Runoilijoillekin liputetaan. Seuraava laulu kertoo opiskelusta Tampereen yliopiston humanistisessa tiedekunnassa, jossa modernin runouden prakticumia veti Marja-Leena Vainionpää. Yksi analysoimistamme runoista oli Federico Lorcan Lolita, veteen hukkunut tyttö, joka jäi vaivaamaan mieltäni.
Runoilija Sanat: Jari Isokorpi ja Federico García Lorca Sävel: Jari Isokorpi Kaakkimaan pojan CV 24
Runoilija talvella Tampereella ohi sorsapuiston askeltaa modernin runouden prakticumista kohti Hervantaa. Kävellessä hän säveliksi punoo Federico Lorcan runon:
Laulaa alaston yö. Tummuvat maaliskuun sillat. Lolitan kylvyssä välkkyvät suolainen vesi ja liljat. Oksat kuolevat rakkauteen.
Katoilla kimaltaa yön anis ja hopea. Hopeaa purot ja peilit. Anista valkeat reidet. Oksat kuolevat rakkauteen. Oksat kuolevat rakkauteen.”
Rakkaudesta riutuva Isinkorven Jooseppi Kiimajärveen sukelsi. Pyykkärimummot kertoivat, miten pinnan alle katosi. Sillä lailla isosetä, rippikoulupoika teki renkipojan elämästä runon.
Me humanistit talvella Tampereella runoutta opiskeltiin. Ympäri Suomea hajaannuttiin. Perheitä perustettiin. Elää se runoilija silläkin tavoin että eteenpäin kävelee, ja mestarin lailla suomen kielellä sanoja solmeilee. Ja mestarin lailla suomen kielellä sanoja solmitsee.
Ko mää olin viistoista, ja Tarmo kuustoista, nin Tarmo osti jumalattoman ison moottoripyärän, joka oli 350 kuutioinen ja kakstahtinen. Sen nimi oli Jaava. Sitte me mentiin!
Tarmon Jaava Sanat ja sävel: Jari Isokorpi Kaakkimaan pojan CV 23
Johdatus Aino Räsäsen Helena-kirjojen ja 1970-luvun teinipopin maailmaan. Ylempänä sovitus, jolla osallistun Juhannusviisu 2022 -tapahtumaan 🙂 Melodiaa on madallettu yhdellä sävelaskeleella verrattuna alempaan versioon.
Matkalla Myllymaahan Sanat ja sävel: Jari Isokorpi Kaakkimaan pojan CV 22
Tarinan keksi kai Valtosen Hilja. Liekö se Jari ja Helena-kirja, josa Jarina tansseisa etsin Helenaani? Minä olin Kaakkimaan pojista nuarin. Sormet paleli ko jäisiä perunoita kuarin. Pullotin, aarteen kätkin alle puarin.
Kaakkimaan pojat tanssimaan! Kaakkimaan pojat oo-oo. Kaakkimaan pojat matkalla Myllymaahan.
Oli perunaviiniä puarin alla. Me vauhtiin pääsimme sitä juamalla, kon Isonkorven tiältä kurvasimme Kiikkaan. Sano Onni: ”On teitillä aikaa vartti Kiikkapään baarisa ottaa startti”. Join pöyräsä vartin aikana seittämän kaljaa.
Kaakkimaan pojat tanssimaan! Kaakkimaan pojat oo-oo. Kaakkimaan pojat matkalla Myllymaahan.
Täytyy myöntää, että jännittää vähän, jos Kerttulan plikka eksys lauluun tähän; häntä koulusa olin vähän ihaillut vilpittömästi. En tarkemmin likan nimmee muista. Se taisi olla Helena tai Angelica. Suakaa anteeksi, kon on toi muistivika.
Kaakkimaan pojat tanssimaan! Kaakkimaan pojat oo-oo. Kaakkimaan pojat matkalla Myllymaahan.
Se oli Angelica kiihkeä ruskeatukka tai Helena poikien sielujen hukka. Oli heitillä lennokas askel ja leikkisä hymy. Tunnelma nousee, tekkee miäleni laulaa. Sivelen pullon viileää kaulaa. Ovat Kaakkimaanpojat matkalla Myllymaahan.
Kaakkimaan pojat tanssimaan! Kaakkimaan pojat oo-oo. Kaakkimaan pojat matkalla Myllymaahan.
