Seuraava ralli kertoo merkittävästä urheilijasta ja taiteilijasta. Se on myös kunnianosoitus menneiden polvien rakennustyölle. Vuonna 1968 pystytetty Kiikan uimahalli oli yksi ensimmäisistä Suomessa.
Rautavaaran Tapio Sanat ja sävel: Jari Isokorpi Kaakkimaan pojan CV 20
Kuusikymmentäluvulla löin Kiikasa Tapsan kanssa kättä. Maailman parhaat heittäjät tuntevat toisensa esittelemättä.
Minä olin silloin kakstoistavuatias pikkupojan pätkä. Tapsalla oli flanellipaita -ja hän oli kuuluisa jätkä.
Oli Kiikasa menosa uimahallin harjannostajaiset. Ko me kaksi kommeeta käteltiin, kuvittelin, että ihastuvat naiset.
Plikkojen suosikkeja siihen aikaan oli Kirka sekä kultatukka Dänny. Sotasukupolven laulajat nuorta yleisöä kovasti pänni.
Otti porukka kahvetta ja konjakkia, sai koreittain kaljaa juara. ”Kenenkähän irea se mahtoi olla Rautavaara tänne tuara.”
Siälä rakennuspölyn keskellä söi soppaa Kiikanojan kansa. Tapsa nöyränä nurkasa lauloi ja soitteli kitaraansa.
Uimahallia juhlitaan. Pankki tarjoaa lisää juamaa. Ko laulaja yksin hiljaa istuu, tuskin moni eres häntä huamaa.
Eihän meitä vanhoja pappoja kukaan juuri minään pirä. Mutta laulumme kuitenkin vuosien päästäkin soivat elävinä. Laulumme kuitenkin vuosien päästäkin soivat elävinä!
Ydinpommien varjossa vaurastui optimistinen kansa. Siksi Kekkosen aikaan.
Kekkosen aikaan Sanat ja sävel: Jari Isokorpi Kaakkimaan pojan CV 18
Lämmöllä muistelen Kekkosen aikaa, ko olimme nin rähmällämme, välillä oltiin plikkojen päällä ja välillä selläällämme. Kekkosen aikaan halitulijal alla, päällä ja selläällämme.
Kekkosen aikaan venäläisten kanssa kippisteltiin maljaa. On paljon kiljua poreilevampaa ko klasisa on samppakaljaa. Kekkosen aikaan halitulijal na zdorovje ja otetaan maljaa.
Oli naapurien kesken semmonen tapa, että saunotaan ja otetaan grogii. On paljon hauskempi kaveria olla, ko että turhan tähren sotii. Naapurien kesken halitulijallaa saunotaan ja otetaan grogii.
Ko nuaresta pitäen saa nauttia luattamusta ja ystävyyttä, ei ole miäleltään katkera, eikä tappele ilman syytä. Nuaresta pitäen halitulijallaa harjoitetaan ystävyyttä.
Plikat oli kauniita Kekkosen aikaan, eikä ne paljon puutu nykkään. Täytyy myäntää että kansojenvälisestä yhteistyästä mä tykkään. Plikat oli kauniita, halitulijallaa, eikä ne puutu nykkään.
Kaiholla muistelen Kekkosen aikaa, ko olimme niin lääpällämme, välillä oltiin sellääsä ja välillä selläällämme. Kekkosen aikaan halitulijallaa ko olimme nin lääpällämme.
Oli kommunistiplikalla punaset posket, ko se kapinalauluja veisas. Sukuni tarinaa muistellessa kyynel tulla silmiin meinas. Kommunistiplikka ko halitulijallaa meirän kylän lauluja veisas.
Vaivaistaloisa Kekkosen aikaan syätiin lihasoppaa. Ny uuret valopäät aatteinensa liharuakia stoppaa. ::Onko se kumma jos halitulijallaa me kaipaamme Kekkosen aikaa?::
Nymme Suamesa elämme tätä bile-Sannan aikaa. Ko Kristan silmiä kattelee on niisä nin kummaa taikaa. On elämä onneksi halitulijallaa melkein ko Kekkosen aikaan.
