Tyynenmeren sissit tulivat kylään

 Jason Christiansen heittää yli 38 metriä.

Runsas kaksi vuotta sitten Kansainvälisen Saappaanheittoliiton IBTA:n porukka teki vierailun Uuden-Seelannin saappaanheiton maailman-pääkaupunkiin Taihepeen ja sen Gunboot Day tapahtumaan. Me suomalaiset ja kaksi saksalaista olimme siellä esittelemässä eurooppalaista saappaanheittoa ja esiinnyimme muun muassa Uuden-Seelannin television pääuutislähetyksessä.

Viime viikonloppuna Uuden-Seelannin edustajat tekivät vastavierailun Lopen Ourajoen tukikohtaamme.  Ryhmään kuuluivat Gumboot Dayn vetäjä Elizabeth Mortland, Jason Christiansen ja Jasonin 85-vuotias isoisä, maanviljelijä Colin Mortland.


Opittuaan piliotteen Colin heitti 25 metriä.

Jos jollekin kuuluu kunnia Uuden-Seelannin ja meidän porukamme yhteensaattaamisesta, tuo henkilö on Jason, ystäväni yli kymmenen vuoden takaa. Muistan elävästi, kun Jason,  Suomeen amerikkalaisfirman palvelukseen asettunut it-mies, ilmestyi selkäni taakse Järvenpään Rantapuistossa Etelä-Suomen cupin syyskilpailussa ja sanoi englanniksi: ”Tiedätkö mitä, minun äitini Elisabeth on kollegasi saappaanheitossa. Hän järjestää syntymäkaupungissani Taihepessa isoja kisoja.” Vastasin, että ”tiedän, olen huomannut netistä.”

Jasonin välittämänä e-mail-suhteemme Elisabethin kanssa alkoi vähitellen lämmetä ja vuosien päästä, yllättäen, istuimme Tyynenmeren rallikuningattaren, Elisabethin, kyydissä kiitämässä yli Uuden-Seelannin korkeiden vuorien Elisabethin opettaessa minulle englanninkielen oikeaa ääntämistä.

 

Elizabeth kilpaili aikanaan rallissa Hannu Mikkolan kanssa. Nyt lajina on saappaanheitto.

Uuden-Seelannnin reissulla tutustuimme Taihapen uskomattomaan porukkaan muun muassa paikallisella työväentalolla, Rotary-klubilla ja hienoissa illanvietoissa, joissa saaren kuuluisa valkoviini maistui ja lammas paistui. Perehdyimme James Cookin löytämän saaren herkkuihin.  Uneksimme saappaan liidosta kauas yli sinisten merten. Olimme silloin jo lähellä päämääräämme. Suomalainen saappaanheittäjä ei kisaamaan paljon Uutta-Seelantia kauemmaksi pääse, eikä uusiseelantilainen pääse valtavasti Suomea pidemmälle.

Haaveisiimme kuului IBTA:n  Tyynemeren tukikohdan perustaminen  Taihepeen, josta käsin maailman hauskin urheilulaji voisi valloittaa Australian ja muut Tyynenmeren valtiot  ja  ottaa ne osaksi saappaanheittäjien  kansainvälistä kulttuuria.  Ajatus tuntui paratiisilliselta: silloin kun Uudessa-Seelannissa on talvi, on Suomessa kesä ja päinvastoin. Saappaanheittäjällä, joka ei maailmaa pelkää, olisi tästä lähtien ikuinen kesä.

 

Uuden-Seelannin liiton ja IBTA:n välinen palaveri pidettiin Ourajoen terassilla.

Kun nyt tapasimme Ourajoen terassilla, huomasimme, että yhteinen unelmamme on edennyt pienin askelin eteenpäin. Uudessa-Seelannissa toimii jo saappaanheittoliitto, joka tänä syksynä on valmis liittymään IBTA:an. Gumboot Dayn kautta Uusi-Seelanti on aloittanut kilpailukosketukset autralialaisten heittäjien kanssa. Viimeiset kaksi Gumboot Dayn kisaa on käyty IBTA:n välinein ja säännöin, lukuun ottamatta sallitut heitot kuuteen rajoittavaa pykälää. Ensi vuonna kilpailussa heitettäisiin kuuden heiton finaali, joka olisi IBTA:n virallinen kilpailukalenterikisa.  Gumboot Day voisi toimia myös karsintana, jossa valittaisiin Uuden-Seelannin maajoukkue lajin maailman-mestaruuskisoihin. Tosin MM-matkan rahoitus oli ratkaisematta vielä.

