Puutyöt

Kaksi paksua – kumpi kaatuu?

~ Jari ~ Jätä kommentti

Saunan portailta usein katselimme  isoa kuusta, joka varjosti pihaa. Se pitäisi kaataa, mutta uskallammeko? Näytti siltä, että sekä sauna että aitta voisivat jäädä kuusen alle. Mahdollinen kaatoalue oli kapea. Oli osuttava parin metrin aukkoon, sillä toisella puolen vaani konkelo ison koivun kanssa. Tavoitteemme oli pyöräyttää kuusi maahan koivun oksien kautta runkoon osumatta.

Tehtiin kaatolovi. Se ratkaisee mihin suuntaan kuusi kaatuu.  Tässä vaiheessa kaikki näytti hyvältä.

Kaikki on korkeimman kädessä. Jos puun alle jää, ei kypärä auta. Pipo riittää. Sahaamalla voi kaatosuuntaa vielä hieman säätää. Pirjo on kirveen hamaralla iskenyt aamulla ostetun kaatokiilan sahausrakoon. Saas nähdä mitä tapahtuu 🙂

Nyt se kaatuu. Onko suunta oikea?

Kuusi on kaatunut. Miten kävi aitalle?

Raivataan ylimääräiset oksat pois niin nähdään.

Täydellinen kaato kohtaan johon tähtäsimme. Aitta jäi ehjäksi eikä tullut konkeloa.

Aika mukavasti pihkaista polttopuuta ja oksia kokkoon.

[youtube https://youtu.be/dae0XW5Ak8Q]

Katso videolta millaisia fiiliksiä onnistunut kaato aiheutti.

Metsurin poika

~ Jari ~ Jätä kommentti

Isä sahasi ja minä olin kaatorautamies. Siitä on aikaa.

Kaksisataakiloisten tukkien nostelu polveen asti ulottuvassa lumihangessa ei ehkä ole kaupunkilaispoikien hommaa. Meillä maalla se oli normaalia.

Kaakkimaassa jätkäksi opiskelu aloitettiin varhain. Kaksivuotiaana pantiin käteen puukko. Kolmivuotiaana opeteltiin  rivoja lauluja.

Neljävuotiaana kassaroitiin vesakkoa ja  kuorittiin massapuita. Viisivuotiaana tartuttiin kirveeseen. Kuusivuotiaana  mentiin plikoille.  Seitsemänvuotiaana harjoiteltiin tappelemaan yksi mies kylää vastaan. Kahdeksanvuotiaana leimattiin puita ja istutettiin metsää.

Yhdeksänvuotiaana kerrottiin niin roiseja tarinoita, että ahdasmielisimmät hermostuivat. Kymmenvuotiaana otettiin känni. Nuori jätkä sai metsäseudulla elää herkkyyskausiensa mukaista elämää.

Jos jotain jäi suomalaisille jätkäajasta plakkariin, niin monelle jumalattoman horjumaton itsetunto.

Lähdin maailmalle varhain ja koulutukseni jäi hieman kesken. Kaatoraudalla osasin kaataa puun kolmen sentin tarkkuudella paikkaan, johon tähtäsimme. Moottorisahaa en kuitenkaan oppinut käyttämään. Isäni Esko oli siinä mestari. Minä olin “poika” ja kaatorautamies.

Toukokuussa isäni lähti taivaallisille metsätyömaille niinkuin sukumme tukkijätkät ja korvenraivaajat niin monessa sukupolvessa vuorollaan.  Kaadoin isälleni muistopuun, ison kuusen. Itse asiassa niitä muistopuita tuli kaadettua kymmenkunta. Puut rysähtelivät tähdättyyn paikkaan kolmen sentin tarkkuudella. Pilkoin ne polttopuiksi ja vaimo vei oksat kokkoon. Juhannuskokkoa porukalle polttaessamme ajattelin ääneen sanomatta, että siinä roihuaa Isonkorven Eskon muistokokko.

Juhannuksen jälkeen jatkoin puiden kaatelua. Sahailin itsekseni ja joskus vaimo tuli kaatorautamieheksi. Polttopuita ei ole koskaan liikaa.

Moottorisahamiehenä olen yhä isäni oppipoika. Kierojen puiden ja konkeloiden kohdalla monesti mietin, miten Esko tämän kaataisi. Joskus lipsahtaa ja välillä vene ja välillä silta hajoavat, mutta jätkän rautainen itsetunto kestää sen.