970-luvun alkupuolella työt olivat raskaita, jopa ikäviä, mutta lauantai-iltana humalassa viikko sai iloisen päätöksen. Satakuntalaiset, jotka selvinpäin olivat varautuneita, muuttuivat ylenpalttisen seurallisiksi. Alkoholijuomat olivat viinakaupassa kalliita ja niitä jaettiin rajoitetusti, mutta tiukan sääntelyn vuosina kansa oli omatoimista. Esimerkiksi kotikiljusta sai hilpeän humalan, kun malttoi odottaa, eikä juonut sitä keskeneräisenä. Satakunnan nuoriso kokoontui viikonloppuisin Kauvatsan Sääksjärven rannalle Vähtärin paviljonkiin ja suulille. Kauniina kesäiltoina elämä hymyili ujolle satakuntalaiselle. Nuoret emännät ja isännät tarttuivat rohkaistuneina toisiaan kädestä. Jopa parisuhteen solmiminen tuntui kännissä mahdolliselta.
Joskus tekkee miäli Sanat ja sävel: Jari Isokorpi Kaakkimaan pojan CV 12
Ko kaiket päivät kahvetta jua, niin kuivuu siinä kiäli. Onko se ihme ja onko se kumma, jos kiljua tekkee miäli. Onko se ihme ja onko se kumma, jos kiljua tekkee miäli.
Kyllähän pontikka hyvvää on, mutta kilju on raittiusjuama. Oli Vähtärin mettäsä muuripata, jonkun sinne tuama. Vähtärin mettäsä muuripata jonkun sinne tuama.
Satakunnan kainoilta tyttäriltä estot häipy tyystin, ko ne muuriparan ympärillä kipoilla kiljua ryysti. Muuriparan ympärillä kipoilla kiljua ryysti.
Olinhan siälä minäkin olkalaukusa Karjala-viini. Se korpirojjuun verrattuna oli juama aika fiini. Korpirojjuun verrattuna juama aika fiini.
Ko plikoille viiniä tarjosin, ne maisto mutta sanoivat sitte, kyllä kilju on paljon parempaa, saat juada viinisi itte. Kilju on paljon parempaa, saat juada viinisi itte.
Taatani Viljo Pihkalan tarinaan liittyy elokuvaseksikästä tukkilaisromantiikkaa. Pihkalan elämä jäi niin lyhyeksi, että hänen kuolemansa – raju törmäys tavarajunan kanssa pimeässä sakeassa lumipyryssä 39-vuotiaana 20. 11. 1937. kello 16:25 oli iso uutinen paikallisissa ja valtakunnan lehdissä.
Pihkala saapui Kauvatsalle uittomiehenä keväällä 1922. Samana vuonna hän avioitui Suoma Piilisen kanssa, joka työskenteli Keikyän puuvillatehtaalla pumpulienkelinä. Viljo palkattiin Kauvatsan aseman vieressä sijaitsevalle Kauvatsan Höyrysahalle metsätyönjohtajaksi ja perheen elämä oli Viljon varhaiseen kuolemaan asti sosiaalisesti ja taloudellisesti nousujohteinen. Torpan poika Viljo ehti touteuttaa suuren unelmansa, oman maatilan.
Tuon ajan vauraan työnantajan solidaarisuudesta kertoo hieman se, että Viljo Pihkalan leskelle ja jokaiselle kuudesta lapsesta erikseen saha kustansi eläkkeen. Täysi-ikäiseksi tultuaan äiti muistelee ostaneensa viimeisellä eläketilillä itselleen punaisen polkupyörän.
Laulu kertoo tarinaa 1920-luvun nousukaudesta, kun isoja saharatavarajunia lastattiin Kavatsalla ja tukinmyyntirahat ja sahalaisten palkat pyörittivät pikkukunnan taloutta. Kauvatsa oli vauras pitäjä, jolla oli 1700-luvulle ulottuva metsäteollisuustausta. Vuonna 1916 Kauvatsan asemalta lastattiin sahatavaraa enemmän kuin yhdeltäkään toiselta asemalta Tampere-Pori radan varrelta. Silloin asukkaita pitäjässä oli lähes 3 000, tänään noin 800. Kansalaissotaa seurasi Kauvatsalla taloudellinen nousu, jota vauhditti jokakeväinen tukinuitto Kauvatsajoella ja pitäjän läpi kulkeva rautatie.
Ikäänkuin aikakauden vertauskuvana Viljon tarinan sinetoi Kauvatsan suunnasta suunnasta kohti Äetsän asemaa porhaltanut jättikokoinen tavarajuna numero 1438. Törmäyksessä Viljoa kuljettanut DKV-merkkinen auto hajosi alkutekijöihinsä.