Jos ilmapiiri Suomessa alkaa ahdistaa, ei peli ole täysin pelattu.
Afrikkaunelmia Sanat ja sävel: Jari Isokorpi Kaakkimaan pojan CV 15
Nai nai nai nai nai nai nai nai, nai nai nai nai nai nai.
Ei täälä saa syödä lakritsia, eikä pelata Afrikan tähtee. Jotta saa lempiä tummaa naista, pitää ulkomaille lähtee. Nai nai nai nai nai nai nai nai, Ambomaalle lähtee.
Tiedän että Afrikasa on pirun hauska mesta. Sielä tykätään valkoisesta, tykätään suomalaisesta. Nai nai nai nai nai nai nai nai. Tykätään suomalaisesta.
Ambomaalla unelmaansa eli meidän Martti. Se sai syödä pihvilihaa nin paljon ko vaan tartti. Nai nai nai nai nai nai nai nai. Aina ko vaan tartti.
Rauhanmies Martilla oli kommee keskikeho. Vattalla on kypsään naiseen uskomaton teho. Nai nai nai nai nai nai nai nai. Aikamoinen teho.
Afrikka sai lapsia. Syntyi Jari sekä Anni. Kohta suomenkieltä kaikui Afrikan savanni. Nai nai nai nai nai nai nai nai. Afrikan savanni.
Afrikasa vallitsi rakkaus ja rauha. Vain apina patarumpua löi käresänsä kauha. Nai nai nai nai nai nai nai nai. Käresänsä kauha.
Ko musta ja valkonen suuteli, siitä apina otti pultin. Se perusti apinaorkesterin ja känselöintikultin. Nai nai nai nai nai nai nai nai. Känselöintikultin.
Julma, kauhee uhkaus kuultiin apinaparven suusta. ”Jossei me täälä valtaan päästä, me vittuilemme puusta.” Nai nai nai nai nai nai nai nai. ”Vittuilemme puusta.”
Suomesa meitä ruottalaiset haukkuu mongooleiksi. Kuulemma Tsingiskaanikin oli suomea puhuva meitsi. Nai nai nai nai nai nai nai nai. En finne igen, meitsi.
Ei täälä saa syödä lakritsia, eikä pelata Afrikan tähtee. Jotta saa lempiä tummaa naista, pitää ulkomaille lähtee. Nai nai nai nai nai nai nai nai, Ambomaalle lähtee.
Tiedän että Afrikasa on pirun hauska mesta. Siellä tykätään valkoisesta, tykätään suomalaisesta. Nai nai nai nai nai nai nai nai. Pirun kiva mesta.
Seuraava ralli kertoo huonoista elämäntavoista ja vaarallisesta rakkaudesta.
Herba on satakuntalaiselle liian makkeeta Sanat ja sävel: Jari Isokorpi Kaakkimaan pojan CV 14
Seittämänkymmentäluvulla lauloi rariosa Swiitti. Se oli äkkimakkeeta, sitä piäni annos riitti. Tilkka valkoviiniä on mulla vissyvetes. Ei makkeeta voi nauttia, kon on toi diabetes.
On toi diabetes.
Sokeriyliannoksen sain poikana monta kertaa, ko Huhkolinnan katolla join plikkojen kanssa Herbaa. Satakunnan plikkahan on kaunis niin kuin humma. Se on muhkea muodoltaan oli vaalea taikka tumma.
Vaalea taikka tumma.
Ennen vanhaan Suomen lapsia juotettiin sokeriverellä. ::Nyt on monella sokeritauti ja hampaita pois saa verellä.::
Mieleeni tullee toi Ruottin Tiina, se olis ihan vaimoksi naitava. Tiina on söötti ko sokeripulla ja keittiössänsä taitava. Ruottalaisen poikkinainti on vaarallista rakkautta. Kun se tarjoilee ja pöytään kantaa sokeria joka ruokalajissa.