Söimme merilohikeittoa, josta Jason totesi:  ”Salmon is a Finnish lamb.” Uudessa-Seelannissa ei ole lohta, vain sateenkaarirautua, jota saa pyydystää  luvanvaraisesti henkeä kohti kuusi kappaletta, mutta sitä ei saa kaupassa myydä.  Olin havaitsevinani, että ”suomalainen lammas” maistui vieraille. Tällä kertaa vieraat eivät ehtineet saunomaan, mutta Jasonin kanssa sovimme, että jatkamme lähiaikoina kansainvälisen yhteistyön ideointia saunan lauteilla.

Elizabeth tutkii videoita Petroskoin MM-kisoista.

Miljoona, miljoona saapasta

Kannatan viisaiden saappaanheittoliittojemme valitsemaa linjaa Annetaan kaikkien kukkien kukkia! Olen pikkupojasta lähtien ollut tuon sulotuoksuisen ja huumaavan ajatuksen fani.

Annetaan kaikkien kukkien kukkia – ajatuksen esitti 1960-luvulla Kiinan palvottu johtaja Mao Tse Tung valmistellessaan kulttuurivallankumousta tappavin seurauksin miljoonille erilaisille kukille.

Koulussa kirjoitin aineen suuresti arvostamani äidinkielen opettajan Esa Helanderin antamalla otsikolla Annetaan kaikkien kukkien kukkia. Olin Mao-fani, koska kuvittelin Maon markkinoiman kommunismin tarkoittavan samaa kuin vapaa seksi. Kukaan ei oikaissut. Sain aineesta ysi plussan.

Kumma kyllä, miljoonien kukkien kalmantuoksuinen historia ja elämässä kokemani kolhut eivät ole lannistaneet nuoruuden idealismiani. Kumisaappaanheitto ja erilaisten saappaiden ja heittäjien kukinta merkitsevät minulle edelleen lähes samaa asiaa kuin vapaa seksi.

Ah, ruusumeren tuoksu
oli voimakas ja vahva
Kaikki uljaat sotamiehet
hoiperteli kedolla
Ne venäjäksi kirosivat
Turkiksi ne manas
Vaan ei aikaakaan kun olivat
jo soltut unessa

Tuon ruusumeren kauniin nään
Se on maa ei kenenkään

Vladimir Visotsky (suomentanut Turkka Mali)

Saksan Saappaanheittoliiton puheenjohtaja Anita Otto ja Saapaskissa kumisaapassissien muistopatsaalla.
tilausnumero
Taihapessa ravintolalaskukin tuodaan saappaassa.
katuunmaalattu
Saappaanheittäjien pääkaupungissa katu on saappain koristeltu.
nayteikkuna
Saapas on esillä taihapelaisten firmojen näyteikkunoissa.
Kumisaapas näkyy firmojen logoissa.
Sisäpiirin saapashuumori kukoistaa.
Saapasleima kädessä on pääsylippu bileisiin.

Hauskuuden ytimessä


Show goes on ja matka jatkuu.

Ilmapiirin käydessä ahtaaksi minua lohduttaa ajatus katsella maailmaa suurena saappaanheittokomediana, jonka toteuttajina meillä jokaisella on oma ihmiskuntaa huvittava sivuroolimme, jos ei kovin suurta, niin ainakin pieni.

Tällaiseen koomiseen näytelmään hyvin sopivat niin ulkoavaruudellisia viestejä Heittäjien klubiin lähettelevät sivustaseuraajat kuin me välillä änkyröintiin taipuvaiset mutta pohjimmiltamme hyvää tarkoittavat sydämenpaloiset.

Kun välillä pipo puristaa niin rankasti, että näköhorisontti hämärtyy, olen kokenut itseironian lääkitsevän voiman. Tuon tuostakin höpötän itselleni:

”Et sinä tosiaankaan ole se kirkkain kynttilä kattokruunussamme, vaan melko himmeä ja välillä ihan pimee. Mutta show goes on ja matka jatkuu.”

Uuden-Seelannin saapaskentällä olimme suomalaisen mittapuun mukaan keskellä huippu-urheilutapahtumaa: yleisöä oli paljon eli enemmän kuin suomalaisessa keskivertoisessa jääkiekkoliigan ottelussa.

Uusiseelantilaiset kisajärjestäjät korostivat kumisaappaanheiton hauskanpitoluonnetta. Suomalaisesta näkökulmasta poiketen heidän mielestään hauskaa ei ole vain pitkä heitto. Erityisen hauska ja viihdyttävä voi olla täysin epäonnistunut heitto ja se koko koominen prosessi, kun kokemattomalla heittäjällä vaativassa teknisessä suorituksessa menee alusta lähtien kaikki pieleen ja saapas putoaa mahdollisesti omaan päähän. Yleisö taputtaa ja iloon yhtyy myös heittäjä. Onko tosiaan mahdollista, että uusiseelantilaiset osaavat nauraa itselleen? Siinä esimerkillisen fiksu kansa, jossa kytee uuden ihmisyyden mahdollisuus. Rehti suomalainen karvalakinnosto heille!