Kauvatsan mukavin mies Sanat ja sävel: Jari Isokorpi Kaakkimaan pojan CV 11
Tuli jokea pitkin tukin päällä mies kaunis kuin James Dean. Lämmin katse, naama ystävällinen, laskupääkin tarkka, todettiin. Sahan metsätyönjohtajaksi Viljo Pihkala palkattiin.
Jätkä oli uittoporukoiden kymppi, torpan poika Kuhmoisista. Hällä unelmisa oli oma maatila, ehkä löytyisi Satakunnasta. Siellä höyrysahan omistivat isännät Marttila, Kopio ja Korpela.
Oli kapinan jälkeen Kauvattalla hiukan puutetta vävypojista, kun nin monta nuoren polven miestä nukkui ikiunta joukkohaudassa. Oli kivimies Piilisen torpasa tehtaan tyttö Katri Suoma vapaana.
Ennen Kauvattan asemalta lähti Rauman kautta kohti Lontoota pitkiä sahatavarajunia, kun näki Nokia vasta unia. Aseman seurulla purukasa kasvoi, kun osti tukkeja reiru Pihkala.
Sillon elettiin suurta nousukautta, moni haaveili vaurauresta, joka yhtiön autolla saapuu, astuu pihaan ilosilmin Pihkala. Ja kun kahvi hellalla kiehuu, hän kaivaa ruskean pullon salkusta.
Viljo meilläkin Matin kanssa istui muistellen yhteisiä uittoja. Siinä sivusa syntyi tukkikauppa, oli kyse yhteisestä jutusta. Raha pyörii, on Kauvattalla töitä. Piisaa Matilla prahrin ajoa.
Jalonojan Piilisen talosta Viljo mallitilaa rakensi. Näin vanha kansa Kauvattalla kertoi, kovin perhettänsä rakasti. Lapset oli isän lailla kauniita ja pitkän äitin tavoin komeita. Tumma Saara oli mettämaan missi, tytöt nähtävyys kylän raitilla.
Yhdeksän kuukauden vanha Anneli aamulla kiukutteli. Sanoi Viljo: ”Anna mulle anteeksi, ethän ole kavvaa vihainen?” Kun Pihkala oven taakseen sulki, ei hän palannut enää takaisin.
Satoi joulun alla hyytävää räntää, kun hän DKV:n kyytiin istahti. Ajoi autoa nuori Niilo Hoikka, metsänneuvoja ja työkaveri. Oli Isontalon Jorman tukkipalsta Äetsäsä junaradan vieressä. Rajuilma ja Tampereen kirje kummitteli Pihkalalla mielessä.
Radan varresa Niilo Advid Hoikka puita laski märkänä ja viluissa. Pirtin pöydäsä Pihkala ja isäntä viimeistelivät tukkikauppoja. Neljän korvilla Pihkala hoksasi, pitäs asemalle viedä postia. Uskoi Hoikka, että kirje postijunaan ehtii, kun läpi Pehulan mennään vauhdilla.
Tuli tuiskun läpi pirun pitkä juna, se Viljon kohdalta keulaan tömähti. Radan vartta 500 metriä raskas veturi heitä raahasi. Etupenkillä Hoikka sekä Pihkala, vainajina rintakehä murskana. Takapenkillä mustelmilla, ehjänä istui Isontalon Jorma-isäntä.
Jo silloin oli lehdistösä uutinen, kun tapaturmaisesti kuoli nuorena. Oli mukavan Pihkalan hautajaisissa kansaa kirkonmäki mustana. Kunnan napamiehet Viljoa ylisti ja kuutta orpoa lasta lohdutti. Ja kirkkomaalta takaoven läheltä saha hautapaikan lahjotti.
Ei ehtinyt Pihkala sotimaan, ei kärsiä saanut traumoja. Ei riutunut vanhuuden sairauksiin, kuten monella on tapana. Ei kokenut hän sitä häpeää, kun höyrysaha meni konkurssiin. Ei katsellut Kauvattalla läheltä, kun jokivarsi ränsistyi ja kylmeni.
Toimen miehenä ja sydänystävänä vuosikymmeniä Viljo muistettiin. Kai kaivattiin salaa sitä aikaa, kun Kauvatsa kukoisti. Kai haaveiltiin jokivarteen kulkijaa, joka hyvän ajan tuo takaisin.
Matkan varrella on suvussani ollut monenlaista sylipainijaa: isokorpilaista naisten naurattajaa, viitamaalaista ikisotijaa. Taatani on joukon mukavin mies, se vähän tasapainottaa. Oli Pihkala Kauvattan mukavin mies, se hiukan tasapainottaa.
Ko on sana, joka tanssii, taipuu eri variantteihin ja soi Kokimäkijokivarren aksentissa. Kaksi kirjainta piisaa, kun haluaa sanoa kuin, koska tai kun… ja paljon muuta, melkein mitä tahansa. Ko kiälioppimme uudistetaan ko-sanalla ja sen monilla taivutusmuodoilla, tulee kotikiälestämme paljon notkeampi, rytmikkäämpi ja lauluisampi.