Sokeria joka ruokalajissa.
Kyllähän sokeri hyvvää on, saa siittä laatuainetta. ::Ko sen hiivalla käyttää ja sitten keittää Isonkorven Iisakin pannussa.::
Kyllähän viina hyvvää tekkee, se alentaa veren sokeria. Siksi kai viisas isäni sanoi, että ”juo poika aina kirkasta!”
Vaikkei ollut Tinderiä, se ei harmittanut. Sääksjärven rannalla Vähtärin tanssipaviljongin ja punaisen suulin tienoilla sijaitsi 1970-luvulla kiikkalaisen nuoren miehen paratiisi. Siitä kertoo seuraava nostalgia.
Mukavia ja nättejä Sanat ja sävel: Jari Isokorpi Kaakkimaan pojan CV 13
Kon Vähtärin suulisa tanssiin hain, niin pakkeja, pakkeja sain. Ja nuivimmat käänsivät selkänsä, näin nättejä, nättejä vain. Kyllä tämmäselle tavallinen kelpaisi, minkäs teet, jäi nättejä vain, se on kiikkalaisen tuuri, että nättiä, nättiä vain.
En liikoja elämäsä yrittäny oo, kyllä mailma pyörii painollaan. Olen kompuroinu, kompastellu, mokaillu, se sujuu ihan luonnostaan. Ei kun uutta matoa koukkuun, uutta matoa koukkuun, uutta matoa koukkuun, uutta matoa koukkuun!
Ihan normitytön edessä pokkasin, kuinkas sattui, taas pakit sain. Ei elämäsä aina luanaa, siksi Kauvattan kauneinta hain. Kyllä tämmäselle tavallinen kelpaisi, minkäs teet, jäi nättejä vain, ::se on kiikkalaisen tuuri, että mukavia ja nättejä vain.::
Nuoruudessani 1970-luvun alkupuolella työt olivat raskaita, jopa ikäviä, mutta lauantai-iltana humalassa viikko sai iloisen päätöksen. Satakuntalaiset, jotka selvinpäin olivat varautuneita, muuttuivat ylenpalttisen seurallisiksi. Alkoholijuomat olivat viinakaupassa kalliita ja niitä jaettiin rajoitetusti, mutta tiukan sääntelyn vuosina kansa oli omatoimista. Esimerkiksi kotikiljusta sai hilpeän humalan, kun malttoi odottaa, eikä juonut sitä keskeneräisenä. Satakunnan nuoriso kokoontui viikonloppuisin Kauvatsan Sääksjärven rannalle Vähtärin paviljonkiin ja suulille. Kauniina kesäiltoina elämä hymyili ujolle satakuntalaiselle. Nuoret emännät ja isännät tarttuivat rohkaistuneina toisiaan kädestä. Jopa parisuhteen solmiminen tuntui kännissä mahdolliselta.
Joskus tekkee miäli Sanat ja sävel: Jari Isokorpi Kaakkimaan pojan CV 12
Ko kaiket päivät kahvetta jua, niin kuivuu siinä kiäli. Onko se ihme ja onko se kumma, jos kiljua tekkee miäli. Onko se ihme ja onko se kumma, jos kiljua tekkee miäli.
Kyllähän pontikka hyvvää on, mutta kilju on raittiusjuama. Oli Vähtärin mettäsä muuripata, jonkun sinne tuama. Vähtärin mettäsä muuripata jonkun sinne tuama.
Satakunnan kainoilta tyttäriltä estot häipy tyystin, ko ne muuriparan ympärillä kipoilla kiljua ryysti. Muuriparan ympärillä kipoilla kiljua ryysti.
Olinhan siälä minäkin olkalaukusa Karjala-viini. Se korpirojjuun verrattuna oli juama aika fiini. Korpirojjuun verrattuna juama aika fiini.
Ko plikoille viiniä tarjosin, ne maisto mutta sanoivat sitte, kyllä kilju on paljon parempaa, saat juada viinisi itte. Kilju on paljon parempaa, saat juada viinisi itte.