Siinä se ehtoo yähön kulu, ko perunaviini alas nialusta valu. Me Askon kansa otettiin pihasa huikkaa. Ei hönöpäisä ilkene hakkee kettään. Vois iskuyritys mennä mettään. En Angelikkaa kehtaa eres moikkaa.
Kaakkimaan pojat tanssimaan! Kaakkimaan pojat oo-oo. Kaakkimaan pojat matkalla Myllymaahan.
Yks plikka eresä äkkiä seisoo, minulle niiaa ja käteeni tarttuu, huulillansa arvoituksellinen hymy. On Helena ehkä hiukan nuori. Ei keskeneräisyys häiritte lainkan. Hän on siinä valosa maailman kaunein friidu!
Kaakkimaan pojat tanssimaan! Kaakkimaan pojat oo-oo. Kaakkimaan pojat matkalla Myllymaahan.
Verän liki, tanssimme foksin tai pari. Sulaurumme ko kuuma pari. Kuiskas Helena korvaani: ”Soita mulle, Jari!” Sinä iltana ei ennää tapahru muuta. Takapenkillä suutelen pullon suuta. Miten hyvältä maistuukaan perunaviini.
Kaakkimaan pojat tanssimaan! Kaakkimaan pojat oo-oo. Kaakkimaan pojat matkalla Myllymaahan.
Raittiusliikkeen panivat 1800-luvun lopulla alulle sivistyneet miehet, joiden lempiharrastus oli laulaa juomalauluja, rupatella ravintolassa taiteista ja maailmanmenosta – ja ottaa keskenään kuppia. Omia joskus railakkaitakin juomatapojaan he pitivät esikuvallisina, mutta heitä harmitti porukka, joka rähjäsi juovuksissa ilman sen kummempaa mieltä kohottavaa tarkoitusta. Sille oli tehtävä jotain ja humanisteja kun olivat, he ehdottivat ratkaisuksi kohtuullisuutta … Seuraava ralli kertoo viattomasta harrastuksestani.
Taipumuksestani juomalauluihin Sanat ja sävel: Jari Isokorpi Kaakkimaan pojan CV 21
Minä olen palkittu raittiusmiäs, ja sille ny nostan maljan. Konnen mää ota ko sillon tällön ja saunasa jokusen kaljan.
Kon kitaraa rupesin soittelemaan, opin Bellmanin sångbookista. Ei semmosta naista kon Ulla Winblad löyrä mualta kon krouvista.
Kyllähän kahvee hyvvää on, kon siihen kastaa pullaa. Ko pullan päälle voita pannee, se oikein suusa sullaa.
Miätin, ei se mistään kotosin oo punahuulista vain haaveilla, kon voi Ellin boksisa piänet ottaa, vähän hönösä lauleskella.
Entinen plikkakin toristi: on maineeeni pelkkää huhhuu. ”Eihän se Jari paljon viinaa jua, vaikka se siittä puhhuu.”
Jos minä piänestä nillittäisin, ja naamani olis nuiva. Nin mahtaisi tästäkin juamalaulusta tulla aika kuiva. Saattaisi tästäkin juamalaulusta tulla aika kuiva!
Seuraava ralli kertoo merkittävästä urheilijasta ja taiteilijasta. Se on myös kunnianosoitus menneiden polvien rakennustyölle. Vuonna 1968 pystytetty Kiikan uimahalli oli yksi ensimmäisistä Suomessa.
Rautavaaran Tapio Sanat ja sävel: Jari Isokorpi Kaakkimaan pojan CV 20
Kuusikymmentäluvulla löin Kiikasa Tapsan kanssa kättä. Maailman parhaat heittäjät tuntevat toisensa esittelemättä.
Minä olin silloin kakstoistavuatias pikkupojan pätkä. Tapsalla oli flanellipaita -ja hän oli kuuluisa jätkä.
Oli Kiikasa menosa uimahallin harjannostajaiset. Ko me kaksi kommeeta käteltiin, kuvittelin, että ihastuvat naiset.
Plikkojen suosikkeja siihen aikaan oli Kirka sekä kultatukka Dänny. Sotasukupolven laulajat nuorta yleisöä kovasti pänni.
Otti porukka kahvetta ja konjakkia, sai koreittain kaljaa juara. ”Kenenkähän irea se mahtoi olla Rautavaara tänne tuara.”