[HTML2]
Todistetusti huippu-urheilija, rallitähti Elizabeth Mortland, soveltaa autourheilussa saatuja oppeja saappaanheittoon luovalla tavalla, joka saa yleisön riemastumaan.

Taihapelaiset siskomme ja veljemme ottavat hauskanpidon hyvin vakavasti ja tosissaan. He ovat perustaneet Taihapen yliopiston ja sinne hauskuusopin professorin oppituolin. Saappaanheittoprofeetta Michael Abraham on titteliltään professor of joynery Taihapen yliopistosta.

[HTML1]
Michael Abraham kertoo miten kuminen hauskanpitokulttuuri sai Taihapessa alkunsa.

Hauskanpito eli joynery on kaksimielinen käsite. Se ääntyy samalla tavoin kuin joinery, joka tarkoittaa puusepäntyötä. Puuseppien kanssa paljon tekemisissä olevana tiedän, että nikkarointi ja hauskanpito ovat lähempänä toisiaan kuin äkkiä huomaamme. Puusepäntyö on millimetrin kymmenesosan tarkkaa ja suurta taituruutta vaativaa puuhaa, jota siihen kipinän saaneet pitävät verrattoman hauskana ja moni harrastaa sitä koko elämänsä ajan. Samoin on maailman hauskimman urheilulajin, kumisaappaanheiton laita.

Uudessa-Seelannissa me elimme hetken aikaa kumisen hauskuuden ytimessä.

[HTML3]
Viattomuuden loppu? Boot Throwographer näyttää miten kumisaapas suomalaisopein liitää.

[HTML4]
Saapaskissa lataa TV-näytöksessä reilusti yli 40-metrin heiton.

[HTML5]
Saapaskissa huolehtii naisheittäjien opastuksesta.


Kuulijat imevät Boot Trowograhpehin valmennusoppeja silmätarkkana.

[HTML6]
Valmennus puree. Taihapelainen 17-vuotias lahjakkuus liidättää yli 42 metriä.

Kahden sissitoimittajan kohtaaminen

Meitä sellaisia toimittajia ei montaa ole, jotka olemme vuosia omistautuneet saappaanheiton raportoinnille. Siksi oli lämmin hetki tavata Terry Karatau, Central District Timesin reportteri, joka jälleen viime viikkoina on kirjoittanut useita artikkeleita kumisaappaanheitosta ja useimmiten juttu on sijoitettu etusivulle isoimmalla mahdollisella otsikolla.

Verbaalinen hauskanpito maailman hauskimman urheilulajin parissa on kovaa työtä, aiheen tutkiva journalismi vielä rankempaa ja sen näkee minun ja Terryn olemuksesta.

toimittajajari
Terry ja Saapassissi

Terry oli meitä autoineen vastassa, kun junamme saapui Taihapen asemalle ja yhtenä viimeisistä hän oli meitä hyvästelemässä. Terryn viimeisimmän etusivulta alkaneen ja sisäsivuille jatkuneen jutun aihe oli Gumboot Goodness, kumisaappaaseen liittyvää elämäntapaa hellivä otsikko, jonka monimerkityksisyyden vivahteita on mahdoton suomenkielelle kääntää.

Muita Terryn mainosrahoitteisesti toimivan lehden tuoreimman numeron jymyjuttuja on harvinaisen vieraan, albatrossin laskeutuminen Taihepeen, josta pahasti uuvahtanut sankarilintu kuskattiin paikalliseen terveyskeskukseen hoitoa saamaan, jotta se jaksaisi jatkaa loputonta, ylpeää sinisenmeren liitoaan.

Lehdessä on myös asiantunteva artikkeli nykyajan lampaankasvatuksesta – kiehtovaa luettavaa alan nopeasta kehityksestä ja uusista virtauksista tietämättömälle suomalaiselle – sekä paikallisen kirkollistoimittajan kirjoittama sensaatiojuttu: kymmenen uusiseelantilaisen tiedemiehen porukka on avoimessa kirjeessä kumonnut evoluutioteorian paikkansa pitämättömänä ja taipunut Raamatun luomiskertomuksen kannalle.

Näihin juttuihin on tuskin Terry Karataulla osuutta tai arpaa. Viime viikot mies on keskittynyt Gumboot Dayn ja maailman hauskimman urheilulajin julkituontiin. Lehden etusivulla Terry lupaa palata aiheeseen myös Central District Timesin seuraavassa numerossa.

ollitvssa

Gumboot Day -päivän iltana me suomalaiset ja saksalaiset saapassissit esiinnyimme Uuden-Seelannin Ykkös-TV:n pääuutislähtetyksessä. Kuvassa haastattelua antaa Boot Throwographer.