Kokemäkijokivarren ko Sävel ja sanat: Jari Isokorpi Kaakkimaan pojan CV 10
Ko Suaman kiälen kaikkein komijoin sana on se kiikkalainen ko. Ko vahinkosa synty ko Kokemäen plikka kerran Kauvattalla sano että ko. Ko ko ko ko ko kon. kon kon kon kon ko. Se soppii melkein joka paikkaan, se kokemäkijokivarren ko.
Taikka no.
Ko opettaja sano meille koulusa, ettei kukkaan saa sannoo ennää ko. Eikä kon kon kon kon ko. Eikä ko ko ko ko kon. Ko pittää sannoo kuin sekä koska ja kun kun kun kun kun. Eikä kon kon kon kon ko. Ei ko ko ko ko kon.
Ei ni.
Kome istuttiin silmät pyäreinä, kome laulettiin ko ko ko. Ko kenkän kannat sanoo ko, ja sormet sano so so so. Kon ope, täsäkin laulusa kommeesti soi se kiikkalainen ko.
Nin no.
Komää olin täsä koko päivän Koppalaisen maasa, ja kaikkialla kuulu että ko. Kon kon kon kon ko. ko ko ko ko kon.
Taikka no.
Kommää kompuroin kompastellen Raurun suuliin, siältä kuulu että ko ko kon. Siälä plikkojen kenkät sano ko. Ja mulla kintut sano ko ko kon. Ja pelimannin kenkä sano ko. Ja permantokin kon kon ko.
Joko. Jo!
Ko tuli siihen kopukalla Mäkelän Tommi, ja sekin sano, että kon mun koninikin sanoo jo ko. Ja sen kontit että kopotiko. Se kylä vähän kummaa on, ko sen kenkät sannoo koppotikop. Se raviääni o, ko kuuluu kavioista kopotiko. Nynne perkeleet laukkaa pitkin Kiikkaa, ko kuuluu koppotikop!
Nin o.
Ko kosin sitä Koppalaisen koppavaa plikkaa, ko se suastu mutta sano sitten ko! Ko kon kon kon kon ko mun eksä sua kuumempi on… Joku koppas mua kepakolla kumahtaen päähän ja kallossa kaiku että kop! Ja kon kon kon kon ko ja ko ko ko ko kon.
Nin no.
Ko provasti mua Kiikan kirkolla siunas, se sano että synti se on, ko kokoajan sannoo että kon. Ko pitäs sannoo koska sekä kuin ja kun kun kun kun eikä kon kon kon kon kon.
No ni.
On synnin palkka, ko joutuu helvettiin, ko sannoo liian monta kertaa ko. Ja kon totta helvetisä ansaittee koko konkkaronkka hiilihankon.
Nin no.
Mää koputin arkun kumisevaa kantta, että kop kop kop kop ko. Älkää viä kihvelillä hautaa umpeen luoko konnen viälä kuollukkaan o! Ko ko ko ko ko kon ko tekis miäli sannoo pari kertaa ko…
Mää nousin kannen läpi haurasta, ja kiikkalaiset sano ”oho!” Laukkas Koppalaisen kopukat kirkonkylän läpi. Kuulu koppotiko koppoti kop. Kiikan pappi pelläästy ja muljahti monttuun. Sielä selitteli kon kon kon. Huikkas Mäkelä hevosille ptruu… väärä nuatti, ko pittää olla kopotiko. Kon pittää olla kiikkalainen ko!
Taikka no.
Kon jos te ootte tästä täysin toista miältä, nin mää sanon, että hyvä on. Suu vennuu ememmän ko sannoo ninko opettaja käskee koska sekä kuin. Ja kun kun kun kun kun. Ko kon kon kon kon kon. Ko kumminkin kuulostaa suuhun sopivalta se kokemäkijokivarren kon. Ko se meitin kotokiältä on!
Vähän lämmittelyä kiikkalaisella Vehkakorven nuatilla.
Piäni väliluritus Teksti : Jari Isokorpi Kaakkimaan pojan CV 9
Mää oon ollu itteeni täynä ko Mörtin kuttu, ko oon saanu pallautetta. Kampasin hiuksekki taa ninko Henry Tiili, konnei täsä palautteesta päätellen muuta taira olla eresä ko köyhän laulajan tiä.
Otin kumminki kitaran sylliin ettei vatta näy.
Itteensä täynä olevasta Mörtin kutusta ansio kuuluu Virtasen Tuaville, Kiikan entiselle posteljoonille, joka mulle siittä yks ehtoo mainitti. Vaikka itteeni hiukan taisin kehua… ei kai se kutulla mua tarkottanu?