Siälä rakennuspölyn keskellä söi soppaa Kiikanojan kansa. Tapsa nöyränä nurkasa lauloi ja soitteli kitaraansa.
Uimahallia juhlitaan. Pankki tarjoaa lisää juamaa. Ko laulaja yksin hiljaa istuu, tuskin moni eres häntä huamaa.
Eihän meitä vanhoja pappoja kukaan juuri minään pirä. Mutta laulumme kuitenkin vuosien päästäkin soivat elävinä. Laulumme kuitenkin vuosien päästäkin soivat elävinä!
Ydinpommien varjossa vaurastui optimistinen kansa. Siksi Kekkosen aikaan.
Kekkosen aikaan Sanat ja sävel: Jari Isokorpi Kaakkimaan pojan CV 18
Lämmöllä muistelen Kekkosen aikaa, ko olimme nin rähmällämme, välillä oltiin plikkojen päällä ja välillä selläällämme. Kekkosen aikaan halitulijal alla, päällä ja selläällämme.
Kekkosen aikaan venäläisten kanssa kippisteltiin maljaa. On paljon kiljua poreilevampaa ko klasisa on samppakaljaa. Kekkosen aikaan halitulijal na zdorovje ja otetaan maljaa.
Oli naapurien kesken semmonen tapa, että saunotaan ja otetaan grogii. On paljon hauskempi kaveria olla, ko että turhan tähren sotii. Naapurien kesken halitulijallaa saunotaan ja otetaan grogii.
Ko nuaresta pitäen saa nauttia luattamusta ja ystävyyttä, ei ole miäleltään katkera, eikä tappele ilman syytä. Nuaresta pitäen halitulijallaa harjoitetaan ystävyyttä.
Plikat oli kauniita Kekkosen aikaan, eikä ne paljon puutu nykkään. Täytyy myäntää että kansojenvälisestä yhteistyästä mä tykkään. Plikat oli kauniita, halitulijallaa, eikä ne puutu nykkään.
Kaiholla muistelen Kekkosen aikaa, ko olimme niin lääpällämme, välillä oltiin sellääsä ja välillä selläällämme. Kekkosen aikaan halitulijallaa ko olimme nin lääpällämme.
Oli kommunistiplikalla punaset posket, ko se kapinalauluja veisas. Sukuni tarinaa muistellessa kyynel tulla silmiin meinas. Kommunistiplikka ko halitulijallaa meirän kylän lauluja veisas.
Vaivaistaloisa Kekkosen aikaan syätiin lihasoppaa. Ny uuret valopäät aatteinensa liharuakia stoppaa. ::Onko se kumma jos halitulijallaa me kaipaamme Kekkosen aikaa?::
Nymme Suamesa elämme tätä bile-Sannan aikaa. Ko Kristan silmiä kattelee on niisä nin kummaa taikaa. On elämä onneksi halitulijallaa melkein ko Kekkosen aikaan.
Minä ja setäni Ernesti olisimme saattaneet päittäin vaihtaa elämäntarinaa, jos olisimme syntyneet toistemme sukupolveen, Ernesti ilmastoahdistuksen ja minä suurten sotien aikaan. Ernesti syntyi 18. marraskuuta 1914. Eilen siitä tuli kuluneeksi 107 vuotta. Ernesti kaatui jatkosodassa 24. marraskuuta 1941 täytettyään juuri 27 vuotta. Siitä tulee ensi viikolla 80 vuotta. Siksi tämä laulu Ernestin viimeisestä elonpäivästä.
Saimme keinua Ernestin kanssa eri aikoina mutta samassa keinusstoolissa saman naisen sylissä shaaliin kiedottuina. Mummultani Palmin Senjalta kuulemani sukutarinat sisälsivät sellaisia realistisia yksityiskohtia, että pelkään niistä jäävän nykypäivän lapsien hoitokodeissa paitsi. Totta kai mummu kertoi rajamies Ernestistä, jonka kuva oli seinällä.
Isäni Esko oli Ernestin kaatuessa täyttänyt yhdeksän. Hän muisti viimeisen tapaamisensa Ernestin kanssa ja tämän lausumat sanat Kauvatsan rautatieasemalla: ”Pirä poika ittestäs huolta!”.