[HTML1]

Yllä videointi Uuden-Seelannin Ykkös-TV:n lähetyksestä. Tästä löytyy laadukkaampi video, kunhan jaksatte odottaa sen latautumisen ja katsoa toisinaan tulevat alkumainokset.

Minun ja Terryn kollegat Napierissa työskentelevät arkkitehtuuriltaan komeassa talossa, joka edustaa art-deco -tyyliä.

Myös virallinen Taihape ja kaupungintalo liputtavat kumisaappaan kunniaa.

Jäähyväiset kumisaappaan maailman pääkaupungille. Tämä oli viimeinen näkymä Taihapesta ennenkuin astuimme meitä kohti Wellingtonia vievään junaan.

Kaksi pikataivalta yli vuorten

Aamusumua matkalla Napieriin

Maaseudun ja saappaanheittosalojen tutkija Boot Throwographer syöksyi eilen Overlander- junalla hurjasti keinuen ja kiskot kolisten pitkin kapearaiteista rataa kohti Uuden-Seelannin pohjoissaaren eteläkärkeä, Wellingtonia. Äsken jätimme kyynelehtiviä hyvästejä Saksan saapassisseille. Minä ja Kissa sekä Lily Woodpecker olemme ainoat eurooppalaiset sissit Kumisaappaiden Maailmanpääkaupungissa Taihapessa ja kohta mekin poistumme B. T-ographerin perään.

Matkamme tähänastista osuutta voi kuvata hurjavauhtiseksi, elämyksiä sekä paljon myös tuttuja olen kokenut tämän ennenkin -tuntemuksia sisältäneeksi saappaanheittoseikkailuksi, jonka käänteiden raportoinnissa ei yksikään bloggaajamme ole ehtinyt pysyä täysin mukana.

Sissijoukkoamme uhkaamattoman pitkästymisen torjunnasta on innolla huolehtinut emäntämme, 1970-luvun kansainvälinen rallikuski, Uuden-Seelannin sorateiden kuningatar Elisabeth Mortland, jonka kyydissä jyrkkärinteisen vuoriston kapeilla slalomteillä saimme eilen näytteen nopeasta siirtymisestä Taihapesta puolentoista sadan kilometrin päähän Napierin art-deco-kaupunkiin ja takaisin.

Elizabeth Mortland

lampaat

Lampaita tiellä

Rallia yli vuorten

Napierin helteestä kiisimme vuorten yli grilli-iltaan Taihapen Rotary-klubin vieraaksi. Kaupungin saappaanheittopäällikön Colin Bairdin kanssa keskustelimme harjoitus- ja kilpailutoiminnan kehittämisestä Uudessa-Seelannissa, suomalaisoppien hyödyntämisestä kansainvälisesti ja Taihapen seudulla erityisesti, Uuden-Seelannin liiton perustamisesta ja sen liittymisestä IBTA:n jäseneksi, Uuden-Seelannin maajoukkueen luomisesta ja mahdollisuudesta osallistua MM-kilpailuihin sekä ajatuksesta järjestää Tyynenmeren alueella MM-kilpailut.

colin1
Saapaspäällikkö Colin Baird

Ennen ehtoollispöytään istahtamista hiljennyimme ruokarukoukseen.

Taihapen saapaspäällikkö tutustui netistä paperille otettujen kopioiden ääressä Saappaanheittäjien talon heittourheilijoille tarjoamaan palveluun ja lausui etusivun Siilipojasta ja Siilitytöstä kertovan runon kauniilla englanninkielellä pitäen asianmukaisen tauon ja painottaen kahta viimeistä säettä ”… Sport or sex – it’s up to you. Have you ever heard what is boot-throwing?”

Hänen silmistään näin, että hän piti runosta.

rotaryladyt

Taihapen rotaryleidejä

Kunniaa haimme – taaloja saimme!

Gumboot Dayn aamu alkoi dramaattisesti. Saimme varmistuksen, että suomalaiset saapassissit haluttiin sulkea kilpailun ulkopuolelle, mikä merkitsi sitä, ettemme voisi yrittää heittää uutta Gumboot Dayn maailmankuulua ennätystä, jota tuhannet ihmiset ovat sinnikkäästi koettaneet rikkoa 25 vuoden ajan.

Urallamme kaiken kokeneina ymmärsimme uusiseelantilaisen näkökulman: ennätyksen saisi heittää kuka ja minkä rotuinen ihminen tahansa, kunhan hän olisi paikallinen kiwikansan edustaja, eikä mikään maapallontakainen suomalainen, jonka olemassa olosta ei ole edes tieteellistä varmuutta. Hypoteettista ja poissa olevaa suomalaista ennätysten murskaajaa olisi vaikea, jos ei mahdoton käyttää Tyynenmeren alueella saapastapahtuman markkinoinnissa.