Me kaks kiikkalaista henkiinjäänyttä muisteltiin vanhoja kahveepöyrän ääresä. Se oli aika turvallista, ko meirät molemmat on rokotettu… minut oikein sillä kuuluisalla Astra Senekalla.
Ko lavvantaiehtoona soitin kaverilleni Maralle Vanajan vanhaan pappilaan, siälä soi kaiuttimisa Eevan esittämä lehmälaulu. Oli kuulemma soinu koko ehtoon. Martti kehu Eevaa vualaasti ja lähetti terveisiä. Se kehu ylipäätänsä naislaulajia, Eevaa ja Aretta Vrankliinia. Se oli naisääniä kuunnellesa piristyny.
Se sano, että ”ko oon sun laulujasi kuunnellu monta ehtoota, se on vähitellen alkanu puuruttaa. Ko niisä on joka laulusa sama nuatti!”
Mää sanoin, että kappas kun oot huamannu. .. Oon aatellu jatkaa samalla nuatilla viälä seuraavat kakskymmentä vuatta ja vasta sen jälkeen vaihtaa.
Meillä Kaakkimaasa Kaakin Manta laulo kalevalanuatilla koko ikänsä, eikä se uutta nuattia opetellu, se vaan kipaleen jälkeen nauraa luritti päälle.
Kirjoitin runon 13-vuotiaana Leena-lehmän hautajaispäivänä sinikantiseen vihkoon. En omistanut tuolloin vielä kitaraa. Jälkipolvet löysivät vihon ja loihtivat runoon sävelen. Ralli on kuvitettu Leenan laidunmaisemista 2000-luvulla otetuilla kuvilla.
Maaliskuussa 2015 kirjoitin Leenan tarinan. Kannattaa lukea täältä, jos Kauvatsan ja koko Suomen maitotaluoden historia kiinnostaa. Tarinaa on joiltakin osin hyödyntänyt myös historiantutkija.
Hautajaiset 1969 Sanat: Jari Isokorpi Sävel: Eeva Isokorpi ja Pekka Aaltonen Laulu: Eeva Isokorpi Kaakkimaan pojan CV 8
Sinut vedettiin kaivinkoneella pois navetasta takajalat edellä keskellä koleinta kevättä ikuisille laitumille palveltuasi yli 15 vuotta Suomen maitotaloutta.
Kylmä jäinen kaivinkoneenkauha nosti sinut kuin keijukaisen kylmään routaiseen kamaraan, ikuiseen lepoon.
Vain musta karhukoira itki haudallasi, kun suriseva kone peitti sinut suomalaisella mullalla suomalaiseen peltoon palveltuasi yli 15 vuotta Suomen maitotaloutta.
Kylmä jäinen kaivinkoneenkauha nosti sinut kuin keijukaisen kylmään routaiseen kamaraan, ikuiseen lepoon.
Tämä ralli kertoo kieltolakiajasta 1919 – 1932. Silloin torpat olivat vapautuneet ja Kaakkimaassa harjoitettiin yritystoimintaa kovalla työmoraalilla.
Laulu ”Juopottelu ja huoltovarmuus” on kunnianosoitukseni Kaakkimaan kieltolakiajan lauluntekijälle Mäenpään Santralle, jonka laulusta ”Isonkorven mailla” olen yhden sanan muutoksella ottanut yhden suoran lainauksen: ”Olga niiltä kysyy, että ootkos iso herra? Otaks litran pontikkaa vai otaks yhden kerran.” Kiitos Santra, missä lienetkin!
Kommentti facebookissa: ”korpirojua se Kaakinmaassa taisi paremminkin olla kuin kunnon pontikkaa..”.
Oma kommenttini: ”Roju meidän kielessämme oli yleisnimitys tuotteelle, eikä siihen sisältynyt laatuarviota. Sitä oli hyvää ja huonoa. Ranskalaisperäistä pontikka-sanaa käytettiin, kun haluttiin hienostella, kuten Olga tarjotessaan rojua herroille. Kaakkimaassa esiintyi myös laadunvalvontaa. Teknisenä asiantuntijana toimi taatani Isonkorven Matti, joka valvoi lämpötiloja ja suoritti koemaistoa ainakin Isonkorven ja Mäenpään rojutehtailla. Matilla oli myös omia tehtaita ”
Isonkorven mailla Sanat: Jari Isokorpi Sävel: Kansansävelmä Kaakkimaan pojan CV 7
Juopottelu monelle on tuska sekä haave. Kauvattalla kummittelee raittiuden aave. Hurahuhhahhei – Isonkorven mailla tehdään viljaa jalostavaa toimintaa.
Kirkon seinään maalattiin se synkkä ristintaulu. Isonkorven maasta kuului vapauden laulu. Hurahuhhahhei – Isonkorven mailla nätti pikkulintu iloisesti livertää.