Ko on sana, joka tanssii, taipuu eri variantteihin ja soi Kokimäkijokivarren aksentissa. Kaksi kirjainta piisaa, kun haluaa sanoa kuin, koska tai kun… ja paljon muuta, melkein mitä tahansa. Ko kiälioppimme uudistetaan ko-sanalla ja sen monilla taivutusmuodoilla, tulee kotikiälestämme paljon notkeampi, rytmikkäämpi ja lauluisampi.
Kokemäkijokivarren ko Sävel ja sanat: Jari Isokorpi Kaakkimaan pojan CV 10
Ko Suaman kiälen kaikkein komijoin sana on se kiikkalainen ko. Ko vahinkosa synty ko Kokemäen plikka kerran Kauvattalla sano että ko. Ko ko ko ko ko kon. kon kon kon kon ko. Se soppii melkein joka paikkaan, se kokemäkijokivarren ko.
Taikka no.
Ko opettaja sano meille koulusa, ettei kukkaan saa sannoo ennää ko. Eikä kon kon kon kon ko. Eikä ko ko ko ko kon. Ko pittää sannoo kuin sekä koska ja kun kun kun kun kun. Eikä kon kon kon kon ko. Ei ko ko ko ko kon.
Ei ni.
Kome istuttiin silmät pyäreinä, kome laulettiin ko ko ko. Ko kenkän kannat sanoo ko, ja sormet sano so so so. Kon ope, täsäkin laulusa kommeesti soi se kiikkalainen ko.
Nin no.
Komää olin täsä koko päivän Koppalaisen maasa, ja kaikkialla kuulu että ko. Kon kon kon kon ko. ko ko ko ko kon.
Taikka no.
Kommää kompuroin kompastellen Raurun suuliin, siältä kuulu että ko ko kon. Siälä plikkojen kenkät sano ko. Ja mulla kintut sano ko ko kon. Ja pelimannin kenkä sano ko. Ja permantokin kon kon ko.
Joko. Jo!
Ko tuli siihen kopukalla Mäkelän Tommi, ja sekin sano, että kon mun koninikin sanoo jo ko. Ja sen kontit että kopotiko. Se kylä vähän kummaa on, ko sen kenkät sannoo koppotikop. Se raviääni o, ko kuuluu kavioista kopotiko. Nynne perkeleet laukkaa pitkin Kiikkaa, ko kuuluu koppotikop!
Nin o.
Ko kosin sitä Koppalaisen koppavaa plikkaa, ko se suastu mutta sano sitten ko! Ko kon kon kon kon ko mun eksä sua kuumempi on… Joku koppas mua kepakolla kumahtaen päähän ja kallossa kaiku että kop! Ja kon kon kon kon ko ja ko ko ko ko kon.
Nin no.
Ko provasti mua Kiikan kirkolla siunas, se sano että synti se on, ko kokoajan sannoo että kon. Ko pitäs sannoo koska sekä kuin ja kun kun kun kun eikä kon kon kon kon kon.
No ni.
On synnin palkka, ko joutuu helvettiin, ko sannoo liian monta kertaa ko. Ja kon totta helvetisä ansaittee koko konkkaronkka hiilihankon.
Nin no.
Mää koputin arkun kumisevaa kantta, että kop kop kop kop ko. Älkää viä kihvelillä hautaa umpeen luoko konnen viälä kuollukkaan o! Ko ko ko ko ko kon ko tekis miäli sannoo pari kertaa ko…
Mää nousin kannen läpi haurasta, ja kiikkalaiset sano ”oho!” Laukkas Koppalaisen kopukat kirkonkylän läpi. Kuulu koppotiko koppoti kop. Kiikan pappi pelläästy ja muljahti monttuun. Sielä selitteli kon kon kon. Huikkas Mäkelä hevosille ptruu… väärä nuatti, ko pittää olla kopotiko. Kon pittää olla kiikkalainen ko!
Taikka no.