Memorial Parkin kentän laidalla pidimme hätäkokouksen. Perustimme pikaisesti Kumisaappaanheittäjien ammattiunionin Taihapen paikallisosaston ja valitsimme järjestäjän kanssa neuvottelupöytään meitä edustamaan Saapaskissan. ”Raha meille ammattilaisille ei ole ongelma, vaan suomalaisten kumisaappaanheittäjien imago ja kunnia”, evästimme. Toivoimme Kissan neuvottelevan meille hyvän lopputuloksen, kuitenkin sellaisen, ettei työnantajamme eli Taihapen Rotaryklubin ansaintalogiikka siitä kohtuuttomasti vaarannu. Saapaskissa otti tehtävän vastaan tyytyväisenä kehräten.

Hetken päästä Kissa saapui sopimusehdotuksen kanssa ilosta tanssahdellen. ”Neuvottelut käytiin äärimmäisen hyvässä hengessä. Meitä ei oteta viralliseen henkilökohtaiseen kilpailuun mukaan, mikä merkitsee sitä, että saamme heittää näytösheittoja yleisön edessä ilmaiseksi. Hyvitykseksi lisäksi pääsemme Uuden-Seelannin pääuutislähetyksen saappaanheitto-osion pääesiintyjiksi, mikä tekee meistä koko maassa kuuluisia. Ja mikä parasta, me saamme osallistua joukkueena sekajoukkuekilpailuun normaalisti ja pääsemme siinä heittämään taaloista. Joukkuekisassa käytössä meillä on jokaisella kaksi virallista heittoa!”

”Sopimus on suorastaan liian hyvä”, Boot Throwographerin kanssa riemuitsimme. ”Yksikin virallinen heitto olisi jo ollut kova juttu.”

Tuulen leikatessa kumisaapaskaaria viistosti oikealta me kolme bloggaajanimimerkkiä S. Sissi, B. T-ographer ja S. Kissa asetuimme ensimmäisinä Memorial Parkin areenalle muutaman tuhannen kannustavan silmäparin eteen edustamaan Finland-joukkuetta.

Ensimmäisenä kyntensä kiinni kumisaappaan varteen iski Saapaskissa, joka latasi 39, 61 metriä. Yksi virallinen heitto siis Kissalla riitti rikkomaan Gumboot Dayn nettisivujen kertoman virallisen kisaennätyksen yli viidellä metrillä. Tai niin me yksinkertaisina suomalaisina saapassisseinä luulimme.

Finland-joukkueen tulos

Siitä mikä tuo lehtien otsikoissa rikottavaksi kuulutettu virallinen ennätys tarkalleen ottaen oli, ei nykyjärjestäjillä kuitenkaan tuntunut enää kilpailutilanteessa olevan tarkkaa muistikuvaa. Muistelut virallisesta ennätyksestä vaihtelivat neljän metrin haarukassa ja ne elivät kilpailutilanteen mukaan. Myös ennätysmaininnat kisasivuilta näyttivät viimeisessä päivityksessä mystisesti kadonneen.

Tätä kirjoitettaessa emme siis tiedä, ovatko Kissan tulos ja B. T-ographerin henkilökohtaisen kilpailun yhteydessä tekemä 45,76 metriä uusia Gumboot Dayn ennätyksiä vai jotain ihan muuta. Muistetaanko kyseisiä tuloksia ensi vuonna edes?

Uuden-Seelannin TV:n toistuvasti, lähes inttäen esittämä kysymys, mihin tarvitaan IBTA:n sääntöjä, tuntuu tätä taustaa vasten mielenkiintoiselta. Mihin tarvitaan sääntöjä, tunnontarkkaa tilastointia, lajin kirjoitettua ja painettua historiaa? Gumboot Dayn kokemusta rikkaampana en tosiaan tiedä!

Epätietoisina siitä, menikö meillä hyvin vai huonosti, saavutimmeko asettamamme tavoitteen vai emme, tai mitä väliä sillä on, meidän pohdintamme tuollaisista turhista kysymyksistä katkaisi se, että pitoaineista puhtaisiin kouriimme iskettiin paksu nippu dollareita. Tungimme ne taskuumme muiden ryppyisten seteleiden sekaan.

Saapasissi
Boot Throwographer Saapaskissa

Sinä iltana käyttäydyimme kuin ketkä tahansa äkkirikastuneet.

Sen Gumboot Dayn jälkeisen yön me kylvimme taaloissa tai ainakin kylvimme niitä. Panimme elämän risaiseksi niin kuin jätkäpojat Rovaniemen markkinoilla. Viini virtasi saapaskisan jälkibileissä ja alkuasukastytöt nauroivat. Meille kävi niin kuin useimmille äkkirikastuneille.