Lautakunta Kauvattalla kirosi ja itki, ko poliisit ne konttasivat polkua pitkin. Hurahuhhahhei – isot miehet polvillansa teki mestarikeittäjälle kunniaa.
Iisakki lämpötilat säätelee ja häärii, ja Olga-plikka seteleitä liiveihinsä käärii. Hurahuhhahhei – Isonkorven mailla sielä harjoitetaan kannattavaa toimintaa.
Olga sulta kysyy, että ootkos iso herra? ”Otaks litran pontikkaa vai otaks yhden kerran?” Hurahuhhahhei – Isonkorven mailla näin palveluelinkeino kukoistaa.
Kaakin Manta tiätää kaikki ruakottomat laulut. Mäenpään Santra maalaa sankareista taulut. Hurahuhhahhei – näin meillä Kaakkimaasa tehrään Isonkorven Iisakista legendaa.
Eikä meillä Kaakkimaasa nälkäsiä olla. Ko verkosto toimii, raha tulee sovinnolla. Hurahuhhahhei – Isonkorven mailla myöskin maitotili kerran kuusa kuitataan.
Ko muualla on talvi, on Kaakkimaasa kesä. On varmuusvarastona moni harakanpesä. Hurahuhhahhei – Isonkorven mailla näin kotiseudun huoltovarmuus turvataan.
Laulu kertoo kesästä 1975 ja Harjavallan mielisairaalan nuoresta vipparista.
Harjavalta 1975 Sävel ja sanat: Jari Isokorpi Kaakkimaan pojan CV 6
Sain koulupsykologiasta kympin. Runon siitä koitin kirjoittaa. Miten loppusointumaan saan siihen… pimpin, en keksinyt sitä tarinaa. :,: Puukengät ja valkoinen takki, peilistä katselin poikaa komeaa.:,:
Harjavallan suljetulta osastolta harva runoilija kesätöitä saa. Onko loppusointu pimppi vai kymppi, viis siitä, kunhan syntyy tarinaa. :,: Palkanmaksu ja valkoinen takki ne meidät hullut toisistamme erottaa.:,:
Nuori mies joskus masentua saattaa, kun on yksin, ilman emäntää. Sitä lääkäri sanoo maniaksi, kun vailla unta juoksee naisten perässä. :,: Sitä sanoo hän skitsofreniaksi, kun täysin tyhjän päiten pyörii ympyrää.:,:
On meillä kaikilla omat neuroosimme, yhdellä ne ovat karvat nenässä. Toista häiritsevät pitkät korvakarvat, kun kerran karvakorvaksi on mainittu. Niitä nyppii hän aamut, päivät, illat, kun kerran karvakorvaksi on mainittu.
Takki päällä suljetulla osastolla monet ympyräänsä kiertävät. Hoitajana on hullun hauska olla. Lääkitä voi omaa päätänsä. :,:Moni meistä tuntee olevansa nolla, varjoksi muuttuu vahvoilla lääkkeillä.:,:
Harjavallan suljetulta osastolta sain monta hyvää ystävää. Me päivät pitkät heitimme tikkaa, pelasimme huutopussia, :,: teimme kanttiiniin vapaakävelyitä ja keskustelimme taiteista.:,:
Atin kanssa valvoimme öitä, ei ollut meillä paljon tehtävää. Kylpyhuoneessa heitimme tikkaa. Oli Ati lajin Suomen parhaita. :,:No, eihän se käy lainkaan päinsä, että huippu vipparille häviää.:,:
Aamuyöstä Atin silmät kiilui, hän taulun mustaa täplää tuijotti. Hän vannoi, ”en täältä ennen lähde, kun olen heittänyt sua paremmin”. Sinä aamuna töistä poistuin yksin, mustaa kymppiä Ati tuijotti. Sinä aamuna töistä poistuin yksin, tikkataulua Ati pommitti.
Sinä aamuna meillä alkoi vapaa, asemalla lättähattu odotti. Kotiin Äetsään minun piti mennä ja Atin Tampereen kautta Helsinkiin. Juna liikkui jo, kun kyytiin ryntäs Ati hoitajan valkotakki auki hulmuten.
Pyyhi hien kasvoiltansa virkaveli ja veti jalkaansa rennot farmarit. ”Oli viime yönä meillä hauska peli, ja kas kummaa, sinä minut päihitit!” :,:Ati nauroi ja nauroimme yhdessä, oli elonmurheet pois pyyhitty.:,:
Juhannuksena sitten Vähtäristä löysin itselleni tyttöystävän. :,:Oli tyttö sataprosenttinen kymppi, eikä siittä nyt sen enempää.:,:
Seuraavassa rallissa muistelen pikkupoikavuosiani Kaakkimaassa. Elämäni oli ehkä hieman vapaamuotoisempaa kuin päiväkotilapsilla, mutta tuskin vähemmän antoisaa.