Kun kesällä puolitoista vuotta sitten tein laulun Ernestistä, käyttökelpoista materiaalia oli koossa niin paljon, että tajusin, ettei se mahdu yhteen ralliin, vaan siitä tulisi pitkä kuin Kalevala. Päätin keskittyä jatkosodan yhteen maantieteelliseen paikkaan, kolttien Suonikylään ja kiteyttää tarina yhteen päivään, tai jos tarkkoja ollaan, muutamaan.
Käytössä minulla oli huippulähde, Petsamon Erillisosaston historiikki Luton miehet, päivä päivältä etenevine tapahtumineen. Sen kirjausten mukana pääsin aikamatkalle Rajavartiokomppanian sen hetken sijoituspaikkaan Luttojoen varrella sijaitsevaan Petsamon Suonikylään, jossa Erillisosasto Pennasen eli Luton miesten tehtävänä oli suojata Muurmannin radalle pyrkivän Saksan armeijan eteläistä sivustaa.
Laulussa on kertoja, joka mukana olleena pirtin pöydän ääressä muistelee noita aikoja. Se lienee muistuma joskus pöydän ääressä meillä istuneesta Ernestin sotakaverista.
Hämmästyin, kun kuluvalla viikolla rupesin äänittämään Ernestin tarinaa ja etsin SA-arkistosta kuvitusta. Löysin monta rajajääkäriä samasta komppaniasta Suonikylän maisemista. Laulun kuvituksessa esiintyvät henkilöt ovat siis suurimmaksi osaksi Ernestin työkavereita Suonikylän ajalta, myös lotat, koltat, poromiehet ja saksalaiset. Laulun koirat Tessu ja Terhi ovat kuvitteellisia, mutta kuvista heidänkin ”vastineensa” löytyvät. Selvennykseksi hyisessä Luttojoessa uivat miehet ovat suomalaisia rajajääkäreitä, mutta lumipukuiset hiihtäjät autenttisesti saksalaisia. Taistelua symboloiva ase on venäläinen Emma. Rintamakuvaajat tekivät Suonikylässä historian tallentamisessa arvokasta työtä!
Ernestin viimeinen päivä Sanat ja sävel: Jari Isokorpi Kaakkimaan pojan CV 16
Suanikyläsä meinas tulla nälkä ko kanttiini nin kauvvan viipy. Onneksi lokakuusa tupakkia saatiin. No siihen ne poijaat tyyty. Teltoisa oltiin, ei korsu ollu valmis. Ei talvisoran käyny siinä hyyry.
Partioreisulta mukaan usein tarttui riistaa sekä kallaa. Mikäs on plikkoja naurattaesa ko tupakki suusa pallaa. Kolttaplikkoja hauskuttaesa ko tupakki huulilla pallaa.
Jääkäriaseveljiltä saaatiin monta pulloa virkistävää viinaa. Ko ne villasukkia vaihrosa saa, ei vilu niitä nin paljon piinaa.
Suanikyläsä asemia piti rajavartijoitten komppania. Kanttiinin mukana tuli lottia ja rintamakuvvaajia.
Oli kommeeta nährä Luttojoen jäällä kaksikymmentä porroo. Kyytisä tuatiin emäntiä ja kaksi korohorroo.
Historiakuvasa ruakajonosa nään Ernestin viälä elävänä. Sillä on suren nälkänen katse ja suvun kommee nenä.
On melkein ko oisin ollu siinä, mutta siinä seiso Ernesti itte. Ei kolttaplikka tienny mitä seuraavana päivänä sorasa tapahtuisi sitte.
Isonkorven Ernestin rajavartijana piti lukkee ja syärä kakkoo. Ei hän kavvaa laiskotella ehtiny, ko talvisotahommiin poiki jatkoo. Ko heitin piti auttaa noita kermaaneita tota Muurmannin rattaa katkoon.
Ko Palmilta Ernesti jatkosottaan lähti, pikkuveli oli häntä saattamasa. Oli Ernestillä reppu ja uudet nahkasaappaat. Eskoo olkapäähän tarrasi hän luijaa. Sano Eskolle: ”Pirä poika ittestäs huolta!”. Sitten Ernestin vei juna.
Kolttien talvikylän ympärillä Suomi ja Venäjä kaulo. Ne valtasivat toistensa kämppiä ja miinoista ansoja paulo. Sielä vartiokämpät roihusivat, ja emmat ja salorannat laulo.