Kunniaa haimme, mutta mainetta saimme.

Uuden-Seelannin TV-uutisten saappaanheitto-osio 20.3.2010

bandi

Kisojen jälkibileissä Uuden-Seelannin suosituin bändi Ardijah soitti polyfunkkia.

Suomalaiset suljetaan ulos?

Kävi kuten muutama tunti sitten ennustin. Huhut suomalaisten valtavista harjoitusheitoista ovat levinneet kylällä ja osa heittäjistä on ilmoittanut tekevänsä lakon ja jäävänsä pois kisasta, jos ammattilaisten sallitaan ottaa osaa. Meille uhkaa käydä kuin Paavo Nurmelle 80 vuotta sitten, ja olen vakuuttunut, että meidän sulkemisemme kilpailusta pois on mitä järkevin ratkaisu.

Kyse on pohjimmiltaan rahasta. Kylällä katsotaan, että mahdollisuutemme kilpailla rahapalkinnoista olisi epäreilua, koska olemme saattaneet harjoitella enemmän kuin jotkut muut, mihin viittaa sekin, että saappaanheittäjänaisen oli nähty vuoristossa harjoittavan akrobatiaa ja kiipeävän jättikokoiseen puuhun pelkkien kynsien avulla.

Toisaalta kyläläisten raati on lähes taipumassa sille kannalle, että saisimme heittää kilpailun ulkopuolella, sillä pitkiä kumisaapaskaaria olisi sallivimpien mielestä joka tapauksessa mukava nähdä.

Tässä raati on oikeassa. Meille ammattilaisille raha ei merkitse vaan kunnia. Elätämme siis toivetta, että pääsisimme heittämään lehtien mainostamasta ”virallisesta ennätyksestä”, josta on kilpailtu vuodesta 1985 saakka ja valtava määrä ihmisiä on päässyt sitä kokeilemaan.

Tiedämme kyllä, että saapasennätys syntyäkseen vaatii huippukunnon lisäksi täydellistä takatuulta ja lisäksi onnea: mutta suomalainen on kova yrittämään.

[HTML1]

Saapaskissa hioi kuntoaan lauantain kisaan. Hän loikkasi sillalta 80 metriä syvään rotkoon ja jäi roikkumaan takatassuistaan köyden varaan. (Kuvaaja ja editoija Eckehard Dux)

Saapaskissa tempaisi takalaittoman

lehti

Suomalaisten ensimmäinen harjoitus osoitti, että varoitukseen on aihetta.

Gumboot Dayn järjestäjät Taihapessa olivat helpottuneita, suorastaan riemuitsevia, kun kerroimme, että heidän kilpailusaappaansa ovat vertailukelpoisia eurooppalaisten heittovälineiden kanssa ja joissakin heittämisen hauskuuteen liittyvissä elementeissä ylivoimaisia.

Mainitsimme, että myös Euroopassa pyritään saapasta kehittämällä takaisin kohti saappaanheiton kumisempaa ja hauskuutta suosivaa luonnetta, minkä tiedon taihepelaiset ottivat vastaan iloisin huudahduksin. Järjestäjät ilmaisivat halunsa siirtyä noudattamaan IBTA:n sääntöjä ja urheilullisesti hakevansa Euroopasta oppia, mutta saappaan kumia he pitivät imagoonsa liittyvänä arvokkaana tavaramerkkinä.

Keksin kera nautitun murukahvin ääressä visioimme paikallisella rotaryklubilla järjestäjien kanssa, että Taihapella on edellytykset olla IBTA:n Tyynenmeren alueen keskus, koska heillä on yhteydet uusiseelantilaisten lisäksi australialaisiin saappaanheittopaikkakuntiin. Taihepelaisilla on myös kova halu toimia Uuden-Seelannin saappaanheittoliiton alkuun panijoina ja luoda alueelleen huippuheittotiimi.

Totesimme, että meidän kahden omista lähtökohdistaan syntyneen saappaanheittokulttuurin kannattaa lainata ideoita toisiltamme ja ottaa oppia toisistamme. Ennen kaikkea on tärkeää, että teemme yhteistyötä, koska maailma on pieni.

Taihapeen äskettäin saapui Kumisaappaanheittopäivää kunnioittamaan kumisaappaanheittologian professori – englantilaissyntyinen sanavalmis ja arvostettu mies – jolta huomenaamuna nauhoitamme haastattelun Netti-TV:tä varten.

Meitä suomalaisia Taihapessa arvostetaan lajin urheilullisina tietäjinä, joista imetään oppia niin paljon kuin mahdollista. Kylän imagotuotteen maailmanmestarijulkkiksina olemme kysyttyjä vieraita niin taidenäyttelyn avajaisissa kuin kisaorganisaation kotihipoissa.

yomainos

Gumboot Day ja kumisaapas näkyvät kaikkialla Taihapen katukuvassa ja firmojen logoissa.