Elettiin 1960-luvun alkua: Palmin talo oli omavarainen ja moottorisahalla tehty metsätyö tuotti. Mihinkäs muuhun rahaa olisi käytetty, kuin nuoren isännän koulutukseen, tuumaili 1800-luvulla syntynyt, niukkoja aikoja kokenut mummuni.
Seudun mahtavin mies oli mummun silmissä pappi. Ylhäisten pappila oli Kauvatsan suurin tila, joka kesäisin täyttyi kulttuuri-ihmisistä. Mummu uskoi, että Ylhäinen liitettynä Palmin taloon olisi kelpo sijoitus.
Nuori isäntä Sävel ja sanat: Jari Isokorpi Kaakkimaan pojan CV 5
Olin nuori isäntä ja viiden vanha, kun naapurin Lailaa suutelin. Tyttö oli sakkolihaa, kuudentoista, liian nuori lemmenleikkiin, aavistin. :,:Katumuksesta kesken kaiken kosin, tyttö nauroi ja minä häpesin.:,:
Isä Eskon kanssa pelasimme plikkaa, kortilla me naiset jaettiin. Naistenmiehillehän kelpaavat kaikki pikkuplikoista moonamummoihin. :,:Esko soitti huuliharppua ja steppas, ja me ruokottomat laulut laulettiin.:,:
Mummu suositteli:,: ”Lue poika papiks!” Ulkoa opettelin rukouksia. Kauvattan papilla on kaikkein isoin talo, paljon piikoja ja nätti ruustinna. :,:Ei kirkonmiehen töisä tartte raataa, tuo piika kahvetta tarjottimella.:,:
Mummu sanoi sitten:,: ”Menkääs poijaat töihin, laiskoja ei Palmin talo elätä. Kohta lehmät kirmaa laitumelle, on teidän piikkilanka-aita tehtävä!”
Niin me Eskon kanssa sitten töihin mentiin, ja yhdessä me laulettiiin: ”Kiikan papilla on aika iso talo, paljon piikoja ja nätti ruustinna. Kiikan papilla on hirveen iso hm hm, paljon piikoja ja nätti ruustinna. Kiikan papilla on melko iso… mielikuvitus, paljon piikoja ja nätti ruustinna.”
Me suomalaiset keskimäärin elämme ehkä maailmanhistorian onnellisinta aikaa. Elämä on täynnä palkitsevia haasteita, kuten laittaisiko tänään ruokaa ja panisi siitä päivityksen nettiin. Vaikkei aina mene hyvin, vaikka välillä menee pirun huonosti, on viisasta näytellä positiivista, jotta ei droppaisi tunnelmaa ja negatiivisella asenteellaan pilaisi yhteistä projektia taloudellisen kasvun ja paremman maailman puolesta, jossa vallitsee lähimmäisen rakkaus.
Silti on välillä mukava lukea Tolstoin Sotaa ja rauhaa, kuunnella Ismo Alangon laulua Vittu kun vituttaa tai katsoa sotaelokuvia. Negatiivisia fiiliksiä on mahdollista käsitellä ja niistä vapautua taiteen kautta. Sillä jatkuvaan onnentilaan ja pakotettuun positiivisuuteenkin turtuu. Ihminen jaksaa paremmin, kun voi kokea tunteita monipuolisesti. Sillä pysyäkseen herkkänä ja tuntevana, tunteet kaipaavat monipuolista treeniä. On virkistävää sukeltaa välillä alitajunnan syöveriin ja kohdata historian ja menneisyyden aaveet, jotta sieltä nousisi virkistyneenä loihtimaan kasvoilleen onnellista hymyä, jolla voi päivittää profiilikuvansa.
Siksi seuraava suvun tappelijan maineesta kertova laulu. Huomioikaa esittäjän ilme laulun lopussa.
Tappelijan maine Sävel ja sanat: Jari Isokorpi Kaakkimaan pojan CV 4
Lanteen Kalle oli miähistä hurjin, siittä synty suvun tappelijan maine. :,:Kalle oli Isonkorven Iisakin taata, syntyperältänsä kiikkalaine.:,:
Isonkorven Iisakki ne tappelut voitti, mutta kova oli pikkuveli Matti. :,:Ko Sakki ja Matti ne keskenänsä paini, nin tuloksena oli heillä patti.:,:
Isonkorven Iisakki on miähistä vahvin, vaikka se maan alla maatuu. :,:Ko seurulla tullee puhe Iisakista, osa miähistä valmiiksi kaatuu.:,:
On isälläni Eskolla tappelijan maine ja kansa kyllä tietää miksi. :,:Ko Esko tullee vastaan pimmeellä tiällä, nin moni luulee sitä Iisakiksi.:,:
On hurjia tappelijoita meillä koko suku, mutta minä pidän sivistystä yllä. :,:Saan tytöseltä turpaan, mutten miähelle oo hävinny, ja pirusti oon tapellu kyllä.:,:
Jos joskus joku mulle riitaa haastaa, nin mää sanon, emmää viitti. :,:Tuakaa rivviin kakstoista miästä, nin mää sanon tattis ja kiitti!:,:
Onko olemassa korvaamattomia ihmisiä? Isoisäni Matti oli sellainen. Hänet noudettiin vuoden 1918 vankileiriltä jo ennen kuin hänen nimeään ehdittiin sen kirjoihin merkitä, jotta kiikkalainen suurviljelys saatiin käyntiin. Matin arvoa lisäsi se, että elettiin nälänhätää lähentelevissä oloissa, ja punakapinaan osallistuneet rengit olivat joko kuolleet tai piilossa.