Olivat sisukkaita suomalaiset, mutta kova oli vastustajakin. Niillä oli nimmonta ylimäärästä miästä. Ne meinasi tehrä meistä matin. Niillä on miähiä ko koltilla poroja. Ne halusivat tehrä sakkimatin.
Venäläisten paras komppania koostu rajavartijoista. Heirät oli mettäsottaan koulutettu seurun tarkka-ampujoista. Oli heitillä semmonen asseistus, ettei meitillä ollu moista.
Marraskuun lopusa se porukka sai käskyn Suonikyllään iskee. Piti vähäseksi tiäretty Suamen pualustus kolttakylän kohralta kitkee.
”Teitin pittää noi Suanikylän sissit taistelusa nylkee. Nin me päästään kutittelleen saksalaisten kylkee.”
Mettäsä oli neljä senttiä lunta, Luttojoki oli paksusa jääsä. Ei seurulla kukkaan kulkemaan päässy lummeen jälkiä jättämättä. Ei viholliskomppania pitkälle päässy rajavartijoitten tiätämättä.
Tuli tieto Ukko Loubbalin luutnantilta, joka partijointia johti: ”Tääläpäin iso joukko vihollisia, tullee Suanikyllää kohti. Pittää siälä hälyytys tehrä, ko vihollinen tullee teitä kohti.’”
Ehtoolla kello yhdeksältä Luton sissijoukko lähti yähön. Ukko-lammen tianoilta meni mettään motitustyähön. Pakkasi reppuihin sissimuanaa ja Lapin puukon pani vyähön.
Olihan matkasa ajoporoja, kisko ahkioisa pikakivääreitä. Mukana kulki kaksi korohoroa, mottityäsä on kelpo ase heitin. Joukosa talsi Terhi, Lapin porokoira, se kuanolla voi pelastaa meitin.
Auran joukkue piiritystä veti Tsingalesjokea pitkin. Ernesti pimmeesä mettäsä prohjas, kahlas motin laitaa kiinni. Tukkijätkälle on motinteko tuttua hommaa, se sujjuu vaikka suljetuin silmin.
Kello kahreksan aamulla sytty valoheitin, alko salorannan laulu soira. Pikakiväärisarja kuulu Suanikyllään asti, rupes murisemaan Tessu sotakoira. Tähtäs Ernesti ikivanhan hongan takkaa, ei siinä parempaa tukkee voi saara.
Suamalaisten mottimiesten tulitukseen vastas venäläinen korohorokuaro. Emmat ja kranaatit lauloivat, sitä säikkyi puun alla poro. Räjähtävä rauta siälä sinkoili, tuli peuralle onho olo.
Soti kaksi Petsamon iskuryhmää, rajamiähiä kumpikin puali. Taistelua kesti sen pimmeen päivän, ei periksi antaa huali. Teki kymmenen vihollista läpimurron, siinä miähiä haavottu ja kuali.
Läpimurtokohrasa kualleena makas kolme suamalaista. Vihollisen kato oli pualisattaa miästä ja kahdeksan kaatunutta porroo. Vei karkuryhmä kalustoa mennessänsä, eikä huikannu eres morroo.
Ernestin rintaan luati oli tullu sen Lapin lujan männyn läpi. Sorasa miähet kaatuvat, on tappelun jälki julmaa. Miähiä kualee molemmin pualin, ei aina löyry kuallutta kulmaa. Miähiä tullee ja miähiä mennee, ei meistä synny isoa pulmaa.
Venäläistä vankia kuulusteltiin, oli heitä se haavottunu sakki. ”Me luulimme että Suanikylä olis meitille helppo nakki. Mutta Suanikyllään matkalla tuli piäni takapakki.”
Rajajääkärit motista karanneita jahtas, pantiin Ernesti rekkeen lavitsalle. Porolla verettiin mettästä pois ja lähetettiin Kauvatsalle.
Oli Ernestin Suanikylän omaisuus pirtin pöyrälle pinottuna: Tuntolevy ja tupakkiaski ja kolttaplikan kuva. Rannekello ja tukko rahhaa ja kolttaplikan kuva.
Toiset ne nuarina kaatuvat, toiset jalvoillansa pyssyy. Toiset omia aikojansa kaatuvat, ei siinä tarvita pyssyy.