Kisan aattopäivänä kilpailuasiantuntijamme Olli Rosenqvist paiskoo järjestäjien kanssa kentällä hartiavoimin, jotta IBTA:n sääntöjen periaatteet tulevat lauantain kilpailussa mahdollisimman tarkkaan noudatetuiksi. Vauhdinottoradan suhteen jouduimme kentän rajoitteiden takia tyytymään kompromissiin: rataa on heittäjällä käytössä vain kaksitoista metriä Taihepen kisoissa ennen käytetyn neljän metrin sijasta.

Panen pelolla merkille lieviä enteitä siitä, että huoli kisaorganisaatiossa kasvaa, kun jo ensimmäisessä harjoituksessa paljastui, että suomalaisten pitkät saapaskaaret eivät ole pelkkä lelusaappaanheiton luoma myytti vaan Suomesta löytyvät ehkä myös maailman parhaat kumisaappaanheiton taitajat. Miten hyödyllistä tapahtuman tulevan markkinoinnin kannalta kisalle olisi saada paikallinen voittaja.

Tämän vuotisen tapahtuman mediamerkitystä korostaa se, että suomalaisten pitämiä harjoituksia huomenna kello 10 on tulossa seuraamaan Uuden-Seelannin valtakunnallinen TV.

Kumisen Skellerupin tiistaiaamun harjoituksissa ensi kerran käteen saatuaan bloggaajanimimerkki Saapaskissa suhtautui heittovälineeseen etukäteen kriittisesti ja nuuhki sitä epäluuloisesti.

”Hyvä että kumia. Mutta liian lyhyt varsi ja epätasapainoinen”, hän silmämääräisesti arvosteli.

Sanoin optimistisesti: ”Saattaa se lentää. Materiaali on poikkeuksellisen hyvä. Skellerup on kumiltaan huippukauden nokialaista jäykempi. Sopiva kimmoisa jäykkyys on saappaanheitossa kova valtti.”

Kumisaapaskaudella taitonsa oppineena Saapaskissa hallitsi itselleenkin yllätykseksi kumisaappaanheiton heti ja ”bäng” osui oikeaan aikaan. Harjoitusta suosi erinomainen kumisaapastuuli. Ensimmäinen heitto lähti kuitenkin liian alas mutta se oli pitkä. Saapaskissa innostui.

heitto2

Saapaskissan saapas liitää takalaittoman yli taustalla häämöttävän aidan.

Kolmannella yrityksellä se tapahtui. Saapas liiteli kauas, yli kentän takalaitana olleen aidan ja löytyi aidasta monen metrin päästä kuilun reunalta. Jos heitto olisi ollut 30 senttiä pitempi, saapas olisi syöksynyt 50 metriä alaspäin ja sen noutamiseen olisi tarvittu vuorikiipeilijän välineistöä.

Laskin, että kuilun reunalle yltääkseen saapaskaaren täytyi olla 55 metriä pitkä.

”Kerrankin se pysyi sormissa”, Saapaskissa iloisesti yllättyneenä kommentoi.

paakuva

Tyytyväinen Saapaskissa antaa saappaasta lausuntoa medialle.

Taihapen työväentalolla

Kuten tunnettua, vilkas seurapiirielämä eri puolilla maailmaa kuuluu saappaanheittäjien muuten karun elämän valoisiin puoliin. Mutta koska Seiska ja muut erikoislehdet kertovat urheilijoiden hyvin harjoitellusta taidosta panna elämä ympäri maapallon risaiseksi, ja itsestänikin takavuosien nimiheittäjänä maailmalla liikkuu jokunen kaupunkitarina, en dokumentoi ilmiön historiaa toistaiseksi enempää, vaan Ahosen Jannen tavoin säästän sen muistelmiini.

tyovaentalo

Heittäjien ja muiden työläisten klubi.

Taihepessa paikallisella työväentalolla juhlittiin eilen kansainvälistä St. Patrickin päivää, jonka vastine Suomessa voisi olla Pyhän Henrikin päivä. Patrick käännytti irlantilaisia pakanaveljiämme kristityille tavoille, kuten Kokemäen nimikkopyhimys Henrik teki Satakunnassa. Niinpä Patrickin kunniaksi kerran vuodessa kaikissa irkkuystävällisissä maissa juodaan sammioittain olutta ja biletetään. Pakanaveljemme irkut ja heidän uusiseelantilaiset jälkeläisensä selvästi osaavat poimia kristillisyydestä sen iloisimman puolen.