Pelastusoperaation käynnisti Isonkorven isäntä Iisakki, joka järjesti veljensä pois Hennalasta käyttäen hyvää neuvottelusuhdettaan Kiikan napamiehiin kuuluneeseen Poussan isäntään. Kaverukset tekivät yhteistyötä yli luokkarajan. Voidaan puhua punamultayhteistyön ensi askelista ruohonjuuritasolla, jonka tuloksena ehkä pelastettiin sekä Matin henki että valkoisen viljelijän talous. Alkoholilla oli osuutta asiaan.
Laulussa Hae Hennalasta apuun meidän Matti kerron Isonkorven torpan tarinaa 60 vuoden ajanjaksolta alkaen suurista nälkävuosista päätyen kansalaissotaan.
Laulussa esiintyvät seuraavat historialliset persoonat: Isotaatani Isonkorven Antti (1832 – 1908) oli raivaajasukua, kolme torppaa rakentaneen Perähuhdan Matin poika. Antti perusti Isonkorven vuosien 1858 – 1860 aikana suurten nälkävuosien (1866-68) alla. Muut laulun henkilöt ovat Antin toinen vaimo Lanteen Heta (1853 – 1818) sekä heidän poikansa Iisakki (1883 – 1966) ja Matti (1895 – 1958). Iisakista tuli Isonkorven isäntä ja Matti pääsi naapuriin isännäksi naimalla Palmin Nestorin tyttären Senjan. Ennen itsenäistymistä Isokorpi oli Kiikan Kinnalan kylän Poussan torppa. Iisakin ikäinen Poussan Ville (s. 1882) oli Poussan isäntä. Laulussa esiintyy myös Kiikan tunnetuin lauluntekijä Syrjälän Ville (1883 – 1960), joka oli Kiimajärven työväenyhdistyksen perustajajäsen ja työväentalon huvimestari, Isonkorven poikien serkku ja kaveri.
Hae Hennalasta apuun meidän Matti Sävel ja sanat: Jari Isokorpi Kaakkimaan pojan CV 3
Ovat unohtuneet suuret nälkävuodet, kun Antti Isonkorven torpan perusti. Siinä neljä pientä lasta nälkään kuoli, mutta yksi lapsi sentään selvisi. Kun Antti torpan puita myydä koitti, hänet metsän varkaudesta tuomittiin.
Ilotalon pito sekä viinan keitto köyhän nälkäkuolemalta pelasti. Kieltolaki oli torpparille voitto, vaikka lautakunta häntä kyttäsi. Raaka peli oli ihmisyyden loitto. Luokkaviha syttyy aika herkästi.
Tylsämielinen ja täysin mielipuoli oli kirkonkirjan mukaan sukuni. Poikkeuksena oli sentään Heta-muori, joka papin mukaan oli hepuli. Hällä toimi tuo huumoripuoli. Pääsi pappi tähdeks pilkkalauluihin.
Heta oli täti Syrjälän Villen, joka lauluilla kansaa nauratti huvimestarina työväenyhdistyksen. Väki tanssi ja talo tärisi. Työväentaloilla ja huvikalliolla Ville lauloi ja ääni kärisi.
Kapinan viimeisenä Kiikan punakaarti lähti itää kohti lampsimaan. Kulki joukossa myös Isonkorven Matti, läpi tulimeren kantoi asettaan. Meni Alvettula, Hauho, Syrjäntaka. Jono pysähtyi Lahden Hennalaan.
Sanoi Isonkorven Iisakille Poussa: “Sun pitäs tulla kevätkylvö tekemään”. Sakki valitteli ettei kylvöön jouda. Valkokaarti pyysi viinaa keittämään. “Hae Hennalasta apuun meidän Matti, se on kova poika kylvämään.”
Kapinassa kaikki Poussan Villen rengit oli kuolleet taikka muuten karanneet. Felmannin pellolta Ville Matin nouti jo ennen kuin he oli hänet kirjanneet. Hevosrattailla Hämeen läpi Kiikkaan Sakin eväs nosti miesten tunnelmaa.
