Ronttosfani omenapuussa.
Talankylän oravien suku on seurannut Laineen Talon pihan omenapuista kumisten kotkien viuhuntaa 37 ajastaikaa ja niistä on ehtinyt tulla saappaanheittofaneja. Lauantaina minä ja Saapaskissa kävimme jättämässä jäähyväisiä uskollisille äetsäläisille faneillemme ja kuvasimme myös sen legendaarisen perunapellon, josta Peltomaan Henry jalkamitalla mittasi historian ensimmäisen Saapasseura Ronttosten jäsenen tekemän heiton evästyksellä ”meillä on mahdollisuuksia”.
Ronttostarina sai alkunsa talon vasemmalla puolella sijaitsevasta perunapellosta. Vauhdin ensimmäinen heittäjä otti kylätieltä. Hän käytti kiekkopyörähdystä.
Silloin oli kesä 1973 ja perheemme oli juuri muuttanut Isonkorven metsäseudulta Äetsän asemakylään kylätien päähän mäen päälle Tossu-Vihtori Laineen 1930-luvulla rakentamaan taloon. Kävimme Henryn kanssa nykyisin Sarkia Lukioksi nimitettyä koulua, olimme kesätöissä Kiikan tiilitehtaalla ja virittelimme satumaisen kauniissa asemakylässä heittourheiluun liittyvää harrastustoimintaa. Siitä kesästä lähtien meillä Talankylän miehillä oli oma saappaanheittojoukkue vuosittain pidettävissä Keikyän mestaruuskilpailuissa. Koska joukkueen kantavat voimat olivat samat kuin Saapasseura Ronttosten perustajat, voidaan käsitettä voimakkaasti venyttäen puhua esironttosista.
Me, kaksi poikasta, ja joukko kylämme miehiä karskeimmasta päästä, harjoittelimme saappaanheittoa iltaisin ahkerasti. Heittäjien vauhdinottopaikka sijaitsi kotisaunamme vieressä ja saappaiden liitosuunta oli talomme pihan vieressä sijaitseva laaja joutoaukea, joka nykyään on hienostoasuinalue rivitaloineen ja norjalaiskattoisine omakotitaloineen.
Puut ovat kasvaneet niin pitkiksi, että savipellolle ei enää voi saapasta heittää.
Ikuistin äetsäläisiä esironttostunnelmia syksyllä 1992 kirjoittamaani runoon Äetsä, joka on julkaistu Samuli Parosen seuran runoantologiassa Suustani karkaavat sanat (1996). Saappaanheiton äetsäläisjuuria luotaava runo syntyi kahdessa minuutissa ensimmäisien saappaanheiton MM-kisojen fiiliksissä käydessäni sateisena iltana polttamassa savukkeen Laineen talon nurkalla.
ÄETSÄ
Äetsä,
sinä katsot Eurooppaa.
Äetsä,
näet monta miljoonaa.
Äetsä,
sinä näe mua et.
Joka vain
paikallani vapisen.
Pieni mies.Äetsä,
miten paljon tarvitset?
Äetsä,
yhdet saappaat saviset.
Näetsä,
niistä remmi kiskotaan.
Äetsä,
kohti saunaa viskotaan.
Pieni mies.Äetsä,
on niin monta maailmaa.
Äetsä,
on niin monta Eurooppaa.
Äetsä,
monta mustaa saapasta
lentämässä Pielaveden taivaalla.
Järvenpää. Riihimäki. Äetsä.
Äetsä-runon sauna on polttopuiden takana; myös sauna on kattoa myöten täynnä polttopuita ja niitä on pitkiä pinoja varastorakennuksen päädyssä ja traktorihalli on luonnollisesti polttopuita täynnä. Polttopuiden teko on ollut vanhempieni eläkepäivien harrastus.
Äetsän saappaanheittopyhäkkö oli Honkolan koulun kenttä, jossa jo kesällä 1973 kisasi Keikyän mestaruuskilpailuissa yli 70 miestä kunnan tavoitelluimmasta urheilutittelistä. Poikasena, 17- vuotiaana, sijoituin vasta kakkoseksi voimamies Laurilan jälkeen, mutta voitin puolelleni Tyrvään Sanomien naistoimittajan sydämen:
”Jari Isokorven saappaanheitossa on herkkää liikunnan suloutta”, luki kuvatekstissä. Palkinnoksi ensimmäisestä kilpailusta sain komean vyön. Me kisasimme Äetsän toiseen juurikuntaan kuuluvassa Keikyässä, nahkateollisuudestaan ylpeällä paikkakunnalla.
Saapaskissa pyhiinvaelluspaikalla.
Emme Saapaskissan kanssa lauantaina jättäneet jäähyväisiä Äetsälle, mutta jätimme hyvästit idylliselle Laineen Talolle ja sille perunamaalle, jonka yllä kirkkaan sinisenä liitävästä haisaapasidusta moni asia alkoi. Vanhempieni muuttaessa kaupunkiin, talon historiaa jatkavat uudet siihen mieltyneet ihmiset. Eevalle Laineen talo jää ikuisiin muistoihin ainoista oikeista jouluista ja minulle runoilijan työhuoneesta, jonka ikkunasta aukeaa ylivertainen maisema.
Kylämaisema runoilijan vinttihuoneen ikkunasta.
Lauantaina pidettiin Laineen talon muuttotalkoot.
Värikkään historian omaava talo näyttää tälläiselta junan ikkunasta. Talo sijaitsee 400 metrin päässä Äetsän asemalta Tampereelle päin.
[HTML1]
Syksyllä 1975 olin Honkolan koulussa opettajan sijaisena. Oppilaiden joukossa vaikutti luova porukka, josta 1980-luvun alussa tuli Yasmiinin tuoksu -yhtye. Se edusti äetsäläistä rokkia ennen Vili Rantasta ja Teräsbetonia.