Itseäni kiehtovat maailman työväentalot ehkä siksi, että koen saappaanheiton olevan mitä fyysisintä työtä, taidoistaan ja kyvyistään ylpeän tosiduunarin hommaa. Työväentaloilla kohtaa henkisiä veljiä ja siskoja, elämänkaraisemia optimisteja, joiden kanssa voi parantaa maailmaa.

Valkean ja komean puutalon seinässä luki Taihape workingmens club. Astuin sisään seurapiiriin työläisyyteni todisteena vihreä heittohansikas vasemmassa kädessä, koska leikin henkeen kuuluu, että jokaisella on yllä jotain vihreää hilpeän irkkuhengen tunnuksena. Tiskillä oli tarjolla tummaa ja vaaleaa sekä ristiveristä. Makuni mukaisesti valitsin ristiveristä ison tuopin.

Koska Taihepessa ollaan – seurueemme romantikko Eckehardt Dux on jo ehtinyt ristiä paikkakunnan Taihappyksi – työväentalolla oli lähestyvä lauantain suuri saappaanheittotapahtuma keskustelujen pääpuheenaihe. Me suomalaiset kannamme täällä mitä suurimmassa määrin julkisen urheilusankarin taakkaa, joten seurapiiriin on helppo astua sisään. Meidät tunnetaan ja kumma kyllä, myös maineemme. Pöytiin kannettiin oluttuoppien kyytipojiksi tarjottuja ilmaisia lasillisia votkaa, viskiä, mitä lie pontikkaa, ja sitä myötä kun niitä eteen ilmestyi, ne kumottiin. Onneksi ne olivat niin pieniä, että juuri kukaan ei tullut humalaan.

Tarjolla oli loputtomasti ilmaista ruokaa, muhennokseksi valmistettua lampaan lihaa. Paikkakunnan alkuperäisasukkaat, maorit, bilettivät omissa pöydissään ja eurooppalaisperäiset omissaan, mutta pöytien välillä risteiltiin vapaamielisesti ja noiden sukuylpeiden kuulujen sankareiden jälkeläisten kanssa oli helppo tulla tutuiksi. Taihapen työväetalolla eri rodut ja maailman ihmiset olivat St. Patrikin yönä siskoja ja veljiä keskenään.

maorinoirish

Taihapelaisia keskustelukumppaneita.

Hauska loppuu nopeaan. Hieman ennen puolta yhtätoista alkoi kilpailuhenkinen tuoppien kumoaminen ja vihreähattuinen kaunotar ehdotti, että hän voisi kuskata meidät majapaikkaan autollaan. Mukaan tuli motellin pitäjä, St. Patrickin päivän perinteestä tarinoiva irkkusukuinen isäntä, jonka kanssa olimme ehtineet tarjota toisillemme ja kumota tuoppeja. Taihapessa meillä on nykyisin ystäväliuta, joista lähellä asuvien kanssa kansallisten kokemusten vaihto jatkui varhain tänä aamuna koleuden vaihtuessa vähitellen lämmöksi.

Koen vierailumme Taihapen työväetalolla retkemme onnistumisen kannalta arvokkaaksi, sillä talo on kaupungin sosiaalisen elämän sydän. Paikalliset ihmiset arvostavat taloaan. ”Siellä käydään läpi päivän bisnekset, jaetaan huolet ja pidetään hauskaa”, mainitsi paikkakuntalainen voimamies.

noirishsissi
Saapassissi mieliharrastuksensa parissa.

Kotoinen olo

pakkasta3<
Koti-ikävä helpotti, kun heräsimme huurteiseen todellisuuteen.

Ilmasto Taihapessa on ihastuttavan nopeatempoinen. Nurmikko on härmässä. Helteen ja nopeasti ohi kiitäneen sateen jälkeen iski – 2 asteen pakkaskeli, johon sissiosastomme heräilee. Ilmiö lienee yhtä yleinen Uuden-Seelannin kesässä kuin lumihanki Suomessa juhannuksena. Eilen illalla edelleen tuullessa ja sään yllättäen viiletessä totesin T-paidoissaan väriseville paratiisisaaren St. Patrickin päivän juhlijoille, että ilmasto tuntuu oikein kotoisalta. Se on kuin luotu karuihin oloihin tottuneelle suomalaiselle saapassissille.

Kesämajassa, jossa asumme, ei tietenkään ole lämmitystä. Kotoa lähtiessä kapinoin urheilupuseron mukaan ottamista, koska ei sellaista subtrooppisella alueella tarvita. Nyt pusero on käytössä: kuumaa teetä juova ja hieman viluisen oloinen Eeva on kääriytynyt siihen.

Onneksi itsellänikin on urheilushortsit.

Tutkimusretkikuntamme havannoi. Uuden-Seelannin kesä on vähäluminen.