Matille rattailla läskileipä maistui leirin nyljettyä rottaa paremmin. Kaksi juoppoa kun Kinnalaan saapui, heillä käsi taisi olla kaulalla. Hauska välillä on voimiakin koittaa, ja on yhteistyöstä aina apua.
Seuraava laulelma kertoo siitä, miten kaksi Kaakkimaan hurjimusta aloittaa opintien Piilijoen kansakoulussa syksyllä 1962. Kaikkea sattuu ja välillä sattuu. Koko ajan sankarit sivistyvät. Laulu sisältää tärkeimmän saamani opetuksen. Sen jälkeen en ole saanut turpiini.
Mää ja Käiväräisen Tarmo Sanat ja sävel: Jari Isokorpi Kaakkimaan pojan CV 2
Alakouluun menin kuusivuotiaana, koska plikat mua kovin kiinnosti. Naistenpyörällä poljin paratiisiin, jossa aamuisin soi harmooni. Sielä mää ja Käiväräisen Tarmo plikoista haaveiltiin ja laiskalla istuttiin. Sielä mää ja Käiväräisen Tarmo plikoista haaveiltiin ja laiskalla istuttiin.
Muistan vielä sen tällin elävästi, kun muuan Sirpa mua nenään tirvaisi. Roiskui veri valkokauluspaitaa pitkin mustille prässihousuille, se kirvaisi. Opin vihjeestä kumman nopeasti: naisten halailu ei aina kannata. Jos joskus vielä kasvan runoilijaksi, oivalluksesta voin laulun rallattaa. Jos silloin vielä muistan kouluaikaa, voin siitä pienen laulun rallattaa.
Alle kymmenvuotiaana nauratin kyläläisiä laulamalla Katri-Helenan, Irwin Goodmanin ja Henry Theelin äänillä. Murrosikä katkaisi koomikon urani. Kun laajensin ohjelmistoa Romanssiin Sua vain yli kaiken ma rakastan, tulkintani muistutti mouruavaa, irstasta kollikissaa. Isä suositteli, etten enää kauheasti laulaisi, koska mahdollisuuteni peitota Leif Wager tai Olavi Virta romanttisena laulajana ja ensirakastajana on olematon. Otin opiksi. Hankin kitaran säveltääkseni äänialalleni paremmin sopivia ralleja.
Kitarasointuja opetellessa syntyi Tyttö nukkuu vieressään nukke ja nalle, päällisin puolin unettava ja nätti A-mollissa kulkeva tuutulaulu. Testasin sitä nuorempaa sukupolvea nukuttaessani. Saatoin laulaa myös tyttöystävälle ja hänen kavereilleen. Vuosia myöhemmin hämmästyin, kun keski-ikään varttuneet lapset alkoivat sitä toivoa. Erityisesti siitä tuli hieman hiprakassa olevan yleisön suosikki. Koska rallin tekijä on 15-vuotias setämies 1970-luvulta, laulu on ehkä seksistinen, mutta ainakin itselleni se on alitajuntaa rentouttava, terapeuttinen ja kierolla tavalla viihdyttävä.
Laulu täyttää vuonna 2021 viisikymmentä vuotta!
Tyttö nukkuu vieressään nukke ja nalle Sävel ja sanat: Jari Isokorpi Kaakkimaan pojan CV 1
Tyttö nukkuu vieressä nukke ja nalle. Naisista puhuvat veljekset Ville ja Kalle. Tuulen vire puhaltaa vienosti sisälle. Ja äiti miettii antaisko tänään isälle. Vaari salaa vuoteessaan selaa uutta Rattoaan. ”Tuon naisen kanssa mukava kelliä ois.” Kärpänen syvämietteinen lentää huoneessa pohtien mistä parhaiten verta imeä vois. Ja on ikään kuin kaikki unessa ois, on ikään kuin kaikki unessa ois, mutta koppoti, koppoti, koppoti, koppoti.
Tyttö nukkuu vieressä nukke ja nalle. Pippelillä leikkivät veljekset Ville ja Kalle. Kärpänen lopulta laskeutuu uhrinsa nisälle. Ja äiti yhä miettii antaisko tänään isälle. Tytön huone punertuu, tyttö salaa uneksii, että tulee kerjäläinen ja neitsyyden vie. Nalle katsoo himoissaan ystäväänsä nukkuvaa ja ottaa sitten nuken takaa päin. Ja kaiken tuon omin silmin näin, sen kaiken verhojen raosta näin. Mutta koppoti, koppoti, koppoti, koppoti.
Tyttö nukkuu vieressä nukke ja nalle. Uneen myös vaipuvat veljekset Ville ja Kalle. Vaari lehtensä kätkee ja hiipii pisille. Ja äiti päättää lopulta antaa isille. Vain kärpänen veren imettyään hymähtää: ”Tämä on pirun mukavaa porvarielämää. Häh häh häh häh hää.”
” 