Kauvattan sankarihautuumaasta tuli Ernestille koti. Ammuttiin kunnialaukaukset, joskus muistellesa otetaan grogi :punakaartilaisen poijaalle, joka Suamen erestä soti.:
Jos ilmapiiri Suomessa alkaa ahdistaa, ei peli ole täysin pelattu.
Afrikkaunelmia Sanat ja sävel: Jari Isokorpi Kaakkimaan pojan CV 15
Nai nai nai nai nai nai nai nai, nai nai nai nai nai nai.
Ei täälä saa syödä lakritsia, eikä pelata Afrikan tähtee. Jotta saa lempiä tummaa naista, pitää ulkomaille lähtee. Nai nai nai nai nai nai nai nai, Ambomaalle lähtee.
Tiedän että Afrikasa on pirun hauska mesta. Sielä tykätään valkoisesta, tykätään suomalaisesta. Nai nai nai nai nai nai nai nai. Tykätään suomalaisesta.
Ambomaalla unelmaansa eli meidän Martti. Se sai syödä pihvilihaa nin paljon ko vaan tartti. Nai nai nai nai nai nai nai nai. Aina ko vaan tartti.
Rauhanmies Martilla oli kommee keskikeho. Vattalla on kypsään naiseen uskomaton teho. Nai nai nai nai nai nai nai nai. Aikamoinen teho.
Afrikka sai lapsia. Syntyi Jari sekä Anni. Kohta suomenkieltä kaikui Afrikan savanni. Nai nai nai nai nai nai nai nai. Afrikan savanni.
Afrikasa vallitsi rakkaus ja rauha. Vain apina patarumpua löi käresänsä kauha. Nai nai nai nai nai nai nai nai. Käresänsä kauha.
Ko musta ja valkonen suuteli, siitä apina otti pultin. Se perusti apinaorkesterin ja känselöintikultin. Nai nai nai nai nai nai nai nai. Känselöintikultin.
Julma, kauhee uhkaus kuultiin apinaparven suusta. ”Jossei me täälä valtaan päästä, me vittuilemme puusta.” Nai nai nai nai nai nai nai nai. ”Vittuilemme puusta.”
Suomesa meitä ruottalaiset haukkuu mongooleiksi. Kuulemma Tsingiskaanikin oli suomea puhuva meitsi. Nai nai nai nai nai nai nai nai. En finne igen, meitsi.
Ei täälä saa syödä lakritsia, eikä pelata Afrikan tähtee. Jotta saa lempiä tummaa naista, pitää ulkomaille lähtee. Nai nai nai nai nai nai nai nai, Ambomaalle lähtee.
Tiedän että Afrikasa on pirun hauska mesta. Siellä tykätään valkoisesta, tykätään suomalaisesta. Nai nai nai nai nai nai nai nai. Pirun kiva mesta.
Seuraava ralli kertoo huonoista elämäntavoista ja vaarallisesta rakkaudesta.
Herba on satakuntalaiselle liian makkeeta Sanat ja sävel: Jari Isokorpi Kaakkimaan pojan CV 14
Seittämänkymmentäluvulla lauloi rariosa Swiitti. Se oli äkkimakkeeta, sitä piäni annos riitti. Tilkka valkoviiniä on mulla vissyvetes. Ei makkeeta voi nauttia, kon on toi diabetes.
On toi diabetes.
Sokeriyliannoksen sain poikana monta kertaa, ko Huhkolinnan katolla join plikkojen kanssa Herbaa. Satakunnan plikkahan on kaunis niin kuin humma. Se on muhkea muodoltaan oli vaalea taikka tumma.
Vaalea taikka tumma.
Ennen vanhaan Suomen lapsia juotettiin sokeriverellä. ::Nyt on monella sokeritauti ja hampaita pois saa verellä.::
Mieleeni tullee toi Ruottin Tiina, se olis ihan vaimoksi naitava. Tiina on söötti ko sokeripulla ja keittiössänsä taitava. Ruottalaisen poikkinainti on vaarallista rakkautta. Kun se tarjoilee ja pöytään kantaa sokeria joka ruokalajissa.
Sokeria joka ruokalajissa.
Kyllähän sokeri hyvvää on, saa siittä laatuainetta. ::Ko sen hiivalla käyttää ja sitten keittää Isonkorven Iisakin pannussa.::
Kyllähän viina hyvvää tekkee, se alentaa veren sokeria. Siksi kai viisas isäni sanoi, että ”juo poika aina kirkasta!”