Kon jos te ootte tästä täysin toista miältä, nin mää sanon, että hyvä on. Suu vennuu ememmän ko sannoo ninko opettaja käskee koska sekä kuin. Ja kun kun kun kun kun. Ko kon kon kon kon kon. Ko kumminkin kuulostaa suuhun sopivalta se kokemäkijokivarren kon. Ko se meitin kotokiältä on!
Vähän lämmittelyä kiikkalaisella Vehkakorven nuatilla.
Piäni väliluritus Teksti : Jari Isokorpi Kaakkimaan pojan CV 9
Mää oon ollu itteeni täynä ko Mörtin kuttu, ko oon saanu pallautetta. Kampasin hiuksekki taa ninko Henry Tiili, konnei täsä palautteesta päätellen muuta taira olla eresä ko köyhän laulajan tiä.
Otin kumminki kitaran sylliin ettei vatta näy.
Itteensä täynä olevasta Mörtin kutusta ansio kuuluu Virtasen Tuaville, Kiikan entiselle posteljoonille, joka mulle siittä yks ehtoo mainitti. Vaikka itteeni hiukan taisin kehua… ei kai se kutulla mua tarkottanu?
Me kaks kiikkalaista henkiinjäänyttä muisteltiin vanhoja kahveepöyrän ääresä. Se oli aika turvallista, ko meirät molemmat on rokotettu… minut oikein sillä kuuluisalla Astra Senekalla.
Ko lavvantaiehtoona soitin kaverilleni Maralle Vanajan vanhaan pappilaan, siälä soi kaiuttimisa Eevan esittämä lehmälaulu. Oli kuulemma soinu koko ehtoon. Martti kehu Eevaa vualaasti ja lähetti terveisiä. Se kehu ylipäätänsä naislaulajia, Eevaa ja Aretta Vrankliinia. Se oli naisääniä kuunnellesa piristyny.
Se sano, että ”ko oon sun laulujasi kuunnellu monta ehtoota, se on vähitellen alkanu puuruttaa. Ko niisä on joka laulusa sama nuatti!”
Mää sanoin, että kappas kun oot huamannu. .. Oon aatellu jatkaa samalla nuatilla viälä seuraavat kakskymmentä vuatta ja vasta sen jälkeen vaihtaa.
Meillä Kaakkimaasa Kaakin Manta laulo kalevalanuatilla koko ikänsä, eikä se uutta nuattia opetellu, se vaan kipaleen jälkeen nauraa luritti päälle.
Kirjoitin runon 13-vuotiaana Leena-lehmän hautajaispäivänä sinikantiseen vihkoon. En omistanut tuolloin vielä kitaraa. Jälkipolvet löysivät vihon ja loihtivat runoon sävelen. Ralli on kuvitettu Leenan laidunmaisemista 2000-luvulla otetuilla kuvilla.
Maaliskuussa 2015 kirjoitin Leenan tarinan. Kannattaa lukea täältä, jos Kauvatsan ja koko Suomen maitotaluoden historia kiinnostaa. Tarinaa on joiltakin osin hyödyntänyt myös historiantutkija.
Hautajaiset 1969 Sanat: Jari Isokorpi Sävel: Eeva Isokorpi ja Pekka Aaltonen Laulu: Eeva Isokorpi Kaakkimaan pojan CV 8
Sinut vedettiin kaivinkoneella pois navetasta takajalat edellä keskellä koleinta kevättä ikuisille laitumille palveltuasi yli 15 vuotta Suomen maitotaloutta.
Kylmä jäinen kaivinkoneenkauha nosti sinut kuin keijukaisen kylmään routaiseen kamaraan, ikuiseen lepoon.
Vain musta karhukoira itki haudallasi, kun suriseva kone peitti sinut suomalaisella mullalla suomalaiseen peltoon palveltuasi yli 15 vuotta Suomen maitotaloutta.
Kylmä jäinen kaivinkoneenkauha nosti sinut kuin keijukaisen kylmään routaiseen kamaraan, ikuiseen lepoon.